Jaahasta joo. Tässä sitä jumitetaan duunissa ja unimatti yrittää vetää väkisin silmään.
Elo on sangen masentavan hiljaista. Suoraan sanottuna kuollutta. Ei edes eläviä kuolleita seurana. Paitsi mun ihastuttava kolleega, joka saa ainakin itsensä viihtymään työpaikalla.
Tuossa jokin aika sitten se (olkoon nimi vaikka Jaakko jottei hänen identiteettinsä järkyttyisi or what so ever) kulki pitkin respan edustaa pajuinen kori päässään mumisten "mä olen koripää"...
Ja mä mietin oliko mun lääkitys kunnossa! Kerrottakoon vielä, että suhteellisten paikkaansa pitävien tietolähteiden mukaan tämä kyseinen herra täytti hetki sitten 60v. ja ollut talossa jo vuodesta -72...Tästä taas sain pohdintaa sille, kuinka kauan uskaltaisin viihtyä samassa työyhteisössä ettei mielenterveyteni horjuisi täysin samaan suhteessa. Tai sitten olis vaan tilattava vahvempi lääkitys who knows.
Toisinaan mä diggaan hiljaisuudesta mut näin yöhommissa se vaan on niiiiiiiiiiiiiin rankkaa. Eihän me konetta saatais ees käyttää, eikä lukee lehtiä; puhumattakaan töllön tuijottamisesta. Mutta enhän mä mitään niistä tee kun oon kiltti ja tunnollinen duunari. Ja pask*t! Mähän nukkuisin täällä ketarat oikoseen jos näin olisi. Ei, en ole paha, mutta sometimes you gotta do what you gotta do tai jotain siihen suuntaan.
Tuossa mietiskelin sitten toista työpaikkaani, jossa olin vaihteeksi lauantaina viihdyttämässä ihmisiä. Siis karaoken merkeissä. Siellä sentään näkee edes vähän enemmän liikettä, vaikka toisaalta ihan kaikkea ei aina tahtoisi nähdä ja kuulla. Nooh, siellä oli joskus kauan sitten käynyt laulamassa yx aika limaisen näköinen eläkeläisäijä (tai no toooosi vanha kuitenkin jos ei viel eläkkeellä!), jota ei tosiaan ollut tullut ikävä. Se oli aikasemmalla kerralla seissyt aikakausia mun työtiskillä kuola valuen suupielistä ja kovin yrittänyt vongata mua sen kanssa ulos tai ees sen kotiin hellittäväksi. Joo, kiitos mutta ei helvetissä kiitos!
Tuossa se taas oli ja sönkötti jotain "ihanaa nähdä sua kaunokainen, ei varmaan uskalla laulaa tänään.."; johon mä totesin, joo on niin hirvee jono ettei varmaan ehdi et ei kannata laittaa laulutoiveita. Tosiasiassa kello oli vasta jotain kymmenen (pilkku 02.30..) ja laulajia jonossa 3. Se ukko vaan ei osaa laulaa enkä tosiaan kaivannut sen kuolaa mun laululistoihin tai minne muuallekkaan. Mutta eiköhän se kuitenkin rantautunut siihen tiskille vanhan äijän kiimainen pilke silmäkulmassaan: "Kuis paljon pitäs tehä töitä että pääsis sun rintaruokintaan?" Ja mä oon ihan että mitä vittua, ihan HELVETISTI tietenkin. Äijä tokaisee kieltään lipoen "aha" ja poistuu jonnekin pöytään istumaan. Ja mä kelaan tota sen sanomaa. Ei vittu, se vaan kuulostaa niin kuvottavalta. Ei, älkää käsittäkö väärin, tykkään kyllä seksuaalisista vihjailuista silloin kun ne tulevat nuorilta, komeilta ja muutenkin cooleilta kundeilta, mutta tää tapaus vaan oli nyt liikaa.
Mä toivoin, ettei se äijän käppyrä enää palaisi juttusille, mutta toisin kävi. Siinä se taas oli kuolaamassa hullun kiilto silmissä ja jälleen ihan estottomasti tuijottamassa mun povea. Joo, mä tiedän, että mulla oli päällä v-aukkoinen paita, mutta ei se mun mielestä ollut niin huomiota herättävän avonainen kuin mitä laittaisin jos lähtisin itse ulos. Ilmeisesti olin täysin väärässä. Kuola oikeen roiskusi äijän suusta sen tokaistessa: "Sun pitäs pistää noi rinnat piiloon kun alkaa olee tosi vaikeeta olla täällä ihmisten ilmoilla.."
Hämmentyneenä katsoin typerä hymy naamalla äijään ja lupasin ens kerralla laittaa jonkun ruman säkin päälle. "Se olis joo parempi", kuului hiljaa. Huolimatta siitä, että yritin kelailla jotain täysin päinvastaista, inha mielikuva piirtyi verkkokalvoilleni: limaisen kiimainen vanha äijä silmää iskemässä, kielen lipoessa kaljuuntuneelta päälaelta putoilevaa hikeä sekä hieman housuissa pullottava..no tiedätte kyllä! Mielikuvan, jonka haluaisi pois yhtänopeasti kuin se oli tullutkin. "Ei helvetti, menes nyt siitä!" sain sanotuksi ukon lähtiessä mairea hymy naamallaan.
Tämä tapaus ei toki ollut ainutlaatuinen ja pistää miettimään, miksi niillä vanhoilla äijillä on pokkaa tuollaiseen käytökseen ja nuoremmat on keikoilla kuin eivät huomaisikaan. Toisaalta on ihan kiva että joku huomaa, mutta rajansa kaikella. Nooh, on multa kerran kysytty hotellihommissakin, että saiskos mut huoneeseen viihdyttämään, kun ulkoa ei ole löytynyt sopivan hintaista huoraa. Sen vaan sanon, että tätä tyttöä ei panna halvalla!
Uusimmat blogimerkinnät
- Rakas päivis 36.pvä 08.04.
- Rakkaan päiväkirjan kolmaskymmenes viide... 31.03.
- Rakas päikkäri ja 34 osa 07.01.
- Rakas päivis ja 33.kerta 07.10.
- Rakas päiväkirja ja 32.lisäys 26.09.
- Rakas päivis 31:n kerran 26.09.
- Rakas päiväkirja ja 30:s pvä 23.09.
- Rakas päiväkirja 29:nnen kerran 18.09.
- Rakas päivis 28.pvä 14.09.
- Rakas päiväkirja 27.pvän lisäys 11.09.
Selaa blogimerkintöjä
-
▼
2009 (3)
- ▶ huhtikuu 2009 (1)
- ▶ maaliskuu 2009 (1)
- ▶ tammikuu 2009 (1)
- ▶ 2008 (11)
- ▶ 2007 (27)
Blogi
« Uudemmat
-
Vanhemmat »
Rakas päivis 36.pväKeskiviikko 08.04.2009 07:18
Rakkaan päiväkirjan kolmaskymmenes viides osa Tiistai 31.03.2009 05:11
Kyllä, aikaa on taas vierähtänyt viime tarinoinnista, mutta on ollut muka niin kiireistä elämää ettei oo ehtinyt kirjoittamaan. NOT! Tosi asiassa mä vaan oon laiska p*ska enkä oo saanut hinattua jättimäistä ahteriani tietokoneruudun eteen siinä mielessä. Ja ei, en nyt ajatellut kaksimielisesti. Paitsi vähän. No niin. Unohda.
Joo, olin sitten tuossa jokin aika systerin kaa ulkosalla vähän viihteellä ja päätettiin korjata edellistä hieman pilalle mennyttä biletysreissua. Nää meinaan oli toisel kertaa olleet muka viihteellä poikia katsastamassa ja kuinkas kävikään: Tää vanhus väsähti heti alkuunsa, kolmannelle oli ihan sama ja systeri päätti sitten että vittu lähetään sit himaan ku kukaan enää osaa hauskaa pitää...nooh...kello oli 24.00 ku eka oltiin keskustan villissä menomestassa ja jo kello 02.00 himassa....että näin.
No siis mua sydäntä oli kalvanut tuo pilalle mennyt reissu ja päätin sitten korjata tilannetta pelkästää systerin kera. Mä jumitin eka illan paniikin omaisessa tilassa duunissa uudessa kohteessa ja olin ihan käsi hälylaitteiden kanssa (olin siis pahana vartijatätinä!) laskien minuutteja koska voisi kirmata kotia kohti. Kello kymmenen oli se aika illalla. Siis tähän kirmaamiseen. Aika näky!
Mä olin laskenut että mulla menee puol tuntii metrol himaan ja puol tuntii aikaa vaihtaa kuteet ja sit ehtii vikaan metroon ja nappaa systeri messiin Itiksestä. Aika helvetin tiukka aikataulu. Varsinkaan kun en tietenkään ollut järkännyt mitään valmiiksi. No mä hullunlailla suorastaan juoksin himaan, vetäsin bilekuteet päälle, otin bilekuteet pois, laitoin toiset bilekuteet, vaihdoin taas ja sitten perhana kello oli nii paljon että oli vaan tukka hulmuten juostava kilpaa metron kanssa. Niin ja heittää lennosta koiraparalle safkat, paijaa kissaa ja sammuttaa valot. Niin ja ne meikit! Kaiken tän välis systeri viel soittaa että mihin päähän metroo se menee venaa...ja mä oon ihan vittu sama, mä juoksen nyt, muuten sil ei koht oo välii mihin meet...
Ja samassa mä muistin, että mä olin tehnyt lupauksen: ei vittuilua, kettuilua, valitusta, mökötystä niin mitään minkäänlaista, vaan tästä illasta tulis ikimuistettava ilta. Niinpä mä vedin rumat sanat takaisin ja sanoin hymy kaukana pyllystä: eka vaunu, nähään siel!
Mä ehdin kuin ehdinkin sit siihen metroon ja yllätin jopa itseni sillä yleensä mä oon myöhässä. Ihan vitusti. Mut tällä kertaa mä en saanut pettää systeriä. Näin se oli. Nooh, mä en tietenkää ollu ehtinyt safkaan mitään tuossa tunnin aikana (mitä nyt duunissa mutustelin jotain hikisiä vanhoja leipiä ja leivoksia jossa oli joku helvetin keltanen tipu päällä) mutta onneksi meillä näyttää alkaneen jo perinteeksi tulevan eväiden syönnin matkalla. Systeri meinaan kaivaa käsilaukkuaan ja kysyy: "Saanko tarjota banaanin?" Mä oon messissä. Yhdellä edellisellä reissulla me oltiin tehty jotain hämärii ruisjuustoleipii joita nakrattiin metros. Ja nyt oli banaanit. Siitä meille sitten tulikin mieleen, että mitä jos baarissakin menos jonku kivannäkösen kundin luo ja vetäsis et "Saisko olla banaani?" Valitettavasti emme päässeet testaamaan tätä käytännössä sillä hamusimme niitä omia banaaneita jo siellä metrossa. Ehkä ens kerralla sitten.
No oltiin sit vihdoin kaupungilla ja piti sit treffaa yx duunikamu joka oli jo tovin ollut viihteellä; arvaten vallan hilpeässä kuosissa. Mentiin treffaa sen jotain miesystävii Fridayhin missä alko soittaa joku hämy bändi ja systerin kaa katottiin vaan, että ei taija olla tänään kyl meijän tanssimesta. Ja niimpä repäsin lonkeron huuleen (systeri mukelsi vettä) ja juostiin narikaan ja ohi frendin ja sen exän ja tulevan exän ja villisti viiletettiin Onnelaa kohti. Mulla kun oli tuo vallattoman mainio Silver-kortti ni sillä pitäis päästä sisään ennen kello 01.00. Mähän en meinaan mihkään baariiin suostu maksaan mitään muuta kuin narikan ja ehkä jonku kämäsen juoman :D
Nooh, me oltiin sit viistoista vaille siinä jonossa ja laskettiin sekuntteja että ehdittäisiinkö..rahatilanne kun taas oli hieman heikko jo muutenkin. Sit yx nuori pari päästi meijät etuileen (ei mitään käsitystä miks mut ne pyys et mentäs niiden eelle..) ja just tasan kellon lyömällä me oltiin siinä lipputiskillä. Me ehdittiin, jee! Sitten vaan takit narikkaan ja tsekkaamaan valikoimaa!
Me kierreltiin ja kaarreltiin kunnes lopulta löydettiin älyn hyvät tzuumailumestat ihan vahingossa. Sellanen kohta josta näkee 2 baariin, tanssilattialle ja kaikki kuitenkin kulkee ohi. Ja tytöt tapittaa silmät kovana arvostelevaan sävyyn. Ja muutkin huomaavat sen. Äijää käy siinä vuorotellen tiedustelemassa, että onx nää meijän vakkaripaikat ja istutaanx me aina siinä tuijottamassa miehiä. Joo, vittu, aina ollaan tässä! NOT! Ja tyypit on hämillään siitä miten avoimesti me tuijotetaan miehiä: niiden naamoja, kroppaa, vaatetusta ja persettä. Kyllä. Meilläkin on oikeus siihen mitä miehetkin tekävät. Ja ah, se on niin ihana tunne vaan tehdä arviointia ja niin, että muutkin tajuavat sen. Eräskin vanhempi äijä käy siinä jotain kiehnäämässä ja toteamassa että tytöt osaavat hommansa ja kyse ei tosiaan ole mistään huoraamisesta. Torjumme jokaisen. Ei vaan sovi meidän "adonismielikuvaan". Väärän väriset silmät. Hölmö hattu. Roikkuva perse. Iso maha. (minähän puhun vain itsestäni!).
