IRC-Galleria

Jaahas...aikaan on vierähtänyt eikä runosuoneni ole kukkinut sitten missään muodossa. Paitsi jostain syystä huomasin eilen iltasella kämppääni siivotessani että jonkinmoista harmaata kasvillisuutta oli ilmestynyt hieman kulahteneisiin ulkokasveihini. No mä en oo koskaan ollu mikään viherpeukalo, onnistun tappamaan jopa muovikasvitkin. Ei, mulla ei ole mitään kasveja ja kukkia vastaan; mä en vaan hallitse niitä. Mutta tää kaikki nyt ei liittynyt mitenkään yhtään mihinkään. Että se siitä sitten.

Mä odotan että pääsisin duunist..vaihtaisin maailman upeimmat kuteet päälle ja suuntaisin nokkani kohti Tukholman sykkivää club-elämää. No oikeesti mulla on aivan kauheet rääsyt ja mennään jossain b-luokan meiningeissä taskussa just ja just ruokarahaa ja ainut mikä sykkii..no annetaan sen olla. Reissuun kuitenkin olis tarkotus lähteä. Eikä ihan kaikki oo saanukkaan ilmaisia lippuja Black Eyed Peasin konserttiin, niih!

Kuitenkin mieltäni on kaivanut useamman päivän ajan eräs mielikuva viime viikonlopun vietosta. Ei, kyse ei ole siitä hetkestä jolloin tunsin oloni maailman typerimmäksi tuijottaessani epäuskoisena vessanpönttöä jota ei saanutkaan vedettyä..
Olimme herra Johtajan kanssa hieman iltaa istumassa vaihteeksi pomon majapaikassa lauantain puolella ensin odotellessamme dösää melkeimpä 40min (kun blondi ei osaa katsoa oikeaa päivää aikataulukirjasta..) ja koska yksikään dösä ei sillä suuntaa enää liikkunut niin taxillahan sinne sitten surrattiin.

Tuli siinä sitten jotain jutustelua bisseä maistellessa, että mikä näyttää hyvältä pomon vaimokkeen päällä, johon pomo vaan tokaisi että eipä mikään muu kuin hän itse. Siitä se ajatus sitten lähti. Kelasimme yhdessä mielikuvaa muuten alastomasta vaimokkeesta, jossa etupuolella roikkuisi pomo niinkuin "esiliinana". Olisi siinä jengillä ihmettelemistä kadulla. Mielessäni tosin kävi että lieneekö poliisi ajatellut tämänlaisen pukeutumistavan olevan tämän hetken muoti-ilmio vaiko jotain aivan muuta. Eivät ne lähteneet vielä toteuttamaan tätä asu ideaa. Harmi.

Ah, eilen mulla oli kerrassaan loistava päivä koko elokuun historiassa. Ensiksi jumitin töissä puhelinvaihteessa aivan vekkulina - yhdistelin porukoita ties minne indokiinaan ja sen jälkeen palloilin 1,5h ikkunaostoksilla Anttilan TopTenissa mitään ostamatta. Se nyt jo on kummaa ettei mukaani tarttunut yhtikäs mitään..sillä useimmiten on pakonomainen saada. Siis jotain. Kivaa. Ja sellaista.

Mutta joo. Kirmasin siitä junalla sitten ensimmäiselle musatunnille ja olin ihmeissäni. Ensinnäkin junassa remusivat joukko Austin Powersistakin tutunnäköisiä MIniME-tyyppejä jotka vetkuttelivat lanteitaan käytävävälikössä samalla muiden laulaessa "Life is life"-kappaletta. Ei siinä sinänsä mitään, ei mua niiden touhut juurikaan häirinneet, mutta johonkin se raja on vedettävä. Meinaan yx niistä MiniMe-tyypistä könysi äkkiseltään istumaan mun polvelle limainen virne naamalla ja sitten läks oikea suora suoraan kaveria leukaan. Komeassa kaaressa minityyppi lensi junan toisen puolen ikkunaan naama liimautuessa ikkunaan. Johan tuli hiljaista. Ei, en edellenkään ole vakivaltainen mutta johonkin se raja on vedettävä kaikella hulluudellakin. Ja niin sain jatkaa metkaa matkaani rauhallisissa merkeissä. Tosin, joku yritti vielä hiljaxeen laulella sitä biisiä, mutta pieni murhaava katse sai jengil hiljenemään ja pyörittelemään peukaloita. On ihanaa olla iso!
Saapuessani vihdoin alussa mainitsemalleni musatunnille vahvisti käsitystäni siitä, että musiikkialan ihmiset eivät ole täysin terveitä. Opettaja meinaan oli hieman hilpeä, toisin sanoen kuin pilvessä..mainitsi harrastavansa jotain taistelulajia niin mielessäni kävi josko oli saanut liian ison tärskyn päähänsä jossain vaiheessa? Noh, tuolla meiningillä voi kuvitella että tunti ei ollut ihan normaali ja niimpä soitimme hanuria varpaillamme pään varassa seisten. Oli siinä haastetta, sillä ei nuo soittopelitkään mitään maailman kevyimpiä ole. Varsinkaan kännissä. Odotan kuitenkin innolla ensiviikon tuntia, sillä mulla ei ole ennen ollut pilvisiä opettajia. "Koitetaan kestää tätä kesää."

