IRC-Galleria

Takana ihana viikonloppu Vaasassa, edessä työviikko! Kiitos emännälle ja isännälle!

Jälleen kerran koin, että on tosi tärkeätä tavata muitakin kurdilais-suomalaisia pariskuntia. Tuli päivitettyä uutiset ja kuulumiset ja keskusteltua ajankohtaiset asiat läpi.

Mielipiteeni ja tietämykseni vertaistuen tärkeydestä vahvistui taas. Jokaisella suuremmalla paikkakunnalla pitäisi olla monikulttuurista parisuhdetta ja -perhettä tukevaa toimintaa. Se olisi ihan terveys- ja sosiaalialan pirtaan sopivaa työtä. Aivan varmasti keskusteluryhmiin ja perhekahviloihin löytyisi kävijöitä yhteiskuntamme koko ajan vahvasti ja nopeasti kansainvälistyessä.

- Moppileski -

Kokoonnumme Kannelmäessä; Pizza- ja moppilesket eli kurdien vaimot ja avovaimot! Tervetuloa mukaan joukkoomme. Olen vastassa Kannelmäen juna-asemalla Helsingin suunnasta tulevalla laiturilla klo 12.20 ja 12.35 junalla tulevia.

Menemme piknikille Mätäjoen puistoon. Eväät nyyttikestiperiaatteella, joten tuo mukanasi hieman enemmän syötävää kuin, mitä itse tarvitset. Jokainen tuo yhtä lajia; viinirypäleitä, mansikoita, keksejä tms. Tavataanhan!

dokumentti Pohjois-Irakin autonomiselta kurdialueelta eli Kurdistanista. Dokkari löytyy myös Ylen Areenalta. Katsokaa! Siitä selviää, mikä tilanne on siellä tällä hetkellä. Ei sotaa, ei levottomuuksia. Rauhallista, tavallista elämää....

Te, jotka olette yhdessä Irakin kurdin kanssa, kehotan teitä menemään vierailulle sinne. Ohjelma todistaa sitä, mitä olen kaikille jo neljän vuoden ajan kertonut; siellä voi vierailla ja siellä on turvallista.

EU:n tuomioistuin poisti kurdien PKK:n terrorilistalta

Julkaistu: 13:53 HS

stt–reuters


Luxemburg. EU:n tuomioistuin on poistanut Turkin kurdien PKK-järjestön unionin terroristilistalta. Tuomioistuimen mukaan EU ei ole perustellut riittävästi päätöstään.

Turkki on kieltänyt PKK:n toiminnan. Myös Yhdysvallat pitää PKK:ta terroristijärjestönä.

Tällä päätöksellä on suuri vaikutus kurdien itsenäistymispyrkimyksille. Nyt on mahdollista itsenäistyä/saada federalismi aikaiseksi; saada Kurdistan.

- Kotoutumisaikaa on pidennettävä

- Kotoutumiseen liittyvä suomen kielen koulutus pois työvoimatoimistoilta

Maahanmuuttajaperheiden kotona olevat vanhemmat oppivat suomen kielen huonommin ja hitaammin kuin heidän koulussa olevat lapsensa. Moni äiti ei ole vuosienkaan Suomessa oleskelun jälkeen ollut kielikurssilla. Vaikka siihen olisi kotoutumisaikana ollutkin mahdollisuus, moni ei ole pienten lasten hoidolta päässyt kielikurssille. Työttömät vanhemmat eivät ole päässeet osallistumaan yhteiskunnan toimintaan ja oppimaan yhteisiä pelisääntöjä suomen kielen lisäksi.

Yksinhuoltajuus on erittäin yleistä maahanmuuttajaperheissä. Yksinhuoltaja- yleensä äiti- elää eristäytyneenä ja lähes kielitaidottomana kotona monen pienen lapsen kanssa. Pienille lapsille päivähoidolla saattaisi olla merkittävä rooli niin lapsen kasvatuksen tukemisen kuin äidin jaksamisen kannalta. Suurin syy, miksi päivähoitoa ei käytetä niin paljon, ovat ennakkoluulot päivähoidon työskentelymenetelmiä kohtaan. Luullaan mm. , että lasten on syötävä sianlihaa ja että lapset kasvavat pois omasta kulttuurista, jos he ovat päiväkodissa.

Myös käytännönongelmat, kuten monen lapsen hoitoon kuljettaminen, saattaa olla ylivoimaisen vaikeata ratkaista. Samoin monen lapsen saaminen samaan päiväkotiin voi olla tosi vaikeata. Lyhyellä varoitusajalla järjestetty kielikurssi voi johtaa äkilliseen päivähoidon tarpeeseen viidelle, kuudelle lapselle. Käytännön ongelmat voivat johtaa äidin hylkäämään kielikurssin ja jäämään kotiin lastensa kanssa.

