Sinun syntymäpäiväsi minä muistan parhaiten ainoastaan siitä syystä, että sinun syntymäpäiväsi päivämääränumerot ovat minun syntymäpäiväni numeroiden mukaiset, paitsi että numerot ovat sinulla suuresta pieneen päin.
Tänä aamuna minä silitin sinun vaaleita pellavanpehmeitä hiuksiasi ja katselin sinun nukkuvia unisia silmäluomiasi, jotka värähtelivät välillä pikkuisen. Huoneessa oli varmaan kaksikymmentäviisi astetta lämmintä, enkä minä jaksanut raahautua sängynreunaan kurkottamaan rannekelloasi maasta katsoakseni, miten pitkällä päivä mahtoi jo juosta. Sinä nukuit, ja oli hiljaista. Koko isosta yli kahdensadan neliön mökistä ei mistään suunnalta kuulunut vielä pihaustakaan. Minä en osannut päättää, oliko huoneessa hämärää vai ei. Poskea kutitti, ja minä raavin sitä hetken, ja sinä liikahdit ja avasit silmäsi ja suljit ne uudelleen. Minä hymyilin, vaikka minä en tiennyt kenelle minä hiljaisessa huoneessa hymyilin, ja sen jälkeen minä painoin pääni sinun rintaasi vasten enkä ajatellut juuri mitään.
Hyvää syntymäpäivää, kulta. Tänään minä en osaa kirjoittaa.
-Suuse-