IRC-Galleria

http://www.azlyrics.com/lyrics/toriamos/asortafairytale.html

****

http://www.lyricsfreak.com/a/alanis+morissette/ironic_20005433.html

***

Öitä ja unia maailma.
Huomiseen ja aamun ensimmäisiin auringonsäteisiin.

***

Eagle Eye Cherry - Are You Still Having Fun?

You are on your own
You do as you please
Having so much fun
And I've lost your reason
After all's been said and done
But are you still having fun ?

But how was he to know
When you've gone astray
Happiness would go
Like a lost emotion
You have always gone away
Are you happy today?

Well you know, when you've been defeated
You don't care, and you thank no one
Feelin' lone, you will always need it
But now you're having fun
uuuuhhhhh
You don't know what it is you've done
uuuuhhhhh
You don't know that I

This was your mistake,
in your masterplan
You got it, but you take
You can understand it
After all is said and done
But are you still having fun ?

Well you know, when you've been defeated
You don't care, and you thank no one
Feelin' lone, you will always need it
But now you're having fun
Are you still having fun ?
uuuuhhhhh
You don't know what it is you've done
uuuuhhhhh
Sure that you're having fun
aaaaaaahh
You don't know what it is you've done
aaaaaaahh
Sure that I

I can set you straight
If you let me stay
I hope I'm not to late
Now you won't regret it
I could show you the way
And make you happy today

Well you know, when you've been defeated
You don't care, and you thank no one
Feelin' lone, you will always need it
Well you know, when you've been treated
Well you know, when you've been defeated
Feelin' lone, you will always need it
But now you're having fun
Are you still having fun ?

***

Elämätyttää.
Ja keinututtaa.

*hymy*

Laitetaanko vielä toinen hyvä?
- Laitetaan vain.

Cascadaa?
- Absofuckinglutely!!

No nih.. elikkäs... Näin...

Cascada - Bad Boy

Remember the feelings, remember the day
My stone heart was breaking
My love ran away
This moment I knew I would be someone else
My love turned around and I fell


Be my bad boy, be my man
Be my week-end lover
But don't be my friend
You can be my bad boy
But understand
That I don't need you in my life again


Won't you be my bad boy, be my man
Be my week-end lover
But don't be my friend
You can be my bad boy
But understand
That I don't need you again

No I don't need you again

Bad boy!

You once made this promise
To stay by my side
But after some time you just pushed me aside
You never thought that a girl could be strong
Now I'll show you how to go on

Be my bad boy, be my man
Be my week-end lover
But don't be my friend
You can be my bad boy
But understand
That I don't need you in my life again

Won't you be my bad boy, be my man
Be my week-end lover
But don't be my friend
You can be my bad boy
But understand
That I don't need you again
No I don't need you again


<3

Niin täysin ja syvästi
toisiimme sidotut
Muuta orjuutta
emme hyväksy,
ei ihminen muuta tarvitse,
muuta orjuutta
tarvitse
Muuta leipää, muuta vapautta,
muuta sitoutumista


- Tommy Tabermann

RAKKAUS – BRÄNDIEN BRÄNDI
17.5.2005

(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*.


Saatan usein käyttää kokonaisia päiviä suremalla rakkauden puolesta, ja vihaamalla niitä, jotka sillä ratsastavat ja sitä riistävät. Rakkaus perustuu viattomuuteen ja anteliaisuuteen, ja se sirottelee kultapölyään vain niiden ylle, jotka tämän tosiasian edessä polvistuvat. Teeskentelijät se jättää tyhjiksi, vaikka ne kuinka kailottaisivat kovaan ääneen rakkauden nimeä. Rakkaus on armollinen omilleen ja armoton vihollisilleen. Sellainen se on.

Rakkautta jos mitään on aikojen saatossa yritetty omia. Sitä ovat yrittäneet tyrannit, pienet ja suuret diktaattorit. Mitä on mammona ja valta, elleivät alamaiset rakasta, kansa huuda kuorossa ylistystä ja rakkautta? Mutta joka tänään käskystä rakastaa, hän huomenna kaataa patsaan ja sylkee sille vihasta ja inhosta. Rakkautta ei voi komentaa, rakkaus täytyy ansaita.