Tilanne asettaa lapsen perheessä rooliin, joka ei hänelle luonnostaan kuuluisi; lapsista tulee perheen asiamiehiä. Kielitaitoon tiivistyy yleisimmän tason ristiriita, jossa lapset tulkitsevat vanhemmilleen yhteiskunnan toimintatapoja. Roolien sekoittuminen aiheuttaa perhedynamiikassa jännitteitä. Vanhemmat saattavat menettää auktoriteettiasemansa ja joutua riippuvaisiksi lapsistaan. Lapset ja nuoret taasen kokevat usein ristiriitaa erilaisten kulttuuristen odotusten välillä. Vanhemmat saattavat kadottaa vanhemmuuden roolin.

Lapselle ei ole hyväksi, jos ympärillä on vain työttömiä, toimettomia aikuisia. Aikuisten tulisi voida näyttää esimerkkiä olemalla aktiivisia ja osallistuvia. Heidän tulisi yrittää saada keskusteluyhteys valtaväestön kanssa ja keskustella kulttuurieroista ja tutustua toisiinsa. Jos lapset näkisivät vanhempansa aktiivisina toimijoina passiivisen uhrin roolin sijasta, toisi tämä tasapainoa lasten ja vanhempien kanssakäymiseen.

Hyvä tapa kotoutua Suomeen ja oppia suomen kieli, on toiminta, jossa on yhdistettynä työnteko ja suomen kielen opetus. Puolet päivästä maahanmuuttajataustainen henkilö voisi tehdä töitä esim. vanhainkodissa ruokkien vanhuksia ja toisen puolikkaan päivästä hän olisi kielikurssilla. Kun kielitaito lisääntyi, voisi hän alkaa opiskella muitakin kouluaineita ja ammatillisia aineita.

Myös monet muut ihmisryhmät, kuten vammaiset, työrajoitteiset ja yrittäjät jäävät vaille riittävää suomen kielen koulutusta. He eivät ole työttömiä työnhakijoita; ja siksi heille ei tehdä aktivoimissuunnitelmaa, jonka perusteella heidät ohjattaisiin suomen kielen kursseille. Siksi työvoimatoimisto ei ole oikea instanssi hoitamaan suomen kielen kursseille ohjaamista.

Kotoutuminen on toiminnan ja tiedon tasolla myös todella heikolla pohjalla nykyään. Monet maahanmuuttajat eivät usein tiedä riittävästi itseään koskevista asioista vielä vuosienkaan Suomessa oleskelun jälkeen. He ovat sitä mieltä, että neuvontaa ja ohjausta tarvitaan paljon enemmän kuin mitä sitä saadaan.

Sosiaalipalveluilla olisi siis iso ja tärkeä tehtävä hoidettavana maahanmuuttajien kaikenlaisessa neuvonnassa ja opastuksessa Suomessa elämisessä. Kirjallisen materiaalin jakaminen koetaan melko hyödyttömäksi. Maahanmuuttajien kulttuuri on pitkälti henkilökohtaiseen kontaktiin perustuvaa. Sosiaalipalveluiden tulisi järjestää tarpeeksi usein keskustelu- ja tiedotustilaisuuksia ja koulutusta yhteiskunnallisista ja kulttuurillisista asioista palveluneuvontaa, palveluohjausta, keskusteluja sosiaalityöntekijöiden kanssa jokapäiväisten asioiden hoitamisesta ja lasten kasvatuksesta. Maahanmuuttajaperheet ilmeisesti odottavat ”yhdessä tekemisen ja olemisen” - meininkiä; lasten kuljetuspalveluja ja erilaisia toiminnallisia kerhoja

Suomessa on jokaisella oikeus harjoittaa omaa uskontoaan vapaasti. Yleensä maahanmuuttajat, jotka kieltäytyvät tietynlaisista työtehtävistä, käyttävät sitä poliittisiin tarkoitusperiin ja vallankäytön välineenä. Jos ihminen haluaa käyttää toista hyväkseen, sen voi aina selittää kätevästi sanomalla, että uskonto kieltää. Uskontoon tukeutuvat henkilöt ovat useimmiten pakolaistaustaisia. Uskonto sulkee heidän silmänsä; ja he eivät pääse tutustumaan suomalaiseen yhteiskuntaan omaehtoisesti. Useimmiten heidän mielipiteensä ja mielikuvansa Suomesta on vääristynyt. Uskontoon tukeutuvilla henkilöillä on suuria vaikeuksia sopeutua Suomeen. Pahimmillaan se saattaa aiheuttaa jopa yhteiskunnasta eristäytymisen.

Suomessa sosiaalipalvelut ovat liian pirstaloituneita ja lokeroituneita. Jo kantaväestön edustajan on vaikeata hahmottaa, mitä palveluita on saatavilla ja mistä luukulta. Tiukasti eri sektoreille hajautetut palvelut ja eri hallintokuntien välinen yhteistyö hajottavat auttamistyön palasiksi, eikä kenelläkään ole kokonaiskäsitystä autettavan henkilön/perheen tilanteesta ja avuntarpeesta.

