IRC-Galleria

Päivän teemana tiedon jooga ja kristillinen maailmankuva.



Löytyykö ihmisestä itsestään kaikki tarvittava tieto ja vastaukset hengelliseen autuuteen? Mitä miettivät hindutietäjät — onko kyseessä uhka kristilliselle maailmankuvalle ja arvoille?

Sinänsä "ihmisessä itsessään" ei ole valoa, ei liioin vastauksia. Tavoitteena on ymmärrys, jossa ihmismielen asettamat rajat hälvenevät, ja jossa yksilökäsitys vaikenee antaen tilaa välittömälle kokemukselle kaiken läpitunkevasta ja kaikkialla olevasta "jumalasta". (Tässä kokemuksen tilassa Atman on yhtä kuin Brahman, yksilösielu "sulautuu" universaaliin sieluun.)

Aiemmin mainitun Ramana Maharshin opetukset lukeutuvat jnana-yogan eli "tiedon yhteyden" alle. Kristillinen traditio lukeutuu "hindulaisittain" bhakti-joogan eli "antaumuksellisen yhteyden" pariin. Siinä missä antaumuksellisissa perinteissä armon vastaanotto on keskeisemmässä roolissa, yhtä kaikki se "henkinen tieto" josta puhutaan on jumalsyntyistä ja niinikään jumalassa koettua — ei ihmismielen luomaa.

Jnana-tradition parissa "perisynti", eli juurisyy ihmisoloomme tilaan, on Ajnana, eli tietämättömyys itsen ja olemassaolon tosiasiallisesta luonteesta. Ajnana synnyttää olosuhteet, jossa ihminen rakastaa fyysistä ja psyykistä olemusta todellisena itsenään. Tietämättömyyden hälventyessä (jumalan) henkinen luonto koetaan välittömänä ja itsen sisältävänä.

Viime kädessä monet eri henkiset ja uskonnolliset traditiot ovat hyvin samankaltaisia, käsittelevät eri termein samoja tai vastaavia asioita. Kristinuskon kanssa pääasiallinen nokkapokkaa aiheuttava tekijä on sen parissa kehittynyt yksinomaisuus — "ainoastaan Jeesus, ei kukaan muu missään ikinä". Moisen opin sisäistäneiden kera ei juuri dialogille ja molemminpuoleiselle oppimiselle sijaa jää. Jeesus itse ei tiettävästi boikotoinut itämaan tietäjiä.

Katkelma toisaalle kirjoittamaani tekstiä aiheesta hindulaisuus, hinduksi ryhtyminen, sekä oma lyhyt pitkä historiani kaiken sen parissa.


## Etkö sinäkään ole hindu???

En tätä nykyä tunnusta yhtä tahi toista maailmankatsomusta omakseen. Aloitin humpat Hare Krishnojen parissa, jatkoin kohti jutun juuria Gaudiya Matha -liikkeen vaishnavien parissa, ja viimeinen episodi vaishnavismia kului puolen vuosikymmenen aikana Intiassa, aiempiin poppoisiin sen enempää enää kytkeytymättä.

"Hare Krishna" on Prabhupadan aloittama liike. Osa Gaudiya Mathan poppoota on sittemmin omaksunut saman tittelin, mutta vanhemman gaudiya-vaishnava -tradition edustajat perinteen kotomaassa eivät tunne, saati sitten käytä, kyseistä nimikettä. Hindulaisiksi heidät (kuten myös minut) miellettiin kautta linjan, omalta kohdaltani muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta.

Vaishnavismin jäädessä omalta osaltani historian lehdille siirryin Advaita-vedantan pariin (Shivananda, Ramana, jne.), hääräsin niinikään Shaiva-osastolla sekä eri sortin buddhalaisissa piireissä horisonttia avartaakseni. Tätä nykyä maailmankatsomukseni on pirteä synteesi tätä kaikkea sekä paljon muuta. Näiden seikkailujen satoa suomeksi esim. osoitteessa http://www.valaistuminen.com/.


## Hindu on vain puhdas sellainen. Käännynnäinen ei ole aito hindu. ... hinduksi synnytään, ei käännytä.
## Intian niemimaalla pitää syntyä ja hinduksi, jotta on mahdollista päästä moksaan eli pois jälleensyntymisen kiertokulusta...

Tätä samaa tarinaa ollaan kuultu jo tällä palstalla jo iät ajat, mutta toistaiseksi ei kukaan ole tämän ajatuksen perusteita esitellyt. (Mutta siitä huolimatta samaa tarinaa tarjotaan vuosi toisensa perään.)

Hindulaisuus on fuusio lukemattomia samansuuntaisia traditioita, joiden näkemykset syntyperäisestä statuksesta ja kääntymisestä ovat varsin kirjavia. Näinollen "puhdasta hindulaisuutta" ei edes ole olemassa, saati sitten että sellaisena olemiselle olisi täsmällisiä kriteereitä.