Rakkauden nimessä on ostettu ja myyty, lyöty, ryövätty ja raiskattu. Kuka osaisi laskea montako sellaista ruumista maan povessa maatuu, jotka on uhrattu rakkaudesta isänmaahan, mieheen, naiseen – miljoonissa pääkalloissa on luodinreikä merkkinä uhrautumisesta rakkauden puolesta. Onko kukaan kysynyt rakkaudelta, mitä mieltä se on? Ovatko ruoskanjäljet, haavat ja luodinreiät todella rakkauden kunniamerkkejä, suudelman sukua?

Mistään ei ole tässä maailmassa laulettu niin paljon kuin rakkaudesta. Hyvä niin. Mutta miksi se oli niin lyhyt ja kipeä, tuli nopeasti ja lähti nopeasti, ei jättänyt jälkeensä kuin tyhjyyden? Koska se rakkaus, josta laulettiin, ei ollut rakkautta, vaan rakastumista, kiiman häivähdys. Se rakkaus, josta olisi pitänyt laulaa, tuli hitaasti ja lähti hitaasti. Se ei jättänyt jälkeensä tyhjyyttä, vaan jotakin mihin mahtuu nyt enemmän.

Rakkaus ei ole sana, jota pitää liiaksi säästellä. Siinähän me suomalaiset olemme perinteisesti olleet mestariluokkaa. Mutta sitä ei myöskään voi heitellä huolettomasti ympäriinsä sen kummempia ajattelematta. Rakkauden väärinkäyttö on mielestäni murhaan verrattava rikos, sillä se vie meiltä sanoista kauneimman ja arvokkaimman. Kuinka me voimme elää, jos emme tiedä mitä tarkoitamme kun sanomme rakastavamme toisiamme? Ilman rakkautta olemme hukassa, niin kuin vähän olemmekin. Siis pitäkäämme huolta rakkauden viattomuudesta. Se on meidän elämänlankamme.

Rakkaus on yhteistä omaisuutta. Se ei ole kenenkään oma. Siksi sitä on jatkuvasti kierrätettävä, ojennettava kädestä käteen. Ahneet tunnistaa siitä, että ne väittävät rakkautta omakseen, omaksi keksinnökseen, ja vaativat siitä maksua muilta. Siksi rakkaus ei koskaan edes hipaise ahneita, ei suo katseen puolikastakaan. Rakkaus on armoton.

Rakkaus on vaativa brändi: se hylkii vääryyttä, viekkautta ja valhetta. Rakkaus on siitä hankala matkakumppani, että sitä ei voi pettää kertaakaan saamatta elämänpituista arpea. Mutta mittana se on mainio missä tahansa kulkeekin ja mitä tekeekin: Rakkautensa kokoinen jokainen on.


- Tommy Tabermann

Tehosekoitin - Kerran Vielä (Tie Yhteen Meidät Vie)

"rantakivissä, tammen oksissa

kuiskivan kuulen sen

tuulen viimeisen lempeän

ennen viimoja pakkasen



jos matkustat, tuuli, kaupunkiin

jossa tyttöni asustaa

mekko ruskea yllään

ja sadepisarat hiuksillaan



kerro että häntä odotan

unohtaa et saa

kerro että kerran vielä tie

yhteen meidät vie

yhteen meidät vie



jos myötä syystuulten vieraisille

nyt saapuu tuo neitonen

teen mä hänelle syksyn lehdistä

seppeleen kultaisen



jos kevään aurinko hiuksillansa

taas tulevan hänet nään

silloin vuoteelle kukkien

kanssain painakoon tyttö pään



kerro että häntä odotan...



vaan jos kultansa on hän unohtanut

ja toisen luona jo on

mun kerro taivaaseen lähteneen

minut kuolema korjatkoon



kerro että siellä odotan..."

***

Joskus minä toivoisin, että minä osaisin pukea kaiken sen sanoiksi, mitä tunnen tai ajattelen. Kykenisin rakentamaan sen sillan toiseen ihmiseen, joka välittäisi hänelle sen, mitä minä niin kovasti haluaisin. Osaisin sanoilla koskettaa ihoa, mennä sen alle ja tunkeutua sieluun saakka.

Mutta minä en osaa.

Sanat muuttavat muotoaan, niitä oksentaa ulos ja sanoma muuttuu matkalla ihmisestä toiseen. Vääristyy ja vääntyy. Menettää merkityksensä tai saa kokonaan uuden asun hänen ajatustensa ja tunteiden kautta.

"En minä sitä noin tarkoittanut, vaan näin..." Mutta vahinko on jo tapahtunut. Siemen on alkanut itää toisen mielessä, sydämessä, ja epävarmuus on puhallettu henkiin.

