IRC-Galleria

Guess it's called longingTorstai 25.10.2007 13:42

Eilen minä juttelin tupakan kanssa. Tänään pitäisi töiden jälkeen pestä auto ja vaihtaa talvirenkaat alle ennen kuin ulkona alkaa ihan oikeasti pakastaa. Minä olen tehnyt havainnon. Jääkaapissa näyttää useammin kuin satunnaisesti olevan vähintään yksi olutpullo. Juusto on aina loppumaisillaan. Kaavoihin kangistunut kaupassa kävijä ostaa aina samanlaisen pussin täyteen samanlaista ruokaa: samaa jauhelihaa ja samaa tylsää maustetta, samaa kurkkua ja samaa maitoa, samaa jogurttia, jota kukaan ei syö ja samoja mandariineja, jotka kerääntyvät hedelmäkoriin keittiönpöydälle ja kasvattavat siihen ajan kanssa pienen suloisen mandariinipuun.

Minä tahdon löytää jääkaapista jotakin kummallista. Sen verran minä pystyn aktiivisena yhteiskunnan kapinamielisenä nuorena idioottina sanomaan. Tänään minä tahdon löytää sieltä jotakin ihan järkyttävää. Vaikka mutaisen sukkaparin tai käytetyn kondomin tai kasvorasvapurnukan tai hammasharjan tai henkarin tai täyteen kirjoitetun päiväkirjan tai paperisakset ja alleviivaustussin sidottuna yhteen hopeisella lahjapaperinauhalla. Minä en enää jaksa vahdata näyttöpäätettä. Minä haluan istuutua petaamattomalle sängylle, jonka lakanat ovat enemmän rutussa kuin ysikymppisen mummoni kaikki kauniit otsarypyt silloin, kun hän kurtistaa kulmiaan. Minä tahdon istuutua petaamattomalle sotkuiselle tavarantäyteiselle sängylle ja pelätä petauspatjan valuvan lattialle ja katsoa silmiin, joiden väriä en ole vieläkään osannut tyhjentävästi määrittää. Mutta minä haluan katsoa niihin silmiin ja hymyillä ja sanoa, että "oletpa sinä hassu", ja minä haluan silittää vaaleita pehmeitä hiuksia ja tuntea vasemman jalkani puutuvan ja olla siinä ja olla vain ja unohtaa, että ensi viikko on tulossa.

Ja minun käteni muistaa, miten sinun kätesi minun kädessäni on.

-Suuse-

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.