Palvelujen sektorirajat ylittävä koordinaatio ja selkeä työnjako puuttuu. Tästä kärsivät eniten maahanmuuttajat, joiden auttamiseen ei löydy tehokkaita keinoja ajoissa. Vasta kun ongelmat kärjistyvät erityis- ja kriisipalvelujen avun tarpeeksi, alkaa maahanmuuttaja saamaan apua itselleen ja perheelleen. Kotoutumispolitiikan ja sosiaalipolitiikan kosketuspinta on vielä melko vähäinen. Vuorovaikutusta eri sektoreiden ja palveluketjujen välillä tarvittaisiin. Maahanmuuttajien palveluohjaus voisi olla henkilökohtaista ohjausta, joka olisi joustavaa, uusia muotoja etsivää; ja sen tulisi kyetä ylittämään virastorajat helposti.

Maahanmuuttajien; samoin kuin monietnisten perheiden ( toinen puolisoista on kantaväestön edustaja ) tarpeisiin vastaamiseksi tarvittaisiin matalan kynnyksen palvelupisteitä, joista voisi sada henkilökohtaista ohjausta jopa ilman ajanvarausta. Perhekahvilat, erilaiset ryhmätoiminnot, avoimet päiväkodit ja tuettu lomatoiminta ovat tällaisia toimintoja. Lisäksi näissä toimipisteissä tulisi olla asiointiavustamista; henkilö, joka auttaisi täyttämään lomakkeita ja hakemuksia ja laatimaan valituksia tehdyistä päätöksistä. Näin maahanmuuttajataustaisen henkilön oikeusturva voitaisiin oikeasti taata.

Tällaisessa avoimessa konttorissa voisi olla mukana myös maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä. Nämä tilat voisivat olla sekä neuvontapisteitä että ihmisten omaehtoiseen yhdessä olemiseen tarkoitettuja. Niissä voisivat lapset ja vanhemmat yhdessä ja erikseen harrastaa ja toimia. Suomen kielen kurssien ohella voitaisiin pitää myös oman äidinkielen kursseja maahanmuuttajille. Lisäksi voitaisiin järjestää suomalaistaustaisille puolisoille kursseja heidän ulkomaalaistaustaisen puolisonsa kielellä. Eri kielien keskustelukerhot olisivat kielikurssien luonnollinen jatkumo.

Kun maahanmuuttajataustainen henkilö päättää jäädä Suomeen pysyvästi ja on elänyt täällä härmäläisten maassa tarpeeksi pitkään, tulee eteen kansalaisuuden hakeminen. On toki niitäkin, jotka haluavat pitää oman kansalaisuutensa tai jotka päätyvät kaksoiskansalaisuuteen, mikäli se on mahdollista.

Tietääkseni Suomen kansalaisuutta hakevat useimmiten ne, joiden on mahdotonta tai huomattavan vaikeata palata enää kotimaahansa. Tai jotka Suomen passin haltijoina pääsevät helpoimmin vierailemaan kotimaassaan.

Ei tule kuin illallinen Manulle

Maahanmuuttovirasto tutkii kaikki kansalaishakemukset. Hakukriteerit ovat tiukat. Hakijan pitää asua Suomessa. Hänen pitää olla asunut täällä yhtäjaksoisesti tarpeeksi monta vuotta; 6 vuotta tai vaihtoehtoisesti 4 vuotta, jos on naimisissa suomalaisen kanssa. Tästä ajasta hakijan on pitänyt asua yhdessä puolison kanssa vähintään 3 vuotta ja pariskunnan pitää edelleen asua yhdessä ja avioliiton pitää olla voimassa edelleen.

Lisäksi vaaditaan nuhteettomuutta. Jopa liian raskas kaasujalka eli useat ylinopeussakot voidaan katsoa sellaiseksi tekijäksi, että Suomen kansalaisuus jää ”hyllylle”. Käsi sydämellä; kuinka moni suomalainen läpäisisi vaadittavat kriteerit?

Kielitaitoedellytys on se, joka viimeistään karsii suomalaisuutta halajavat pois joukosta. Olen kuullut useilta henkilöiltä, että kielikoe on niin vaikea ettei siitä selviäisi edes Suomessa koulut
käynyt kantaväestön edustaja. Kysymykset siitä, miten joku sananlasku tai loru jatkuu, tiputtaisi minutkin pois kansalaisuudesta! Onko sittenkin lottovoitto syntyä suomalaiseksi ; ) Ei tarvitse ainakaan taistella tietänsä kielikokeen läpi tullakseen Suomen kansalaiseksi.

Suomen kieli on tärkeä

Kielitaito on aina tärkeä, niin kuin olen aikaisemminkin maininnut. Mutta millainen kielitaito on sitä, mitä tarvitaan ruokakaupassa, pankissa, työpaikalla ja harrastuksissa? Nykyään emme enää käytä sananlaskuja sivistääksemme lapsiamme. Tiedonhankintatavat ovat muuttuneet ja rikastuneet niin paljon ettei sananlaskuilla ja loruilla ole enää sitä tehtävää, mikä niillä oli ennen kuin suomalaiset oppivat lukemaan ja kirjoittamaan.