Yx kundi hermostuu tosissaan kun en kiinnostu siitä. Joo, on jätkä laitettu, hyvä kroppainen ja komea, mutta ei vittu mä haluu sellast jätkää joka vaa sormiaan napsauttaen ottaa jonkun muijan mukaansa (ja sitä ennen tietty käyny kokeileen ties kuinka monen perseet ja tissitkin ehkä). Ei, se on mun homma napsauttaa niitä sormia tasa-arvon nimissä. Ja mä sanon ei. Ja Systeri on samas juones mukana. Sit yx tyyppi, ihan tavallinen rento reiska jää siihen hengailee meijän viereen ja heittää ihan vallattoman hauskaa läppää. Se tahtoo tietää tarkkaan mitä me ollaan hakemassa. Ja tekee meille ehdotuksia, että miten on käviskö tää jäbä ja pysäyttää jonkun satunnaisen ohikulkijan. Ei käy. Ja kyllä mulla on pokkaa käydä kysyyn jos nään jotain sellasta joka kiinnostaa.
Nooh, ilta jatkuu siinä tän tavallisen tyypin meitä viihdyttäessä, jolloin ainakin systerin miesbongailut hieman heittävät häränpyllyä. Ei pysty keskittyy täysillä arviointiin kun joku keskeyttää koko ajan. Ei näin. Nooh, joku egyptiläinen käy kehuun systerin näyttävän Kleopatralta ja tämähän riemastuttaa systeriä vallan. Mies on tosin aivan liian vanha ja kaljuuntuva ja muutenkin erikoinen niin se jää siihen. Loppuillasta ollaan kökötetty penkeillä tiiraamassa jo tuntikausia kun päätämme lähteä tanssimaan viimeistä puoltatuntia ettei perse pääse ihan leviimään vallattomasta istumisesta. Silloin joku käy puristeleen mun persettä. Kivannäköinen kundi, mut aivan liian sekaisin ja se yrittää vetää mua mukaansa. Joo, kiitos ei! Ja se käy kokeilee kaikkien muidenkin perseet ja palaa taas ohimennen muhun. Huh!
Mä olin jo aiemmin saanut txtarii yhel entiselt hoidolt et tulisinko sen viekkuun nukkumaan ja jätkä laitto viel rehellisesti että "tuu nyt vaan vaik en tiiä seisooko". Mutta mä olin kuullut ja nähnyt tälle illalle tarpeeksi ja päätettiin systerin kaa vaan suunnistaa kiltisti kotia omiin sänkyihin ja ihan yksin. Olihan meillä siellä kotiemme kätköissä ties mitä aarteita joilla viihdyttää itseämme jos kova hinku tulisi. Joka tapauksessa ilta oli onnistunut. 15 treffipyyntöä, 1 kipeät poski ja vatsalihakset nauramisesta, 2 jalat tanssimisesta ja 1 onnistut seuraneiti, 0 kännistä miestä mukana sekä 100% hyvä mieli loistavasta illan vietosta. Näin sen pitäisi aina mennä. Kyllä tytöt osaa!
Joo, olin sitten tuossa jokin aika systerin kaa ulkosalla vähän viihteellä ja päätettiin korjata edellistä hieman pilalle mennyttä biletysreissua. Nää meinaan oli toisel kertaa olleet muka viihteellä poikia katsastamassa ja kuinkas kävikään: Tää vanhus väsähti heti alkuunsa, kolmannelle oli ihan sama ja systeri päätti sitten että vittu lähetään sit himaan ku kukaan enää osaa hauskaa pitää...nooh...kello oli 24.00 ku eka oltiin keskustan villissä menomestassa ja jo kello 02.00 himassa....että näin.
No siis mua sydäntä oli kalvanut tuo pilalle mennyt reissu ja päätin sitten korjata tilannetta pelkästää systerin kera. Mä jumitin eka illan paniikin omaisessa tilassa duunissa uudessa kohteessa ja olin ihan käsi hälylaitteiden kanssa (olin siis pahana vartijatätinä!) laskien minuutteja koska voisi kirmata kotia kohti. Kello kymmenen oli se aika illalla. Siis tähän kirmaamiseen. Aika näky!
Mä olin laskenut että mulla menee puol tuntii metrol himaan ja puol tuntii aikaa vaihtaa kuteet ja sit ehtii vikaan metroon ja nappaa systeri messiin Itiksestä. Aika helvetin tiukka aikataulu. Varsinkaan kun en tietenkään ollut järkännyt mitään valmiiksi. No mä hullunlailla suorastaan juoksin himaan, vetäsin bilekuteet päälle, otin bilekuteet pois, laitoin toiset bilekuteet, vaihdoin taas ja sitten perhana kello oli nii paljon että oli vaan tukka hulmuten juostava kilpaa metron kanssa. Niin ja heittää lennosta koiraparalle safkat, paijaa kissaa ja sammuttaa valot. Niin ja ne meikit! Kaiken tän välis systeri viel soittaa että mihin päähän metroo se menee venaa...ja mä oon ihan vittu sama, mä juoksen nyt, muuten sil ei koht oo välii mihin meet...
Ja samassa mä muistin, että mä olin tehnyt lupauksen: ei vittuilua, kettuilua, valitusta, mökötystä niin mitään minkäänlaista, vaan tästä illasta tulis ikimuistettava ilta. Niinpä mä vedin rumat sanat takaisin ja sanoin hymy kaukana pyllystä: eka vaunu, nähään siel!
Mä ehdin kuin ehdinkin sit siihen metroon ja yllätin jopa itseni sillä yleensä mä oon myöhässä. Ihan vitusti. Mut tällä kertaa mä en saanut pettää systeriä. Näin se oli. Nooh, mä en tietenkää ollu ehtinyt safkaan mitään tuossa tunnin aikana (mitä nyt duunissa mutustelin jotain hikisiä vanhoja leipiä ja leivoksia jossa oli joku helvetin keltanen tipu päällä) mutta onneksi meillä näyttää alkaneen jo perinteeksi tulevan eväiden syönnin matkalla. Systeri meinaan kaivaa käsilaukkuaan ja kysyy: "Saanko tarjota banaanin?" Mä oon messissä. Yhdellä edellisellä reissulla me oltiin tehty jotain hämärii ruisjuustoleipii joita nakrattiin metros. Ja nyt oli banaanit. Siitä meille sitten tulikin mieleen, että mitä jos baarissakin menos jonku kivannäkösen kundin luo ja vetäsis et "Saisko olla banaani?" Valitettavasti emme päässeet testaamaan tätä käytännössä sillä hamusimme niitä omia banaaneita jo siellä metrossa. Ehkä ens kerralla sitten.
No oltiin sit vihdoin kaupungilla ja piti sit treffaa yx duunikamu joka oli jo tovin ollut viihteellä; arvaten vallan hilpeässä kuosissa. Mentiin treffaa sen jotain miesystävii Fridayhin missä alko soittaa joku hämy bändi ja systerin kaa katottiin vaan, että ei taija olla tänään kyl meijän tanssimesta. Ja niimpä repäsin lonkeron huuleen (systeri mukelsi vettä) ja juostiin narikaan ja ohi frendin ja sen exän ja tulevan exän ja villisti viiletettiin Onnelaa kohti. Mulla kun oli tuo vallattoman mainio Silver-kortti ni sillä pitäis päästä sisään ennen kello 01.00. Mähän en meinaan mihkään baariiin suostu maksaan mitään muuta kuin narikan ja ehkä jonku kämäsen juoman :D
Nooh, me oltiin sit viistoista vaille siinä jonossa ja laskettiin sekuntteja että ehdittäisiinkö..rahatilanne kun taas oli hieman heikko jo muutenkin. Sit yx nuori pari päästi meijät etuileen (ei mitään käsitystä miks mut ne pyys et mentäs niiden eelle..) ja just tasan kellon lyömällä me oltiin siinä lipputiskillä. Me ehdittiin, jee! Sitten vaan takit narikkaan ja tsekkaamaan valikoimaa!
Me kierreltiin ja kaarreltiin kunnes lopulta löydettiin älyn hyvät tzuumailumestat ihan vahingossa. Sellanen kohta josta näkee 2 baariin, tanssilattialle ja kaikki kuitenkin kulkee ohi. Ja tytöt tapittaa silmät kovana arvostelevaan sävyyn. Ja muutkin huomaavat sen. Äijää käy siinä vuorotellen tiedustelemassa, että onx nää meijän vakkaripaikat ja istutaanx me aina siinä tuijottamassa miehiä. Joo, vittu, aina ollaan tässä! NOT! Ja tyypit on hämillään siitä miten avoimesti me tuijotetaan miehiä: niiden naamoja, kroppaa, vaatetusta ja persettä. Kyllä. Meilläkin on oikeus siihen mitä miehetkin tekävät. Ja ah, se on niin ihana tunne vaan tehdä arviointia ja niin, että muutkin tajuavat sen. Eräskin vanhempi äijä käy siinä jotain kiehnäämässä ja toteamassa että tytöt osaavat hommansa ja kyse ei tosiaan ole mistään huoraamisesta. Torjumme jokaisen. Ei vaan sovi meidän "adonismielikuvaan". Väärän väriset silmät. Hölmö hattu. Roikkuva perse. Iso maha. (minähän puhun vain itsestäni!).
Yx kundi hermostuu tosissaan kun en kiinnostu siitä. Joo, on jätkä laitettu, hyvä kroppainen ja komea, mutta ei vittu mä haluu sellast jätkää joka vaa sormiaan napsauttaen ottaa jonkun muijan mukaansa (ja sitä ennen tietty käyny kokeileen ties kuinka monen perseet ja tissitkin ehkä). Ei, se on mun homma napsauttaa niitä sormia tasa-arvon nimissä. Ja mä sanon ei. Ja Systeri on samas juones mukana. Sit yx tyyppi, ihan tavallinen rento reiska jää siihen hengailee meijän viereen ja heittää ihan vallattoman hauskaa läppää. Se tahtoo tietää tarkkaan mitä me ollaan hakemassa. Ja tekee meille ehdotuksia, että miten on käviskö tää jäbä ja pysäyttää jonkun satunnaisen ohikulkijan. Ei käy. Ja kyllä mulla on pokkaa käydä kysyyn jos nään jotain sellasta joka kiinnostaa.
Nooh, ilta jatkuu siinä tän tavallisen tyypin meitä viihdyttäessä, jolloin ainakin systerin miesbongailut hieman heittävät häränpyllyä. Ei pysty keskittyy täysillä arviointiin kun joku keskeyttää koko ajan. Ei näin. Nooh, joku egyptiläinen käy kehuun systerin näyttävän Kleopatralta ja tämähän riemastuttaa systeriä vallan. Mies on tosin aivan liian vanha ja kaljuuntuva ja muutenkin erikoinen niin se jää siihen. Loppuillasta ollaan kökötetty penkeillä tiiraamassa jo tuntikausia kun päätämme lähteä tanssimaan viimeistä puoltatuntia ettei perse pääse ihan leviimään vallattomasta istumisesta. Silloin joku käy puristeleen mun persettä. Kivannäköinen kundi, mut aivan liian sekaisin ja se yrittää vetää mua mukaansa. Joo, kiitos ei! Ja se käy kokeilee kaikkien muidenkin perseet ja palaa taas ohimennen muhun. Huh!
Mä olin jo aiemmin saanut txtarii yhel entiselt hoidolt et tulisinko sen viekkuun nukkumaan ja jätkä laitto viel rehellisesti että "tuu nyt vaan vaik en tiiä seisooko". Mutta mä olin kuullut ja nähnyt tälle illalle tarpeeksi ja päätettiin systerin kaa vaan suunnistaa kiltisti kotia omiin sänkyihin ja ihan yksin. Olihan meillä siellä kotiemme kätköissä ties mitä aarteita joilla viihdyttää itseämme jos kova hinku tulisi. Joka tapauksessa ilta oli onnistunut. 15 treffipyyntöä, 1 kipeät poski ja vatsalihakset nauramisesta, 2 jalat tanssimisesta ja 1 onnistut seuraneiti, 0 kännistä miestä mukana sekä 100% hyvä mieli loistavasta illan vietosta. Näin sen pitäisi aina mennä. Kyllä tytöt osaa!
Rakas päikkäri ja 34 osaKeskiviikko 07.01.2009 14:22
Ei helevetti! Ei saatana! Ei vittu joku voi olla näin helvetin idiootti. Ei perkele! Ei, en ole kiroileva siili, mutta toisinaan on vaan pakko päästää höyryjä ulos...
No mutta mistä tämä kaikki vitutus alkoi? no tietenkin mun päästä!
No oli tossa jo kolmisen viikkoa ollu ihan hirmuista korvasärkyä vasemmalla puolella ja kurkkukin helvetin kipee ja turvonnut ja tietysti reippaana tyttönä suunnistin työterveyslääkärille. Nooh, viikko sitten olin siis ekalla käynnillä ja lekuri tsiigas korvaan ja kokeili kaulaa mut sen mielestä siellä ei näkynyt niin yhtään mitään; arvelin mun varmaan olevan joku sairas pelle, josta on vaan kiva keksii jotain jännii sairauksia itselleen ja lähetyttää sitten laskua firmalle. Pisti mut kuitenki käväseen nieluviljelyssä ja lupas soittaa seuraavana päivänä tulokset josko siellä olisi paha viirus hyökänneenä.
Ilmeisesti olin yöunissani vastannut sitten lekurille jotain hämärää; mielikuvani kertoo minun selittäneen sille jotain sangen outoa puhelimessa ja kaiketi lyönyt vielä luurin korvaan.. Ilmeisesti ei ollut mitään viirusta. Muistan vaan sanat "kuumetta..uudelleen..." no eihän mulla oo ollu kuumetta varmaan kymmeneen vuoteen olin sitten miten kipee tahansa. Nooh, en antanut sen häiritä ja popsin varsin villisti tavallisia buranoita vihlovan polttavaan särkyyn.
