IRC-Galleria

Kymmeneltä aamulla minä en ollut varma, oliko pikkuveljeni muistanut nousta kouluun ollenkaan. Viisitoista vaille kahdeksan yläkerran vessassa oli kolissut ihan niin kuin joku olisi kiskonut irti vessan muovista lattiamattoa nurkan kerrallaan. Se joku ei kuitenkaan ollut pikkuveljeni, vaan pikkusiskoni, joka arvatenkin silmät ristissä yritti osua vetisine juuri pestyine sormineen naulakossa roikkuvaan pyyhkeeseen, mutta tulikin sitten epähuomiossa vetäisseeksi alas koko naulakkorivistön. Tai en minä tiedä mitä aamulla viisitoista vaille kahdeksan tapahtui. Räjähdykseltä se alkuun kuulosti.

Pikkupikkuveli nukkuu, eikä minun tänä aamuna ihme kyllä enää tehnyt mieli tupakkaa. Kahvi jäähtyy isossa valkoisessa mukissa, ja vatsa on sekaisin. Se johtuu lopettamisesta, sillä äkillinen päätös jättää tupakka pois päivän touhulistalta on aiheuttanut minulle kummallisen pakkomielteen syödä ja syödä ja syödä koko ajan niin, että edes eilen ahmimani ruokamäärä ei sula sisältäni ennen ensi viikon torstaita. Tänään minä näytän ilmapallolta. Huomenna minä olen jo norsu. Marraskuussa Sanomissa toimitusjohtaja teki kahvitauolla meille työntekijöille testin, jossa valitsemamme eläimet määrittivät, minkälaisia me oikeasti olemme. Kas kummaa nyt minä toimitusjohtajan huvittavan identiteettitestin ansiosta tiedän, miksi minä huomenna olen norsu. Ainut hyvä puoli norsuna olemisessa lienee se, että silloin ei onneksi ole ainakaan liian karvainen.

Kymmeneltä aamulla oli ihan liian hiljaista. Minä rutistin tyynyä sylissäni enkä ollut ollenkaan varma, minne minun vasen käteni oli yön aikana kadonnut. Nousin sängystä ja vilkaisin peiliin, jossa minä olin unen ja nukkumisen ja levottoman pyörimisen jälkeen tavattoman uniruttuinen. Vasen käteni roikkui tunnottomana vartaloni jatkeena, enkä minä edes tahdonvoimalla saanut siitä liikkumaan. Yläkerran vessassa törmäsin vasemman käteni kanssa peilipöydän nurkkaan ja sihahdin. Alakerrassa keitin kahvin ja istuuduin tuijottamaan ikkunasta kotipihan tienhaaran yhtä talvista vaahteraa. Maanantaina oli vielä yksi vuosi vähemmän, ja pikkusisko sanoi, että minun punaisia hiuksiani on joka paikassa. Minä en tiedä, minne minun silmälasini ovat kadonneet.

Huomenna on taas perjantai. Siitä huolimatta jo tänään olisi kiva katsoa sinua silmiin.

-Suuse-