Meni sitten eilen loppupäivä levossa ja sulatellen eilispäivän hurjia tapahtumia. Ihan turhaan olin kuitenkin pelännyt eilen; kaveri oli vaan goisaamassa sielä varastossa ja se paha hajukin lähti omista sukista...että näin. Pitäisi jättää noiden energiadrinksujen juominen vähemmälle näin aamuisin..
Noh, anyhow, tuossa aamusella taas juostajolkotin dösälle, ne kun jostain syystä aina tahtoivat jättää mut pysäkille. Sain juuri juuri pysäytettyä 54B ja kiipesin innoissani kyytiin. Astuessani sisään tähän tuttuun dösään huomasin, että nyt jokin ei ollut kohdillaan. Kasvojani vasten paiskautui kiihkeänkostea ilma jossa oli jotain tuttua hajua mukana.. Aloin pälyillä ympärilleni ja samassa huomaisin, että porukoilla oli kaikilla mitä omituisempia naamioita päällään ja monikin heistä oli sellaisen aktin tiimellyksissä että itseäni alkoi ihan puistattamaan. Samassa vieressäni oleva naamioheebo alkoi liuttamaan kättään meikätytön reittäpitkin. Ei mennyt monenmoistakaan sadasosansekunttia kun meikätyttö bongahti hämillänsä ylös tuolista ja säntäsin sitten kiireen vilkkaa dösäkuskin puheille. Kuski tuijotti minua himokkaasti kuuntelematta vuodatustani asiattomista matkustajista (olinhan sentään pukeutunut aamulla vahingossa yökukkamekkoon) ja siinä samassa sitten ryhdyin tosi toimiin ja tönäisin kuskin paikaltaan ja painoin jarrua. Siinä lensi yhtä jos toistakin nestettä, mutta mä halusin vaan siitä dösästä pois. Siinä sitten kuulin kaikennäköistä huorittelua kamppailessani tietäni ulos dösän etuovesta. Johan oli kummallista käytöstä sekä kuskilta että muilta matkustajilta. Dösän jatkaessa matkaansa ilman mua, jäin vain ihmettelemään miten oli sattunut sellainen virhe että 54B:n tilasta bussin näyttötaululla luki vain SEx...