IRC-Galleria

Siitä on nyt kaksi vuotta, kun yksi tärkeä ihminen kuoli pois. Eilen ystävän kanssa myöhään illalla haudalla ajateltiin, että poissa jossakin meille nauretaan: "ehditte vain tälle päivää hautakukkia katsomaan." Tänään minä olen ollut saamaton. Saattaa olla, että minun saamattomuuteni ei ole perisynti tai sitten se on en minä tiedä mutta tiedän kyllä, mistä minä perisyntini olen ajan kanssa joutunut perimään.

Pikkuveljen ylioppilasjuhlia juhlitaan lauantaina. Tämä viikko on kuluvan kevään viimeinen viikko historian ja yhteiskuntaopin lehtorina, ja maanantaina minä taidan olla taas lehtitoimittaja. Tuulee. Lauantai-ilta oli pitkästä aikaa eri tavalla yksi parhaimmista illoista, sillä silloin minä vietin aikaa parhaimman ystäväni kanssa kunnolla kahdestaan. Sunnuntaina juoksulenkillä valkoinen Fiat ajoi ohi ja nosti kättä. Sinä ihmettelit pikkupikkuveljeni kanssa skootteria, ja minä olen ollut enemmän kuin iloinen siitä, että sinä olet mielelläsi myös minun sisarusteni kanssa, vaikka tänne sinä siitä huolimatta ehkä jopa tulet inua katsomaan. Tänään minä sekoan kirjaimissa, enkä minä tiedä mistä se johtuu. Hiljainen talo on liian hiljainen silloin, kun ei tiedä missä kaikki piilevät. Viikonlopun odottaminen on typerää. Päivä kerrallaan on kuolemantuomio. Niin se vain on.

-Suuse-

Syöminen ei onnistu keskellä stressiä; tämä on tekosyy. Syöminen ei onnistu keskellä kiirettä. Miksi minä en herää aamuisin viisi minuuttia aiemmin, niin ehtisin? Viikonloppu ei ole tuottanut tyydytystä kiireettömyyden puutteeseen ainakaan kuukauteen. Kolmen päivän aikana olen aloittanut Talvisota-elokuvan katsomisen kuuteen kertaan, mutta voi olla, että olen laskenut väärinkin. Tiistaiaamuna viideltä Jyväskylään tenttiin. Loppuviikko menee aina historian ja yhteiskuntaopin lehtoraatissa, ja sinä olet töidesi kanssa liian kaukana liian kauan aikaa kerrallaan. Jos muu elämä tuottaa päivittäisen maailman perustan, mitä järkeä on ihmissuhteessa? Tuo oli tyhmä kysymys; en minä pystyisi ilman sinua olemaan.

Tänään minä olen odottanut sinun tulemistasi viidestä asti, prikulleen siitä lähtien, kun sinä soitit ja ilmoitit niin. Tällä hetkellä minä pelkään sanaa "ehkä" enemmän kuin ukkosta tai kuolemaa. On asioita, joita ei aina kykene käsittelemään, esimerkiksi Sonata Arctican Tallulah, vaikka kykenemättömyys käsitellä kappaleen sisältöä voi kuulostaa enemmän kuin hölmöydeltä. Siitä huolimatta on asioita, joita ei aina kykene käsittelemään. Mahdottomuus. Mahdollisuuden menettäminen silloin, kun mahdollisuus olisi ollut nähdä sinut edes hetkisen. Ikävä. Joku makaa olohuoneessa ja on voimaton. Minä en jaksa sitä enää.

