IRC-Galleria

En minä tiedä, miten se tentti meni, mutta siitä tentistä jäi minulle hyvä tunne. Yleensä, jos tentistä jää hyvä tunne, tentti menee oikeasti päin metsäpolkuja tai vielä pahempaa: se ei oikeasti mene ollenkaan ei yhtään minnekään päin.

Asunnossa on hiljaista. Ulkona ulko-oven kivetyksellä istuessa minä olen saada tulehduksen sinne, missä minä pidän siitä kaikkein vähiten. Ei siellä ole pakkasta, ei siellä ole edes nollakeli; siellä on kaksi astetta plussaa, mutta kaksi vaivaista astetta punaisella ei tarkoita, että ulko-oven kivetys olisi sopiva paikka istumiseen maaliskuussa ennen pääsiästä ja trulleja karkkipannuineen. Kohta minä lähden kotiin, mutta kirjastossa pitäisi käydä, joten ennen sitä minä en yritäkään selvitä moottoritielle asti ohi kiireisen keskustan. Tälläkin hetkellä minun on ikävä, ja minun ajatukseni Vaasassa eivät ole oikeasti Vaasassa ollenkaan. Jos minä olen kiintynyt tähän hiljaiseen asuntooni, sen täytyy johtua siitä, että sinä vietit täällä päiviä minun seurassani hitusen. Hitusen siksi, että kolme päivää on ihan liian vähän olla yhdessä paljon tai olla yhdessä hädin tuskin ollenkaan. Hitunen on hitunen, ja minä tahdon olla sinun seurassasi ikuisuuden. Ehkä sinä olet sen jo keksinyt.

Säätiedotusten mukaan sunnuntaina paistaa aurinko.

-Suuse-

Tänään on kulunut talvisodan päättymisestä en minä jaksa laskea miten monta vuotta, mutta 13.3.1940 se päättyi kuitenkin. Kullan kanssa oltiin maanantaista keskiviikkoon Vaasassa, ja minun ystäväni oli oikeassa: kultani kanssa Vaasassa minä viihdyin paljon paremmin kuin valkoisten seinieni kanssa kaksin, sitä paitsi minun asunnossani kaikuu vieläkin. Tänään minä olen ollut fysiikan, kemian ja matematiikan lehtorin sijainen, ja huomenna minä ajan aamusta Vaasaan tekemään tenttiä, johon minä tänään ole ehtinyt lukea vielä ollenkaan. Lauantaina on ystävieni jo mainitsemani tuparit. Tietokonepöydällä lojuu kaksi neljän kilon käsipainoa, sillä puoli tuntia sitten minä tein vielä kuntopiiriä, jonka minä sittemmin tietokoneen kanssa tyystin unohdin.

Kesätyöt varmistuivat Lapuan Sanomissa. Minua ei väsytä, ja minun pitäisi lukea tenttiin, mutta ihan kohta minä olen valmis painumaan nukkumaan.

-Suuse-

Vaatteiden vetäminen ulos kaapista on huoneen sotkemista. Vanhoista kuluneista koltuista tulee mieleen unohtuneet muistot: yksi kesä Power Parkin hampurilaisravintolassa tai yksi joukkueviestin voitto Kuortaneen hallikisoissa, kun Lapuan Sanomien toimittaja halusi ottaa meistä kuvan lehteen. Tänä aamuna pikkusisko oli lähdössä juna-asemalle kohti Jyväskylää, ja pikkuveli lähti kirjoituksiin ennen puolta yhdeksää juuri silloin, kun minä heräsin. Ulkona on loskaista, ja sinä olet töissä tänään, ja illalla pitäisi lähteä Vaasaan, mutta saa nähdä miten tässä käy.

Loppuviikosta kaksi ystävääni pitävät tuparit uudessa kodissaan. Minä inhoan yläkerran aulan kattoikkunaan liimautuneita vesipisaroita, mutta enemmän minä inhoan sekavaa kotipihaa, jossa pääsee kävelemään tuskin ollenkaan. Pitäisi hakea pakettilähetys postista ja pyörähtää kirjastossa. Minä en ole huonolla tuulella,

minä ikävöin.

