IRC-Galleria

Tänä aamuna minä keitin kahvin ja kahlasin lumisohjossa huvimajaan muistelemaan menneitä aamutottumuksiani. Yksi pieni säälittävä tyhjätystä kurkkupurkista modattu tuhkakuppi istui minun seurassani, ja aurinko paistoi pakastuneiden lasien läpi poskeeni ja sai ihoni tuntumaan kummallisen lämpöiseltä. Pakkasta täytyy olla ainakin viisi astetta. Sormieni hitaasti kohmettuessa kahvikuppini kylkiin minusta alkoi tuntua, että viisi astetta miinuksella on jopa liian kaunisteltu arvio, sillä ei väliä vaikka olisin upottanut sormeni mustaan höyryävään kahviini, ne olisivat olleet kohmeessa kuitenkin.

Eilen iltapäivällä ystäväni kanssa ravintolan savuttomalla puolella me odotimme ruokaa, kun sinä soitit ja sanoit, että kananmunat ja leivälle käytettävä voi olivat jääkaapissasi vanhentuneet. Minä en parhaalla tahdollanikaan ihan tajunnut, mitä sinä olit tekemässä, mutta ei se mitään, sillä sinun äänesi kuuleminen oli minulle puhelusi paras osuus vanhentuneista ruokalajeista ja muista turinoista huolimatta. Illalla myöhemmin minä kysyin sinulta, mitä sinä olet tehnyt kaksi päivää, kun sinä et ole polttanut. Vaivattoman ja hassun (hetken jo uskoin, että) loppumattoman listan jälkeen minä tajusin, että tupakoimisen lopettaminen oli aiheuttanut meille juuri samanlaisen reaktion: kun ei ole tupakalla, täytyy saada jotakin muuta tekemistä. Muu tekeminen meidän tapauksessa omilla tahoillaan toisistaan tietämättöminä oli ilmennyt syömiseksi, sillä jos minä ilmapalloilin eilen, myös sinä olit syönyt vähän sitä ja tätä ja pikkuriikkisen tuotakin. Tässä vaiheessa minä myönnän, että minulla ainakaan ei ole tippaakaan tahdonvoimaa tietyissä asioissa, joten jos esimerkiksi lopetan tavan tupakoida, minä tulen tahtomattani heikkouksissani siirtämään tapani tai tarpeeni toimia johonkin toiseen aktiviteettiin. Mikä olisikaan (tupakoimisen jälkeen) mukavaa pikku puuhaa? Syöminen tietysti. Kuten sanottu: jos minä eilen olin ilmapallo, tänään minä olen jo norsu.

Viikonloppuna saattaa ilmetä ongelma. Miten kauan minä olen polttanut samaan aikaan humalahakuisuuteni kanssa? Ainakin puolitoista vuotta. Eilen illalla puhelimessa sinä sanoit, että "älä nyt yhtään ala, ei ei, tässä ei nyt lipsuta", mutta minkäs teet, jos kerran ei ole tahdonvoimaa kiskoa itseään irti pienestä surkeasta typerästä vaivaisesta hölmöstä tottumuksestaan? Vaikka minä olen polttanut säännöllisesti vasta vähän yli puoli vuotta, minä kyllä olen nauttinut savullisista hetkistä yhdessä alkoholin kanssa jo paljon paljon kauemmin. Pikkupikkuveli nukkuu vielä. Talo on hiljainen ja ontto. Minä olen väistellyt keittiöön menemistä koko aamun ihan vain siitä syystä, että en vahingossakaan törmäisi jääkaapinoveen etsiessäni sieltä jotakin. Juuri nyt minä tahtoisin nähdä sinut; minä tahtoisin istua sinun sylissäsi ja kuunnella sinun sydämesi lyöntiä ja katsoa sinua silmiin ja hymyillä sinulle. Minä tahtoisin paljon pieniä hetkiä, minä tahtoisin hetkiä sinun kanssasi kaksin. Juuri nyt.

-Suuse-