No siinä sitten istuin aurinkolasit päässä loppupeleissä metrossa kohti kotia ja väsymys oli melkoinen. Huomasin äkkiä, että tutunnäköinen naama lipui metron toisesta päästä kohti mun istumaluukkuani. Kyllä, se oli näyttelijä Juha Veijonen! Ja mä vaan rypistin silmiäni haltioituneena kun se kaikista tyhjistä (!) paikoista ja loosseista päätti istua just mun ja yhen kanssamatkustaja-tytön loossiin. Olin nukkuvinani..vaikka eihän mun silmien elämää muutenkaan voinut nähdä aurinkolasien alta ja samalla tein virallista arviota tästä herrasta. Olihan se mulle aivan liian vanha, mutta hyvässä kuosissa näytti olevan noin niinkuin päällisin puolin ja saahan sitä aina vähän kuolata. Niin että panisin.

Kaveri puhui suhteellisen kovalla äänellä päässeensä kuvauksista parituntia sitten pois ja oli nyt kuulemma menossa isää katsomaan. Mietin, että missäköhän baarissa oli mahtanut parituntisensa viettää kun vaikutti hieman hilpeältä. Vai päteeköhän samanlainen yltiöpäinen hulluus myös näyttelijöihin muusikoiden lisäksi? Noh, siinä aikansa puhelunsa jälkeen pälyili hieman ympärilleen kummallinen hymy naamallaan ja äkkiä kumartui lattiaa kohti keräämään repaleista (ja likaista!) Metro-lehden jämää ilmeisesti lukeakseen päivän jännimmät tapahtumat. Vieressä istuva tyttö vissiin sääli Juhan yritystä lukea lehteä ja niimpä hän ojensi kaverille auttavan käden sekä uuden lehden joka roikkui ikkunan kaiteella. Kohteliaasti siinä kiiteltiin ja kumarreltiin, ja mä vaan tarkkailin arskojeni alta. Tyttö jäi jollain pysäkillä pois (en nyt katsellut tyttöä sillä silmällä että oisin tienny mis jäi pois) ja näyttelijämme jäi istumaan mua viistosti vastapäätä. Taas kummallinen virne naamallaan kysäisi jotain mun soittopelistä jota raahasin mukanani ja siitä lähtikin sitten antoisa keskustelu liikenteeseen. Kaveri toivotti onnea matkaan soittojen kanssa, sillä ei sitä ihan joka päivä aloiteta uusia uria. Noh, mä taas olin kiinnostuneempi Juhan kädessä olevasta inkkari-tatskasta; se oli kuulemma teetty ulkomailla leffan kuvausreissulla. Juha oli kuulemma aina ollut kiinnostunut intiaaneista ja mä vaan totesin, että ei se ollu viel länkkärileffaa ehtiny tekeen...heh..kuulemma Kummelit vois siihen pystyä mut ei muut. Olikohan tää nyt sit kettuilua vai kohteliaisuus noille leffatekijöille...en tiedä.

Kontulan pysäkki lähestyi ja kuten hyviin tapoihin normaalisti kuuluu, tämä edessäni istuva herra ojensi äkkiä oikean kätensä sanoen: "Niin, mä oon muuten Juha. Hauska tutustua!" Mä kättelin vähän hölmistyneenä ja kerroin tietty kans nimeni (vaikka mielessäni kävikin puhelinnumeroni luetteleminen..) ja sitten toivoteltiinkin hyvät jatkot ja eri suuntiin kulki tiet...ah...olipas kerrassaan antoisa päivä.
Eikä siinä kaikki. Torkahdin kotiintulessani sohvalle katsoessani C.S.I. Miamia (siis oikeesti kyl tykkään tästä sarjasta!) ja heräsin broidin tökkiessä mua pitkällä tikulla, että oonko kunnossa. Olin kuulemma broidilta kyselly, että onko se käynyt uimassa ja broidi oli vähän kelannu et mitä helvettiä, et kylhän mä tiedän ettei se ui.. Siinä sitten pyyhin suustani valunnutta kuolaa ja kömmin omaan huoneeseeni jatkamaan uintiunia!