-Suuse-

Kriittistä ajattelua ja argumentaatiota keskellä suomen kielen kirjallisuushistorian moninaista kehityskulkua. Minun ikkunani alla jääpuikot tiputtavat vettä maahan ja aiheuttavat pienen kummallisen paukkeen. Täp täp täp. Tällaisella säällä auton lasit eivät ole jäässä, ja pakkasmittari opiskeluasuntoni keittiön ikkunassa valehtelee melkein yhtä hyvin kuin poliitikko. Jos minä olen tylsistynyt olemisen sietämättömään mitäänsanomattomuuteen, minä keksin tekemistä kaurapuurosta ja tenttikirjan sivujen tyhjistä reunoista; niihin minä piirrän sammakon ja herneenpalkoja sinne tänne silmiäni harhauttamaan.

Silmälasipäisenä on aina monimutkaisempi olla kuin silloin, kun omat silmät näkevät lisäpitkiä paremmin. Auringossa täytyy miettiä, ostaisiko sitä suoraan kaukovahvuuksilla koristellut aurinkolasit vai tukkisiko päähänsä ensin piilolinssit ja niiden perään tavallisen ihmisen aurinkolasit, joita saa vaikkapa tiimarista hintaan 16,95. Tänään minä olen sarkastinen, ja ironia on pöyristyttävän hieno asia maailmassa, jossa ironiaa on muutenkin. Toisaalta milloin minä en olisi sarkastinen, jos sarkastisuus on voimavara ja näytelmän käsikirjoitus ja ohjaajan musta keinonahkainen natiseva tuoli?

Vaasassa minä kauhistun päivistä, jolloin ei ole ohjelmassa mitään edes periaatteessa järkevää. Jos minä olen istunut sisätiloissa koko aamun iltapäivän tähän hetkeen asti, minä olen lähdössä ulos juuri silloin, kun minun ruotsalainen ystäväni lähettää minulle mesessä Kentin konsertista muistuttavan viestin. Sen jälkeen minä jumitun koneelle uudelleen ihan niin kuin en olisi siitä koskaan koettanutkaan livahtaa, ja selkäsäryissäni minä voin unohtaa auringonpaisteen ja silmiin heijastavan lumen ärsyttävän kauneuden. Enää minä en jaksa katsoa kelloa, sillä se ei liiku ja liikkumattomuudestaan huolimatta liikkuu kuitenkin.

In my dreams.

-Suuse-

Tänään minä tein jotakin suurta ja mullistavaa. Tämän mullistavuuden minä katson olevan vähintään yhtä suurta kuin ensimmäinen junamatkani tai ensimmäinen lentoni ihan oikealla lentokoneella kuusitoistavuotiaana Helsinki-Vantaan-lentokentältä Pohjois-Italian Veronaan. Toisaalta tämä mullistavuus voisi olla myös yhtä mullistavaa kuin benjihyppy vailla köyttä tai autolla ajaminen silloin, kun autossa ei ole rattia ollenkaan. En kuitenkaan viitsi vähätellä tämänpäiväistä mullistavuuttani vertaamalla sitä koydettömään kurjaan benjihyppyyn, vaan kaikenmoisia hyppyjä mieluummin pitäydyn vaikkapa ensimmäisessä lennossani.

Minä olen ostanut uuden puhelimen. Sen minä olen tehnyt. Tuossa se torkkuu tyytyväisenä piuhan päässä kulahtaneella sohvallani punaisten tyynyjen vieressä ja odottaa elämää. Jo huomisaamuna se on kaunis ja teknisentyylikäs, ja minä tungen sen laukkuni pimeään kännykkätaskuun enkä anna sille suukkoa, sillä loppujen lopuksi se on kuitenkin vain pelkkä matkapuhelin. Joka tapauksessa nyt minä voin taas toistaiseksi ruksia yhden pakkoliikkeen pois listastani, sillä seuraavat kolme vuotta tai ainakin minimissään kaksi vähintään minä aion silitellä uutta puhelintani ja naputella sen uutuudenkarheita numeronäppäimiä ja hellästi kuherrellen lörpötellä sen kaiuttimeen kaikenlaisia höpönlöpöjä ennen kuin minä astun jälleen pakkoliikkeeseen ostamaan uuden päivitetyn blingbling-version vanhan ja raihnaiseni tilalle. Vaatekaupat eivät ole pakkoliikkeitä. Eivät ainakaan älyttömän addiktoituneille opiskelijamaterialisteille tai ökyrikkaille pikkuvaimoille tai uunituoreille äideille, joiden pikku Aku-ankat kasvavat ihan liian vikkelään.