Sunnuntai yönä varasin sitten jälleen uuden ajan lekurille, tai jostain syystä tällä kertaa työterkkarille; paniikin omaisessa tilassa sillä kurkunpäästäni näytti tulevan verta ja särky oli kaamea sekä korvassa että kurkussa. Otin ensilääkkeeksi tölkin ananas-siideriä (ananaksellahan on tunnetusti terveysvaikutteita!) ja sitten pari droppia ja onnellisena siivoilin kämppää jouluhässäköistä pois kun en saanut nukuttua. Kello yksitoista päivällä oli aika raahautua lekuriin. Empä ollut nukkunut sitten lainkaan huonon olon takia ja toivoinkin niiden leikkaavan mun korvan ja palan kurkkua irti että tähän tulisi jotain tolkkua.
Saavuin ajallaan terkkarin vastaanotolle joka totesi samaa: mitään ei näy eikä kuulu; varataampa sinulle jälleen aika lääkärille keskiviikoksi sillä omat keinot olivat loppuneet jo alkuunsa. Nooh, kirjoitti mulle yhden yön sairaslomaa, että saisin edes vähän nukuttua ja katsoi mua kummallisesti kun kysyi monta tuntia olin ollut untenmailla ja kun kerroin etten ollut vielä nähnyt unimattia sitten eilisen päivän. Kehoitti mua myös tulemaan työhöntuloterveystarkastukseen jossa olisi jo ajat sitten pitänyt muutenkin käydä...nolona vaan mumisin että oli päässy unohtuu kiireessä vaik todellisuudessa inhoan lääkärissä käyntiä ja olin yrittänyt välttää kaikkea mahdollista kanssakäymistä viimeiseen asti.
No sitten tänään oli uusi lekuripäivä. Mua ahisti jo valmiiksi mennä uudestaan samalle lekurille, jolla olin käynyt viikko sitten selittämässä hämärästä särystä. Mä olin ihan varma, että se pitää täysin friikkinä. Ja ehkä oikeassa olikin ollut. No mä olin ajoissa paikalla ilmoittautumassa; "moi, mulla oli aika sille ja sille kello 8.20". "Joo, mee tonne odottaa huoneen 8 eteen ja sieltä kutsutaan sitten. Kiitin infotätiä ystävällisestä ohjauksesta. Aika kuluu ja kuluu. Ja kello on jo 8.30 eikä lekuriä näy eikä kuulu missään. Marssin hermostuneena takaisin infotiskille ja kysäsen että missäs meijän lekuri on kun mul piti olla aika 8.20? Saan vastaukseksi että pitää odotella vaan maltillisesti hetki, että hänellä on toinen potilas ennen mua. Marssin takaisin paikalleni.
Kello 8.35 lekuri pyyhältää pikaisesti huoneeseensa ulkotamineissaan ja yhtänopeasti häviää jonnekin käytävän päähän. No niin, ajattelen. Se on myöhässä. Eikä sillä ollu ketään ennen mua. Olikohan unohtanut mut vai mitä helvettiä. Tässä vaiheessa vitutus tunne alkaa kasvaa. Olinhan jo duunissa odottanut pois pääsyä puolisen tuntia ylimääräistä kun kolleega oli "pikkasen" myöhässä..no ei ollut sekään eka kerta kuukauden sisään. Perkele!
Kello 8.45 marssin jälleen tiskille, ja tuohtuneena sanon poistuvani paikalta sillä lekuria ei ole näkynyt. Ja eniten huolissani olen siitä, tuleeko lasku turhasta odottelusta. Infotäti kehoittaa kääntymään jonku lekurin kolleegan puoleen ja niimpä marssin ensimmäiseen avoinna olevaan huoneeseen ja alan tuohtuneena selittää, että aijon poistua paikalta ja kirjoittaa palautteen mahdottomasta odottelusta. Ja siitä, etten olisi lekurin palveluja tarvinnutkaan, sillä äitini ansiosta olin tajunnut kaiken kivun mahdollisesti johtuvan puruarasta hampaasta joka oli paikattu juuri kolme vkoa sitten jonka jälkeen kaikki inhat särkyoireet olivat alkaneet. Niin, että ei siihen enää lääkäriä tarvittu. Varsinkaan kun oli jo hammaslekurillekin aika valmiina seuraavalle päivälle.
Ja kappas! Hoitsutäti naputtelee tietokonettaan ja sanoo, että mulla piti olla aika 8.40 eikä 8.20!!! Mutta toki ei laita laskua tulemaan, sillä kello on jo kuitenkin siinä vaiheessa 8.50 eli myöhässä ollaan ja kun asiaan ei lekuri olisikaan voinut auttaa muuten kuin määrämällä särkylääkkeitä.. ja mä olen ihan vitun nolona. Mistä HELVETISTÄ mä olin saanut päähäni että SE AIKA on 8.20?!?!!! Ja MIKSI VITUSSA yksikään INFOTÄDEISTÄ ei voinut sanoa mulle, että "sori neiti, teidän aikanne on 8.40 eikä 8.20..." MITÄ VITTUA!!!!
No mä häippäsen siitä pikaisesti saatuani pikakonsultoinnin ja toivon etten törmää omaan lekuriini enää tänään uudelleen. Olo on niin vitun tyhmä. Nyt se varmasti pitää mua epätasapainoisena friikkinä ja varmaan lähettää jonkun lähetteen hullujen huoneelle tollasesta riehumisesta. Samassa kun marssin jo lekurikeskuksesta ulos tuntemanton nro soittaa mun kännykkään. Se ei voi olla kukaan muu ku se mun lääkäri. Ja mä en uskalla vastata. Nyt sitä lääkäriä vasta tarvittaisiinkin kun mun sydän alkaa takoa tuhatta ja sataa. Rintaakin kouristaa. Mut mä jatkan matkaa dösälle. Ei ne saa mua kiinni. Ainakaan vielä...
No mutta mistä tämä kaikki vitutus alkoi? no tietenkin mun päästä!
No oli tossa jo kolmisen viikkoa ollu ihan hirmuista korvasärkyä vasemmalla puolella ja kurkkukin helvetin kipee ja turvonnut ja tietysti reippaana tyttönä suunnistin työterveyslääkärille. Nooh, viikko sitten olin siis ekalla käynnillä ja lekuri tsiigas korvaan ja kokeili kaulaa mut sen mielestä siellä ei näkynyt niin yhtään mitään; arvelin mun varmaan olevan joku sairas pelle, josta on vaan kiva keksii jotain jännii sairauksia itselleen ja lähetyttää sitten laskua firmalle. Pisti mut kuitenki käväseen nieluviljelyssä ja lupas soittaa seuraavana päivänä tulokset josko siellä olisi paha viirus hyökänneenä.
Ilmeisesti olin yöunissani vastannut sitten lekurille jotain hämärää; mielikuvani kertoo minun selittäneen sille jotain sangen outoa puhelimessa ja kaiketi lyönyt vielä luurin korvaan.. Ilmeisesti ei ollut mitään viirusta. Muistan vaan sanat "kuumetta..uudelleen..." no eihän mulla oo ollu kuumetta varmaan kymmeneen vuoteen olin sitten miten kipee tahansa. Nooh, en antanut sen häiritä ja popsin varsin villisti tavallisia buranoita vihlovan polttavaan särkyyn.
Sunnuntai yönä varasin sitten jälleen uuden ajan lekurille, tai jostain syystä tällä kertaa työterkkarille; paniikin omaisessa tilassa sillä kurkunpäästäni näytti tulevan verta ja särky oli kaamea sekä korvassa että kurkussa. Otin ensilääkkeeksi tölkin ananas-siideriä (ananaksellahan on tunnetusti terveysvaikutteita!) ja sitten pari droppia ja onnellisena siivoilin kämppää jouluhässäköistä pois kun en saanut nukuttua. Kello yksitoista päivällä oli aika raahautua lekuriin. Empä ollut nukkunut sitten lainkaan huonon olon takia ja toivoinkin niiden leikkaavan mun korvan ja palan kurkkua irti että tähän tulisi jotain tolkkua.
Saavuin ajallaan terkkarin vastaanotolle joka totesi samaa: mitään ei näy eikä kuulu; varataampa sinulle jälleen aika lääkärille keskiviikoksi sillä omat keinot olivat loppuneet jo alkuunsa. Nooh, kirjoitti mulle yhden yön sairaslomaa, että saisin edes vähän nukuttua ja katsoi mua kummallisesti kun kysyi monta tuntia olin ollut untenmailla ja kun kerroin etten ollut vielä nähnyt unimattia sitten eilisen päivän. Kehoitti mua myös tulemaan työhöntuloterveystarkastukseen jossa olisi jo ajat sitten pitänyt muutenkin käydä...nolona vaan mumisin että oli päässy unohtuu kiireessä vaik todellisuudessa inhoan lääkärissä käyntiä ja olin yrittänyt välttää kaikkea mahdollista kanssakäymistä viimeiseen asti.
No sitten tänään oli uusi lekuripäivä. Mua ahisti jo valmiiksi mennä uudestaan samalle lekurille, jolla olin käynyt viikko sitten selittämässä hämärästä särystä. Mä olin ihan varma, että se pitää täysin friikkinä. Ja ehkä oikeassa olikin ollut. No mä olin ajoissa paikalla ilmoittautumassa; "moi, mulla oli aika sille ja sille kello 8.20". "Joo, mee tonne odottaa huoneen 8 eteen ja sieltä kutsutaan sitten. Kiitin infotätiä ystävällisestä ohjauksesta. Aika kuluu ja kuluu. Ja kello on jo 8.30 eikä lekuriä näy eikä kuulu missään. Marssin hermostuneena takaisin infotiskille ja kysäsen että missäs meijän lekuri on kun mul piti olla aika 8.20? Saan vastaukseksi että pitää odotella vaan maltillisesti hetki, että hänellä on toinen potilas ennen mua. Marssin takaisin paikalleni.
Kello 8.35 lekuri pyyhältää pikaisesti huoneeseensa ulkotamineissaan ja yhtänopeasti häviää jonnekin käytävän päähän. No niin, ajattelen. Se on myöhässä. Eikä sillä ollu ketään ennen mua. Olikohan unohtanut mut vai mitä helvettiä. Tässä vaiheessa vitutus tunne alkaa kasvaa. Olinhan jo duunissa odottanut pois pääsyä puolisen tuntia ylimääräistä kun kolleega oli "pikkasen" myöhässä..no ei ollut sekään eka kerta kuukauden sisään. Perkele!
Kello 8.45 marssin jälleen tiskille, ja tuohtuneena sanon poistuvani paikalta sillä lekuria ei ole näkynyt. Ja eniten huolissani olen siitä, tuleeko lasku turhasta odottelusta. Infotäti kehoittaa kääntymään jonku lekurin kolleegan puoleen ja niimpä marssin ensimmäiseen avoinna olevaan huoneeseen ja alan tuohtuneena selittää, että aijon poistua paikalta ja kirjoittaa palautteen mahdottomasta odottelusta. Ja siitä, etten olisi lekurin palveluja tarvinnutkaan, sillä äitini ansiosta olin tajunnut kaiken kivun mahdollisesti johtuvan puruarasta hampaasta joka oli paikattu juuri kolme vkoa sitten jonka jälkeen kaikki inhat särkyoireet olivat alkaneet. Niin, että ei siihen enää lääkäriä tarvittu. Varsinkaan kun oli jo hammaslekurillekin aika valmiina seuraavalle päivälle.
Ja kappas! Hoitsutäti naputtelee tietokonettaan ja sanoo, että mulla piti olla aika 8.40 eikä 8.20!!! Mutta toki ei laita laskua tulemaan, sillä kello on jo kuitenkin siinä vaiheessa 8.50 eli myöhässä ollaan ja kun asiaan ei lekuri olisikaan voinut auttaa muuten kuin määrämällä särkylääkkeitä.. ja mä olen ihan vitun nolona. Mistä HELVETISTÄ mä olin saanut päähäni että SE AIKA on 8.20?!?!!! Ja MIKSI VITUSSA yksikään INFOTÄDEISTÄ ei voinut sanoa mulle, että "sori neiti, teidän aikanne on 8.40 eikä 8.20..." MITÄ VITTUA!!!!
No mä häippäsen siitä pikaisesti saatuani pikakonsultoinnin ja toivon etten törmää omaan lekuriini enää tänään uudelleen. Olo on niin vitun tyhmä. Nyt se varmasti pitää mua epätasapainoisena friikkinä ja varmaan lähettää jonkun lähetteen hullujen huoneelle tollasesta riehumisesta. Samassa kun marssin jo lekurikeskuksesta ulos tuntemanton nro soittaa mun kännykkään. Se ei voi olla kukaan muu ku se mun lääkäri. Ja mä en uskalla vastata. Nyt sitä lääkäriä vasta tarvittaisiinkin kun mun sydän alkaa takoa tuhatta ja sataa. Rintaakin kouristaa. Mut mä jatkan matkaa dösälle. Ei ne saa mua kiinni. Ainakaan vielä...
Rakas päivis ja 33.kertaTiistai 07.10.2008 15:39
Siis voi dillejen kevät retki! Voiko kukaan oikeesti olla vielä kömpelömpi kuin mie? Siis kaikki alkoi siitä ku olin eka duunipalaverissa kuunteleen eksoottisia tilannelukuja ja suunnistin sielt sit iloisin mielin porukoille safkaan mun lempiruokaa. Nooh, mutsi ei ollu siinä kotosalla, joten jäin odotteleen sitä lämmitettyäni itselleni safkaa ja kuunteleen faijan koulunäyttösuunnitelmia joista en valitettavasti ymmärtänyt juuri mitään. Paitsi sen että ilma tulee ja ilma menee :D
Oli jo myöhä ja mun piti ehtii torkkuu ennen duuniin menoa ja niimpä ilmoitin mutsin juuri sisään astuessa että joo kiitos moi, mie lähen himppeen! Mutsi oli käyny kalassa ja pyydystänyt myös kissoille ruokaa mutta päädyimme siihen tulokseen että ruoka-auto tulisi huomenna mun kämpille.