Kadunmiehen suomen kieli on aivan erilaista kuin kirjakieli. Stadilaisena syyllistyn usein puhumaan slangia. Silloin sekin vähäinen suomen kielen ymmärrys, mikä maahanmuuttajataustaisilla ystävilläni ja tutuillani on jo hallussa, haihtuu sana-avaruuteen. He jäävät katsomaan minua kummissaan ja tiedustelevat viestini sisältöä hämmästellen ettenkö puhukaan suomea ; ) Toinen ns. helmasyntini on puhua aivan liian nopeasti.

Kurssien sisältö ja kielen käyttö

Suomen kieltä tulisi oppia ja opiskella käytännön läheisesti. Suomalainen sekä kulttuuri- että kielitukihenkilönä olisi oiva ratkaisu kotiutumiseen ja suomen kielen oppimiseen. Olen mielessäni pähkäillyt erilaisia ratkaisuja, joilla toteuttaa toimiva suomen kielen oppimisen malli. Saa tulla kysymään ; )

Paperi-Suomi

Kielikoe täytyisi muuttaa käytännön läheiseksi. On paljon kulttuureja, joissa ei toimita ”paperikeskeisesti”. Maahanmuuttajataustaiselle henkilölle on melkoinen kulttuurisokki se, että kaikki täällä Suomessa halutaan selvittää ja varmistaa papereilla. He kokevat ettei heitä ja heidän sanaansa uskota ja ettei heihin luoteta.

Maahanmuuttovirasto käsittelee hakemukset ” mahdollisimman nopeasti”. Mavi ilmoittaa nettisivuillaan, että puhelintiedustelut hidastavat käsittelyä ja että Mavi toivoo, että asiakkaat välttävät näitä yhteydenottoja.

Samoin Mavi ilmoittaa, että lomake on oltava huolellisesti täytetty ja siinä on oltava kaikki lomakkeessa mainitut lisäselvitykset mukana. Hakijan tulee tarkistaa ennen hakemuksen jättämistä, että on asunut Suomessa riittävän kauan. Myös kielitodistus riittävästä suomen tai ruotsin kielen taidosta täytyy olla lomakkeen mukana ; ja että muut kansalaistamisen edellytykset täyttyvät myös.
” Jos et täytä kansalaistamisen edellytyksiä, otat sen riskin, että saat kielteisen päätöksen. ” Näin siis Mavi tiedottaa Suomen kansalaisuutta hakeville.

Yleinen käytäntö

Oma kokemukseni on, että mitä tahansa asiaa hoidettaessa, voi aina täydentää hakemusta lisäselvityksillä jälkikäteen. Joskus käsittelyajat juoksevat niin kiireellä, että varsinainen hakemus pitää jättää tyyliin ”jo eilen”. Tällöin jää ainoaksi mahdollisuudeksi täyttää lomake ja toimittaa muut lisäselvitykset jälkikäteen sitä mukaa, kun ne saa kasattua. Ymmärrän varsin hyvin sen, että maahanmuuttajataustaiset henkilöt kokevat monet maamme viranomaiskäytännöt erittäin byrokraattisina ja joustamattomina. Tuntuu kuin paperi olisi luotettavampi ja parempi kuin ihminen.

Voimia teille, jotka taistelette kielikokeen kanssa : )
Voimia myös teille, jotka olette aikeissa laatia jonkun anomuksen, hakemuksen tai valituksen. Papereilla on päällystetty tämä tiemme ”onneen” Suomessa ; )

Olen 5½:n vuoden ajan seurannut ja ollut osaltani mukana mieheni kotiutumisprosessissa. Vasta vierailtuani Kurdistanissa, ymmärsin kuinka vaikeata on olla ja elää vieraassa maassa. Kieli on outo, ihmiset käyttäytyvät eri lailla kuin kotimaassani, ruoka on erilaista jne. Välillä tunsin palanneeni pikkulapsen elintasolle.

Miltä tuntuu vieraassa maassa

Kuvittelepa itse tilanne, jossa saavut vieraaseen maahan. Lentoaseman terminaalissa seisot tuntien itsesi tyhmäksi, koska kaikki opasteet ja mainokset ovat vieraskielisiä ja kaiken lisäksi ”vääränlaista” kirjasintyyppiä. Et ymmärtäisi edes, mistä noudat matkalaukkusi. Ehkäpä seuraamalla muita matkustajia löytäisit matkatavarahihnan luokse vihdoinkin.

Seuraavaksi alkaisi ulosmenoväylän etsiminen. Sekin voisi olla erittäin haastavaa, jos et osaisi numeroita tällä vieraalla kielellä. Kuinka osaisitkaan painaa hississä oikean kerroksen nappulaa? Miten matkantekosi sitten jatkuisi? Sinun pitäisi löytää taksi tai bussi, jolla poistua lentoaseman alueelta. Mutta miten saisit selville puhelinnumeron, johon soittaa tai miten sen maan puhelinoperaattori toiminta sinulle aukeaisi vieraalla kielellä ja oudoin numerokoukeroin?