-Suuse-

Kasvojeni oikeanpuoleista poskeani on särkenyt perjantaiaamusta lähtien. Minä pelkään hammaslääkäriä. Toiset sanovat, että viisaus tulee ja menee viisureiden kanssa, ja minä ajattelen, että minä olisin onnellisempi ilman niitä ja niiden tuomaa särkyä tai ainakin onnellisuudesta viis kivuttomampi silloin, kun edes viisi nelisatasta Buranaa ei kykene peittoamaan sitä, mitä minä tunnen juuri nyt. Siitä huolimatta minä pelkään hammaslääkäreitä. Se ei ole tekosyy; se on täydellisen loistava syy pitää lääkekaapin ovi auki ja leiriytyä alakerran saniteettitiloihin koko päiväksi tuijottamaan vesilasia ja nielemään pieniä valkoisia tabuja, vaikka se tappaisikin minun sosiaalisen elämän. Minä pelkään hammaslääkäreitä. Hanki jonotusnumero siis.

Toukokuu ei ole toukokuu ilman yliopistotenttejä ja jääkiekon MM-kisoja. Miksi minä edes kirjoitin ne kaksi samaan lauseeseen? Tällä viikolla minä olen rämpinyt ysiluokkalaisten yhteiskuntaopin päättönumeroissa ja kasiluokkalaisten presidenttiryhmätöissä ja seiskaluokkalaisten minä-yritän-keksiä -teille-jotakin-historiakeskeistä hommaa-oppitunneissa, joiden keskellä minä en ole ehtinyt keskittyä omiin opintopisteisiin ollenkaan. Perjantaina minä päätin kompensoida kiireeni hyvittämällä iltapäivän tuleviin tentteihin valmistautuessa, mutta sen sijaan minä treenasin ja istuin illan poikaystäväni kanssa kaveriporukassa todistamassa, miten Suomi ottaa niskaan Venäjän armeijan motituksia yksi toisensa jälkeen. Viikonloppuna minä en edes jaksanut ajatella sitä, mitä minun olisi pitänyt ajatella. Pitämisen sijaan minä puudutin kultani reisilihakset pronssipeliä toljottaessa ja nukuin sunnuntai-iltapäivään lämpöisessä kainalossa vain kadotakseni maailmankartalta edes hetkisen. Tänään minä olen halunnut olla ammatin omaava historian ja yhteiskuntaopin aineenopettaja, vaikka minä omaava-sanaa inhoan. Tenttilukeminen on ollut sama asia kuin television tuijottaminen MM-matsien aikaan. Juuri nyt minä olen täysin varma siitä, että opiskeluinto - vai mikä se oli - on jo kauan sitten kadonnut jonnekin.

Pepsi maxia ja särkylääkettä. Alahuulessani suun sisällä on valkoinen vesikellorakko, jota minä inhoan. Liian usein on ikävä.

-Suuse-

Tuulee. Ihovoide on jättänyt ruskettumisentuoksun iholleni, enkä minä ole syönyt aamupalaa vieläkään. Kahvia. Vapaapäivänä aamukahdeksalta herääminen on nukkumisenpelkoa, mutta mitä sitten on nukkumisenpelko sitä minä en tiedä enkä välttämättä tahdokaan. Kymmenen euroa puhjenneen renkaan paikkaamiseen ja ilmaiset kahvit sitä odotellessa. Kotiin. Minä en ole kirjoittanut aikoihin. Eilen minä ajoin keskustasta kohti televisioruutua ja yritin keksiä yhden nimen, joka ei kuulostaisi pelkästään lapselliselta tai pappamaiselta, mutta silti vähän kummaltakin samaan aikaan. Rahanmenoa ei voi estää. Sen minä olen huomannut.