Aivoni ovat jumittaneet tänään täysillä. Syynä lienee aamuinen uneni jossa hartaasti ja pitkään suutelin näyttelijä Jerry O`Connell:n kanssa himokkaasti. Oikeasti yritin tavoitella Jerry kaksoisveljeä Donaldia, mutta koska häntä ei kuvioissa näkynyt niin jouduin hätätilassa tyytymään Jerryn kanssa imutteluun. Ikäväkseni herätyskelloni pärähti juuri soimaan kun olin ojentamassa käyntikorttiani Jerryn perstaskuun, joten eipä taida pojat mulle soitella. Ees unissaan. Damn.
Oli kyllä toissa päivänäkin mielenkiintoista meininkiä. Ja se ei ees ollut unta. Eräs läheinen ystäväni kertoi minulle fantasioistaan ja ne olivatkin perinkummallisia, etten sanoisi jopa ylimaallisia. Hänellä oli tiukat kuvitelmat oravista, noista puidemme söpöistä karvaisista pikkueliöistä, ja niissä kuvitelmissa nämä pikku kurret ahnaasti nakersivat kaverin rinnannypyköitä. Eikä siinä kaikki; samaanaikaan kurrejen työskennellessä etupuolella, jääkarhu otti sitäkin himokkaammin takaapäin. Olen aina sanonut, ettei kannattaisi seurata liikaa luontodokumentteja, sillä niistä saattaa saada mitä kummallisempia vaikutteita. Varsinkaan iltasaikaan näiden ohjelmien katsomista tulisi erityisesti välttää. Ilta-aikaan kun aivotoimintamme on siltä osin vilkkaampaa.. Ja EI minulla ei ole fantasioita minkäänlaisista elukoista.
Tässä jokin aikaa sitten myös eräs toinenkin ystäväni puheli minulle outoja siitä minkälaista ääntä mm.kilpikonnat pitävät naidessaan ja oli valmiina myös demonstroimaan tuota äännähtelyä vakuuttavasti. Lisäksi hän kertoi myös muiden eläinlajikkeiden puuhista, mutta siinä vaiheessa olin jo laittanut korvatulpat. Eihän tuollaiset jutut nyt sopineet hienon neidin kuultaviksi. Tämän takia ihmettelen suuresti (siis että olen hieno lady), kuinka porukka edes avautuu mulle noinkin aroista asioista. Varsinkaan kun en ihan välttämättä haluais ees tietää. No okei okei, ehkä vähän enempi siitä kilpikonnajutusta!
Ja Herra Lipposen aamuisia sanoja tähän loppuun lainaten "Koitetaan kestää tätä kesää!!!"

Näin viime yönä todella erikoista unta. Siinä unessa vedin tupakkia kuin vanha korsteeni ja se maistui ihan vaniljalle. Lisäksi vetelin myös kavereiden jämiä onnessani ja käärin itsekkin sätkiä. Seurassani istui myös puhuva jääkarhu joka kertoi samalla minulle elämän viisauksia seksikokemuksistaan. Kerrassaan erikoista. Eikä siinä kaikki, sillä lisäksi isipappani tanssi olkarissamme sambaa hehkulampun kera. Vaikka ikänä en olekkaan polttanut yhdenyhtäkään tupakkia oudointa tässä unessa oli se, että mitä helvettiä isipappani oikein tanssi sambaa? Ei se ole suomalaisten perusäijien menoa ja meininkiä! Tupakat ja jääkarhut vielä menee ymmärrykseen mutta että isipappa sambaamassa?! Kerrassaan hämmentävää. Kuitenkin aamulla herätessäni suussani ei enää maistunut vanilja vaan röyheä kissanpaskakusisekoitus ja nenääni pisti vielä samanmoinen hajukin huoneestani. Lisäksi herätyskelloni huusi hoosiannaa vaikka mieluummin olisinkin herännyt samban tahtiin. Eikä isipappaa näkynyt kulmilla. Lattialla oli iloiseksi yllätyksekseni jälleen kerran kissankusta ja onnessani tartuin moppiin ja kuvittelin yhä juttelevani unen nallen kanssa. Kerrassaan viihdyttävä yö sekä aamu!