Tästä eteenpäin asiat vain vaikeutuisivat! Miten löytää viranomaisten puheille? Miten saada asunto? Mistä työpaikkoja ”jaetaan”? Miten oppia kieli? Kuinka ystävystyä kantaväestön kanssa? Mistä löytää puolison? Ei olisi helppoa ei! Ja kantaväestön edustajat vielä ihmettelisivät kuinka se Suoma Suomalainen ei millään sopeudu elämään Kotimaassamme!

Kotiutumista omaa kulttuuria hylkäämättä

Olen keskustellut kotiutumisesta ja niihin liittyvistä toimista tosi paljon viimeisten kolmen kuukauden aikana. Olen tavannut erikielisiä tulkkeja. He ovat yksi onnistuneiden kotiutujien ryhmä Suomessa. Kaikki ovat tuoneet minulle julki mielipiteensä siitä, miten kotiutuminen käytännön tasolla pitäisi hoitaa. Päättäjien olisi hyvä kuunnella heitä ja muuttaa toimia sen mukaan paremmiksi.

Kaikki ovat sanoneet, kuinka tärkeätä on oppia suomen kieli. Nyt kielikurssien ulottumattomiin jää suuri joukko maahanmuuttajia. Viranomaisilla ei ole riittävää tietotaitoa hoitaa kotiutumiseen liittyvistä toimista.

Siperia opettaa -menetelmä

Kotiutumisessa onnistuneet sanovat, että kaikki maahanmuuttajat pitäisi ”pakottaa” suomen kielen kursseille. Jos ei osallistuisi kielikursseille, olisi mentävä siihen työhön, jonka työvoimatoimisto osoittaa heille. Jos työntekokaan ei kiinnostaisi, menettäisi määräajaksi oikeuden sosiaalietuuksiin.

Kantaväestön edustajana oudoksuin ensin heidän raakaa asennettaan kotiutumistoimien kohdalla. Mutta sitten oivalsin itsekin kuinka helppoa olisi jäädä kotiin lojumaan. Monet maahanmuuttajat ovat sanoneet nauttivansa palkkaa sekä Kelalta että Sosiaalivirastolta. He eivät osaa asennoitua tukiin oikealla tavalla.

”Toimeentulotukea voi saada kuka tahansa Suomessa asuva henkilö tai perhe sellaisessa tilanteessa, jossa ei ole mahdollista saada riittävästi tuloja tai muita etuuksia eikä ole säästöjä eikä varallisuutta, joilla voisi turvata välttämättömät menot. Toimeentulotuki on viimesijainen tukimuoto.
Toimeentulotuki on luonteeltaan tilapäinen ja tarveharkintainen tukimuoto.” Näin se on kirjattuna Sosiaaliviraston nettisivuillakin tiedoksi. Silti sen käyttötarkoitus ei ole kaikille selvä asia.

Mallia voisi ottaa muualta

Muun muassa Hollannissa on ollut jo vuosien ajan toimivia malleja kotiutumiseen. Maahanmuuttajat ovat puolet päivästä hollannin kielen kursseilla. Lopun päivästä he ovat tekemässä valtiolle tai kunnalle töitä. Ilman kielitaitoa pystyy hyvin lakaisemaan katuja, luomaan lunta, syöttämään vanhuksia ja vammaisia laitoksissa jne. Samalla maahanmuuttaja oppii ottamaan opiskelun alla olevan kielen käyttöön ja toimimaan hollantilaisessa työyhteisössä. Toimisi muuten meillä härmässäkin tämä malli aivan hyvin. Ei muuta kuin toteuttamaan!

Jatkopolkuja kartoittamaan

Suomen kielen alkeet haltuun otettuaan maahanmuuttaja tarvitsisi työpaikan. Palkkauksen pitäisi olla sellainen, että hän ei tarvitsisi enää sosiaalietuuksia. Tässä suomalaisilla työnantajilla olisi oppimisen paikka. Rohkeutta palkata maahanmuuttaja, pitäisi löytyä enemmän kuin tähän asti. Maahanmuuttoministeri Astrid Thors on todennut puheenvuoroissaan, että tiennäyttäjiä ja esimerkkejä täytyisi löytyä. Kun ensimmäinen työnantaja ottaa rohkean askeleen työllistää maahanmuuttajataustainen henkilö, niin kyllä naapurikin sitten noudattaa annettua mallia helpommin.

Tule ystäväksi minulle

Muistan, että lastenlaulussakin lauletaan näin. Miksi sitten suomalaiselle on niin vaikeata ystävystyä ulkomaalaisen kanssa? Ihan voi rohkeasti mennä juttusille vaikkapa ruokakaupassa. Maahanmuuttajalle voi olla tosi vaikeata löytää tarvitsemiaan ruokatarvikkeita. Mene kysymään, tarvitseeko hän apua. Etsikää yhdessä kateissa oleva tuote. Samalla tulee vaihdetuksi uusia ruokareseptejäkin ja alkaa uusi ystävyys.