Niinpä lähdin sitten tallusteleen kotia kohti äipän jäädessä purkamaan ostoksiaan. En yleensä käytä bussia turvallisuussyistä (matkapahoinvointia..) mutta tällä kertaa päätin jostain syystä jäädä venaileen dösää 5minsax läheiselle pysäkille. VIRHE!!!!!!
Kaikki meni hyvin siihen asti että hyppäsin ajallaan olevan dösän kyytiin ja painoin nappia oman pysäkkini kohdalla. Hypin onnessani dösästä ulos ja päätin käyttää pientä oikopolkua hyppelessäni kotia kohti. VIRHE!!!!!!!
Ennen kuin saavutin asfaltin reunaman, en tiedä mitä tapahtui mutta kuin hidastetussa filmissä kaaduin naamalleni maahan ja joustavasti otin käsillä asfaltin vastaan niin että naamani jäi vain sentin päähän maan kosketuksesta. Oikea polveni sitävastoin tahtoikin hyväillä asfaltin ja polun välistä maaperää vähän liiankin intiimisti. Eikä kukaan vittu saatana pysähtynyt auttamaan neitoa ylös... Kipu oli kova polven tietämillä, mutta nolostuneena riuhtasin itseni ylös ja lähdin raahaamaan jalkaani kohti kotia. En uskaltanut edes katsoa miltä polvi näytti, sillä mun lempifarkut olivat revenneet kahtia juuri tuosta polven kohdalta. Ei siitä jalasta nii huolta mutta ne farkut!
Sydän alkoi hakkaamaan tuhatta ja sataa ja kipu alkoi hiipiä pidemmällä ja kyyneleet nousivat mun silmiin yrittäessäni kävellä eteenpäin. Vastaan tuli pikku chihuahuja joita oisin tahtonut pysähtyä paijailemaan mutta ylväästi jatkoin matkaa eteenpäin sillä en kyennyt kyykistymään. Ja tuskan hiki alkoi virtaamaan kasvoiltani kiivetessäni portaita sillä meidän rapussa hissiin päästääkseen oli ensin kavuttava lähes kerros portaita ylöspäin. Saamaan hissiin ahtautui vielä eräs naishenkilö jolle sain sanotuksi ystävällisesti "Kerros?" ja painoin nappia.
Vihdoin kotona ja vaihtamassa housut. Haava ei ollut iso suhteessa kipuun; erittäin inhan näköinen, joten paniikissa soitin äidin apuun heittämään mut päivystykseen jotta paikkaisivat jollain tavalla rikkimenneen jalan. Vielä nolompaa oli soittaa duuniin, että hei "kaaduin selvispäin kadulle ja nyt joutuu saikuttaan". Ei helevetti, ei näin!
No mutsi tuli ja lähti heittään mua lekurille ja sen taluttaessa mua autoon sen oli pakko linkata samoin ku mä. Kuulemma myötätunnosta. Oli siinä varmaan aikamoinen näky! En tiennyt enää olisiko pitänyt itkeä vai nauraa ku mutsi muistutti mua että enkös mä mennyt nurin kerran kanarialla asuessani juuri duuniin mennessäni..ja satuttanu jalan samasta kohtaa...voi elämä mun kanssa!
No lekuris ootettiinkin sitten tunti ja todettiin että mitään ei ollut murtunut mutta iso isku oli käynyt ja haava oli putsattava. Hoitotäti oli erittäin mukava, mutta puhdistusaineet sitä vastoin eivät. Lopulta pääsin pois polvi pienessä paketissa ja hoito-ohjeeksi annettiin särkylääkettä ja 2pvän päästä siteen vaihto/pesu. Hengissä selvittiin siis.
Mitä tästä opimme? kävele mieluummi eläkä käytä oikopolkuja! Tai sitten vaan on hankittava joku taluttamaan...niin ja systerin ehdotus ei ollut huono..niin että kun kaatuilen ihan liikaa selvispäin niin olisiko syytä harkita kännissä kulkemista jospa nuo kaatuilemiset vähenisivät...ken tietää...
Oli jo myöhä ja mun piti ehtii torkkuu ennen duuniin menoa ja niimpä ilmoitin mutsin juuri sisään astuessa että joo kiitos moi, mie lähen himppeen! Mutsi oli käyny kalassa ja pyydystänyt myös kissoille ruokaa mutta päädyimme siihen tulokseen että ruoka-auto tulisi huomenna mun kämpille.
Niinpä lähdin sitten tallusteleen kotia kohti äipän jäädessä purkamaan ostoksiaan. En yleensä käytä bussia turvallisuussyistä (matkapahoinvointia..) mutta tällä kertaa päätin jostain syystä jäädä venaileen dösää 5minsax läheiselle pysäkille. VIRHE!!!!!!
Kaikki meni hyvin siihen asti että hyppäsin ajallaan olevan dösän kyytiin ja painoin nappia oman pysäkkini kohdalla. Hypin onnessani dösästä ulos ja päätin käyttää pientä oikopolkua hyppelessäni kotia kohti. VIRHE!!!!!!!
Ennen kuin saavutin asfaltin reunaman, en tiedä mitä tapahtui mutta kuin hidastetussa filmissä kaaduin naamalleni maahan ja joustavasti otin käsillä asfaltin vastaan niin että naamani jäi vain sentin päähän maan kosketuksesta. Oikea polveni sitävastoin tahtoikin hyväillä asfaltin ja polun välistä maaperää vähän liiankin intiimisti. Eikä kukaan vittu saatana pysähtynyt auttamaan neitoa ylös... Kipu oli kova polven tietämillä, mutta nolostuneena riuhtasin itseni ylös ja lähdin raahaamaan jalkaani kohti kotia. En uskaltanut edes katsoa miltä polvi näytti, sillä mun lempifarkut olivat revenneet kahtia juuri tuosta polven kohdalta. Ei siitä jalasta nii huolta mutta ne farkut!
Sydän alkoi hakkaamaan tuhatta ja sataa ja kipu alkoi hiipiä pidemmällä ja kyyneleet nousivat mun silmiin yrittäessäni kävellä eteenpäin. Vastaan tuli pikku chihuahuja joita oisin tahtonut pysähtyä paijailemaan mutta ylväästi jatkoin matkaa eteenpäin sillä en kyennyt kyykistymään. Ja tuskan hiki alkoi virtaamaan kasvoiltani kiivetessäni portaita sillä meidän rapussa hissiin päästääkseen oli ensin kavuttava lähes kerros portaita ylöspäin. Saamaan hissiin ahtautui vielä eräs naishenkilö jolle sain sanotuksi ystävällisesti "Kerros?" ja painoin nappia.
Vihdoin kotona ja vaihtamassa housut. Haava ei ollut iso suhteessa kipuun; erittäin inhan näköinen, joten paniikissa soitin äidin apuun heittämään mut päivystykseen jotta paikkaisivat jollain tavalla rikkimenneen jalan. Vielä nolompaa oli soittaa duuniin, että hei "kaaduin selvispäin kadulle ja nyt joutuu saikuttaan". Ei helevetti, ei näin!
No mutsi tuli ja lähti heittään mua lekurille ja sen taluttaessa mua autoon sen oli pakko linkata samoin ku mä. Kuulemma myötätunnosta. Oli siinä varmaan aikamoinen näky! En tiennyt enää olisiko pitänyt itkeä vai nauraa ku mutsi muistutti mua että enkös mä mennyt nurin kerran kanarialla asuessani juuri duuniin mennessäni..ja satuttanu jalan samasta kohtaa...voi elämä mun kanssa!
No lekuris ootettiinkin sitten tunti ja todettiin että mitään ei ollut murtunut mutta iso isku oli käynyt ja haava oli putsattava. Hoitotäti oli erittäin mukava, mutta puhdistusaineet sitä vastoin eivät. Lopulta pääsin pois polvi pienessä paketissa ja hoito-ohjeeksi annettiin särkylääkettä ja 2pvän päästä siteen vaihto/pesu. Hengissä selvittiin siis.
Mitä tästä opimme? kävele mieluummi eläkä käytä oikopolkuja! Tai sitten vaan on hankittava joku taluttamaan...niin ja systerin ehdotus ei ollut huono..niin että kun kaatuilen ihan liikaa selvispäin niin olisiko syytä harkita kännissä kulkemista jospa nuo kaatuilemiset vähenisivät...ken tietää...
Rakas päiväkirja ja 32.lisäysPerjantai 26.09.2008 10:40
Siis tää on jotain uskomatonta! Kerrassaan poikkeavaa!!!
Siis, mä olin tos muina miehinä katteleen Dexterii töllöstä ja ex-herra Johtaja istui vieressäni myöskin varsin velttona. Niin, jos en ole asiaa aiemmin esittänyt niin, me olemme herra Johtajan kanssa nykyään vain kämppiksiä eikä niin mitään muuta. Valitettavasti joudumme vielä jakamaan yhteistä asuntoa, mutta viimepäivinä kaikki on sujuneet suhteellisen kivuttomasti. No anyway, oltiin siinä yhdessä katsomassa sitä töllöä mun kissojen ja pikkuhaukun riekkuessa taustalla. Ja koska pikkuhaukku on vielä vauva ja kovin hellyyden kipeä, kiipesi se herra Johtajan syliin huomaamatta jyrsimään luutansa.
Siis, pyydän syvästi anteeksi tässä kohtaa herra Johtajalta, että katseeni harhaili jotenkin hänen muniensa kohdalle koiran jyystäessä luutansa samalla paikalla repien hieman herra Johtajan farkkuja juuri tuosta samaisesta kohdasta. Hämmästyneenä seurasin vierestä ja olin kieltämässä hauvaa pahan teolta kun herra itse paniikissa siirsi hauvaa pois sylistään. Eipä auttanu sillä haukku oli tulossa takaisin sillä sen luun jämät olivat jääneet lepäilemään herra Johtajan munien päälle!
Paniikissa huusin vain "sen luu on sun munien päällä, luu on sun munien päällä!" eikä herra Johtaja meinannut ymmärtää sanomaani ja vain jatkoi koiran siirtämistä pois. Ja siinä se edelleen oli,. Luun jämät munien päällä kunnes herra Johtajan käsi osui oikeaan kohtaan... "Ai emmä huomannu.." Niimpä! No en mäkään olis muuten huomannu mut mun ymmärtääkseni koirilla ei oo ollu tapana aloittaa mitään suihinottoa kesken ohjelman ja vielä kaikkien nähden! Kerrassaan hämmentävää..
Lisäksi tätä pakkaa sekoitti herra Johtajan hämärät puheet siitä kuinka voisin pukea ja meikata hänet naiseksi eräisiin juhliin, jossa hän esittäisi itse herra Johtajan uusinta tyttöystävää joka oli tullut paikkaamaan sairastunutta miestänsä. Ei siinä mitään, mutta kun puhe siirtyi vielä siihen osastoon, että mitä jos hänestä tulisikin shemale, että pitäisikö otattaa silikoni-implantit heti vai kävisikö ensihätään jokin kotikonsti. Tiedän, että herra Johtajalla on salaisuutensa mutta että silikonit? Ne hameet ja pitsialusvaatteet vielä ymmärrän kokeilun haluisella teinillä. Että näin meillä tänään!
p.s.En mä katsonut oikeesti!
Siis, mä olin tos muina miehinä katteleen Dexterii töllöstä ja ex-herra Johtaja istui vieressäni myöskin varsin velttona. Niin, jos en ole asiaa aiemmin esittänyt niin, me olemme herra Johtajan kanssa nykyään vain kämppiksiä eikä niin mitään muuta. Valitettavasti joudumme vielä jakamaan yhteistä asuntoa, mutta viimepäivinä kaikki on sujuneet suhteellisen kivuttomasti. No anyway, oltiin siinä yhdessä katsomassa sitä töllöä mun kissojen ja pikkuhaukun riekkuessa taustalla. Ja koska pikkuhaukku on vielä vauva ja kovin hellyyden kipeä, kiipesi se herra Johtajan syliin huomaamatta jyrsimään luutansa.
Siis, pyydän syvästi anteeksi tässä kohtaa herra Johtajalta, että katseeni harhaili jotenkin hänen muniensa kohdalle koiran jyystäessä luutansa samalla paikalla repien hieman herra Johtajan farkkuja juuri tuosta samaisesta kohdasta. Hämmästyneenä seurasin vierestä ja olin kieltämässä hauvaa pahan teolta kun herra itse paniikissa siirsi hauvaa pois sylistään. Eipä auttanu sillä haukku oli tulossa takaisin sillä sen luun jämät olivat jääneet lepäilemään herra Johtajan munien päälle!
Paniikissa huusin vain "sen luu on sun munien päällä, luu on sun munien päällä!" eikä herra Johtaja meinannut ymmärtää sanomaani ja vain jatkoi koiran siirtämistä pois. Ja siinä se edelleen oli,. Luun jämät munien päällä kunnes herra Johtajan käsi osui oikeaan kohtaan... "Ai emmä huomannu.." Niimpä! No en mäkään olis muuten huomannu mut mun ymmärtääkseni koirilla ei oo ollu tapana aloittaa mitään suihinottoa kesken ohjelman ja vielä kaikkien nähden! Kerrassaan hämmentävää..
