IRC-Galleria

Sinä tulet muistamaan minut niin kuin minä muistan kasvoja kaupassa, mutta en nimiä joita yhdistää niihin kasvoihin. Kun yksi ihminen kuolee pois, me asetamme hänen kuvansa kirjahyllyyn ja sammutamme valot ja sytytämme kynttilän. Me kävelemme hautausmaalla ohi kaikkien raskaiden muistolaattojen vain nähdäksemme yhden, joka muistuttaa meitä yhdestä lähteneestä -rakkaasta tai ainoastaan välillisesti rakkaasta, mutta kuitenkin.

Marraskuun 14. päivänä vuonna 2007 sinä istuit kasarmin kuntosalilla pohjoisessa ja puhuit puhelimessa, ja sinun äänesi oli juuri niin kuin sinun äänesi aina on. Sinä olit jättänyt taakse jotakin, jota toiset kutsuvat entiseksi elämäksi tai en minä tiedä, mutta niin isä kutsuu äitiä ja vanhaa kotitaloa Lapualla jossakin. Joku sanoi sinulle puhelimessa, että sinä olet tärkeä ja että sinua joku ei tule koskaan unohtamaan. Kymmenen vuoden päästä sinä muistat, että joku soitti ja sanoi niin, mutta sinä et muista kuka oli joku ja oliko joku juuri se joku, jota pystyy aina syyttämään kaikesta sellaisesta, mitä kukaan ei ole onnistunut todistamaan.
"Joku on pöllinyt sen. Joku on rikkonut ikkunan. Joku on aina hukassa. Joku on hyvä syntipukki", sinä sanoit. "Jokua pystyy aina syyttämään."

Ja niin sinä tulet muistamaan minut, et niin kuin kuolleen ihmisen, sillä kuolleita ihmisiä ei unohdeta; heitä palataan jokaisena pyhäinpäivänä ja jouluna ja pääsiäisenä ja uutena vuotena ja muuten vain ja lopulta huonon omantunnon tuskastuttaneena päivänä katsomaan. Sinä tulet muistamaan minut valokuvista, kun sinä joskus mentyäsi naimisiin muuttaessasi perheesi kanssa uuteen omakotitaloon siivoat kotonakotona oman vanhan asumattoman huoneesi pöytälaatikkoa etsiessäsi heijastinta ja sinä olet varma, että sininen pieni heijastin on siellä jossakin ja siitä huolimatta sinä ennen sinistä pientä heijastinta törmäät sorminesi yhteen pieneen kellastuneeseen valokuvaan, jossa minä hymyilen.

Ja sinä muistat meidän yhteiset pienet hymyt ja naurut ja sisäpiirivitsit ja meidän salaiset piilopaikat ja sen päivän, kun me kaksi ensimmäisen kerran tavattiin. Sinä muistat yhden sateisen kesän ja yhden talvisen lumisen aamun, kun sinä kahdeksalta soitit, ja minä olin lukiossa menossa historiantunnille, ja sinä soitit ja sanoit, että "kaksi päivää",
"ja sitten sinä tulet", minä sanoin ja nauroin, ja sinä nauroit myös, ja minä hymyilin.

"Viimeisen kerran heippa", sinä sanot, ja minä nielen kyyneleitä ja "nyt sinä sen sanot", minä ajattelen, enkä minä syytä sinua mistään kuitenkaan. Sinä olet minun muurini ja minun törmäyskurssini, ja tänään sinä olet minun ikäväni, kun sinä kerran olit minun iloni ja minun nauruni ja minun hymyni hyvän vitsin jälkeen ulkona nurmikolla iltaisin.
"Niin", minä sitten sanon ja voi miten paljon minä voisin antaa melkein ihan mitä tahansa, jos minä voisin olla sinulle kuollut, sillä unohdettuna minä olen tyhjä; minä olen merkityksetön. Ja minä pyydän anteeksi, ja sinä sanot, että ei minun tarvitse, mutta minä tahdon pyytää anteeksi ja minä tahdon, että sinä sanot jotakin muuta kuin juuri sen.
"Ehkä me tapaamme joskus seuraavassa elämässä, missä me molemmat olemme kissoja", minä sanon ja niiskutan, ja sinä annat minulle sinun naurusi, ja sinun naurustasi minä kuulen sinun hymysi lämmön, vaikka minä en sitä enää koskaan tule näkemään. Enkä minä muista, miltä tuntui katsoa sinua silmiin, sillä sitä ei ikinä mieti silloin, kun toista oikeasti katsoo silmiin kuumana kesäpäivänä kotipihassa sinä autossa ikkunat auki lähtemässä takaisin kotiinpäin. Ja minä pyydän anteeksi, sillä anteeksi on ainut, mitä minä voin sinun hyväksesi enää sanoa tai tehdä. Ilman sitä sillä ei olisi mitään merkitystä, mitä minä olin kerran sinun sydämessäsi jossakin.

"Viimeisen kerran heippa, minun pieni", minä ajattelen. Sinä sanot "heippa", ja puhelu katkeaa, enkä minä mieti sinua enkä hidasta typerää tietokonettani lattialla enkä naapurikämpän opiskelubileitä enkä ulkona kadulla seisovaa kylmyyttä. Minä pyyhin kyyneleitäni poskiltani ja kävelen ulos ja sytytän tupakan ja tajuan kirjoittaneeni meille juuri viimeisen merkinnän. Siihen rantaan on laskenut yö. Minä olen sinulle joku, en mitään, ja

tänä aamuna satoi lunta, ja minä unohdin sen. Minä unohdin, että sinun kanssasi minulla joskus oli eilinen.

-Suuse-