IRC-Galleria

Ei helevetti! Ei saatana! Ei vittu joku voi olla näin helvetin idiootti. Ei perkele! Ei, en ole kiroileva siili, mutta toisinaan on vaan pakko päästää höyryjä ulos...
No mutta mistä tämä kaikki vitutus alkoi? no tietenkin mun päästä!

No oli tossa jo kolmisen viikkoa ollu ihan hirmuista korvasärkyä vasemmalla puolella ja kurkkukin helvetin kipee ja turvonnut ja tietysti reippaana tyttönä suunnistin työterveyslääkärille. Nooh, viikko sitten olin siis ekalla käynnillä ja lekuri tsiigas korvaan ja kokeili kaulaa mut sen mielestä siellä ei näkynyt niin yhtään mitään; arvelin mun varmaan olevan joku sairas pelle, josta on vaan kiva keksii jotain jännii sairauksia itselleen ja lähetyttää sitten laskua firmalle. Pisti mut kuitenki käväseen nieluviljelyssä ja lupas soittaa seuraavana päivänä tulokset josko siellä olisi paha viirus hyökänneenä.

Ilmeisesti olin yöunissani vastannut sitten lekurille jotain hämärää; mielikuvani kertoo minun selittäneen sille jotain sangen outoa puhelimessa ja kaiketi lyönyt vielä luurin korvaan.. Ilmeisesti ei ollut mitään viirusta. Muistan vaan sanat "kuumetta..uudelleen..." no eihän mulla oo ollu kuumetta varmaan kymmeneen vuoteen olin sitten miten kipee tahansa. Nooh, en antanut sen häiritä ja popsin varsin villisti tavallisia buranoita vihlovan polttavaan särkyyn.

Sunnuntai yönä varasin sitten jälleen uuden ajan lekurille, tai jostain syystä tällä kertaa työterkkarille; paniikin omaisessa tilassa sillä kurkunpäästäni näytti tulevan verta ja särky oli kaamea sekä korvassa että kurkussa. Otin ensilääkkeeksi tölkin ananas-siideriä (ananaksellahan on tunnetusti terveysvaikutteita!) ja sitten pari droppia ja onnellisena siivoilin kämppää jouluhässäköistä pois kun en saanut nukuttua. Kello yksitoista päivällä oli aika raahautua lekuriin. Empä ollut nukkunut sitten lainkaan huonon olon takia ja toivoinkin niiden leikkaavan mun korvan ja palan kurkkua irti että tähän tulisi jotain tolkkua.

Saavuin ajallaan terkkarin vastaanotolle joka totesi samaa: mitään ei näy eikä kuulu; varataampa sinulle jälleen aika lääkärille keskiviikoksi sillä omat keinot olivat loppuneet jo alkuunsa. Nooh, kirjoitti mulle yhden yön sairaslomaa, että saisin edes vähän nukuttua ja katsoi mua kummallisesti kun kysyi monta tuntia olin ollut untenmailla ja kun kerroin etten ollut vielä nähnyt unimattia sitten eilisen päivän. Kehoitti mua myös tulemaan työhöntuloterveystarkastukseen jossa olisi jo ajat sitten pitänyt muutenkin käydä...nolona vaan mumisin että oli päässy unohtuu kiireessä vaik todellisuudessa inhoan lääkärissä käyntiä ja olin yrittänyt välttää kaikkea mahdollista kanssakäymistä viimeiseen asti.

No sitten tänään oli uusi lekuripäivä. Mua ahisti jo valmiiksi mennä uudestaan samalle lekurille, jolla olin käynyt viikko sitten selittämässä hämärästä särystä. Mä olin ihan varma, että se pitää täysin friikkinä. Ja ehkä oikeassa olikin ollut. No mä olin ajoissa paikalla ilmoittautumassa; "moi, mulla oli aika sille ja sille kello 8.20". "Joo, mee tonne odottaa huoneen 8 eteen ja sieltä kutsutaan sitten. Kiitin infotätiä ystävällisestä ohjauksesta. Aika kuluu ja kuluu. Ja kello on jo 8.30 eikä lekuriä näy eikä kuulu missään. Marssin hermostuneena takaisin infotiskille ja kysäsen että missäs meijän lekuri on kun mul piti olla aika 8.20? Saan vastaukseksi että pitää odotella vaan maltillisesti hetki, että hänellä on toinen potilas ennen mua. Marssin takaisin paikalleni.

Kello 8.35 lekuri pyyhältää pikaisesti huoneeseensa ulkotamineissaan ja yhtänopeasti häviää jonnekin käytävän päähän. No niin, ajattelen. Se on myöhässä. Eikä sillä ollu ketään ennen mua. Olikohan unohtanut mut vai mitä helvettiä. Tässä vaiheessa vitutus tunne alkaa kasvaa. Olinhan jo duunissa odottanut pois pääsyä puolisen tuntia ylimääräistä kun kolleega oli "pikkasen" myöhässä..no ei ollut sekään eka kerta kuukauden sisään. Perkele!

Kello 8.45 marssin jälleen tiskille, ja tuohtuneena sanon poistuvani paikalta sillä lekuria ei ole näkynyt. Ja eniten huolissani olen siitä, tuleeko lasku turhasta odottelusta. Infotäti kehoittaa kääntymään jonku lekurin kolleegan puoleen ja niimpä marssin ensimmäiseen avoinna olevaan huoneeseen ja alan tuohtuneena selittää, että aijon poistua paikalta ja kirjoittaa palautteen mahdottomasta odottelusta. Ja siitä, etten olisi lekurin palveluja tarvinnutkaan, sillä äitini ansiosta olin tajunnut kaiken kivun mahdollisesti johtuvan puruarasta hampaasta joka oli paikattu juuri kolme vkoa sitten jonka jälkeen kaikki inhat särkyoireet olivat alkaneet. Niin, että ei siihen enää lääkäriä tarvittu. Varsinkaan kun oli jo hammaslekurillekin aika valmiina seuraavalle päivälle.

Ja kappas! Hoitsutäti naputtelee tietokonettaan ja sanoo, että mulla piti olla aika 8.40 eikä 8.20!!! Mutta toki ei laita laskua tulemaan, sillä kello on jo kuitenkin siinä vaiheessa 8.50 eli myöhässä ollaan ja kun asiaan ei lekuri olisikaan voinut auttaa muuten kuin määrämällä särkylääkkeitä.. ja mä olen ihan vitun nolona. Mistä HELVETISTÄ mä olin saanut päähäni että SE AIKA on 8.20?!?!!! Ja MIKSI VITUSSA yksikään INFOTÄDEISTÄ ei voinut sanoa mulle, että "sori neiti, teidän aikanne on 8.40 eikä 8.20..." MITÄ VITTUA!!!!

No mä häippäsen siitä pikaisesti saatuani pikakonsultoinnin ja toivon etten törmää omaan lekuriini enää tänään uudelleen. Olo on niin vitun tyhmä. Nyt se varmasti pitää mua epätasapainoisena friikkinä ja varmaan lähettää jonkun lähetteen hullujen huoneelle tollasesta riehumisesta. Samassa kun marssin jo lekurikeskuksesta ulos tuntemanton nro soittaa mun kännykkään. Se ei voi olla kukaan muu ku se mun lääkäri. Ja mä en uskalla vastata. Nyt sitä lääkäriä vasta tarvittaisiinkin kun mun sydän alkaa takoa tuhatta ja sataa. Rintaakin kouristaa. Mut mä jatkan matkaa dösälle. Ei ne saa mua kiinni. Ainakaan vielä...