Koulukirjoihin päätyneiden ylimalkaisten katsausten sijaan kannattanee perehtyä laajan tradition rikkaaseen perimään, länsimaissa asuvalle eritoten tutkimalla eri perinteiden opetuksia ja kirjallisuutta, joihin pohjaten voi sitten halutessaan vaikkapa matkata itse Intiaan asiaan perehtymään "aitojen hindujen" kera.

Johtuen traditioiden kirjavuudesta keskustelu nk. "intialaisen hindun" kanssa saattaa tarjota hyvinkin suppean perspektiivin hindulaisuuteen. Mikäli hinduun törmäät ja häntä haastattelet, kysy samalla mitä perinnettä tämä edustaa, jotta saat viitekehyksen hänen ajatuksilleen siitä, mitä hindulaisuus on. Heiltä oppinet runsaasti hindulaisesta kansanuskosta, jumalista ja jumaltarustoista. Jutut upanishadeista ynnä muusta filosofisesta paatoksesta saattavat heidän kanssaan jäädä vähemmälle.

Askeetikkona Intiassa eläessäni sain hyvin lämpimän vastaanoton kirjavalta joukolta "Intian hinduja", jotka tarjosivat yösijaa ja kestittivät "aidon" hindulaisen pyhän miehen tapaan, ja tulipa vastaan matkan varrella jokunen oppilaakseni vonkaavakin, nimenomaan tätä niemimaalla syntynyttä ehtaa hinduainesta. Heitä ei näyttänyt närästävän ihonvärini — mielenkiinto oli enempi siinä, mihin malliin dharmaa harjoitin.

Drinking coke from a coffee cup with stains of old coffee at the bottom. The stain resembles a spheric tai-ji-tu with the dark half shaped in the face of a wondering crescent. Normal people see Christs on bread loafs. I wonder what went wrong with me.

Universumi sätkii omiaan ilman sen suurempaa taustapirua tai kosmista kommervenkkiä. Jostain se tulee ja jonne se menee. Matkalla ilmenee ihmishahmoisia pällistelijöitä. Se siitä.

Sekavat sikarisakarit ja simputtajasimot, saatanan sakkasukeltajat, sanasankarit ja sumusulkeiset, sokkelissaan soikoot somasti. Kaiketi käypää kohtelias kieltäytyminen koko konkkaronkan kolinoista itsepäisyyspäivän iltasella ikuisuutta ihmeteltäessä.

Karman laki nähdään monasti suoraviivaisena syyn ja seurauksen lakina, lähes naivistisen yksinkertaisin termein.



Itse näen karman lain juurella olevan jujun abstraktimpana, universumin itsesyntyisenä symmetriana. Ei niin, että Eskon vaarin piiun paaun jälleensyntyy naapurin martan lehmäksi, koska männäkesänä varasti mansikoita ja joi olutta vääränä päivänä. Pikemminkin niin, että se määrä kylmää ja pimeää jonka maailmaan syökset on täsmälleen vastaava määrä kylmää ja pimeää tannerta taivallettavaksi, ja samoin myös positiivisen ilmaisun saralla.

Sikäli mikäli mielellä on kuoleman tuolle puolen jonkin sortin jatkumoa, oli sitten ikuisena sieluna tai jonkin sortin abstraktimpana tajunnan sumana tai tietoisuuden virtana, varmasti sen luoma ympäristö ja sen itseensä jättämät vaikutelmat kantautuvat tuleviin olemassaolon muotoihin tai tasoihin, mitä ne sitten kenellekin ovat. Mikäli sitten mitään ei ole ja mikään ei jatku, samapa se mitä me näistä mietitään, kun mitään ei käteen kuitenkaan lopulta jää.

Mikäli näin monisyisin termein pitää ryhtyä olemassaoloa puntaroimaan, tuppaan tätä nykyä suosimaan jyrkästi piirretyn uskonnollisfilosofisen mallin sijaan tällaista pehmeän ymmyrkäistä Tao-Tao -maailmankatsomusta. Yksioikoiset ja rautalangasta väännetyt ihmismieleen helposti istuvat mallit eivät välttämäti vastaa laajemman skaalan maailmanmenoa, rajallinen kun on tämä inhimillisen tajunnan piiri. Ja eiku laajentamaan!

IRC-Gallerian yhteisöissä vaikuttava proletariaatti marisee aika-ajoin liian lavean sanavaraston omaavien kirjoituksista. Pitääkö aina olla esittämässä osaavansa erilaisia hienoja sivistys sanoja, jotka eivät normaali ihmisen sanavarastoon (häh loll heruuxx?!) kuulu? "Luuletko tajuuvas paremmin ku käytät tollasii sanoi?"

Yhden sivistyssana on kuitenkin osa toisen arkisanastoa. Kuka tahansa alallaan pidemmän aikaa asioita tutkinut käyttänee alansa jargonia puhekielessään. Mikä lie kielipoliisisyndrooman mutaatio aiheuttaa sen, että jokaisen sanavarastoa pitää sitten pyrkiä typistämään omansa lyhyiseksi.