Lisäksi tätä pakkaa sekoitti herra Johtajan hämärät puheet siitä kuinka voisin pukea ja meikata hänet naiseksi eräisiin juhliin, jossa hän esittäisi itse herra Johtajan uusinta tyttöystävää joka oli tullut paikkaamaan sairastunutta miestänsä. Ei siinä mitään, mutta kun puhe siirtyi vielä siihen osastoon, että mitä jos hänestä tulisikin shemale, että pitäisikö otattaa silikoni-implantit heti vai kävisikö ensihätään jokin kotikonsti. Tiedän, että herra Johtajalla on salaisuutensa mutta että silikonit? Ne hameet ja pitsialusvaatteet vielä ymmärrän kokeilun haluisella teinillä. Että näin meillä tänään!
p.s.En mä katsonut oikeesti!
Rakas päivis 31:n kerranPerjantai 26.09.2008 09:58
Niin, tuli taas tehtyä älynvekkuli reissu Tallinnaan toissapäivänä. Mä olin kelannu et joudun lähteen yxin reissun päälle mut sit yx mukava exduunibööna liittyi mun vallattomaan seuraan. Nooh, tos oli niinku lähtö puol kahentoista laival ja arvatkaa vaa kuka valvo koko helvetin yön aamuun asti. No tää pälli tietenkin!
Joo, piti roikkua jossain netin syövereissä vokottelemassa pieniä poikia vaik olis pitäny vetää hirsiä perse homeessa että jaxais sitten virkeänä pitää flirttiä yllä tuolla risteilymaailmassa. No olihan se tiedossa että sellanen mummojen ja pappojen viihdytysristeily siitä oli tulossa. Ei, en inhoa vanhuksia, mutta joskus ne osaavat olla huonomuistisuudestaan ERITTÄIN rasittavia. Mutta kyllä mä rakastan MUN mummoja.
No mutta joo, rahatilanne oli mitä paskin taas ikinä. Sain riuhtoa pari kassillista pulloja kauppaan jotta sais ees jonkilaiset kaljarahat. Ei, en ole juoppo mutta eihän sitä ny ihan kuivin suin kehtais missään juostajolkottaa. Arvatenkin kävi niin, että myöhästyin metrosta sillä aikaa ku yritin työntää niitä pulloja siihen vitun masiinaan joka stoppas koko ajan "error"-sanan kera. Ei siinä mitään, mutta kun siinä kädet täristen kävin lunastamassa pullorahat ja samalla yhden energiajuoma tölkin, niin myymälävartijan tuijottaessa mua tiukkana kaadoin sitten energiat pitkin rinnuksia muka hörpätessäni kunniallisesti vähän virikettä.
No metroa sitten odotettiin. Yleensähän se kulkee vähintään 10minuutin välein, mutta ei tietenkään tänään! Kello tikitti miljoonaa ja mä tajusin että nyt mä myöhästyn sovitusta tapaamisesta ja samal ehkäpä jopa laivasta. Vitutus alkoi olla kova sillä 20minuutin metron odottelun aikana ohi oli mennyt 3 junaa Mellunmäkeen, kax junaa "Ei matkustajille"...eikä yhtään metroa Ruoholahteen missä mun piti olla jo lähes 40min sitten. Tuli ihan sellanen fiilis että ihan just alan hajottaan paikkoja tai potkasen ees jotain mummoa jotka päivitteli siinä vieressä jotain älyvapaan typerää. Mutta onnex mä sain hillittyä itteni. Ja se fakin metro vihdoin tuli. No olinahn mä reippaana neitona soittanu kamulle et tää myöhästyy mut en arvannu et näin paljon! Joo, mä tiedän, mä olen aina myöhässä mut tällä kertaa toi ei ollu mun syy. Tai en ainakaan myönnä. Olis kyl pitäny soittaa iloinen puhelu HKL:lle ja kehua niiden niin loistavaa palvelua. "Kiitos kun käytät julkisia", ja paskat sanon minä!
Vihdoin olin sit tapaamispaikas jossa bööna odotteli mua ja mä olin ihan totaalisen koomassa. Hävetti olla myöhässä ja koomassa yhtä aikaa eikä kyse ees ollut siitä että olisin ollut aloittelemassa tai lopettelemassa yxin..no saavuttiin kuitenki ennen laivan lähtöä satamaan ja käytiin lunastaa liput. Itse risteilyhän oli ilmainen, mut buffee safkat klo 17.45 illalliseen oltiin lunastettu 19egen kuohkeaan hintaan. Ja mulla oli sanoin kuvaamattoman kauhia näläkä. En tietenkään ollut syönyt aamupalaa. En tietenkään haukannut muutakuin pari suklaapalaa lähtiessäni. Mun metelöi kuin peltijuna ja samalla hihittelin jotain hämärää itsekseni.
Ennen laivaan astumista kävin nostaan viimeiset pennoset tililtä ja kelailin että josko oisin jo meidän päässä vaihtanut vähän rahaa. Mut ei, bööna oli sitä mieltä et ehtii sit laival tai maissa. Mua jäi kuitenkin hieman kaiveleen tuo asia. No mut sit suunnistettiin onnessamme kohti laivaa ja meinasimmekin aluksi lähteä ruotsinlaivalle kuokkimaan "muka vahingossa" tietenkin, kunnes löysimme oman laivamme suuren suuresta satamasta.. Meillä ei ollut varattuna hyttiä sillä kuka sellaista päiväristeilyllä tarvitsee varsinkin kun ei ole pelkoa että tarvitsisi ns.pano öh, viihdykehuonetta pappojen kera..
Päätimme aluksi kuitenkin suunnistaan syömään jotain, sillä musta alkoi tuntua väsymyksen ja nälän seurauksena hieman huimaavaa olotilaa. Päädyimme pub bistroon, jossa viekas miespuolinen baarimikko sai myytyä meille kasan erikoismakkaraa ja uuniperunan erikoissalaattien kera. Lisäksi kuulemma BB-olutta: lämmintä San Miguelia ja ateria kokonaisuus oli täydellinen! "12euroa kiitos ja näkemiin". Viddu. Sinne meni. Rahat. Ruoka ei meinaan ollu kummoista. Makkarat...no kyllä niitä söi ennemmin kuin selkäänsä otti, vaikka näyttivätkin hieman epäilyttäviltä. Ja lisukesalaattina ollutta peruna-ja italian salaattia meikä maisteli pitkin hampain. Tykkään kyllä kaupan edellä mainituista lajikkeista mutta..noh aina ei voi voittaa. Siinä sitten mutustelimme niin että nälän tunne helpotti. Ah kuitenkin sitä ihanaa jälkitunnetta kun tuli vahingossa syötyä salaatin mukana raakaa sipulia joka muiden salaattien tavoin alkoi kivuta tietyin väliajoin ylös..nam!
Olimme pistäneet merkille infotaulusta että karaoken piti alkaa pubissa kello 12.45 ja istuimme tyytyväisinä odottelemaan sillä aikaa tähtenä oloon oli vain vaivaiset 15minuuttia. Hämmästykseksemme areenalle saapui kuitenkin trubaduuri jonka luulime soittaneen jo kello 11.45. Tai niin ainakin aikatauluinfossa kissankokoisilla kirjaimilla ilmoitettiin. Nooh, seurasimme kuitenkin jännityksellä vierestä kun paikalle saavui selvä risteilyisäntä joka istuutui ihan trubaduurin läheisyyteen ja katseli hermostuneesti kelloa. Kun soittoniekka lopetti sitten yhden biiseistään, riensi komeahko risteilyisäntämme väliin keskustelemaan aikatauluista, jonka jälkeen soittomies huikkasi saavansa potkut ja häipyi vähin äänin. Siinä sitten päästiin karaoken iloiseen maailmaan 15minuuttia myöhässä aikataulusekaannuksen vuoksi. Mutta ei se mitään, meillä on onneksi kärsivällinen luonne ja aikaa odottaa! Niin, ja saihan se paljon anteeksi ku näytti niin kivalta. Siis se risteilyisäntä.
Nooh, aika kuivia esityksiähän nuo oli ja tuntui kuin olisin itse ollut keikalla jonne ei osu sitten vahingossakaan yhtään hyvää laulajaa ja ihan piruuttani kävin itsekin laulamassa yhden kappaleen. Samassa pongasin entisen tutun baarimikon istuutuvan isännän viereen ja villisti vilkkuttelin hänelle salin toiselta puolelta. Tyypin ilme oli hämmentynyt, mutta ei niin hämmentynyt kuin mun muisti! Mä en millään meinannut saada nimeä päähän ja olishan se ollu noloa jos se olis uskaltanu tulla moikkaa meitä tyttöjä ja mä en ois voinu esitellä sitä. Vai olisko mun pitäny vaa heittää "joo täs on seppo, vitsi vitsi!!!" ja naurannu räkäsesti päälle. Onnex ei tarvinnu. Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ja kysyinkin mun ystisböönalta että näyttääkö se sen nimiseltä. Ei kuulemma näyttänyt. Mut sit ne kuulutti sitä laulaan ja mä olin voiton riemuinen. Mä muistin!
Tietty tyyppi vilkuili meitä ja hymyili mut ei tullu jutteleen. Kävin kuitenki vähän poikia jututtamassa ja risteilyisäntä heittäytyi varsin villiksi heti kättelyssä. Pyyteli meitä piipahtamaan hakemassa "tuliaisia" eräästä Tallinnalaisesta kaupasta joita ei kuulemma löytynyt kuin yksi. "Sellainen puhallettava lammas tai joku olis kiva.." Lammas? Mä en halunnu ees tietää mitä se isäntä sillä halusi puuhastella...jäin kuitenkin miettimään, oliko sillä niiiiin kuiva seksielämä että panis vaikka lammasta ku muuta saa. Onhan sekin parempi ku ei mitään. Pohdimme vielä asiaa.
Nooh, siinä vielä tarkistin poikien aikataulut ennen poistumista maihin; isäntä löytyisi samasta paikkaa kello 19.00 ja tyyppi kerrosta ylempänä bistro buffeesta...sepä mainiota tokaisin ja poistuimme paikalta. Tähän mennessä (klo14.30) olimme juoneet jopa kaksi siideriä/olutta ja mun olo oli kerrassaan hämmentävä. Väsymys, ruoka ja juoma eivät sopineet yhteen ja luulen että saatoin selittää ystisböönalle mitä hämmentäviä asioita. Toivon vaan, ettei hän oikeastaan olisi ollut kovin kuuloetäisyydellä, sillä kaikki ei ehkä ollut lastenkaan korville sopivaa. Päädyimme sitten vaihtamaan rahaa terminaalissa eikä maalaisneidoilla ollut minkäänlaista käsitystä vaihtokursseista. Niimpä ne ottivat mun 25euron vaihdosta 10euron laskutuslisän ja mulla oli siis käytettävissä huimat 15egee maissa. Vitun jee ja kuperkeikkaa heikoilla jäillä! Mutta minkästeet. Meitä aina huijataan ja tää nyt oli vaan oiva lisä päivän muihin vitutustiloihin. Kuitenkin loikin hilpein mielin kävelykatua pitkin, sillä mehän olimme "lomalla" eikä silloin kannattanut olla murheissamielin.
Napsin vähän väliä vekkuleita kuvia ystiksestä ja häntä alkoi ahdistaa paparazzien salamavalot jolloin hän uhkasi tyrkätä mut mereen tai vähintäänkin heittään mun kameran jonkkaan. Kameran? minkä kameran? Tää on mun kännykkä! Puolustelin. Ja toinen blondi siihen perään, ai, mä luulin et se oli cam. No ei sit mitään... Ja matka jatkui.
Päädyimme sataman läheiseen kauppakeskuskuskeen jossa käväsimme useammassakin shopissa. Päädyimme samaan ajatukseen shoppailun Tallinnalaisissa ei ollut samanlaista palvelualttiutta kuin suomalaisissa, tai sitten vain eksyimme vääriin kauppoihin. No elämä on. Lopuksi päädyimme piipahtamaan paikallisessa citymarketissa josta viimeisillä pennosilla saimme lunastettua yhtäsun toista jännittävää juttua. Lähinnä tuliaisia porukoille, sillä ilman niitä ei ollut kotiin menemistä. No ei kai, mut aina on kivempi käyttää rahaa muihinkin kuin vain itteensä. Näin on.
Olin nukahtaa kaupan kassalle mutta lopulta selvisimme takaisin laivalle hyvissä ajoin ja lysähdimme sohvalle. Olimme laittaneet ostoksemme säilöön maksulliseen lokeroon ja tyytyväisinä myhäilimme buffeen alkavan kohta puoliin. Olo oli mitä veltoin ikinä. Nyt vasta huomasi kuinka salakavalasti unipeikko oli ottamassa mua valtoimenaan syleilyynsä ja silmät alkoivat mennä väkisin kiinni. Enää 15min ja sit syömään hei, yritin prepata itteeni pysymään hereillä. Mulla ei itseasiassa ollu enää nälkä ja päivän salaattimakkarat kummittelivat edelleen kielenpäällä. Päätimme kuitenkin lähteä liikenteeseen ja raahasimme ruhomme yläkertaan. Ihan kuin koomassa tokaisin ovimiehille et saadaax me nyt tulla ja se kysyi et riippuu millo olis aika. Ja mä sanoin melkeen selväl suomel et NYT. Ja me päästiin sisään. Tyyppi olikin siel heti ovel vastassa uniformussaan ja myhäili jotain omiaan. Ah, mulla oli niin vekkulimielentila päällä että aattelin tehä senkin työpäivästä mukavan kun se seuraavan kerran kulki ohi meijän pöydästä lautasten kera. Joo, sä näytät paremmalt kyl toi uniformu pääl ku sun omat kuteet, mut viel paremmalt näyttäsit alasti. Tyyppi vaan nyökytteli hämmentyneenä päätään ja hymyili. Niinkö se sanoi hiljaa ja jatkoi matkaansa kuin kolmannessa taivaassa.