Maahanmuuttaja hyötyy ystävyydestä suomalaisen kanssa, koska hän joutuu käyttämään suomen kieltä. Samalla hän oppii kulttuurin ja ne asiat, jotka me olemme koodanneet sisäämme huomaamattamme eläessämme Suomessa.

Suomalainen oppii asioita uudesta maasta, kulttuurista ja kielestä. Tulee kokattua muutakin kuin makkarakeittoa ja lihapullia. Samalla tulee tehneeksi matkan omaan suomalaisuuteensa, kun pohtii uuden ystävän kanssa niitä asioita, joista suomalaisuus muodostuu.

Media antaa sellaisen kuvan, että Suomeen on tulossa vyöryn lailla turvapaikanhakijoita. Tilastot kertovat aivan toisenlaista totuutta. Suomesta on erittäin vaikeata saada turvapaikkaa tai edes oleskelulupaa suojelun tarpeen vuoksi.

Vuoden 2007 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana maahan saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut kolmasosaan verrattuna vuoteen 2005. Turvapaikanhakijoiden määrä on pudonnut vuoteen 2005 nähden 65,5%.

Vuonna 2004 turvapaikanhakijoiden määrä oli huipussaan. Silloin turvapaikkaa Suomesta anoi 3861 henkilöä. Kielteisiä päätöksiä sai 3418. Turvapaikka myönnettiin 29:lle, oleskelulupa suojelun vuoksi 206:lle ja oleskelulupa muusta syystä 565:lle.


Ei näy jonoa rajalla

Jos tämä määrä turvapaikan saaneita on tulva, niin onpas outoa! Samaan aikaan, kun turvapaikkoja myönnetään nihkeästi, Suomen päättäjät puhuvat suureen ääneen julkisuudessa, kuinka tänne pitää saada maahanmuuttajia työvoimaksi. Työperäisestä maahanmuutosta käsitteenä on tullut vitsi. Eipä ole näkynyt intialaisia ja puolalaisia insinöörejä ja lääkäreitä jonossa rajoilla.

Tätä kirjoittaessa Helsingin Kampissa valmistaudutaan KONTALLAAN poliittiseen katuperformanssiin turvapaikanhakijoiden puolesta. Tapahtumaa tukemassa ovat mm. Pakolaisneuvonta ry ja Suomen Pakolaisapu ry. Tapahtumasta löytyy varmaan lisätietoa ja uutisointia näiden järjestöjen kautta ja sivulla www.todellisuus.fi .

Changemaker kampanjoi tapahtumallaan UUSI, ULJAS TURVAPAIKKAPOLITIIKKA Helsingin Kolmen Sepän patsaalla 1.12.2007 klo 11-14. Olin mukana tapahtumassa, jossa turvapaikanhakijat odottivat palauttamistaan postipaketteihin pakattuina. Changemaker vaati kampanjallaan Euroopan Unioniin yhtenäisempää ja inhimillisempää turvapaikkapolitiikkaa. Lisätietoa www.changemaker.fi/uusiuljas .



Dublin caset vai turvapaikkaa tarvitsevat ihmiset

On syytä olla huolissaan ns. Dublinin sopimuksen vaikutuksista turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksiin. Turvapaikanhakijan odotus ensimmäisessä maassa voi venyä useiden vuosien pituiseksi. Kun hän väsyy odottamaan päätöstä ja lähtee toiseen EU-maahan turvapaikanhakijaksi, hänestä tulee ”Dublin case”. Hänen inhimillisyytensä verhotaan byrokratiaan ja unohdetaan hänen tarpeensa ja toiveensa siitä, missä hän haluaa asua ja elää.

Dublin-sopimus sisältää mahdollisuuden olla palauttamatta turvapaikanhakijaa ”ensimmäiseen maahan” humanitaarisista syistä. Suomessa ei tätä mahdollisuutta ole käytetty riittävästi. Moni turvapaikanhakija ehtii solmia vankat suhteet Suomeen ja tulee silti palautetuksi ”ensimmäiseen maahan” Dublin-sopimuksen perusteella. Moni ehtii oppia suomen kieltä, aloittaa työnteon, solmia läheisiä ihmissuhteita ; ja jopa avioitua suomalaisen kanssa. Heidän tylyksi kohtalokseen koituu tulla lähetetyksi takaisin siihen maahan, jossa he ovat käynnistäneet turvapaikkaprosessin ensin.

Olen seurannut läheltä muutamien Dublin-sopimuksen uhreiksi joutuneiden elämää. Heillä on ollut jo siteitä Suomeen sukulaistensa ja ystäviensä kautta. Heille on järjestynyt työpaikka ja asunto ystäviensä tai sukulaistensa kautta. He olisivat olleet valmiita ja halukkaita jäämään Suomeen halutuksi työvoimaksi, mutta ovat joutuneet byrokratian hampaisiin.