Jep. Lauantaina se sitten tapahtui. Musta tuli vanha. 25 vuotta hölmöilyä. Ja nyt olisi aikuistuttava. Mutta kun ei. Niimpä järjestin kamuille "naamat-bileet" ja kyseessähän oli virallisesti naamiaisbileet jossa sain jälleen kerran olla melko yksin naamioineni. Paitsi että eräs nimeltä mainitsematon pariskunta vaihtoi hetkellisesti vaatteet päittään ja se jos oli hienoa se. Paitsi tissi- ja kalsarivilautukset olisi voinut jäädä näkemättä. Jäi hirveät traumat tapahtuneesta ja siitä syystä joudun käymään nyt terapeutilla puhumassa tästä kokemastani kauhun hetkestä. Mutta ei siitä sen enempää..
Oli vielä migreeniä päällä perjantaista ja siis valmiiksi yrjöolo vaikken ollut yrjöä kutsunutkaan pippaloihin. Noh, eipähän tarvinnut itse remuta niin paljoa vaan se jäi muiden huoleksi. Noh, siinä vieraita odotellessa kirmailin alasti kämpässä ja laittelin pikkunatusteltavat esille. Tietenkin kähmin vähän jokaista namua ja naksua, jotta saisin parempaa tuntumaa illan ruokapuolen järjestelyyn. Olin niin innoissani, että pyörittelin suklaapaloistakin uusia namupalloja hyppysissäni ja vierittelin niitä kilpaa lattialla.
Arvon herra Johtajan saapuessa paikalle hieman aiemmin, jouduin laittamaan jotain siveellistä päälle, mutta ei tietenkään liikaa. Katselin säälivästi herra Johtajan yrityksiä muuntautua vampyyriksi tämän pidellessä hampaistaan kiinni niinkuin ne olisivat venyneet purukumin uuteen muotoon. Noh, ei tullut teräviä hampaita ja kuolakin vain valui suupielistä, ja silmiin tuli outo kiiltävänkiimain..öh, siis kiiltävänpintainen lasittunut katse. Siinä sitten kauhulla odotin tulevaa...ja samassa huomaisin herra Johtajan olevan yltäpäältä veressä. Siinä sitten vakuuteltiin, että ruumiita ei oltu tuotu asuntoon vaan että kyseessä olisi ollut teatteriverta...epäilen silti että tässä jutussa oli koira haudattuna. Kirjaimellisesti.
Anyhow, siinä sitten muutkin vieraat saapuivat ajallaan ja sitten haisteltiinkin että jokos yrjö oli tullut kylään..mutta kyseessähän olivatkin Pirkan herkullise juustonaksut jotka siellä tuoksahtivat. Ai että oli nannaa!
Kymmeneltä linnakkeemme oli määrä muuttua kurpitsaksi ja niimpä suunnistimme läheiseen yökerhoon, jossa jatkoimme siemailuja yms mukavaa jutustelua. Paikan yläkerrassa oli mitä ilmeisemmin unohtunut vaahtokylpy päälle, sillä paikka oli kauttaaltaan paksun saippuavaahdon peitossa. Tanssilattiallekin oli porukkaa hukkumassa eikä rantavahtia näkynyt missään. Ihme meininkiä. Siinä kahlatessani tietäni turvallisempaan paikkaan kenkäni hajosi ja minulle meinasi käydä tuhkimot sillä kengän irrotessa jalastani meinasi se jäädä sen sileän tien prinssin löydettäväksi. Noh, tässä onnexi oli jo käynyt niin, että pakotin herra Johtajan puhdistautumaan verestä (tämä oli eräänlainen uskonnollinen rituaali) ja sen jälkeen arvokkaasti kantamaan molempia kenkiäni minun tassutellessani avojaloin iivolkeijun askelin.
Koska tämä keiju oli tonnikeijun luokkaa eikä meditoinnillakaan saavutettu millin leijunta auttanut säästämään keijuparan jalkoja lasinsirpaleilta yms skeidalta, niin oli poistuttava vähin äänin keijun omaan kotikoloon. Kello oli vasta kax aamulla ja ja bilekeiju sammui kuin saunalyhty. Herra Johtajan puuhailuista yksinään ei sitten ole tullut sen tarkempaa tietoa..ehkä hän tanssi ripaskaa ennen sammumistaan? Ken tietää sen, mutta meille se jääköön arvoitukseksi.