No muhun oli tietty iskeny silmänsä joku hämärä hyypiö joka kovin iski mulle silmää samal ku mä otin limpparia juoma-automaatista. En tiiä kauanko se oli siinä mua tuijottanut ja mua lähinnä puistatti sen flirttailu yritys ennemmin kuin se olis tehnyt lämpösempää vaikutusta. Siitä vähin äänin kävelin paikalleni ja aina nähdessäni tyypin, vetäisin sille mitä leveämmän hymyn ja räpsyttelin silmiäni niin että tyyppi meinas törmätä toiseen asiakkaaseen jäädessään tuijottaa mua. Ah sitä iloa ja böönakin innostui "miten sä teet ton" nauraen mun flirttailulle. Nooh, siinä heitin ohimennen kaikelaista hämmentävää läppää ja joka kerta tyyppi jäi sanattomaksi. Hah, 6-0 oli tilanne mun hyväks kun tiedustelin pääruuan jälkeen mitä herra suosittelisi seuraavaksi. Tyyppi mietti pitkään ennenkuin sanoi hiljaa...tuolla on noita jälkiruokia....jotain suuhun pantavaa... Ja mä kysyin että pientä vai isoa suuhun pantavaa ja siihen en saanut kuin kainon hymyn ja punertavat posket tyypille. Ah, elämä on ihanaa.
Se hyypiö joka oli mua aiemmin jo vainonnut yritti jälleen iskeä mulle silmää samal kun sen kaverit käänty KAIKKI kattoon mua kun satuin vahingossa eksyy niiden pöydän ohi. Mut mä olin kuin ei mitään. Vaikka mua kyllä nauratti kovin. Toi hyypiö ei ollut vielä selvästikkään sisäistänyt flirttin jaloa taitoa...mut oikeil jäljil se toisaalta oli. No ei ollu suomalainen. Niin. No lähtiessämme tokaisin tyypille vaan et se tietää kyl mist meidät löytää kun sen duunit loppuu jos se kaipaa lisää viihdykettä. Ja sieltä kuului vastauksex: joo mä tuun!
Meinasin taas aukoa päätäni liian aikaisin mutta onnex totesin hiljaa että MINNE sä tuut...mut oli ehkä vaan parempi ettei tyyppi kuullut enää tätä kommenttia...no karaokeen suunnattiin ja mä olin kuoleman partaalla. Ei me oltu ees syöty 19egen edestä siel buffeessa, aika oli mennyt lähinnä flirttin ylläpitoon ja silmien aukipitoon. Mä olin kuin kännissä juomatta yhtään mitään ja bööna kävi ystävällisesti hakeen mulle energiajuomaa. No meijän villiin väsyneeseen seuraan liittyi vihdoin kolme miestä. Keski ikä 50 ja kuoleman väliltä. Onnex bööna oli ihan innoissaan tuolilla notkuvasta vanhuksesta joka liikehdinnällään muistutti pikemminkin 6-vuotiasta pikkupoikaa kuin 90-vuotiasta pappaa. Bööna vain totesi pitävänsä niin kovin vanhoista ihmisistä ja niimpä mä päätin keskittyä lähinnä sen energiajuoman lipittelyyn ja hereillä pysymiseen.
Noh, kello oli sit kahdeksan ja tyyppi ilmesty siviileissään paikalle ja uskalsi jopa tulla sitten jutteleen ja viereen istuun. Olo oli mitä hilpein ja epäilen että energianjuonti ei mennyt tässä kohta aihan läpi sillä mulla oli kyl sellanen fiilis että olisin ollut kännissä. Mut eix se jotenki niii mee et jos valvoo ni pääsee samaan olotilaan? Miten vain, mut taas mä taisin ehdotella jotain hämärää tyypille vaikkei ollut tarkoitus. Eikä se juurikaan keksinyt taaskaan takaisin heittoa mullepäin. Ihme tyyppi. Nooh, lopult kello oli nii paljon et tultii satamaan ja heitin sille mun käyntikortin ajankulux. Olis sit jatkossakin jotain jäynää mielessä. Ei, ei sellaista jäynää, sillä sanoin suoraan kiusaavani tyyppiä. Kysyi vain, että mihin aijon lopettaa ja totesin who know ;)
Mä olisin kyl mielelläni voinut vietellä sitä risteilyisäntää mutta jöi tällä kertaa väliin...ehkä sitten ensikerralla uudet kujeet...hahahahahah.....reissu oli sitten päätöksessään ja sanoimme seikkailuille heipat ja päätimme toistekin lähteä böönan kanssa reissun päälle; niin hyvää matkaseuraa oltiin. Tai no jos zombiekavereista tykkää ni mä oon ykkösvaihtoehto!
Kun pelinainen olen, piti lähteä vielä laivareissun jälkeen tapaamaan erästä herraa Flamingoon mutta epäonneksi neito sammui kuin saunalyhty omaan petiin saavuttuaan ruokkimaan elukat ja se reissu jäi vain villinä uniin värittymään...
Mitä tästä kaikesta opimme: muista nukkua ni voit jopa saada miestä! Tai jos ei muuten ni muista edes antaa jos ehdotat!
Joo, piti roikkua jossain netin syövereissä vokottelemassa pieniä poikia vaik olis pitäny vetää hirsiä perse homeessa että jaxais sitten virkeänä pitää flirttiä yllä tuolla risteilymaailmassa. No olihan se tiedossa että sellanen mummojen ja pappojen viihdytysristeily siitä oli tulossa. Ei, en inhoa vanhuksia, mutta joskus ne osaavat olla huonomuistisuudestaan ERITTÄIN rasittavia. Mutta kyllä mä rakastan MUN mummoja.
No mutta joo, rahatilanne oli mitä paskin taas ikinä. Sain riuhtoa pari kassillista pulloja kauppaan jotta sais ees jonkilaiset kaljarahat. Ei, en ole juoppo mutta eihän sitä ny ihan kuivin suin kehtais missään juostajolkottaa. Arvatenkin kävi niin, että myöhästyin metrosta sillä aikaa ku yritin työntää niitä pulloja siihen vitun masiinaan joka stoppas koko ajan "error"-sanan kera. Ei siinä mitään, mutta kun siinä kädet täristen kävin lunastamassa pullorahat ja samalla yhden energiajuoma tölkin, niin myymälävartijan tuijottaessa mua tiukkana kaadoin sitten energiat pitkin rinnuksia muka hörpätessäni kunniallisesti vähän virikettä.
No metroa sitten odotettiin. Yleensähän se kulkee vähintään 10minuutin välein, mutta ei tietenkään tänään! Kello tikitti miljoonaa ja mä tajusin että nyt mä myöhästyn sovitusta tapaamisesta ja samal ehkäpä jopa laivasta. Vitutus alkoi olla kova sillä 20minuutin metron odottelun aikana ohi oli mennyt 3 junaa Mellunmäkeen, kax junaa "Ei matkustajille"...eikä yhtään metroa Ruoholahteen missä mun piti olla jo lähes 40min sitten. Tuli ihan sellanen fiilis että ihan just alan hajottaan paikkoja tai potkasen ees jotain mummoa jotka päivitteli siinä vieressä jotain älyvapaan typerää. Mutta onnex mä sain hillittyä itteni. Ja se fakin metro vihdoin tuli. No olinahn mä reippaana neitona soittanu kamulle et tää myöhästyy mut en arvannu et näin paljon! Joo, mä tiedän, mä olen aina myöhässä mut tällä kertaa toi ei ollu mun syy. Tai en ainakaan myönnä. Olis kyl pitäny soittaa iloinen puhelu HKL:lle ja kehua niiden niin loistavaa palvelua. "Kiitos kun käytät julkisia", ja paskat sanon minä!
Vihdoin olin sit tapaamispaikas jossa bööna odotteli mua ja mä olin ihan totaalisen koomassa. Hävetti olla myöhässä ja koomassa yhtä aikaa eikä kyse ees ollut siitä että olisin ollut aloittelemassa tai lopettelemassa yxin..no saavuttiin kuitenki ennen laivan lähtöä satamaan ja käytiin lunastaa liput. Itse risteilyhän oli ilmainen, mut buffee safkat klo 17.45 illalliseen oltiin lunastettu 19egen kuohkeaan hintaan. Ja mulla oli sanoin kuvaamattoman kauhia näläkä. En tietenkään ollut syönyt aamupalaa. En tietenkään haukannut muutakuin pari suklaapalaa lähtiessäni. Mun metelöi kuin peltijuna ja samalla hihittelin jotain hämärää itsekseni.
Ennen laivaan astumista kävin nostaan viimeiset pennoset tililtä ja kelailin että josko oisin jo meidän päässä vaihtanut vähän rahaa. Mut ei, bööna oli sitä mieltä et ehtii sit laival tai maissa. Mua jäi kuitenkin hieman kaiveleen tuo asia. No mut sit suunnistettiin onnessamme kohti laivaa ja meinasimmekin aluksi lähteä ruotsinlaivalle kuokkimaan "muka vahingossa" tietenkin, kunnes löysimme oman laivamme suuren suuresta satamasta.. Meillä ei ollut varattuna hyttiä sillä kuka sellaista päiväristeilyllä tarvitsee varsinkin kun ei ole pelkoa että tarvitsisi ns.pano öh, viihdykehuonetta pappojen kera..
Päätimme aluksi kuitenkin suunnistaan syömään jotain, sillä musta alkoi tuntua väsymyksen ja nälän seurauksena hieman huimaavaa olotilaa. Päädyimme pub bistroon, jossa viekas miespuolinen baarimikko sai myytyä meille kasan erikoismakkaraa ja uuniperunan erikoissalaattien kera. Lisäksi kuulemma BB-olutta: lämmintä San Miguelia ja ateria kokonaisuus oli täydellinen! "12euroa kiitos ja näkemiin". Viddu. Sinne meni. Rahat. Ruoka ei meinaan ollu kummoista. Makkarat...no kyllä niitä söi ennemmin kuin selkäänsä otti, vaikka näyttivätkin hieman epäilyttäviltä. Ja lisukesalaattina ollutta peruna-ja italian salaattia meikä maisteli pitkin hampain. Tykkään kyllä kaupan edellä mainituista lajikkeista mutta..noh aina ei voi voittaa. Siinä sitten mutustelimme niin että nälän tunne helpotti. Ah kuitenkin sitä ihanaa jälkitunnetta kun tuli vahingossa syötyä salaatin mukana raakaa sipulia joka muiden salaattien tavoin alkoi kivuta tietyin väliajoin ylös..nam!
Olimme pistäneet merkille infotaulusta että karaoken piti alkaa pubissa kello 12.45 ja istuimme tyytyväisinä odottelemaan sillä aikaa tähtenä oloon oli vain vaivaiset 15minuuttia. Hämmästykseksemme areenalle saapui kuitenkin trubaduuri jonka luulime soittaneen jo kello 11.45. Tai niin ainakin aikatauluinfossa kissankokoisilla kirjaimilla ilmoitettiin. Nooh, seurasimme kuitenkin jännityksellä vierestä kun paikalle saavui selvä risteilyisäntä joka istuutui ihan trubaduurin läheisyyteen ja katseli hermostuneesti kelloa. Kun soittoniekka lopetti sitten yhden biiseistään, riensi komeahko risteilyisäntämme väliin keskustelemaan aikatauluista, jonka jälkeen soittomies huikkasi saavansa potkut ja häipyi vähin äänin. Siinä sitten päästiin karaoken iloiseen maailmaan 15minuuttia myöhässä aikataulusekaannuksen vuoksi. Mutta ei se mitään, meillä on onneksi kärsivällinen luonne ja aikaa odottaa! Niin, ja saihan se paljon anteeksi ku näytti niin kivalta. Siis se risteilyisäntä.
Nooh, aika kuivia esityksiähän nuo oli ja tuntui kuin olisin itse ollut keikalla jonne ei osu sitten vahingossakaan yhtään hyvää laulajaa ja ihan piruuttani kävin itsekin laulamassa yhden kappaleen. Samassa pongasin entisen tutun baarimikon istuutuvan isännän viereen ja villisti vilkkuttelin hänelle salin toiselta puolelta. Tyypin ilme oli hämmentynyt, mutta ei niin hämmentynyt kuin mun muisti! Mä en millään meinannut saada nimeä päähän ja olishan se ollu noloa jos se olis uskaltanu tulla moikkaa meitä tyttöjä ja mä en ois voinu esitellä sitä. Vai olisko mun pitäny vaa heittää "joo täs on seppo, vitsi vitsi!!!" ja naurannu räkäsesti päälle. Onnex ei tarvinnu. Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ja kysyinkin mun ystisböönalta että näyttääkö se sen nimiseltä. Ei kuulemma näyttänyt. Mut sit ne kuulutti sitä laulaan ja mä olin voiton riemuinen. Mä muistin!
Tietty tyyppi vilkuili meitä ja hymyili mut ei tullu jutteleen. Kävin kuitenki vähän poikia jututtamassa ja risteilyisäntä heittäytyi varsin villiksi heti kättelyssä. Pyyteli meitä piipahtamaan hakemassa "tuliaisia" eräästä Tallinnalaisesta kaupasta joita ei kuulemma löytynyt kuin yksi. "Sellainen puhallettava lammas tai joku olis kiva.." Lammas? Mä en halunnu ees tietää mitä se isäntä sillä halusi puuhastella...jäin kuitenkin miettimään, oliko sillä niiiiin kuiva seksielämä että panis vaikka lammasta ku muuta saa. Onhan sekin parempi ku ei mitään. Pohdimme vielä asiaa.