Eikö olisi aika antaa turvapaikanhakijoillekin ihmisoikeudet? Kunpa Euroopan Unionin maiden maahanmuuttoviranomaiset osaisivat päättää viisaasti ja inhimillisesti. Jos turvapaikanhakijalle annettaisiin mahdollisuus turvapaikkakuulusteluissa valita kumpaan maahan hän haluaa jäädä, voitaisiin puhua oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumisesta käytännön tasolla eikä vain kauniina korulauseina poliittisessa puheissa.

Olen aikuiselämäni aikana asioinut useita kertoja eri viranomaisten kanssa. Kansaneläkelaitos on siitä erikoinen viranomaistaho, että sillä on vaihtelevat säännöt etuuksien mukaan. Kun hakee asumistukea, lasketaan ruokakunnan tulot bruttoperusteisena ja ruokakuntaan eli perheeseen kuuluvaksi lasketaan kaikki samasta jääkaapista syövät. En ole kertaakaan työelämäni aikana saanut palkkaani bruttona, joten Kelan laskentatapa tuntuu kohtuuttomalta.

Perheitä ja ruokakuntia on erilaisia. Jos samasta jääkaapista syövien perusteella laskettaisiin ruokakuntamme, niin olisimme jääneet ilman mitään tukia tulojen suuruuden takia! Meidän jääkaapista valmistetuista aineksista tehtyjä aterioita kun ovat syöneet niin monet henkilöt, jotka eivät ole kylläkään asuneet meillä. Ruokapöytämme ääressä istuu usein suuri joukko mieheni kavereita; ja joillakin on myös puoliso mukana. Lisänä ”ruokakunnassamme” on ollut myös aikuiset lapseni ja heidän kaverinsa sekä minun ystäväni lapsineen.

Kun hakee opintotukea ja asumislisää, lasketaan tuloihin mukaan myös vanhempien tulot, jotka kuitenkaan eivät ole opiskelijan käytettävissä. Itsenäisesti asuva nuori joutuu elämään taloudellisessa ahdinkotilassa useita vuosia. Opintotuki on pieni ja tuloraja todella alhainen.

Useat kaksoistutkintoa suorittavat eivät pysty käymään töissä, koska aikaa opiskelulta ei jää työntekoon. Täytyyhän opiskelijankin nukkua riittävästi. Vuokrakulut pääkaupunkiseudulla ovat korkeat. Ravitseva ruoka on tärkeä edellytys jaksamiselle ja terveydelle. Matkakuluihinkin täytyy varautua ja opiskeluun liittyy oppimateriaalin hankkimista. Kaikki nämä kulut täytyy rahoittaa itse. Harvoilla vanhemmilla on omien pienien ansiotulojensa takia mahdollisuuksia auttaa taloudellisesti opiskelevaa nuorta. Opiskelija joutuu jononjatkoksi Pelastusarmeijan ja muiden avustusjärjestöjen ruokajakelun avun varaan.

Sotilasavustus myönnetään taasen hakijan nettotulojen perusteella. Muutenkin pienellä rahalla elävä asevelvollisuuttaan suorittava saa vain minimimääräisen sosiaalietuuden Kelalta. Suurelle organisaatiolle tuloperusteen nostaminen bruttoperusteiseksi ei varmaan olisi suuri menoerä, mutta asevelvollista se auttaisi pärjäämään palvelusajan yli.

Minun ymmärtääkseni sosiaalietuudet, tulevat ne sitten, minkä tahansa viraston tai organisaation kautta, on tarkoitettu tukemaan taloudellisesti avun tarpeessa olevaa. Laskentaperusteiden vaihtelu sen mukaan, miten se on edullisinta esimerkiksi Kelalle, on mielestäni kohtuutonta kyykyttämistä. Esimerkiksi asumistuen lainsäädännössä ei ole olemassa pykälää, joka määräisi sen, miten tulot lasketaan. Kun laissa ei suoraan lue, kumpaa tuloharkintaa käytetään, virkailija soveltaa sitä, mikä on Kelalle edullisin eli bruttoperusteista tuloharkintaa! Tässä olisi lainmuutoksen paikka!

Kaikista viranomaisten kyykyttämistoimista huolimatta olemme jatkaneet elämäämme eteenpäin. Maahanmuuttajataustainen aviomieheni aloitti yritystoiminnan vuonna 2005. Hän tekee järjettömän pitkiä työvuoroja siivousyrittäjänä ja jaksaa silti olla huolehtiva aviopuoliso. Elämme henkisesti rikasta elämää. Kutsumme aina tilaisuuden tullen ruokapöytämme ääreen meille tärkeitä ihmisiä syömään. Me katsomme heidän kuuluvan laajennetun perheajattelumme mukaan perheeseemme. Suomalainen moderni käsitys perheestä on vain äiti, isä ja lapset ; ne alle 2 kappaletta tilastojen mukaan ; ) . Meidän perheemme on laaja. Suuri osa siitä asuu muualla kuin Suomessa, mutta ovat silti perhettämme ja meille niin tärkeitä ja rakkaita ihmisiä. Pitäkää huolta toisistanne ja voimia kaikille!