Niin aika vaan taas tuli ja meni; meikä oli zombiena pari päivää saamatta mitään aikasex. No en saanu sit niin yhtään mitään. Missään suhteessa. Mutta se nyt ei tähän tarinaan millään liity.
No, tänään aamulla sitten olikin vähän äksöniä niin sanoakseni, sillä olin aikaisemmin tällä viikolla kysellyt eräältä rouvalta vapaana olevasta kämpästä. Siinähän kävi niin, että rouva olikin jo luvannut asunnon jollekin opettajattarelle ja niimpä mä jatkoin jumittamista omissa oloissani. Kunnes saapui puhelu. Siellä soitteli se rouva ja kiihkoissaan selosti siitä, että olin aikaisemmin soitellut ja kysellyt kämppää ja nyt sille oli tapahtunu jotain ihan kauheaa!! Jäin luurin toiseen päähän innolla kuuntelemaan mummon vuodatusta siitä kuinka tämä opettajan retale oli kuulemma vasta yhden yön nukkunut siellä ja ruvennut sitten siirtelee huonekaluja ja siivoomaan! Siis ihan kauheeta! Aivan karmee tapaus!
Mä en millään käsittänyt sitä pointtia, että mitä helvetiä mummo tuli mulle asiaa itkemään ku eihän mulla ollu osaa eikä arpaa kyseiseen tapaukseen. Siinä se rouvashenkilö vaan jatkoi hämmentävää kiihkoiluaan kuinka hän ei kestä ylihygieenikkoja missään suhteessa.
Mielessäni näin kuvaelman siitä, mitä jos mummeli oliskin ottanu mut ja kisunpisut sinne asumaan niin ylihygieenisuus olis ollu kaukana! Likaiset astiavuorten ja roskissäkkien ympäröimänä olisimme kilpaa nakellut kissojen paskoja hiekkalaatikosta seinälle ja katselleet jännityksellä niiden kimpoamista ja mittailleet lentokorkeutta. Pesuhuone haiskahtaisi ummehtuneilta hikisukilta sekä aluspöksyiltä ja vessanpönttökin olisi rikki. Lattialla vielä asuisi pienenpieniä matoja jotka ryömisivat parinviikon takaisilla pizza/pasta-lautasilla ja yrittäisivät nekin elää omaa elämäänsä tässä yhdistyneessä yhteisössä. Niin, että mummeli, huonomminkin voisi mennä!

