Jaahas...aikaan on vierähtänyt eikä runosuoneni ole kukkinut sitten missään muodossa. Paitsi jostain syystä huomasin eilen iltasella kämppääni siivotessani että jonkinmoista harmaata kasvillisuutta oli ilmestynyt hieman kulahteneisiin ulkokasveihini. No mä en oo koskaan ollu mikään viherpeukalo, onnistun tappamaan jopa muovikasvitkin. Ei, mulla ei ole mitään kasveja ja kukkia vastaan; mä en vaan hallitse niitä. Mutta tää kaikki nyt ei liittynyt mitenkään yhtään mihinkään. Että se siitä sitten.
Mä odotan että pääsisin duunist..vaihtaisin maailman upeimmat kuteet päälle ja suuntaisin nokkani kohti Tukholman sykkivää club-elämää. No oikeesti mulla on aivan kauheet rääsyt ja mennään jossain b-luokan meiningeissä taskussa just ja just ruokarahaa ja ainut mikä sykkii..no annetaan sen olla. Reissuun kuitenkin olis tarkotus lähteä. Eikä ihan kaikki oo saanukkaan ilmaisia lippuja Black Eyed Peasin konserttiin, niih!
Kuitenkin mieltäni on kaivanut useamman päivän ajan eräs mielikuva viime viikonlopun vietosta. Ei, kyse ei ole siitä hetkestä jolloin tunsin oloni maailman typerimmäksi tuijottaessani epäuskoisena vessanpönttöä jota ei saanutkaan vedettyä..
Olimme herra Johtajan kanssa hieman iltaa istumassa vaihteeksi pomon majapaikassa lauantain puolella ensin odotellessamme dösää melkeimpä 40min (kun blondi ei osaa katsoa oikeaa päivää aikataulukirjasta..) ja koska yksikään dösä ei sillä suuntaa enää liikkunut niin taxillahan sinne sitten surrattiin.
Tuli siinä sitten jotain jutustelua bisseä maistellessa, että mikä näyttää hyvältä pomon vaimokkeen päällä, johon pomo vaan tokaisi että eipä mikään muu kuin hän itse. Siitä se ajatus sitten lähti. Kelasimme yhdessä mielikuvaa muuten alastomasta vaimokkeesta, jossa etupuolella roikkuisi pomo niinkuin "esiliinana". Olisi siinä jengillä ihmettelemistä kadulla. Mielessäni tosin kävi että lieneekö poliisi ajatellut tämänlaisen pukeutumistavan olevan tämän hetken muoti-ilmio vaiko jotain aivan muuta. Eivät ne lähteneet vielä toteuttamaan tätä asu ideaa. Harmi.