Nooh, siinä vielä tarkistin poikien aikataulut ennen poistumista maihin; isäntä löytyisi samasta paikkaa kello 19.00 ja tyyppi kerrosta ylempänä bistro buffeesta...sepä mainiota tokaisin ja poistuimme paikalta. Tähän mennessä (klo14.30) olimme juoneet jopa kaksi siideriä/olutta ja mun olo oli kerrassaan hämmentävä. Väsymys, ruoka ja juoma eivät sopineet yhteen ja luulen että saatoin selittää ystisböönalle mitä hämmentäviä asioita. Toivon vaan, ettei hän oikeastaan olisi ollut kovin kuuloetäisyydellä, sillä kaikki ei ehkä ollut lastenkaan korville sopivaa. Päädyimme sitten vaihtamaan rahaa terminaalissa eikä maalaisneidoilla ollut minkäänlaista käsitystä vaihtokursseista. Niimpä ne ottivat mun 25euron vaihdosta 10euron laskutuslisän ja mulla oli siis käytettävissä huimat 15egee maissa. Vitun jee ja kuperkeikkaa heikoilla jäillä! Mutta minkästeet. Meitä aina huijataan ja tää nyt oli vaan oiva lisä päivän muihin vitutustiloihin. Kuitenkin loikin hilpein mielin kävelykatua pitkin, sillä mehän olimme "lomalla" eikä silloin kannattanut olla murheissamielin.
Napsin vähän väliä vekkuleita kuvia ystiksestä ja häntä alkoi ahdistaa paparazzien salamavalot jolloin hän uhkasi tyrkätä mut mereen tai vähintäänkin heittään mun kameran jonkkaan. Kameran? minkä kameran? Tää on mun kännykkä! Puolustelin. Ja toinen blondi siihen perään, ai, mä luulin et se oli cam. No ei sit mitään... Ja matka jatkui.
Päädyimme sataman läheiseen kauppakeskuskuskeen jossa käväsimme useammassakin shopissa. Päädyimme samaan ajatukseen shoppailun Tallinnalaisissa ei ollut samanlaista palvelualttiutta kuin suomalaisissa, tai sitten vain eksyimme vääriin kauppoihin. No elämä on. Lopuksi päädyimme piipahtamaan paikallisessa citymarketissa josta viimeisillä pennosilla saimme lunastettua yhtäsun toista jännittävää juttua. Lähinnä tuliaisia porukoille, sillä ilman niitä ei ollut kotiin menemistä. No ei kai, mut aina on kivempi käyttää rahaa muihinkin kuin vain itteensä. Näin on.
Olin nukahtaa kaupan kassalle mutta lopulta selvisimme takaisin laivalle hyvissä ajoin ja lysähdimme sohvalle. Olimme laittaneet ostoksemme säilöön maksulliseen lokeroon ja tyytyväisinä myhäilimme buffeen alkavan kohta puoliin. Olo oli mitä veltoin ikinä. Nyt vasta huomasi kuinka salakavalasti unipeikko oli ottamassa mua valtoimenaan syleilyynsä ja silmät alkoivat mennä väkisin kiinni. Enää 15min ja sit syömään hei, yritin prepata itteeni pysymään hereillä. Mulla ei itseasiassa ollu enää nälkä ja päivän salaattimakkarat kummittelivat edelleen kielenpäällä. Päätimme kuitenkin lähteä liikenteeseen ja raahasimme ruhomme yläkertaan. Ihan kuin koomassa tokaisin ovimiehille et saadaax me nyt tulla ja se kysyi et riippuu millo olis aika. Ja mä sanoin melkeen selväl suomel et NYT. Ja me päästiin sisään. Tyyppi olikin siel heti ovel vastassa uniformussaan ja myhäili jotain omiaan. Ah, mulla oli niin vekkulimielentila päällä että aattelin tehä senkin työpäivästä mukavan kun se seuraavan kerran kulki ohi meijän pöydästä lautasten kera. Joo, sä näytät paremmalt kyl toi uniformu pääl ku sun omat kuteet, mut viel paremmalt näyttäsit alasti. Tyyppi vaan nyökytteli hämmentyneenä päätään ja hymyili. Niinkö se sanoi hiljaa ja jatkoi matkaansa kuin kolmannessa taivaassa.
No muhun oli tietty iskeny silmänsä joku hämärä hyypiö joka kovin iski mulle silmää samal ku mä otin limpparia juoma-automaatista. En tiiä kauanko se oli siinä mua tuijottanut ja mua lähinnä puistatti sen flirttailu yritys ennemmin kuin se olis tehnyt lämpösempää vaikutusta. Siitä vähin äänin kävelin paikalleni ja aina nähdessäni tyypin, vetäisin sille mitä leveämmän hymyn ja räpsyttelin silmiäni niin että tyyppi meinas törmätä toiseen asiakkaaseen jäädessään tuijottaa mua. Ah sitä iloa ja böönakin innostui "miten sä teet ton" nauraen mun flirttailulle. Nooh, siinä heitin ohimennen kaikelaista hämmentävää läppää ja joka kerta tyyppi jäi sanattomaksi. Hah, 6-0 oli tilanne mun hyväks kun tiedustelin pääruuan jälkeen mitä herra suosittelisi seuraavaksi. Tyyppi mietti pitkään ennenkuin sanoi hiljaa...tuolla on noita jälkiruokia....jotain suuhun pantavaa... Ja mä kysyin että pientä vai isoa suuhun pantavaa ja siihen en saanut kuin kainon hymyn ja punertavat posket tyypille. Ah, elämä on ihanaa.
Se hyypiö joka oli mua aiemmin jo vainonnut yritti jälleen iskeä mulle silmää samal kun sen kaverit käänty KAIKKI kattoon mua kun satuin vahingossa eksyy niiden pöydän ohi. Mut mä olin kuin ei mitään. Vaikka mua kyllä nauratti kovin. Toi hyypiö ei ollut vielä selvästikkään sisäistänyt flirttin jaloa taitoa...mut oikeil jäljil se toisaalta oli. No ei ollu suomalainen. Niin. No lähtiessämme tokaisin tyypille vaan et se tietää kyl mist meidät löytää kun sen duunit loppuu jos se kaipaa lisää viihdykettä. Ja sieltä kuului vastauksex: joo mä tuun!
Meinasin taas aukoa päätäni liian aikaisin mutta onnex totesin hiljaa että MINNE sä tuut...mut oli ehkä vaan parempi ettei tyyppi kuullut enää tätä kommenttia...no karaokeen suunnattiin ja mä olin kuoleman partaalla. Ei me oltu ees syöty 19egen edestä siel buffeessa, aika oli mennyt lähinnä flirttin ylläpitoon ja silmien aukipitoon. Mä olin kuin kännissä juomatta yhtään mitään ja bööna kävi ystävällisesti hakeen mulle energiajuomaa. No meijän villiin väsyneeseen seuraan liittyi vihdoin kolme miestä. Keski ikä 50 ja kuoleman väliltä. Onnex bööna oli ihan innoissaan tuolilla notkuvasta vanhuksesta joka liikehdinnällään muistutti pikemminkin 6-vuotiasta pikkupoikaa kuin 90-vuotiasta pappaa. Bööna vain totesi pitävänsä niin kovin vanhoista ihmisistä ja niimpä mä päätin keskittyä lähinnä sen energiajuoman lipittelyyn ja hereillä pysymiseen.
Noh, kello oli sit kahdeksan ja tyyppi ilmesty siviileissään paikalle ja uskalsi jopa tulla sitten jutteleen ja viereen istuun. Olo oli mitä hilpein ja epäilen että energianjuonti ei mennyt tässä kohta aihan läpi sillä mulla oli kyl sellanen fiilis että olisin ollut kännissä. Mut eix se jotenki niii mee et jos valvoo ni pääsee samaan olotilaan? Miten vain, mut taas mä taisin ehdotella jotain hämärää tyypille vaikkei ollut tarkoitus. Eikä se juurikaan keksinyt taaskaan takaisin heittoa mullepäin. Ihme tyyppi. Nooh, lopult kello oli nii paljon et tultii satamaan ja heitin sille mun käyntikortin ajankulux. Olis sit jatkossakin jotain jäynää mielessä. Ei, ei sellaista jäynää, sillä sanoin suoraan kiusaavani tyyppiä. Kysyi vain, että mihin aijon lopettaa ja totesin who know ;)
Mä olisin kyl mielelläni voinut vietellä sitä risteilyisäntää mutta jöi tällä kertaa väliin...ehkä sitten ensikerralla uudet kujeet...hahahahahah.....reissu oli sitten päätöksessään ja sanoimme seikkailuille heipat ja päätimme toistekin lähteä böönan kanssa reissun päälle; niin hyvää matkaseuraa oltiin. Tai no jos zombiekavereista tykkää ni mä oon ykkösvaihtoehto!
Kun pelinainen olen, piti lähteä vielä laivareissun jälkeen tapaamaan erästä herraa Flamingoon mutta epäonneksi neito sammui kuin saunalyhty omaan petiin saavuttuaan ruokkimaan elukat ja se reissu jäi vain villinä uniin värittymään...
Mitä tästä kaikesta opimme: muista nukkua ni voit jopa saada miestä! Tai jos ei muuten ni muista edes antaa jos ehdotat!
Rakas päiväkirja ja 30:s pvä Tiistai 23.09.2008 06:53
Ah, rakastan yötyötä. Silloin voi täysin jättää aivot narikkaan ja olla oma ittensä yön hiljaisuudessa.. Mutta oi voi kolleegaparkaa joka joutuu milloinkin kärsimään mun omituisista päähänpistoksista. Tai omintakeisista sanoituksista biiseihin joita hoilailen pitkin jännittävää yötä.. No kyllä mä oikeesti töitäkin teen. Pitää kuitenkin pitää pientä vahtia ettei ne valkotakkiset löydä mua..mutta ei siitä sen enempää..
Meillä käväsi tuossa jokunen yö sitten puuvarkaita. Kyllä vain, yrittivät perhana pihistää meitin ulkokoristeen ja olivatkin rosmot raahanneet puun niin pitkälle ku voimat olivat riittäneet eli 20metrin päähän. Aika avutonta touhua sanon minä. Jos mä olisin lähteny puuvarkaisiin, niin en mä olis kyl jättänyt duunia kesken. No way. Mä olisin vaik pyytäny ystävällisesti ohikulkijoilta hieman työntöapua kun puu "täytyisi saattaa vuosihuoltoon" ja samalla hieman räpsyttänyt muuten niin valloittavia silmiäni eikä kukaan olisi osannut epäillä rikoksen hajua. Mutta ei nää amatöörit osaa. Toisaalta oli ihan hyvä etteivät päässeet puusta pitkälle sillä olis siinä ollu sitten pomolle selitettävää että mihin kadotimme yhden koristepuun suoraan silmiemme alta..
Ihastuttava kolleegani kävi todistamassa jälleen miehisyyttään myöhemmässä vaiheessa (aiemmin hän oli murtautunut erääseen pukukoppiin sahan ja pihtien kera! Ah, meillä on monipuolinen duuni!) ja työnsi puun oikealle paikalleen väkijoukon kadotessa. Häntä ei kuulemma hotsittanut ajatus rehkiä persepystyssä ulkosalla suuren väkijoukon alaisuudessa. Jäin villisti miettimään miksi.
Kun aamu valkeni ja aamutyöläiset saapuivat, lähdin suunnistamaan kohti pukkareita. Ja jälleen olin eksyksissä. Eikä avaimeni sopinut mihinkään koloon vaikka kuinka yritin työntää. Nooh, olisi tietysti voinut yrittää tarkistaa avaimen muotoa ennenkuin alkaa väkipaolla sillä riehumaan.
Harhailtuani 15minuuttia kellarikerroksen hämäryydessä hirmuinen jano oli hiipinyt hiljaa kielenkärkeeni. Mitä jos en löytäsi enää vettä? Mitä jos en löytäisi enää ikinä täältä pois? Mitä jos kukaan ei löytäisi mua ja mä nääntyisin nälkään? Näiden kysymysten saattelemana paniikki alkoi hiljaa hiipiä luokseni ja aloin hullunlailla takomaan ovea ja anomaan että joku päästäisi mut pois täältä. Kyynelvirta tulvi yliäyräiden kun kuulin jonkun hennon äänen sanovan: Hei onx kaikki ok, sä oot takonu sitä pukukaapin ovea jo tovin?
Mä kohotin katseeni hämmästyksissäni ja pälyilin epäilevännäköisenä ympärilleni. Käteni lopettivat hiljalleen pukukaappini oveen hakkaamisen.. Hämilläni tokaisin: joo mä tuota tässä harjoittelen vaan...aloitin meinaan kuntonyrkkeilyn ja täytyy pitää ittensä hyvässä sheipissä...juu nou...
Mitä tästä opimme? Älä maistele toisten mustikkarahkoja...
Meillä käväsi tuossa jokunen yö sitten puuvarkaita. Kyllä vain, yrittivät perhana pihistää meitin ulkokoristeen ja olivatkin rosmot raahanneet puun niin pitkälle ku voimat olivat riittäneet eli 20metrin päähän. Aika avutonta touhua sanon minä. Jos mä olisin lähteny puuvarkaisiin, niin en mä olis kyl jättänyt duunia kesken. No way. Mä olisin vaik pyytäny ystävällisesti ohikulkijoilta hieman työntöapua kun puu "täytyisi saattaa vuosihuoltoon" ja samalla hieman räpsyttänyt muuten niin valloittavia silmiäni eikä kukaan olisi osannut epäillä rikoksen hajua. Mutta ei nää amatöörit osaa. Toisaalta oli ihan hyvä etteivät päässeet puusta pitkälle sillä olis siinä ollu sitten pomolle selitettävää että mihin kadotimme yhden koristepuun suoraan silmiemme alta..
