IRC-Galleria

Isänmaamme pääkaupungissa kymmenen kilometrin bussimatka täydessä julkisessa kestää keskimäärin neljäkymmentä minuuttia yöllä neljän jälkeen. Samaan aikaan rautatieaseman taksijono on kaksisataa metriä pitkä, mutta sitä ajatellessa dösäpaikoista tappeleminen on paljon mielenkiintoisempaa puuhaa jopa sillä uhalla, että heseateriat survoutuvat matkan aikana paperipussissa, ja joku oksentaa viimeiset kaksikymmentä tequilapaukkua vieruskaverin syliin ja pyyhkii kasvonsa ikkunaverhoihin ja hoilaa Maamme-laulua ja mainostaa kotikuntansa nimeä ja sijaintia kartalla niin, että tulee välillisesti raiskanneeksi koko lähisukunsa kummitädin karjalanpiirakoita ja mummon puhelinjuorukavereita ja serkkujen koirankusettajaa myöten.

Vaasassa ollaan hurmaavasti pienensuuren sisäpiirikaupungin tyylikkäitä kaksikielisiä. Jyväskylässä ollaan suomalaisia keskisuomalaisia monikansallisia pienensuuren kaupungin Kirkkopuistonorkoilijoita ja kävelykatutassuttelijoita. Tampereella ollaan vähän niin kuin pääkaupungissa, paitsi että Tampereella on Kummelit ja kultakuumeet ja ah niin ihanat pirkanmaalaiset persoonapronominit mää ja sää niin päin pois ja myöhässä jos on niin: "khyl mää kerrrrkiän." Oulussa "syökkönää jellonia?" ja kukaan ei koskaan vastaa ja "pelekääkkönnää polliisia?" ja auta armias jos et ehdi väistää niin saat kivestä silmien väliin.

Lapualta on kaksikymmentäneljä kilometriä Seinäjoelle Suomen tangokaupunkiin. Aamuruuhkassa henkilöautolla kesärajoituksilla sen välin selviää 20 minuutissa. Huhtikuussa 1976 sattunut Lapuan patruunatehtaan räjähdys on yksi Suomen suurimmista rauhanajan räjähdysonnettomuuksista. Lapualla on körttimenneisyyttä ja Suomen sodan Lapuan taistelusta vielä tänäkin päivänä muistuttava kiviristin kenttä. Suomessa vuosina 1929-1932 vaikuttanut Lapuan liike on itsepäisen eteläpohjalaisen kaupungin historian vaiettu ylpeys. Lapuanjoen rannalla seisovassa valkoisessa Lapuan tuomiokirkossa on Suomen suurimmat urut. Noin 150 kilometriä pitkä likainen keväällä Ylihärmän pelloilla tulviva Lapuanjoki laskee Uusikaarlepyyssä Pohjanlahteen.

Pääkaupunkiseudulle humalassa joutunut lapualainen on äänekäs ja itsepintainen ja häpeämätön ilmaisemaan mielipiteensä bussissa istuvan tytön vaaleanpunaisista hiuksista ja tummaihoisesta poikaystävästä ja tummaihoisen poikaystävän kaksi numeroa liian suurista farkuista. Pääkaupungissa humalainen lapualainen linttaa punaisen nenänsä kiinni dösän kylmään ikkunaan ja kaipaa kompassia ja karttaa ja navigaattoria ja kaveria, joka tietää missä ollaan ja kahta loiventavaa Koffin kylmää olutta ja kotipaikkakunnan paikallisen grillin kerrosjuustohampurilaista ja äitiä ja tyynyä ja edes yhtä pientä rauhallista nurkkaa, jonne voisi käpertyä nukkumaan. Pääkaupungissa lapualainen kulkee laumassa, jossa muut lapualaiset valehtelevat olevansa vaikka Lappeenrannasta, kunhan eivät tule tunnistetuksi samaan porukkaan humalaisen kipeän muistinsa menettäneen pienen orvon yksinäisen lapualaisen kanssa. Yöllä viiden aikaan baarireissun jälkeen asunnolla lapualainen haukkuu muut lapualaiset ja strippaa keittiössä vaatteensa keittiönpöydän alle ja puhuu kolmea kieltä yhtä aikaa ja yrittää päästä kaikkien kainaloon nukkumaan ja hokee tyttöystävänsä nimeä ja haukkuu kaikki muut lapualaiset vielä kerran ja sammuu ja kuorsaa äänekkäästi nenä tyynyssä kiinni koko yön.

Tämä tässä oli fiktiivinen periaatteellinen kuvausdemonstraatio. Entä millainen on hesalainen, joka joutuu Lapualle lapualaisten maailmaan kilometrin pituisen kylänringin varrelle viikonlopuksi viikonloppua juhlimaan? Hmm.

-Suuse-