Tänä aamuna ennen yhdeksää voi miten mukavaa on herätä sinun vierestäsi, kulta.

-Suuse-

Minun kissani ei tiedä, mitä tarkoittaa sivistynyt paikallaan istuminen. Tekee mieli suklaata. Ruotsissa Karlstadissa ruotsalainen ystäväni hilluu konsertissa ja kuuntelee Kentiä ja lähettää minulle nauravan viestin. Minun mielestäni se on epäreilua. On epäreilua, että minun ruotsalainen ystäväni hilluu Kentin konsertissa jo toista kertaa puolen vuoden sisään, kun minä en ole milloinkaan nähnyt sitä, vaikka minä niin tahtoisin. Tahtoni kanssa minä voisin olla siellä juuri nyt. Konsertissa; ihan mielelläni voisin. Toisaalta sinun hymyilevä vilpitön halauksesi kiinni minussa eteisen likaisen maton juurella on sinun tuoksunasi minussa vieläkin. Väsyttää. Sinä sanoit, että minä olen hassu. Niin olet sinäkin.

Juuri nyt minä menen nukkumaan.

-Suuse-

Helmikuun viimeinen päivä. Iltapäivällä auton tuulilasin päälle oli kerääntynyt kymmenen sentin lumikerros, joka ei jäätymiseltään suostunut irtoamaan alkuun edes katuharjan väärällä päällä. Illalla kotona on tuoksunut pannupitsa, ja pikkuveli on mitannut kuumeensa ehkä jo viisikymmentä kertaa en minä tiedä en minä ole laskenut. Tekisi mieli kirjoittaa runo. Lakanat vuoteessa ovat rutussa kuitenkin.

Maaliskuu on kummallinen kuukausi. Jo helmikuun lopussa auringonpaiste herättää aamupäivästä jo ennen kuin kymmenen aikaan, mutta maaliskuussa kukaan ei osaa päättää onko yhdeksältä aamulla pääsiäinen vai ei, kun katsoo ikkunasta sängyn pohjalta horisonttiin päin. Kissaa laiskottaa. Tänään se ontui vasenta takajalkaansa ja karvasi trikoohousuni olohuoneen pianotuolia vasten ennen aamupalaa. Minä sanoin, että stressaantuneena kissa karvaa. Stressaantuneena minä en saa unta, mutta juuri nyt minä voisin nukahtaa näppäimistön päälle, joten siitä päätellen minä varmastikaan en ole stressaantunut juuri ollenkaan. Tänään minulla on lainassa sinun puhelimesi, sillä minun puhelimeni ei oikein tahtoisi enää toimia ollenkaan. Kiitos siitä, kulta.

-Suuse-

Suomen kielen kehityshistoria on mielenkiintoista, mutta jopa siihen kyllästyy ensimmäisen sadan sivun jälkeen, jos kirjan fonttikoko on alta kymmenen, ja kaikki esimerkit on laadittu epäjärjestelmällisesti tekstissä rivi riviltä konkreettisesti seuraamaan toisiaan. Miksi kukaan ei käytä enää ranskalaisia viivoja, jos ne kerran on keksitty? Mitä vikaa muka ranskalaisissa viivoissa on? Hiljaa iltaisin itsekseni minä olen alkanut vihata tekstin reunatasausta, sillä tenttikirjoja silmäillessäni ne tuovat mieleen ällistyttävän loputtomuuden. Minne kaikki kappalejaot hävisivät? Tieteellisen tekstin kirjoittajat tässä valtiossa eivät malta katkaista lausetta enää ollenkaan.