Voiko sanoilla korjata sitä mitä on tehnyt? Tai voiko sanat saada merkityksettömiksi? Ei voi. Siihen ei kykene kukaan. Vaikka kuinka haluaisi, vaikka kuinka koittaisi.

Epävarmuus toisesta on epäjumala. Mutta mahtava sellainen. Se piileskelee varjoissa, elää sydämessä ja tekee hassuja asioita ihmisille.

Ei kukaan halua, että elämä satuttaa. Ei kukaan meistä ole niin masokisti, että nauttisi siitä, että rakkaus satuttaa. Mutta elämän pieniä tosiasioita on, että jokaisen kohdalla se tekee joskus niin. Aina toisinaan.... joskus jopa usein.

Minä en osaa rakastaa niin, ettenkö minäkin tuntisi epävarmuutta. Milloin itsestäni, milloin toisesta, miettisi sitä, mitä toinen sanoillaan oikeastaan todella tarkoitti, ja päätyisi satuttamaan itseäni. Paha tapa, siitä pitäisi päästä eroon, ja uskaltaa enemmän. Ainakin olla avoin ja herkkä lukemaan toista, ja unohtamaan niin kovin paljon enemmän kuin mihin minä tunnun kykeneväni. Inhimillistä, toki.. ja silti noin ei pitäisi olla.

Tänään minä mietin Miestä. Tuota sutta, jonka pelkkä olemassaolo aiheuttaa minulle olon, että ajaisin vuoristorataa ylös ja alas. Minä peilaan hänen jokaista sanaansa, jokaista olemuksen värinää, mietin ja punnitsen, tunnustelen ja pelkään. Joskus aikoinaan, ei oikeastaan edes kovinkaan kauan sitten, hän sanoi minulle, että me ymmärrämme toisiamme. Mutta ymmärrämmekö me? Ymmärtääkö hän sen, että minä tunnen ja ajattelen ja rakastan häntä joskus jopa niin, että se koskee. Koetan antaa tilaa hengittää ja olla juuri se ihminen mikä hän on. Minä en usko siihen, että toista ihmistä voisi muuttaa, ja virheineen, juuri tuollaisena, hän on minulle rakas. Minulle yhä niin täydellinen kuin ensimmäisen kerran kun keskustelimme. Silloin kun hän vain tuli ja meni suoraan ihon alle. Ja jäi sinne.

Suurinta rakkautta minulta on se, että minä toivon hänelle kaikkea hyvää. Toisinaan minä kiroan ja huudan ja raivoan, itken ja suren, mutta mikäli hän haluaa mennä niin tuon vapauden minä suon hänelle. Hän ei ole, jos koskaan onkaan ollut, luotu pysymään paikallaan. Minä rakastan ja kunnioitan hänessä sitä, että hän omaa niin paljon suuremman voiman, niin paljon enemmän halua ja tahtoa, kuin mihin minä ikinä kykenen. Ja minä tiedän, siltikin, että hän on epävarma minusta. Miksi? Minä en tiedä. Joku voisi sanoa, että sekin kuuluu rakkauteen, tai välittämiseen, kutsui sitä millä nimellä tahansa.. mutta minusta se on surullista. Ei niin, että minua voisi tai saisi koskaan ottaa itsestäänselvyytenä (koska kukaan ihminen ei ole sitä - ei hänkään ole sitä minulle) vaan hänen pitäisi kyetä luottamaan siihen, että minä rakastan.

Kukaan ihminen ei ole täydellinen. Jokaisessa meissä on virheemme. Jokaisella on oma menneisyytensä. Ja sitä kantaa mukanaan. Niitä taisteluarpia, joita on tullut kun on ottanut yhteen elämän kanssa. Minä tiedän sen. Minä hyväksyn sen, ja minusta se on hyvä asia. En minä täydellistä haluakaan. En edes helppoa. Helppo ei ole minua varten. Minä tunnen liian syvästi niin ilot kuin surutkin, mutta varmuutta, pysyvyyttä, sitä minä haluan. En minä halua kahlita ketään pakosta olemaan minun luonani, vaan minä haluan, ei.. minä tarvitsen sen, että toinen h a l u a a olla minun, juuri minun kanssani. Hyvinä ja huonoina hetkinä.