Oi rakkaat lukijat! Meinasin sitten totaalisesti unohtaa kertoa teille villin viikonloppuni uskomattomista tapahtumista. Olettehan te tämän tarinatuokion ansainneet uskollisuudellanne!
No tapahtuipa perjantaina seuraavaa:
Vietin iloisen jännittävää työpäivää aamu 06.00 herätyksineen ja olin tosi kypsää kamaa päästessäni kuudelta iltasella pois. Ei, kyse ei ole siitä että olisin tympiintynyt työnkuvaani, se vaan sattui olemaan huono päivä. Kaikenlisäx olin luvannut treffata armaan pikkuliskoni ostarilla, josta oli tarkoitus käydä ostamassa jotain kotisohvalla natusteltavaa mässyä illan dvd-leffaa varten. Meikä oli viel kerrankin 5min aikasessa (normaalisti siis myöhässä 30-60min!) ja potkiskelin siinä odottaessa mummoja nilkkoihin lämpimikseni. Systeri sitten lopulta raahustikin paikalle ja kävästiin saiturissa ostaa namut ja muut herkut. Siis systeri osti. Mä olin ihan persaukinen. Kirjaimellisesti.
Saavuimmme systerin linnakkeeseen joka oli tyhjillään vanhusten juostua hulluna mökkielämää kohti ja niimpä päätimme yhteistuumin väsätä jotain suuhun pantavaa. Siis muutakin kun niitä namusia.. Mutsi oli sanonut että voisin tehdä itselleni wokkisafkaa, mutta mitä helevettiä mä olisin tehny pelkillä rehuilla sillä kaappi ammotti muutoin tyhjyyttään. Jääkaappi muistutti erehdyttävästi eskimoiden tyhjää iglua. Enkä mä mikään kasvissyöjä oo. Systerin onni sinänsä sillä se ei oikeen digannu myöskään noista rehuista ja niimpä päädyimme lihapiirakoihin lämmitettynä. Tosin, mieltäni kaiveli vielä edellisen lihiksen syöntikeikka ja ahterissanikin kummitteli se outo tunne.
Pelosta huolimatta ryhdyimme lihisten lämmittelyyn ja kun tiedustelin kaipaisiko sisko munaa eikä myöntävä vastaus ollut yllättävä.
Niimpä minä reippaana tyttönä etsiskelin munapannua ja löysinkin sellaisen neljän systeemin ja ylpeänä esittelin systerilleni munan paistotaitojani. Systeri katseli epäilevästi vierestä, sillä mutsi ei kuulemma koskaan käyttänyt kyseistä pannua. Ja kohtahan syykin selvisi. Munat eivät meinanneet ottaa irtoakseen pannusta ja samalla sain aikaiseksi hieman tummunutta tavaraa. Reippaina ja rohkeina tyttöinä kuitenkin sulloimme munat piirakoitteln väliin ketsupin, sinapin, juuston ja tomaatinkera. Mä olin niin välkky että ajatuksissani lihiksen puolittaneena laitoin toiseen vain sinappia ja toiseen vain ketsuppia runsain mitoin. Makuelämys munan kanssa oli taivaallinen. Paitsi ne palanneet kohdat hieman raiskasivat muuten niin upeaa makuelämystä. Samassa systeri löysi piirakastaan hämärännäköisen munan osan joka hävyttömästi näytti kuivuneelta spermalta kuten hän asian itse ilmaisi. Meinasin siinä tukehtua omaani (siis piirakkaan!) ja syljin lautaselleni kuvottavia munapalloja. Siihen loppui piirakan syönti.
Kokkaamisesta viisaantuneena oli aika aloittaa illan elokuva joka oli eräs kauhupätkä. Ennen elokuvaa viihdytin itseäni kännykameralla ottamalla itsestäni maailman ihanimpia kuvia joista ystäväni myöhemmin kärsisivät. Noh, ehkä pieni naamanvääntely oli liikaa sillä täräys kovalla tyynyllä sai mut palaamaan takaisin elokuvan katselun pariin. Systerin mielestä leffaan ei sopinut hysteerisen väsynyt hekotus ja oman naaman katselu kameran näytöstä. Paraskin puhuja hemmetin narsisti!
Leffan aikana meinasin useaan otteeseen paskoa housuuni, niin jännittävää se meno oli. Puristin tyynystäkin mahdolliset mehut ulos kauhuissani valkoisin rystysin ja samalla tähyilin ympärilleni. Taisi sitten kuitenkin jotain lirahtaa housuun siinä vaiheessa kun kisu naukasi korvanjuuressa...mutta ei siitä sen enempää!
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin kävi leffallekin ja kerrankin kävi niin, etten nukahtanut keskenkaiken. Siinähän oli sitten keksittävä jotain ajan vietettä, ettei mielikuvitus pääsisi liikaa tyhjässä kämpässä valloilleen ja niimpä näppärinä tyttöinä aloimme hölkkäämään pillurallia kämpän ympäri. Hieman pelottavaa tosin tässä juoksussa oli systerin perävaon villkuminen ja siitä kostoksi heitin kylpytakin pois (käväsin pikasuihkussa tunnelmoimassa psykon suihkukohtausta) ja kirmasin systerin edelle stringeissäni läskiperseeni vallattomasti hyllyen. Liekö pieni tyttönen säihkätäneen tätä järjettömän ahdistavaa näkyä sillä hän vaihtoi nopeasti suuntaa ja lukittautui näköetäisyydestä kauas. Ei siinä auttanut muu kuin hieman lisätä asutetta niin johan tyttö uskaltautui taas seuraani. Tosin, luulen sen saaneen vakaviakin traumoja siitä illan elokuvasta, sillä hänestä tuli yhtäkkiä mykkä.
Noh, ei aikaakaan kun saimme päähämme että meidän täytyy lähteä ajelemaan keskustan puistoon katselemaan kännisiä kavereita. Olin hilpeällä tuulella soittaessani broidille varmistaakseni että voimme ottaa auton romuralliin mukaan. Lieneekö äänessäni jotain omituista, sillä veljeni tivasi pitkään kuinka monta olutta olin juonut..mehän olimme vain syöneet munaa ja juoneet colaa!
Niimpä lopulta lähdin juosten hakemaan autoa meiltä ja sitten huristelin hakemaan systeriä tälle yöajelulle. Meidän oli kuitenkin pakko piipahtaa tankkaamassa ja niimpä pysähdyimme läheiselle automaatille. En saanut millään väännettyä bensakorkkia auki ja sormet verillä kirosin jo autoa siihen paikkaan ja hädissäni soitin jo broidillekin että työntökeikka siitä tulisi kun salama kirkkaalta taivaalta eräs ulkomaalainen mies riensi apuun tarttuen korkkiin ja napaten sen salamana irti. Oli siinä sitten punainen blondi änkyttämässä että KIITOS! Ei siinä mitään..yritin sitten tunkea siskoliskoltani lainaamaani kymppiä automaattiin mutta jostain syystä kone ei sitä lainkaan huolinut. Avuliaat tyypit (niitä oli siis kax) tuijottelivat kummallinen virne naamallaan ja totesivat että "ei ota raha, kokeile toinen". Äkkiä sitten hyppäsin autonpuikkoihin ja siirsin autoni toiselle automaatille ja taas sama juttu. Ei ota rahaa..ja äijät seurasivat vierestä. Sitten toinen niistä tuli mun viereen ja sanoi "minä maksa kortti, sinä anta minulle seksi". Että mitä, kysyin hämmentyneenä ja tyyppi toisti "kortti minä, sinä seteli.." Samassa automaatti hotkaisi onnekseni setelin ja kiitin kohteliaati avusta systerin odotellessa kärsivällisesti autossa.. Samaan aikaan tankatessani äijät ajoivat autollansa viereemme kysyen "Ollako te vapaa tänä iltana?" Joo, ei oltu!
Vihdoin ja viimein kommelluksista huolimatta pääsimme matkaan kohti keskustaa kun jo kärsimättömät puistojuhlijat soittelivat mun kännyyn. Virallisena handsfreenä toimi systerini joka kovasti yritti pitää puhelinta korvallani. Jos poliisit olis pysäyttäny niin mullahan olis silloin ollut kax kättä ajossa ja toiset mokomat hoitamassa puhelinlinjaa. Näin.
Saavuimme perille kaisaniemenpuistoon jossa oli joukko iloisia kollegoitani siemailemassa mitä erilaisempia iloliemiä. Olin jo varoittanut pikkuliskoa näiden kolleegoiden erilaisuudesta joten ei ollut kenellekkään yllätys mitä puiston hämärästä löytyi. Pojat harrastivat kolmistaan keinumista ja joku ratsasti jääkarhulla. Lisäksi ryhmässä käyskenteli villisti pomomme avaruusalukselta ja hänkin näytti keinumistaitojaan lasten keinussa johon lopulta jäi jumiin samalla kun poliisiauto osui kohdalle. Harmi, että poliisisedät ja tädit olivat toista tehtävää suorittamassa eivätkä sen koommmin puuttuneet isojen miesten keinuoperaation estämiseen. Olisihan se ollut näky kun pomoa olisi raahattu nelinkäsin mustaan maijaan..olisi pikkuliskokin saanut siitä traumoja että millasessa firmassa sitä ollaankaan töissä.. No, loppujen lopuksi pieni uinti puiston lammessa varmasti olisi virkistänyt kaikkia...