-Suuse-

Joku stressaa. Lauantaipäivä meni kutakuinkin historiankokeita korjaillessa sen lisäksi, että aamupäivästä Seinäjoella äitipuoli painosti syömään koko kinuskikakun siitä huolimatta, että minä olin meistä jo valmiiksi kaikkein kermahuulisin. Laskuja rästissä yömyöhällä hämärässä talossa minä en tiedä jaksaisinko minä enää tässä vaiheessa yötä kirjautua niitä maksamaan. Historian opettajan homma on osoittautunut elämäntyöksi. Porraskaide yläkerrassa notkuu puolikuivista kokovartalopyyhkeistä, ja alkuviikosta minä huomasin, että minun painoni ei kahden kuukauden aikana ole vieläkään noussut kiloakaan. Aika ajoin minä luulen kaipaavani Vaasaan. Sen jälkeen minä huomaan jumittaneeni elämäni työn keskelle, mistä tuskin paremmin todistaa mikään muu kuin se, että opintorekisteriini kirjautuessa en ollut muistaa tunnuslukua enää ollenkaan. Tänään yksi ystäväni sanoi, ettei tulevaisuutta kannata suunnitella syksyyn. Eilen minä istuin sinun sylissäsi järvenrannalla yhdentoista aikaan illalla, ja me puhelimme hiljaa kaksin, eikä vesi minun silmissäni sanonut enää sanaakaan. Tunti sitten minä havahduin siihen, että minä ikävöin. Olisi jo aika, kulta, minun olla sinun kanssasi taas ihan kahdestaan.

-Suuse-

Tänään minä olen yrittänyt olla ajattelematta, sillä toisinaan ajattelemisella vain kiduttaa itseään. Sen enempää minä en ole oppinut, mutta jos minä keskiviikoksi saisin pikkuveljeni synttäreitä varten leivottua kaksi suklaakakkua, minä voisin unohtaa sompailemisentaidon ja olla onnellinen vihannes edes yhden iltapäivän verran. Keskiviikkona töihin. Autottomuus ei ole orpoutta, tietämättömyys on. Tänään minä olen kaivannut aurinkoa, vaikka minulla ei ole sille mitään suotavaa. Hiljaisuudessa minä muistan kaiken, mutta ihmisten keskellä joskus toisinaan minä...unohdan.

-Suuse-

By the way. Näin muutaman päivän viiveellä ONNEA KÄMPPIKSELLENI BLANK_PAGE:lle synttäreiden johdosta, jotka osuivat keskiviikolle 23.4.2008. Älä luule, että unohdin.

-Suuse-

On asioita, joista lupaa olla puhumatta enää milloinkaan. Asioita, jotka eivät koskaan selviä; jotka eivät koskaan anna vastausta kysymyksiin, joita ei enää milloinkaan uudelleen pysty kysymään. On asioita, jotka määrittävät meidän eromme, ihminen. On asioita, jotka kertovat minulle sinusta enemmän kuin sinä minulle sanomalla pystyt milloinkaan kertomaan.

Tänään minä ajattelin, että maailmassa on vähintään kolmenlaista rakkautta. On rakkautta, joka on pyyteetöntä ja kastijärjestelmiä murtavaa ajattelematonta epäinhimillisen käsittämätöntä rakkautta, on rakkautta, jota kutsutaan ystävänrakkaudeksi, ja lopulta on rakkautta, joka ei erota itseään vihasta alkuunkaan. Sen jälkeen minä ajattelin, että tällaisessa maailmassa määritelmiä rakkaudesta täytyy olla kolmenlaista rakkautta paljon enemmän. Pikkusisko soittaa pianoa. Elämänmuutoksen enne näkyy siinä, että päivittäiset tapahtumat muuttuvat rutiiniksi; että kaurapuuro maanantaisin on tylsää ja että samoja asioita ei jaksa hokea enää ollenkaan. Minä olen miettinyt, miksi minä en ole saanut kutsua. Minä olen miettinyt, miksi minä olen yhä tässä, yhä kenkälaatikossa kaapissa jossakin.

Lopulta on asioita, joita tahtoisi muuttaa, mutta joita koskaan ei pysty edes parhaalla tahdollaan muuttamaan. On asioita, jotka toisessa ihmisessä saavat sinut tuntemaan olosi mitättömäksi; asioita, jotka toisessa ovat aina olleet, mutta jotka satuttavat sinua niin, että parempi olisi vain olla olematta ollenkaan. On asioita, joita mieluummin toisinaan viettää iltansa yksin ihmetellen huoneen seinien vihreiden tapettien ällöttävää kuviointia; asioita, joita ei ajatustensa kanssa tahdo enää koskaan joutua kohtaamaan. On asioita, jotka tekevät toisesta juuri sen, mitä toisessa eniten rakastaa, mutta miksi oi miksi toiset päivät päättyvät asioihin, jotka tekevät mitättömäksi sanat "minä olen sinun, minä olen sinun kokonaan"?