Minä pelkään, että asiat ovat muuttuneet. Että jokin on muuttunut, ja minun olisi vain sopeuduttava siihen. Kenties muutos on hyvä. Kenties.. en minä tiedä.

Mutta sen minä tiedän, että jos hän menee nyt ja löytää jonkun, jota hän rakastaa enemmän kuin minua, minä toivon hänelle pelkästään hyvää ja kaunista, mutta minä tiedän senkin, että samalla tuo tappaisi minussa jotain. Veisi jotain pois. Polttaisi ne vähäiset enkelinsiivet, jotka minä olen onnistunut säilyttämään.

Minä rakastan häntä.

Miksei se koskaan tunnu riittävän?

Moby - Lift Me Up

Plain talking (plain talking)
Take us so far (take us so far)
Broken down cars (broken down cars)
Like strung-out old stars (like strung-out old stars)

Plain talking (plain talking)
Served us so well (served us so well)
Travelled through hell (travelled trough hell)
We know how it felt (we know how it felt)

Lift me up, lift me up
Higher now (ama)
Lift me up, lift me up
Higher now (ama)

Plain talking (plain talking)
Making us bold (making us bold)
So strong out and cold (so strong out and cold)
Feeling so old (feeling so old)

Plain talking (plain talking)
Has ruined us now (has ruined us now)
You never know how (you never know how)
Sweeter then tough (sweeter then tough)

Lift me up, lift me up

***

Kahvia, tupakkaa ja tämä kappale.
Vähän laastia, maalia, tapettia.
Koira, siskot ja kurkkukipu.

Aika hyvä tämän päivän saldo.

Piti diivata.

***

Hyvä etten unohtanut...

Hyvää Syntymäpäivää Kaisalle Amerikkoihin!!!

Minä tarvitsen kahvia, että käynnistyn. Ilman sitä koko aamu menee jossain ihmeen usvassa, jossa mistään ei saa kiinni. Vaellan päämäärättä sukat kurtussa parvekkeelle tupakalle ja takaisin. Pienet on ihmisen polut - aina joskus.

Mutta kahvi... Jos sitä saisi pumpata suoraan suoneen niin mikä ettei. Tänne ja heti. Mieluiten hyvälaatuista kahvia sitten, kuka sitä jollain Pirkan paskalla haluaisi itseään myrkyttää? Tuskin kukaan, vaikka sellaisiakin löytyy. Kahvin pitää olla hyvää, nautinnollista, tuoretta ja tuoksua alkavalle päivälle. Se pitää nauttia maidon kanssa isosta sinikukkaisesta kupista, sellaisesta johon menee viilenevää juomaa hitusen liikaa, niin että tekee mieli hetkellisesti juosta taloa ympäri ja heiluttaa huutaen käsiä ilmassa. Virtaa! Voimaa! Ja kofeiinihuuruista elämää! Perkele.

Aloitin sitten tällä viikolla salilla käymisen. Hyvä minä. Pumpataan rautaa ja löydetään lihaksia. Mikä sinällään on mielenkiintoista, muistaa, että tuska on joskus nautinnollista. Musiikkia mielialan mukaan ja minä olin hetken hurmiossa. Ainoana miinuksena on se, että parin tunnin kuluttua olisin halunnut hiipiä tupakalle. Asia, mistä saliohjaaja ei ollut mielissään, ja esitti vienon toivomuksen, etten nyt sentään menisi kuitenkaan. Natsitouhua - tai sitten minusta on tullut nikotinisti. Mene ja tiedä. Mutta onko silläkään väliä?

Muutenkin ollut mukava viikko. Vaikka isukki joutui sairaalaan verisokeritasaukseen, ja minä olen elänyt näin muutaman hetken kahden asunnon kotia, ja siskojen kanssa aloitettiin isukilla remonttikin, niin tämä on kaiken kaikkiaan ah niin paljon ihanampaa elämää kiireineen kuin vain se, että aikaansa viettäisi miettien josko jotain tapahtuisi. Jotain erilaista. Nyt sitä saa mennä ja juosta ja unohtaa arkiset huolensa kun repii tapetteja irti ja käy lenkillä koiran kanssa. Porhaltaa nenä kiinni liisterissä ja maalissa, ja miettii kuinka sovittaisi vielä oman elämän tähän kaikkeen. Kuka joskus sanoikaan että kiire tappaa? Se on tekemättömyys joka vie passiiviseen kuolemaan. Aina se.