Olen tässä viimepäivinä törmännyt useastikkin erääseen luonnossammekin asuvaan tuttuun elukkaan, meinaan siileen. Eilen joku tyyppi luki hymyssä suin Kiroilevan Siilin sarjakuvakirjaa samalla kun mä yritin kans kuikuilla siilin edesottamuksia. Jostain syystä se kaveri ei oikeen digannut kun höngin sen niskaan innoissani ja se lätkäs kirjan kiinni niin että mun pienen pieni nenukka meinas jäädä siihen väliin. Ihme hyypiö.
No siitäpä sitten muistui mieleen eräs kauhukuva parin vuoden takaa, jossa oli osallisena viaton siili rukka sekä paikallisdösä. Mä olin niinku kävelemässä porukoille tuolla idän kulmilla ja tiesin vanhastaan siellä asustelevan city-siilen joka välillä tonki jotain matoja meidänkin porukoitten rakkaassa kerrostalopuutarhassa.
Niimpä siinä sitten huomasin että se siilihän sieltä juostajolkotti töpöjaloillaan mua vastaan kuin hidastetun filmin rakkauskohdassa. Onnessani olin ottamassa piikikästä kaveriani avosylin vastaan kun samassa siili muuttikin juoksureittiään autotien suuntaan. Kuulin takaani dösän kiihdytysäänet ja samassa näin kuinka siilirukka sinetöi kohtalonsa kesken tunteikkaan tapaamisen! En ehtinyt tehdä mitään vaan katsoin kuunnellen paikalleni jähmetyneenä suu apposenammollaan kuinka siilistä kuului POKS sen suolten ja veren tirskuessa kävelykadulle ja osittain myös suoraan upouusille kengilleni. Itse piikkipallon jämät jatkoivat kulkuaan vielä jonkin matkaa dösän renkaan tahdissa ja siinä vaiheessa multa lensi ykä siihen jatkoksi..
Vieläkin näin vuosien jälkeen muistelen siiliä erityisellä lämmöllä ja sitä hetkeä kun nostin sen liiskaantuneen kuoren turvaan ja tein siitä itselleni hansikkaan muistoksi viimeisestä kohtaamisesta. Ei, en ole sairas, mutta odotan sitä päivää kun edesmenneen siiliparan jälkeläinen kokee saman kohtalon edessäni ja saan toisen hansikkaan...

