IRC-Galleria

Tää paikka on pelottava. Nyt mä sen vasta tajuan. Mä olen ollut täällä töissä nyt kaksi kesää. Tänään viedään viimeisiä päiviä tänä kesänä; ensi viikon tiistaina työt ovat tältä kesältä ohi kokonaan. Työnantaja ei anna palautetta. Jos mokaat, ilmoitus siitä tulee helkkarin suoraan kahvipöydässä kaikkien kuullen. Työkaverit kehuvat. Tuntuu, että kukaan täällä ei puhu todellisia sanoja, vaan pelkkää small talk -paskaa, jonka voi yhtä hyvin vetää vessasta alas ennen kuin sen ehtii päähänsä edes tallentamaan. Toiset paikkailevat toisten sanoja. Esimiehen ollessa poissa puhutaan selän takana, ja minä mietin, kuinka paljon täällä puhutaan selän takana silloin, kun minä olen poistunut talosta. Kahvitauon lopussa työnantaja paikkaa omia sanojaan kehumalla minua rivienvälissä. Minä en usko siitä sanaakaan. Tuijotan kahvikuppiini ja hymähdän. En halua olla tässä enää. Tuntuu niin levottomalta, niin tyhmältä. Ihan kuin olisin rutannut isän auton ja maalannut sen kynsilakalla ja jäänyt siitä kiinni. Tässä talossa on tasan muutama ihminen, joka ymmärtää, että ei työntekijä voi tietää talon sääntöjä, jos niitä ei ole sille kerrottu. Kiitos niille muutamille, jotka syytöntä tässä tajuavat edes jotenkin.

Miten sä voit tehdä asiat koskaan oikein, jos sä et tiiä mikä on oikein ja mikä ei. Tässä talossa esimies ei opasta eikä ohjaa. Ei ollenkaan.

-Suuse-