IRC-Galleria

"Kuuletko sä? Näitä menee Vaasassa joka ikinen päivä, joka ikinen päivä jollakin on hätä", minä sanoin siskolleni ydinkeskustan valoissa torin kulmalla jossakin. Jälleen kerran ambulanssin sireeninsoinnissa ehkä minä olen sanojeni orja kirjainteni varjossa kirjainteni alla ja alla kaiken sen suuren suuren kertomattoman tarinan, joka minun sydäntäni kiskoo irti minusta iltaisin. Tänään minun siskoni istuu yläkerran aulanlattialla ja soittaa kitaraa, ja voi miten hienolta kuulostaa tajuta itsensä kuiskaavan, että se ei ole lähdössä, juuri nyt se ei ole lähdössä minnekään.

Jos jouluntulossa on hyviä puolia, minä en löydä niitä kuusen alta; minä löydän ne silloin, kun minun sisareni katsovat minua silmiin yli keittiönpöydän punaisen joulupöytäliinan ihan sama minä päivänä, sillä sitä hetkeä minä odotan vaikka yli koko joulun. Yhtenä jouluna ehkä jo sata vuotta sitten minä kiersin olohuoneessa ympyrää ja lauloin Heinillä härkien kaukaloa, sillä minut oli manipuloitu käymään pyhäkoulua enkä minä osannut ulkoa järkevämpiä kappaleita ja sitä paitsi minä olin juuri oppinut lausumaan ärrän niin kuin se periaatteessa pitäisi lausua ääneen. Ja minä kiersin vakavana pientä ympyrää, ja isä kuvasi, sillä isä halusi tallentaa lapsuudesta jotakin, ja minun siskoni lauloi muumien tunnaria samalla, kun minä lauloin typerää kappaletta suurmiehen syntymästä ja laskin kymmenen kertaa kymmeneen ja käskin sitä lopettamaan pelleilyn.

Joulukuussa minä en enää löydä sitä, mitä minä löysin joskus ennen, kun minä vaahtosammuttimen kokoisena liimauduin olohuoneen ikkunaan siskoni ja veljeni kanssa odottamaan joulupukkia aattoiltana saunan jälkeen juuri silloin, kun glögi tuoksui keittiössä ja toi minun mieleeni possunmuotoisen piparin. Vuosi sitten aattoiltana pikkuveljeni oli kuumeessa, ja minä sanoin, että kannattaa pukea nukkumaan mennessä vaatetta päälle niin, että nukkuessa hikoilee. Sillä hikoillessa kuume laskee ja jää kiinni valkoiseen lakanaan, ja se kuulostaa Harry Potterin taikatempulta, mutta sen vihjeen minä olen joskus kuullut jossakin. Enkä minä löydä sitä minusta nyt, mutta ei sillä väliä, sillä se on mennyt, eikä se juuri nyt ole tulossa takaisin. Ehkä minä löydän jouluni joskus jossakin, missä minä olen oikeasti aloillani ihan oikeasti sellaisessa paikassa, minne minä saan jäädä, mistä minun ei tarvitse koskaan lähteä pois. Iltaisin pakkanen odottaa lunta, ja minä kiskon peiton korviini, ja sen aika ei ehkä ole nyt, minä ajattelen, ja ensimmäistä kertaa se tuntuu ihan tavalliselta. Ei hyvältä eikä pahalta, mutta sopivalta.

Ja minä jään ja unohdan.

-Suuse-