Vuonna 2002 vietin aikuisopiskelijan elämää. Tutustuin syksyllä syntymäpäivilläni mieheen, joka osoittautui myöhemmin olevan kotoisin Kurdistanista, Pohjois-Irakista. Nyt olemme olleet 5½ vuotta yhdessä, josta 3½ vuotta naimisissa.

Monikulttuurinen parisuhde on melkoinen haaste perisuomalaiselle henkilölle. Maailmankuvani oli ennen ollut melko lailla skandinaavis-eurooppalainen. En ollut miettinyt mm. turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten ongelmia, en tiennyt mitään instanssista nimeltään Ulkomaalaisvirasto, enkä sen kummemmin ollut miettinyt monikulttuurisen parisuhteen mahdollisuudesta omalla kohdallani jne.

Hämmästyin sitä viranomaisasiointien määrää ja laatua, joka liittyi mieheni statukseen turvapaikanhakijana. Byrokratian rattaistossa pyöriminen toi ulkopuolisia paineita parisuhteeseemme. Tarvitsin ystäviä, jotka olivat käyneet samoja asioita läpi ja joiden kanssa pystyisin keskustelemaan ilman, että he ”neuvoisivat” minua eroamaan maahanmuuttajataustaisesta miehestäni.

Vuonna 2004 löysin Alueuutisista pienen ilmoituksen, jossa kerrottiin paikasta, jossa monikulttuurisessa parisuhteessa asuvat suomalaiset naiset tapaavat toisiaan. Meitä oli 4 naista, jotka tapailivat toisiaan kahvikupposen ääressä joka toinen viikko. Keskuudessamme virisi ajatus laajentaa toimintaa ja ottaa uusia ryhmäläisiä mukaan. Ryhmämme nimettiin pikkujouluna itseironisesti Pizza- ja moppileskiksi. Monet meistä tuntevat olevansa kuin leskiä, kun miehemme joutuivat tekemään pitkiä työpäiviä joko pizzeriassa tai siivoustyössä.

Kumppanuustalo Hannan tiloissa toiminta alkoi vuoden 2005 alussa. Vertaistuki koetaan tärkeäksi ja jopa ainoaksi keinoksi voimaantua arkielämän haasteiden keskellä. Kesällä 2005 ryhmän taustatueksi perustettiin Monikulttuuristen perheiden liiitto – Union of Multicultural Families ry. Yhdistyksen toimintaperiaatteisiin kuuluu mm. kaksikulttuuristen lasten aseman parantaminen.

Vuoden 2006 alussa Pizza- ja moppilesket siirtyivät pienryhmätilojen puutteen takia kokoontumaan Monikulttuuriyhdistys Familia Club ry:n tiloihin Vilhonkadulle, jossa toiminta jatkuu edelleenkin.

Kaksikulttuuristen lasten tukeminen on tärkeätä saada käyntiin nopeasti. Heillä on ongelmia syrjäytymisen takia, he kärsivät huonosta itsetunnosta ja kielivaikeuksista. Useilla lapsilla toisen kotikielen oppiminen on todella vaikeata varsinkin silloin kun heidän isänsä ei ole saanut äidinkielenopetusta omassa kotimaassaan. Näiden lasten huomioiminen on jäänyt vähälle. Ajatellaan, että he ovat suomalaisia, koska toinen heidän vanhemmistaan on suomalainen. Äiti siirtää oman äidinkielensä suomen helposti lapsilleen, mutta isä ei pysty opettamaan omaa äidinkieltään, koska ei itsekään osaa sitä kovin hyvin.

Nämä kaksikulttuuriset lapset tarvitsivat tukihenkilön, joka osaisi opettaa heille isänsä äidinkieltä. Samoin toisen kotikielen opettamista koulussa pitäisi tehostaa perustamalla pienryhmiä. Kaikki eivät saa toisen kotikielen opetusta, koska heidän kotikulmillaan ei ole ”tarpeeksi” samaa kieltä opiskelevia. Ajatellen kaksikulttuuristen lasten tulevaisuutta, yksikin ”vieraskielinen” pitäisi olla syy antaa kieliopetusta. Molempien kotikielten osaaminen on sijoitus tulevaisuuteen ja pääomaa, joka tulee myöhemmin yhteiskunnan käyttöön, kun nämä lapset siirtyvät työelämään.

Samalla täytyy jatkaa suomalaisten naisten tukemista vertaistukitoiminnan kautta ja monistaa toimintamallia valtakunnallisesti. Tukemalla naista/vaimoa/äitiä taataan monikulttuuriselle parisuhteelle ja perheelle sellainen perusta, että se kestää kovimmatkin myrskyt.

Tunnen, että minulla on paljon annettavana monikulttuurisessa parisuhteessa eläville, jotka kamppailevat byrokratian kanssa. Ulkopuolisten paineiden lisäksi on näissä parisuhteissa myös ne sisäiset paineet ja haasteen, jotka koostuvat kulttuurien eroista ja opituista toimintamalleista.