On asioita, joiden rinnalla "minä rakastan sinua" ei saa tarkoitustaan kuulumaan. On asioita, joiden rinnalla oven sulkeutuminen voi pilata koko päivän ja illan ja yön, ja on asioita, jotka korjatakseen toinen ei milloinkaan ymmärrä sanoa sitä tai sanoa ylipäätään sanaakaan. On asioita, jotka voivat aiheuttaa kuoleman. Eilen minä kuulin, että jossain lähellä niin on käynyt jo kertaalleen. Lopulta toisinaan on siis rakkautta, joka ei erota itseään vihasta. Voi joskus miten pieni on raja lämmön ja kylmyyden välissä, raja siinä missä on onnellisuus ja missä lopulta sattuu.

-Suuse-

Miksi mustikkakeitto aamulla saa ajatukset kulkemaan?

Joulukuussa 2005 tarkkaan ottaen joulun aatonaattona 23.12 minä hain kotiin pienen mustaruskean tyttökissanpennun. Tammikuussa uuden lukukauden alettua minä tungin pienen kissanpentuni mustaan pieneen kissankoppaan ja astuin junaan kohti Vaasaa, sillä opiskelija ottaa kissan viihdyttääkseen itseään, ei niinkään viihdyttääkseen kissaa tarjoamalla sille parisensadan neliön asunnon kaikki tilat kotipihaa ja kesäisin kasvavaa nurmikkoa myöden. Minun kissani ei lopulta oppinut mitään muuta kuin rakastamaan ulkoilmaa, ja Vaasan yksiössä ulko-oven käydessä pikkukissani oli menossa ulos ei väliä vaikka kahdenkymmenen asteen pakkaseen. Tänä vuonna minun pikkukissani on ollut parisensadan neliön asunnossa koko lukuvuoden, sillä kaikesta päätellen minun kissani kodiksi on muotoutunut talo, jossa minä kerran kasvoin ja intin oikeuksistani olla kaupungilla kello kahtatoista pidempään. Kun minä tänään menen takaisin, minun kissani kiehnää minun pohkeitani ja pyytää minulta silitystä ja ruokaa. Enkä minä enää ole sitä sieltä raaskinut raahata maailmaan.

Toiset löytävät identiteettinsä vaivattoman nopeasti. Minä olen alkanut ajatella, että minun identiteettini perustuu suurille määrille erityisesti korkokenkiä ja toisaalta jatkuvalle laiskuudelle kiskoa siivouskaapista imuri ja alkaa siivoamaan. Toisaalta minun identiteettini perustuu hulluille ajatuksille neljänsadan sivun tenttikirjan muuttumisesta pääni muistikopaksi yhdessä yössä, mutta lisäksi minä tietoisesti perustan identiteettiäni asioihin, jotka liittyvät minun näennäiseen ahkeruuteeni, ja joista minä siten olen hyvin ylpeä. Sellaisia asioita ovat esimerkiksi kielihistorian tentistä plakkariin noussut kiitettävä vitonen ja itse ompelemani neljä paneeliverhoa tai hiellä ja tuskalla toisinaan pesemäni auton jättämä kirkkaansininen kaiku silloinkin, kun aurinko ei paista. Lopulta minä perustan identiteettiäni pienien osakseni tulleiden kehujen varaan, sillä onko mitään sen piristävämpää kuin kuulla poikaystävän sanovan, että sinä teet hyvää pitsaa, niin hyvää pitsaa, että paljon parempaa ei olekaan?

Minun poikaystäväni on paras, by the way. Tahdoin vain ilmoittaa sen.

