IRC-Galleria

Näin kultani eilen ekaa kertaa kolmeen päivään. Tänä aamuna ei olisi tahtonut päästää irti ollenkaan, mutta onneksi kulta tulee viimeistään huomenissa takaisin kotiin, niin saadaan taas pörrätä omassa yhteisessä kodissa ihan kahdestaan. Rakastan mun miestä. Mun mies on kaikista paras.

Eipä muuta tähän mennessä.

-Suuse-

Alta viisikymmentäkiloinen ei ole luovutuskelpoinen verenluovutukseen. Tänään tuntuu siltä, että kaikki saa lapsia. Kahteen päivään en ole puhunut kenellekään kasvotusten, ainoastaan kullan kanssa eilen puoli tuntia puhelimessa sinä siellä täällä kaksi tyynyä, pyykkikoppa ja minä. Kandi kaatuu päälle. Sen lisäksi päälle on jo kaatunut kaksi muuta kurssiprojektia, jotka kuitenkin onneksi ovat konkretiaa säästäen bittiavaruudessa eivätkä siis verkkokurssina ainakaan saman tien kasaudu pöytien päällisiä sotkemaan. Sähköposti on tukossa. Ihmiset kyselevät vaalimainonnasta, mutta minusta minä olen jo tehnyt tarpeeksi vaalimainontaa, kun ihmiset tajuavat, että minä olen ehdokas.

Kolmas päivä yksin. Kulta on ollut kuudenkymmenen kilometrin päässä töissä nyt jo sen kolme päivää; vaikka täällä on hiljaista, mä olen ehkä jopa saanut aikaan jotakin. Kaksi koppaa pyykkiä ja kolme vuorellista tiskiä ainakin, mutta ne jäljet on siivottu ja pölytkin. Humanismi vie paljon aikaa. Kandin tutkimuksen toteutan narratiivisena tutkimuksena, ja vaikka se ei sanokaan mitään, se on silti mielenkiintoinen sana, ilmaus, "narratiivisuus" siis, eikö olekin? Sen lisäksi, että minä olen vääntänyt kandia ja kahta kouluprojektia, olen minä tänään kirjoittanut myös kaksi lehtijuttua. No joo.

-Suuse-

Mä olen tullut siihen tulokseen, että mun naamankuvia on ihan tarpeeksi paikallislehdessä, vaikka mun omia mainoksia ei siellä koskaan olisikaan. Sen lisäksi mun nimi on jo siellä ainakin joka toisessa lehdessä, ja mun pääni suoltamia lehtijuttuja roikkuu palstalta palstalle. Enough now.

Kuntavaalisoppa on raskasta keittää. Mä leivonkin ruisleipiä. Saa äänestää, jos tuntuu oikealta naamalta valtuustoon.

-you know-

Aurinko ei taida vielä tajuta, että syyskuu on kohta jo lusittu. Tänään mä olen vääntänyt kandin tutkimussuunnitelmaa, mutta en tiiä, mistä lähtisin. Sen sijaan kirjauduin opiskelijoiden omaan unohda itse -nurkkaan ja aloin tuumata kriittisesti yhden väitöskirjan perään. Mikä on sen teoria ja onko sen teoria päästä repäisty vai jo valmiiksi maailmaa tallannut? Huomenna pitäisi taas töihin, ja joku kyseli jo vaalikampanjan perään. Pah. Tänäänkin olisi ollut niin kiva jäädä nukkumaan.

Kulta tulee kohta koulusta. ihmiset kyselevät tuparilahjatoivomuksia. Mä kattelen kuivauskaapista tilaa edes yhdelle uudelle kultakeramiikkamukille, mutta luojan kiitos se on niin täynnä, että ei tässä talossa ainakaan astiat pääse loppumaan. Sitä paitsi kun niitä ei kumpikaan edes heittele suutuspäissään, koska ei täällä kukaan tappele! Vou, olipas virkistävää tajuta tuo. Kukaan ei tappele. Kukaan ei laske poikkiteloisia typeryyksiä tai levittele kapuloita rattaisiin. Auta armias mikä klisee. "Kapuloita rattaisiin".

Sisustusprojekti on jäätynyt rahapoliittisen tilanteen käännyttyä laskusuuntaan. Tämä on onneksi vain tilapäistä. Mutta siitä huolimatta olisi kiva saada jotakin valmiiksi toisinaan. Arvatkaapa what. Nyt tuli totaali stoppi. Ei jaksa enää kirjoittaa.

heeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii.

-Suuse-

tähän ei voi muuta enää sanoa.

Meni jo. Pitäis keksiä motto. Pitäis keksiä yksi naseva lause selventämään koko mun olemassaolon tarkoitusta tai ainakin tavoitella lausetta, joka sellaista voisi selventää. Ajattelin jo, että listaan blogikseni galleriasivuni, josta kaikki halukkaat saavat tulla lukemaan mun päivärutiineja ennen kuin kunnallisvaalit alkavat. Millään ei raaskisi kiusata ihmisiä postilaatikkomainoksilla. Aku Ankka tulee samaan taloon nyt kahdessa määrin. Pitäisi soittaa ja peruuttaa. Pitäisi soittaa parturiaika. Pitäisi tuijottaa peiliin joskus vähän enemmän. Pitäisi ostaa eteiseen lamppu. Siis lamppu lamppu, valo keikkumaan kehyksistä aamuisin.

