IRC-Galleria

Suomen kielen kehityshistoria on mielenkiintoista, mutta jopa siihen kyllästyy ensimmäisen sadan sivun jälkeen, jos kirjan fonttikoko on alta kymmenen, ja kaikki esimerkit on laadittu epäjärjestelmällisesti tekstissä rivi riviltä konkreettisesti seuraamaan toisiaan. Miksi kukaan ei käytä enää ranskalaisia viivoja, jos ne kerran on keksitty? Mitä vikaa muka ranskalaisissa viivoissa on? Hiljaa iltaisin itsekseni minä olen alkanut vihata tekstin reunatasausta, sillä tenttikirjoja silmäillessäni ne tuovat mieleen ällistyttävän loputtomuuden. Minne kaikki kappalejaot hävisivät? Tieteellisen tekstin kirjoittajat tässä valtiossa eivät malta katkaista lausetta enää ollenkaan.

Aamupäivästä minä raahaudun Kielihistorian tenttiin ihan vain siitä syystä, että minä keksin ilmoittautua siihen pari viikkoa aiemmin. Illalla aiemmin viedessäni roskia sadan metrin päähän asuntoni valkoisesta ovesta minä kävelin ristiin, enkä eniten siitä syystä, että autolla edes takaisin kuopille kurvailtu pihatie oli umpijäässä ja hämärä ja hiljainen. Tänään minä olen ollut sisätiloissa ihan liian kauan, mutta ei se haittaa, sillä ainakin minä periaatteessa olen saanut jopa luettua jotakin.

Nyt minä olen likainen ja väsynyt ja valmis nukkumaan, mutta ehkä minä ennen silmieni sulkeutumista ehdin käväistä vessassa pesemässä edes nämä meikillä sotkemani kauniit kasvot. Siinä lauseessa oli muuten spesies ja monikkomuotoinen yksikkömuoto, jota suomen kielessä näkee vähän väliä. Tuollaiset asiat sotkevat vieraskielisen suomen kielen opiskelijan pään. Miksi me kutsumme monikossa "kasvoiksi" sitä osaa kehossamme, jota ei konkreettisesti millään muotoa ole olemassa yhtä ainutta enempää?

Hyvää yötä.

-Suuse-