-Suuse-

On olemassa pöytätabletti-ihmisiä ja pöytäliinaihmisiä; tähän minä olen jo aikaisemmin viitannut. On olemassa ihmisiä, jotka unohtavat joka ikisen syntymäpäivän omansa mukaanlukien, ja toisaalta on myös ihmisiä, jotka muistavat syntymäpäivien lisäksi joka ikisen tutun nimipäivän etunimen ja jopa toisen ja kolmannen nimen osalta, ja sen vuoksi minäkin ihmettelen toisinaan, miksi minua onnitellaan Marianpäivänä, sillä en minä ole Maria, vaikka se minun etunimeni perässä sattuukin roikkumaan. Lopulta on olemassa ihmisiä, jotka ovat parempia kuin kaikki muut ihmiset. Ihmisiä, jotka ottavat ruusun vastaan venäläiseltä huivipäiseltä naiselta ja maksavat siitä kaksikymppisen. Ihmisiä, jotka tietävät atomista kaiken, mutta eivät ole pelkästän kirjaviisaita, sillä atomin lisäksi he tuntevat myös auton ja moottorin ja tietokoneen ja avaruustieteen ja Suomen historian ja kaikkien pääministerien hallituskaudet läpikotaisin. Tänään minulla on ollut kohtuullisen tyhmä olo. Viime lauantain kielihistorian tentistä minä siitä huolimatta sain yliopistokympin eli parhaan mahdollisen eli vitosen.

Tänään minun puhelimeni ei ole soinut. Tai on minun puhelimeni soinut, mutta minä olen ollut kiireessä, enkä minä sitä paitsi ole edes tunnistanut sitä numeroa saati sitten ollut paikalla, kun minulle siitä numerosta on joku soittanut. Jostain kumman syystä minä olen miettinyt kummallisia asioita. Minä olen miettinyt Viroa ja kylmää vaasalaista tuulta ja pullantuoksua ja suklaata ja selkäkipuani ja juhlapukua, jota minä en vieläkään ole pikkuveljeni ylioppilasjuhliin ostanut. Opiskeluasunnolle selvittyäni minä olen jo kahdesti painunut ulos ja kiertänyt puolikorttelia kädet taskussa, sillä minun lapaseni jäivät autoon, enkä minä jaksa niitä sieltä lähteä hakemaan. Nyt juuri minä ajattelen, että jos minä tänään kirjoitan vielä kovinkaan paljon, minulla ei taatusti ole huomenna kenellekään yhtään mitään sanottavaa.

Mitä sinä teet tänään, kun minä olen täällä, eikä meistä kumpikaan viime yön jälkeen ole sanonut toiselle sanaakaan? Jos minä olen näin, minä mietin sinua, kyllä sinä tiedät sen, ja tiedät sinä sen varmasti myös juuri nyt, jos sinä yhtään satut sellaista ajattelemaan. Sarkastisuuden ja katkeruuden välinen raja on toisinaan niin pieni, että minä melkein kuulen sinun sanovan sen yhden pienen asian. Sarkastisuus voi syntyä ikävästä tai levottomuudesta tai stressistä, mutta katkeruus syntyy jostain paljon pidemmälle ajautuneesta tunteesta kuin edes ikävä, enkä minä sitä pysty tässä vaiheessa lauantai-iltaa selittämään. Viikko sitten me olimme humalassa molemmat. Sinä olet ihana mies, tiedätkö sinä sen? Sinä olet paras. Tänään nallekarkit eivät menneet tasan, sillä minä olen täällä yksin ja sinä luultavasti teet jotakin paljon järkevämpää kuin olet sarkastinen niin kuin minä olen nyt. Ei sen väliä, mutta nallekarkeista sinä olisit ehkä sanonut, ja minun oli pakko saada se ajatus tähän mahtumaan. Ei mitään uutta. Minun on sinua ikävä taas ja juuri nyt.

-Suuse-