Ihastuttava kolleegani kävi todistamassa jälleen miehisyyttään myöhemmässä vaiheessa (aiemmin hän oli murtautunut erääseen pukukoppiin sahan ja pihtien kera! Ah, meillä on monipuolinen duuni!) ja työnsi puun oikealle paikalleen väkijoukon kadotessa. Häntä ei kuulemma hotsittanut ajatus rehkiä persepystyssä ulkosalla suuren väkijoukon alaisuudessa. Jäin villisti miettimään miksi.
Kun aamu valkeni ja aamutyöläiset saapuivat, lähdin suunnistamaan kohti pukkareita. Ja jälleen olin eksyksissä. Eikä avaimeni sopinut mihinkään koloon vaikka kuinka yritin työntää. Nooh, olisi tietysti voinut yrittää tarkistaa avaimen muotoa ennenkuin alkaa väkipaolla sillä riehumaan.
Harhailtuani 15minuuttia kellarikerroksen hämäryydessä hirmuinen jano oli hiipinyt hiljaa kielenkärkeeni. Mitä jos en löytäsi enää vettä? Mitä jos en löytäisi enää ikinä täältä pois? Mitä jos kukaan ei löytäisi mua ja mä nääntyisin nälkään? Näiden kysymysten saattelemana paniikki alkoi hiljaa hiipiä luokseni ja aloin hullunlailla takomaan ovea ja anomaan että joku päästäisi mut pois täältä. Kyynelvirta tulvi yliäyräiden kun kuulin jonkun hennon äänen sanovan: Hei onx kaikki ok, sä oot takonu sitä pukukaapin ovea jo tovin?
Mä kohotin katseeni hämmästyksissäni ja pälyilin epäilevännäköisenä ympärilleni. Käteni lopettivat hiljalleen pukukaappini oveen hakkaamisen.. Hämilläni tokaisin: joo mä tuota tässä harjoittelen vaan...aloitin meinaan kuntonyrkkeilyn ja täytyy pitää ittensä hyvässä sheipissä...juu nou...
Mitä tästä opimme? Älä maistele toisten mustikkarahkoja...
Rakas päiväkirja 29:nnen kerranTorstai 18.09.2008 12:44
Siis apua mä olin tappaa itteni aamulla! Ei, en ole itsetuhoinen. Enkä omaa tietääkseni mielenterveysongelmia. Kaikki alkoi siitä kun mä olin lähdössä aamulla töistä kotiin. Niin juuri. Mä olin yön duunissa ja lähes elämäni voimissa saapuessani sokkeloista kellarikäytävää pitkin pukkareille. Mulla on viime aikoina ollut pientä flunssaa eikä noi duunin ilmastointilaitteet ole yhtään edesauttaneet paranemisprosessia. Päin vastoin, musta on tuntunut että mun nenän hana on jäänyt täysin auki eikä huoltomiestä näy. Vaikka mä kyllä mielelläni ottaisin jonkun upean uroksen parantelemaan mun flunssaista olotilaa... No niin, mutta takaisin siis pukkariin..
Mä olin siinä sitten vaihtamassa kuteita kun taas alkoi tuntumaan hirmuinen valuilmiö ja hädissäni kaivelin villakangastakkini taskuja josko sieltä löytyisi apuvälineitä ja samassa käteeni tarttui jo hieman käytetty nuhjuinen nenäliinan reuhka. No sellasta paperimössöähän se oli eikä mitään kangasversiota niinkuin mummuilla. Siinä samassa vetäsin syvään henkeä niistääkseni mutta vedinkin samalla henkeeni jättitupon nenäliinaa!!!!!
Tuntui etten saanut happea ja oksennus reflesikin tuli avuksi kakomaan paperituppoa ulos kurkusta...tunne oli mitä epämiellyttävin ikinä, edes leivänmurut eivät yltäneet samaan inhaan tunnelmaan vaikken niidenkään henkeenvetämistä suosittele edes parhaimmalle viholliselleni.. Saatoin vain vedet silmissä katsoa peilistä valkoista tuppoa kurkussani ja toivoa että happi riittäisi vielä hieman pidempään ennenkuin tukehtuisin. Saatoin jo nähdä mielessäni seuraavan päivän lööpit: "Tyttö tukehtui nenäliinaan" taikka "Ilmastointi oli liikaa - nenisliina löytyi kurkusta"... Samassa sain vihdoin rykästyä limaisen nenäliinapallon kurkunpäästäni ja henki kulki taas keuhkoihini. Tunnelma oli voiton riemuinen ja helpottunut vaikkakin olin hieman hämilläni tapahtuneesta. Tarkastelin käteeni jäänyttä nenäliinan reuhkaa huomatakseni että se oli täysin murtumispisteessä ja näin ollen siitä oli irronnut valtavan imun voimasta tuo tukehduttava palanen...
Uskomatonta mutta totta: Meinasin siis tukehduttaa itseni nenäliinaan..Älä kysy miksi vaan miten...
ja mitä tästä tapauksesta opimme? Älä käytä käytettyä nenäliinaa. Piste.
Mä olin siinä sitten vaihtamassa kuteita kun taas alkoi tuntumaan hirmuinen valuilmiö ja hädissäni kaivelin villakangastakkini taskuja josko sieltä löytyisi apuvälineitä ja samassa käteeni tarttui jo hieman käytetty nuhjuinen nenäliinan reuhka. No sellasta paperimössöähän se oli eikä mitään kangasversiota niinkuin mummuilla. Siinä samassa vetäsin syvään henkeä niistääkseni mutta vedinkin samalla henkeeni jättitupon nenäliinaa!!!!!
Tuntui etten saanut happea ja oksennus reflesikin tuli avuksi kakomaan paperituppoa ulos kurkusta...tunne oli mitä epämiellyttävin ikinä, edes leivänmurut eivät yltäneet samaan inhaan tunnelmaan vaikken niidenkään henkeenvetämistä suosittele edes parhaimmalle viholliselleni.. Saatoin vain vedet silmissä katsoa peilistä valkoista tuppoa kurkussani ja toivoa että happi riittäisi vielä hieman pidempään ennenkuin tukehtuisin. Saatoin jo nähdä mielessäni seuraavan päivän lööpit: "Tyttö tukehtui nenäliinaan" taikka "Ilmastointi oli liikaa - nenisliina löytyi kurkusta"... Samassa sain vihdoin rykästyä limaisen nenäliinapallon kurkunpäästäni ja henki kulki taas keuhkoihini. Tunnelma oli voiton riemuinen ja helpottunut vaikkakin olin hieman hämilläni tapahtuneesta. Tarkastelin käteeni jäänyttä nenäliinan reuhkaa huomatakseni että se oli täysin murtumispisteessä ja näin ollen siitä oli irronnut valtavan imun voimasta tuo tukehduttava palanen...
Uskomatonta mutta totta: Meinasin siis tukehduttaa itseni nenäliinaan..Älä kysy miksi vaan miten...
ja mitä tästä tapauksesta opimme? Älä käytä käytettyä nenäliinaa. Piste.
Rakas päivis 28.pväSunnuntai 14.09.2008 08:56
Mulla ei ole elämää. Ja ärsyttävät ihmiset, pysykää kaukana tai mä puren! Oon syöny paljon ärripurrinmurrin keksejä! Oikeasti mul on vaan nälkä eikä kaapis oo mitään syötävää. Ei niin mitään. No on siel mut ei mitään mitä mä haluisin. Ah, en uskalla mennä enää uloskaan kun siellä on vähintään yhtä kylmä kuin mun jääkaapissa. Ei sillä että mä muka majailisin mun jääkaapissa mut kuitenkin. Ja miten se mihinkään liittyy? no ei niin mitenkään! Kirjoitan tätä unissani ja voitte kenties muistaa lähimenneisyydestä mun unien olevan aika rajuja. Mutta elämä on. Ah, mulla ei ole elämää. Sanoin sen jo. Damn. Ei enempää spagettia ja kanaa iltapalax. Pistää pään sekaisin. Niih!
Rakas päiväkirja 27.pvän lisäysTorstai 11.09.2008 06:06
Joo, ette ikinä arvaa mitä mulle tossa yx yö tapahtui! Jotain ihan kaameaa, ennen kuulumattoman ahdistavaa!!!
No se oli ihan tavallinen ilta ku mä tulin himaan ja tuttuun tapaan vedin yökkärit päälle ja istuuduin lukemaan kirjaa sängylle. Äkkiä mä kuulin pelottavaa siipien kahinaa pään yläpuolelta ja silloin se hyökkäsi! Jättiläisvampyyrilepakko!!!
Ei saatana mun sydän hyppi tuhatta ja sataa sillä aikaa kun se otti katosta vauhtia uuteen iskuun. Mietin paniikin omaisessa tilassa että millä vitulla mä listin sen; anteeksi, siis hankkiudun siitä inhakkeesta pikaisesti eroon, sillä mun lempikirjalla (Selibaatti-päiväkirjat..) en siihen otukseen tahtonut koskea. Liian kauan mietin ja äkkiä tulee hyökkäystä sekä oikealta että vasemmalta! Ei helvetti, niitä on kaksi ja ne yrittävät raadella mun pään! Mietin kuumeisesti, että mistä ne on päässeet ees valtaamaan mun huoneen, sillä täällä ei pitäs olla mitään erityisiä koloja tai muuta, juuri remontoidussa kämpässä. Ei pitäs olla varsinkaan vampyyrilepakoiden pesiä..
Samassa mä huomaan, että mun ikkuna on selkosen selällään ja tuuli puhaltaa kylmästi mun kasvoille.
Jostain käteeni ilmestyy rullaksi kääritty Iltalehti ja mä huidon ilmaan hullunvoimalla edes nähden minnepäin suunnata iskuja. Kuin hidastetussa filmissä, mä saan osuman toiseen vampyyrilepakkoon ja se putoaa kanveesiin. Toinen hyökkää uudestaan ilmasta mutta mä onnistun väistämään sen samalla tyrmäten myös viimeisen otuksen hämärän rajamaille. Ne yrittää nousta ilmaan, mutta Iltalehti viuhtoo niitä vimmatulla voimalla jolloin niiden sisälmykset pursuaa ulos...AND THE VICTORY IS MINE MINE MINE...heristelen käsiäni ilmassa samalla kuin hidastettu filmi alkaa pyörimään normaalia vauhtia...
Sydän hakkaa edelleen miljoonaa, mutta olo on helpottunut. Ei enää siipien kahinaa. Ei enää inhottavaa repivää tunnetta päänahassa. Eikä varsinkaan niiden lisääntymisaikeita. Mä en ees uskalla katsoa nurkkaan jonne ne jäivät ja iltalehtikin putoaa samaan syssyyn lattialle. Mua oksettaa ajatus, että mun pitäs nukkua "sillä" puolella. Vaihdan siis sängyn puolta, suljen äkkiä ikkunan ja sammutan valot. Kuulinkohan sittenkin vielä siipien kahinaa...
No se oli ihan tavallinen ilta ku mä tulin himaan ja tuttuun tapaan vedin yökkärit päälle ja istuuduin lukemaan kirjaa sängylle. Äkkiä mä kuulin pelottavaa siipien kahinaa pään yläpuolelta ja silloin se hyökkäsi! Jättiläisvampyyrilepakko!!!
Ei saatana mun sydän hyppi tuhatta ja sataa sillä aikaa kun se otti katosta vauhtia uuteen iskuun. Mietin paniikin omaisessa tilassa että millä vitulla mä listin sen; anteeksi, siis hankkiudun siitä inhakkeesta pikaisesti eroon, sillä mun lempikirjalla (Selibaatti-päiväkirjat..) en siihen otukseen tahtonut koskea. Liian kauan mietin ja äkkiä tulee hyökkäystä sekä oikealta että vasemmalta! Ei helvetti, niitä on kaksi ja ne yrittävät raadella mun pään! Mietin kuumeisesti, että mistä ne on päässeet ees valtaamaan mun huoneen, sillä täällä ei pitäs olla mitään erityisiä koloja tai muuta, juuri remontoidussa kämpässä. Ei pitäs olla varsinkaan vampyyrilepakoiden pesiä..
Samassa mä huomaan, että mun ikkuna on selkosen selällään ja tuuli puhaltaa kylmästi mun kasvoille.
Jostain käteeni ilmestyy rullaksi kääritty Iltalehti ja mä huidon ilmaan hullunvoimalla edes nähden minnepäin suunnata iskuja. Kuin hidastetussa filmissä, mä saan osuman toiseen vampyyrilepakkoon ja se putoaa kanveesiin. Toinen hyökkää uudestaan ilmasta mutta mä onnistun väistämään sen samalla tyrmäten myös viimeisen otuksen hämärän rajamaille. Ne yrittää nousta ilmaan, mutta Iltalehti viuhtoo niitä vimmatulla voimalla jolloin niiden sisälmykset pursuaa ulos...AND THE VICTORY IS MINE MINE MINE...heristelen käsiäni ilmassa samalla kuin hidastettu filmi alkaa pyörimään normaalia vauhtia...
Sydän hakkaa edelleen miljoonaa, mutta olo on helpottunut. Ei enää siipien kahinaa. Ei enää inhottavaa repivää tunnetta päänahassa. Eikä varsinkaan niiden lisääntymisaikeita. Mä en ees uskalla katsoa nurkkaan jonne ne jäivät ja iltalehtikin putoaa samaan syssyyn lattialle. Mua oksettaa ajatus, että mun pitäs nukkua "sillä" puolella. Vaihdan siis sängyn puolta, suljen äkkiä ikkunan ja sammutan valot. Kuulinkohan sittenkin vielä siipien kahinaa...
« Uudemmat
-
Vanhemmat »