Yksi päivä yliopistoluennolla piristää töihin tuloa kummasti. Eilen vielä haaveilin kofeiinitabuista, mutta tänään niiden katseleminen tuntuu turhalta, sillä jostakin syystä virtaa minussa vielä on. Ei edes närästä. Tänään minä olen juonut neljä kuppia kahvia ja syönyt yhden leivän ja jonkun ihme leivoksen. Jihii. Illalla treenataan. Ulkona on kyläm eikä sitten kuitenkaan. Syksy tulo tuntuu kummalliselta.

Pitäisi käydä kaupassa ostamassa ruokaa.

-Suuse-

Juhuu, kolome tuntia oltu töissä. Vielä viis ois mentävä, ja sit alkaa viikonlopun nössöily. Pitäisi ehkä ajatella positiivisesti ja sanoa, että ENÄÄ viis, minkä jälkeen päästään onnellisina viikonlopun rönöilyyn.

Kulta menee töihin lauantaiksi ja sunnuntaiksi. Loppuviikot täällä on aina kummallisen hiljasia. Työkaveri haki aamulla 19 euron kinkkupiirakan, ja sen jälkeen puhuttiin puoli tuntia siitä, miten paljon leipurit nykyään tienaavat. Tänään mä olen kirjoittanut kolme juttua. Onneksi. Päivä hyvä työ on osaltaan jo tehty, mutta nythän mulla on onneksi aikaa kirjoittaa vielä yksi pöydällä makaava pois alta ennen kuin viikonloppu juoksee sen yli. Tänään käydään varmaan iltapäivällä tsuumailemassa tietokonepöytää. Eilen mä ajattelin porkkanoita. Vesi maistuu ihan hyvältä nykyisin.

Voisin palata töihin.

-Suuse-

Tää ja huominen tätä viikkoa töissä. Maanantaiaamuna suuntaan nokan kohti Vaasan yliopistoluentoja, mutta päivät siellä lienevät kuluvat paljon vilkkaammin kuin täällä toimistohuoneessa. Kulta toi toissapäivänä porkkanoita. Eilen syötiin poronkärsitystä p'las mössö ja nössöiltiin. Normaalisti syksy on niin rumaa aikaa, että minun silmiäni on tämän viikon suursti kummastuttanut aurinko ja älytön värikkyys. Tällä hetkellä mun maha tahtoisi olla nälkäinen, mutta ei se ole, koska se on juuri vasta sulatellut aamupalaleivän ja kurkkupalan puolitoista tuntia aiemmin.

Viikolle 41 mun nimiin on merkitty työpaikan kahvinkeittovuoro, vaikka mä en ees ole sillon paikalla täällä kuin parina päivänä. Tekis mieli painua shoppaamaan välillä, mutta töiden jälkeen on normaalisti niin kuitti, että ei jaksa kuin just ja just ajaa kotiin Seinäjoelle ja vääntää ruoan ja hyväs lykys tiskata ja sen jälkeen vielä syödä jotakin. Perjantaina vois olla karkkipäivä. Tänään voisi olla treenipäivä, ja lauantaina ja sunnuntaina kans. Sen lisäksi voisi nössöillä vähän lisää kullan kainalossa tekemättä paljon mitään kovin järkevää.

Onpas ihanaa olla onnellisesti avoliitossa.

-Suuse-

ei jaksaisi taas.

Kello lähentelee yhtätoista. Ajattelin, että kituutan tässä vielä viitisenkymmentä minuuttia ja painun sitten haastattelemaan liikunnanohjaajia parin kilometrinä päähän. Onneksi on perjantai. Kuulin äsken vain muutama minuutti aikaisemmin kuulumisia ystävistä, jotka muuttivat parisen viikkoa sitten Etelä-Suomeen opiskelemaan. Tulin miettineeksi, milloin sitä lopulta näkee kaikkia niitä ystäviä, jotka muuttavat kauemmas kuin sadan kilometrin päähän sieltä, missä kasvoivat.

Tässä vaiheessa päivää ei vielä ole hätä. Vatsa on ihan sekaisin, ja aamukahvilla vedin ison donitsin kurkusta alas suurimmaksi osaksi siitä syystä, että työkaveri täyttää vuosia tänään. On niin typerää joutua kieltäytymään tarjoiluista. Ihmiset katsovat silmiin aina pettyneenä, enkä mä halua olla ilonpilaaja. Joten joskus pitää luistaa periaatteista ja niellä hyväntuulisena tai ainakin sennäköisenä. Tänään voisi kyllä olla karkkipäivä, mutta tänään on myös treenipäivä. Hmm.

Eilisillan kokoustilaisuus venähti yhdeksään. Lähempänä kymmentä kotona Seinäjoella, koska mun piti pysähtyä iltapalaa ostamaan. Tahtoisin tehdä pitsaa illalla. Tällä hetkellä mä odotan viikonloppua enemmän kuin innolla, koska sillon saa oikeasti röhnätä äks-asennossa ees hetken aikaa arkiaamuja kauemmin. Nyt voisin palata takaisin elämään. Heippa.

-Suuse-