IRC-Galleria

Minä en jaksanut vaivautua hakemaan suklaata puolen kilometrin päästä lähikaupan hyllyltä, vaikka minä suklaata halusin. Aamupäivällä opiskeluasunnon keittiössä liesituulettimen hurratessa korvani ääressä minä opin inhoamaan tomaatteja, joiden punainen imelänkatkuinen lämmin paistuva haju leijaili sieraimiini paistinpannun suunnasta jostakin. Naiseudestani kolme päivää kuukaudessa muistuttavat itseään kuvailemaan kykenemättömät kipu ja tuska alkoivat jo aamupäivästä, mutta onneksi minun naiseuteni merkit eivät sentään viivyttele minussa koko viikkoa, sillä ensi tiistaihin mennessä näiden naisellisten kanssa minä olisin jo ostamassa arkkua omiin hautajaisiin. Pahinta naiseudenmerkeissä on se, että silloin kaikesta pahoinvoinnista ja kivusta ja särystä ja tuskasta huolimatta tekee mieli kaikenlaista mahdollista ruisleivästä hampurilaisiin ja juustoon ja salmiakkiin ja ja pitsaan ja ihanansuklaiseen kaakaoon.

Tänään minä tajusin olevani ylpeä ikkunani harmaanruskeista ja sinisistä paneeliverhoista, joiden kanssa minä syksyllä äitipuoleni ompelukoneen ääressä tappelin. Pitkän joululoman jälkeen Vaasaan palaaminen hymyilyttää, vaikka minun palaamiseni tänne tuntuu aina olevan tällaista väliaikaista kahden päivän olemista laukut pakattuna lattialla valmiina lähtöön uudelleen. Tänään minun vaasalainen pieni kodittomuuteni ei kuitenkaan ole haitannut, sillä aamulla puoli kymmenen aikaan ajaessani Seinäjoelta rannikolle minä viimein tein kodittomuuteni kanssa hiljaisen sovinnon. Aamulla filosofian luennon jälkeen minä ja minun punainen pieni matkalaukkuni we are off again. Lukitsen asunnon oven ja kannan autoon laukkuni ja pienen kapinoivan mutrusuisen lähtemättömyyteni, joka aina mennessäni saa minut katsomaan kerran takaisin. Minun hiljainen pieni asuntoni. Pieni. Hiljainen. Enää minä en jaksa ajatella, onko minun menemisessäni järkeä ollenkaan.

-Suuse-