Aamupäivästä minä raahaudun Kielihistorian tenttiin ihan vain siitä syystä, että minä keksin ilmoittautua siihen pari viikkoa aiemmin. Illalla aiemmin viedessäni roskia sadan metrin päähän asuntoni valkoisesta ovesta minä kävelin ristiin, enkä eniten siitä syystä, että autolla edes takaisin kuopille kurvailtu pihatie oli umpijäässä ja hämärä ja hiljainen. Tänään minä olen ollut sisätiloissa ihan liian kauan, mutta ei se haittaa, sillä ainakin minä periaatteessa olen saanut jopa luettua jotakin.

Nyt minä olen likainen ja väsynyt ja valmis nukkumaan, mutta ehkä minä ennen silmieni sulkeutumista ehdin käväistä vessassa pesemässä edes nämä meikillä sotkemani kauniit kasvot. Siinä lauseessa oli muuten spesies ja monikkomuotoinen yksikkömuoto, jota suomen kielessä näkee vähän väliä. Tuollaiset asiat sotkevat vieraskielisen suomen kielen opiskelijan pään. Miksi me kutsumme monikossa "kasvoiksi" sitä osaa kehossamme, jota ei konkreettisesti millään muotoa ole olemassa yhtä ainutta enempää?

Hyvää yötä.

-Suuse-

Vaasassa. Olisiko itsenäistyminen oman elämän kanssa oman uninallen ja oman liitoksistaan pursuavan vaatekaapin parissa tyhmä ajatus? Piuhateknologia on ällistyttävää. Pikkusisarusteni jaloissa minä tunnen itseni henkisen käytännönkehityksen kärryiltä pudonneeksi haaveilijaksi, joka ei saa aikaiseksi aloittaa omaa elämäänsä irtonaisena lapsuudenkodin oman huoneen vihreiden tapettien ja kaltevan katon suloisesta hämärästä tunnelmasta. Tätä nykyä minun huoneeni sitä paitsi työntää ulos pölyä ja minnekään mahtuvia tenttikirjakansioita ja vaatekaappini puoliksi käyttämätöntä sisältöä ja pientä turhaa roskaa ja Ikean jumalatonta ostospussia, jossa kahvi- ja ruokailuastiasto odottaa elämäni alkavan. Juuri nyt minun täytyisi lukea huomiseen tenttiin, mutta sen sijaan minä ihailen opiskeluasuntoni sinisen maton pinnalla kiemurtelevaa järkevyyden sotkevaa piuhateknologiaa. Kuinka järjestelmällinen hulluus voisi olla kaiken tukahduttavaa? Jos sekasorto on likaisia vaatteita kasassa keskellä lattiaa tai pöydän alla lojuva täyteen tuupattu roskakori, minä en ole prinsessa, vaan minä olen lapsi, ja minä rakennan hiekkakakkuja sinne, missä minä syön.

Huomenna minä näen sinut, ja sinä näet minun sotkuisen pienen sekasortoni ihan niin kuin sinä et olisi nähnyt sitä koskaan aiemmin. Tänään on oikeasti ihan hyvä päivä, vaikka minä olen Vaasassa, ja Vaasassa on kylmä, ja aamulla keskustan torin tuntumassa ihmisvilinä ylsi varmasti yli puoleen tuhanteen. Minä en tiedä, miten minun tenttini tänään meni, mutta siitä huolimatta sinua minä täällä ikävöin.

-Suuse-

Pikkupikkuveli näkee päiväunia olohuoneen sohvanpohjalla jossakin. Alkuviikosta eteen astuu kaksi tenttiä, ja jos minä nyt olisin tunnollinen, minä lukisin ja pänttäisin ja loistaisin huomenna akateemista vaurautta istuessani auditoriossa vuotamassa tietouttani pieneen valkoiseen konseptimaailmaan. Pikkusisko lähtee huomenna takaisin Jyväskylään. Musiikkia. Minä tarvitsen musiikkia juuri nyt.

-Suuse-