Rakkaudesta sitten... Keväthän on sen aikaa... Eilen tuli juteltua kaverin kanssa, ja mietittiin taas rakkautta (kuinka ollakaan...) ja sen vaikeutta aina silloin tällöin, ja minun epävarmuuksiani ja pelkojani nyt tällä hetkellä, ja sitä, kuinka vaikeaa minun on luottaa ihmisiin. Luottamus on jotain sellaista, että kun tarpeeksi paskaa on elämässä sattunut, sitä alkaa tajuamaan, että sen osoittaminen saattaa olla yllättävän hankalaa. Ketään ei saisi tuomita ennalta sen mukaan mitä joskus on tapahtunut. Asiat ja ihmiset pitäisi aina ottaa tapauskohtaisesti. Ja minä olen aina ollut niin vitun hyvä neuvomaan muita, se tarkkanäköisyys pitäisi suunnata omaan elämään, ja omaan suhteeseen. Oppia ikä kaikki vai mitä? Kaiken kaikkiaan, tuli mitä tuli, hän on silti yksi niitä ihmisiä minun elämässäni, joista haluan pitää kiinni. Pitäisi muistaa sanoa että rakastaa hiukan useammin. Pitäisi kertoa mitä toinen merkitsee. Ja pitäisi uskaltaa luottaa. Niin paljon pitäisi-sanoja... Eikä mikään parane, ellen minä itse omia ajatuksiani muuta, ja pelkojani kohtaa. Ei hänkään lue ajatuksia, vaikka minua ymmärtääkin. Joskus jopa paremmin kuin minä itse. Joten.. Minä uskallan. Minä sanon ja minä rakastan. Omalla pienellä tavallani. Ja katsotaan mitä tulee. Päivä kerrallaan. Sen on riitettävä, minullekin.

Minulla on muuten outo tapa ripotella kirjoja pitkin päivittäistä kulkureittiäni. Hassu asia, johon en ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota, tai sitten ennen niitä kirjoja ei ollut joka paikassa. Nykysin niitä löytyy jopa laukusta. Niitä on pinona sängyn vieressä, tietokoneen luona, keittiössä, kylpyhuoneessa ja jopa tyynyn alla. Tarinoista on tullut minulle tärkeitä, ja kirjoja pitää olla. Ne on minulle rakkaita ja osa jopa korvaamattomia. Niitä pitää lukea yhä uudestaan, alleviivata parhaat kohdat ja taittaa sivut hiirenkorville muistilapuiksi. Ne pitää elää hengittämään, lukea ääneen ja ajatuksella. Sanat... Yhä tärkeämpiä ja silti ne merkitsevät oudon viehättävällä tavalla aina vain vähemmän. Kenties niitä alkaa ymmärtämään.

Kenties ensi viikolla olisi aikaa lukea enemmän.

Kenties.

Ei saa vannoa mitään. Kuka tietää mihin elämä vie ensi viikolla.

"Harjaantuminen mielensä kuviin, unialueen harjoituksiin, myönteisten ylläpidolle, kuin tyynypuuvillan, tuoksu hyvin silitetyn, kasvojasi vasten, ja omani tuoksulle sulkien, kasvoja vasten kauneimpasi"

-gothpoem-

Kiitos tekijälle.
*hymy*

Gnarls Barkley: Crazy

I remember when, I remember, I remember when I lost my mind
There was something so pleasant about that place.
Even your emotions had an echo
And so much space

And when you're out there
Without care,
Yeah, I was out of touch
But it wasn't because I didn't know enough
I just knew too much

Does that make me crazy?
Probably
Possibly

And I hope that you are having the time of your life
But think twice, that's my only advice

Come on now, who do you, who do you, who do you, who do you think you are,

Ha ha ha bless your soul
You really think you're in control

Well, I think you're crazy
I think you're crazy
Just like me

My heroes had the heart to lose their lives out on a limb
And all I remember is thinking, I wanna be like them
Ever since I was little, ever since I was little it looked like fun
And it's no coincidence I've come
And I can die when I'm done

But Maybe I'm crazy
Maybe we're crazy
Probably

***

Luovaa, rakasta, ihanaa Hulluutta. Elämänjanoa.

"But I don't want to go among mad people," Alice remarked.
"Oh, you can't help that," said the Cat: "we're all mad here. I'm mad. You're mad."
"How do you know I'm mad?" said Alice.
"You must be," said the Cat, "or you wouldn't have come here."

-Alice in Wonderland-