Ah, luulen että aivoni ovat päässeet surkastumaan pahimman kerran. Olin tuossa aamusella tulossa töihin kunnes äkkiä huomasin unohtaneeni eväsrepun kotia. No eihän siinä auttanut muu kuin lampsia sitten lähimpänä olevaan kauppaan ja ostelemaan päivän antimia. Kiertelin ja kaartelin kaupassa etsiskellen jotain suuhun pantavaa, mutta jostain syystä ainut syötäväksi kelpaava tarjonta koostui mansikan ja banaanin makuisista nesteistä. Ihme meininkiä. Hyllyt notkuivat kylläkin erilaisista värikkäistä leluista ja kauniista alusvaatekerroista, mutta safkaa ei löytynyt yhdeltäkään hyllyltä.
Huomasin onnekseni video-osaston, jonne suunnistinkin vinhaa vauhtia kirmaten, sillä kyllä aina hyvän leffan osto safkaamisen voittaa! Mutta jälleen kerran sain pettyä sillä myös leffatarjonta oli jotain todella erikoista: "Kuumat kullit kesäojossa" tai esim. "Vaahteramäen eunukki"..kerrassaan hämmentävää. Eikä ollut edes yhtään tuttua näyttelijää. Yritin löytää Mel Gibsonin mutta eipä herraa näkynyt leffojen esiintyjälistalla.
Siinä sitten painelin kassalle mukanani vain mansikanmakuista juomaa sillä pitihän mun nyt jotain evästä saada. Päivittelin samalla kassaneidille heikohkoa valikoimaan syötävien suhteen. Noh, reippaana myyjänä tietenki hän tarjosi minulle myös syötäviä aluspöksyjä, mutta empä olisi sellaisia kehdannut natustella aulan tiskillä..ja niin nälkä jäi elämään..

Tuli eilen sitten taas kaikkea järjetöntä töiden jälkeen eteen mikä sinänsä ei ole mitään yllättävää. Noh, jostain syystä kiireessäni lähdin työhousuissani juoksentelemaan kohti rauttista ja nappaamaan junaa Vantaan perukoille. Siinä sitten hirmuisessa tuulessa yritin taistella tietäni eteenpäin sateenvarjon kera, joka koko ajan vääntyili epäilyttävään muotoon. Juuri kun pääsin suojaan rauttiksen sisäkatoksen niin sitten se tapahtui. Oikea jalkani lähti luistamaan altani eteenpäin samalla kun vasen teki päinvastoin..ja niinhän siinä kävi että olin nurinniskoin rämälläni keskellä juna-aseman laituria. Ja minä kun luulin että sisällä olisi ollut myrskyn aikaan turvallista! Noh, vasen polvihan siinä murskautui; samoin oikea nilkka ja käsiinkin tuli pari sotavammaa. Olin jälleen kerran vain huolissani ettei housuille käynyt kuinkaan. Olivathan ne sentään ainokaiseni. Siinä sitten quasimodon lailla raahustin oikeaan junaan ja matkustin pummilla ympäri eurooppaa palatakseni yhtä kokemusta rikkaampana kotiin. Matkaani tarttui kolmipyöräinen potkulauta, jolla mielessäni viiletin pitkin maita ja mantuja ilman huolen häivää. Siinä vaiheessa haaveillessani totuus tuli kylmästi vastaan törmätessäni taxin kylkeen. Ei siinä muuten mitään mutta kun uuden kulkupelin ohjaustanko vääntyi ja jalkakin lipesi taas allikkoon. Jostain syystä taxisetää ei yhtään naurattanut ikkunasta törröttävä kolmipyöränen...