IRC-Galleria

Tänään kävin Vrindavanassa, noin tunnin matkan päässä, tapaamassa ystävääni ja räpsimässä kuvia hänen tulevaan nettiprojektiinsa. Ystäväni on täällä päin maailmaa kuukauden verran gurunsa luona; viisas vanha mies jonka tulen tapaamaan perjantaina, ja jolle lehmät merkitsevät paljon. Lehmiä tulikin kuvailtua. (Mm. tällainen kaunokainen löytyi: Madhava)

Edellisessä blogissa valittelemaani niskahartiaselkäjumitusta kävin hoidattamassa eräässä alueen hospitaalissa alueella kun olin, fysioterapiaa 2 euroa tunti. Kyllähän ne vekottimet rentouttivat, parantavan energian juurella 220 V edestä voimaa. Karkeaa fyysistä olemusta hoitavat oletettavasti tarkoituksen mukaan, mutta eivät tuollaiset aitoa ihmiskäsittelyä koskaan pysty korvaamaan — onhan hoidettavana niin karkea kuin hienojakoinen kehokin, nämä symbioosissa elävät kaksi olemuksemme aspektia, yhdessä kuin käsi ja sormikas.

Jopa hyvää energiaansa tiedostamaton sitä välittää hoitotoiveensa välityksellä, puhumattakaan energiansa kulun hallitsevasta terapeutista. Eivät sähkölaitteet tätä tee, aivottomat surisijat, ei liioin ne päälle naksauttava terapeutti joka palaa potilaansa pariin laitteen päästäessä vartin hurinan jälkeen pirullisen kovan ja kovin laihalti rentouttavan pärähdyksen. No, otetaan sitä mitä löytyy ja katsotaan josko oikeita, asiansa osaavia ihmisiä jostain vastaan valuisi.

Paluumatkalla tien poskeen hyytyy autoriksamme, tämä ihastuttava kolmipyöräinen rämisevä kärry. Moottorissa oikosulku, edessä työntökeikka Raalin kylään, matkaa onneksi vain puolitoista kilometriä. Kuljettajani työnteli kärryä ensimmäiset parisataa metriä ja näytti hyytymisen merkkejä, seisahti varjoon lepäämään. Hyppäsin mukaan miestä avittamaan, siirto jota paikalliset ihmettelivät ajoneuvon korjaamolle raahaamisen joka askeleen verran.

"Donom ka bhagya, donom ka kam" totesin kuljettajalle, vanhalle tutulle. "Kumpaisenkin kohtalo, molempien työ tehtävä." Onneksi taivas oli pilvessä ja kello jo viiden paremmalla puolen ettei mennyt taas auringonpaahteessa askarteluksi, säilyi edes puolet hoidon tuloksista kotiin asti.

Puolituntisen kuluessa purkivat palasiksi moottorin kylän nikkarit ja vaihtoivat kärähtäneen piuhan uuteen. Ja viiden sukupolven voimalla! Kymmenvuotiaasta 70-vuotiaaseen vanhaan herraan kaikki tarkkailivat korjauksen kulkua. Oletettavasti vähintään yhtä kiinnostavaa kuin paikalliset TV-ohjelmat. Ah, näitä joutilaita.

Perjantaina uudelleen matkaan.