Jaetut mielen ja ajattelun rajat piirretään kielen rajoin: Mitä laajemmat kielellisen ilmaisun valmiudet, sitä suuremmat kommunikaation mahdollisuudet. Ajattele maailmaa, jossa kommunikaatio olisi rajoitettu muotoon, jossa kaikki puhuttu on 10-vuotiaiden ymmärrettävissä... Älä kutista toisen sanavarastoa — laajenna omaasi!

I've had my fair share of encounters with the polarities of rigid absolutism and objectivism on one side, and flexible relativism and subjectivism on the other, and have eventually come to see the light that lets all flowers bloom. While it's not a popular position to take among the followers of one tradition or the other, I haven't heard the likes of the following statement I came across yesterday even from religious fundamentalists, at least not in so many words.

"I recognize the evil in your foundation and your arguments are saturated with it - and it must be denounced vehemently because it is a cancer out there."

No doubt, relativism can strike an annoying chord in the ears of those who would rather believe their model of understanding is a de facto theory of everything, both in the realm of religious dialogue as with anything else featuring strong ideological convictions. That it is annoying is rather an understatement, for it's downright threatening, inasmuch as it suggests the possibility of tearing down the precious walls of absolute opinion built and maintained by generations of adherents.

The above citation becomes doubly curious over the fact that it was addressed to yours truly in a discussion that had absolutely nothing to do with poking the holy cows of any flavor of religious fundamentalism, but rather in the course of an attempt to discuss a purely secular (and not even political) theme with a person sporting a long academic background. A world where ideologies are juxtapositioned in such a radically condemning fashion is a world gone sad and sour.

I suppose ambivalence can be threatening, but really it is only from a state of ambivalence that something truly new can evolve. Rigid ideologies, even while they may serve a purpose, are almost invariably antithetical to the progress and evolution of human understanding, shunning as they do the prospects for discovering solutions outside the established framework. All the while, doubt remains one of the most powerful tools at our disposal in our quest for knowledge and understanding.

This idolatry of human mental constructions is perhaps the single most devolutive force in the history of mankind with a long and devastating track record of stifling, oppressing and persecuting those discontent with available solutions, seeking to cross over the establishment to the undiscovered land. The problem started with Adam and Eve grabbing a fruit off the tree of forbidden knowledge and receiving a due punishment, and has really only grown worse ever since.

Jatkoa edellisestä eli selibaatin suhteesta henkiseen kasvuun, tänään kosketuspintana eritoten buddhalainen maailma.

-=-=-=-=-=-

Mitä tulee sielunkehitykseen ja valaistumiseen, sen suhde selibaattiin odottaa vielä selvitystään. Mitä tulee erilaisiin fantasmaagisiin väitteisiin selibaatin hyödyistä, niitä 130-vuotiaita tiibettiläisiä odotetaan edelleen en masse saapuvaksi ihmisten ilmoille.

Vaikka joku yksilö olisikin seksin kokenut valaistumiselleen haitalliseksi, kyseessä ei toki ole minkäänlainen universaali laki, jonka olisi jonkin opinkappaleen johdosta pädettävä jok'ikiseen ihmisolentoon. Seksi ja selibaatti ovat juuri niin haitallisia, kuin omaksumasi viitekehys niistä tekee.

Buddhalaisena tiedät, etteivät niin psyykeen kuin kehonkaan elementit ole lähtökohtaisesti hyviä tai pahoja; ne ovat olemassa vain omassa neutraalissa itseisarvossaan. Ihmiset sälyttävät niiden ylle moninaisia drishtejä, värittyneitä näkemyksiä, ja elävät mielikuviensa maailmassa. Seksistä kummajaisen itselleen luova varmasti myös seksin myötä kärsii.

Samyag-drishti viittaa asioille ominaisen luonteen havaitsemiseen, ei niiden kuorruttamiseen lukemattomin projektioin. Dukkha eli murhe syntyy puolestaan asioihin takertumisesta — ei asioista itsestään. Seksi, kuten mikä tahansa muukin, muodostuu ongelmaksi mikäli siihen ei suhtauduta järkevästi ja kohtuudella.

Toisaalla oli keskustelua selibaatista, henkisyydestä ja antaumuksellisesta uskonnosta keinona selibaatin maksimointiin. Tässä niille, joita aihe kiinnostaa. Avaus eritoten Krishna-uskonnon yhteydessä.

-=-=-=-=-

Olen henkilökohtaisesti tavannut valtavan kirjon eri Krishna-traditioiden bhaktoja, enkä ole metodia sinänsä sen mainiommaksi havainnut selibaatin suhteen kuin minkään muunkaan hartaususkonnon parissa. Silloin kun selibaatin parissa ahkerammin puuhastelin, toimivimmiksi havaitsin Hatha-joogan ja Chigong-tradition metodit sublimoida seksuaalista energiaa. Huomattavasti konkreettisemmat efektit, koska psykofyysistä kokonaisuutta harjoitetaan kokonaisvaltaisemmin.

Mitä tulee bhakti-metodin toimivuuteen, kysehän on pitkälti ihmisen oman psykologian muovautumisesta uusille raiteille. On sitten kyseessä Krishna, Shiva tahi Jeesus, uskonnolliset mystikot ovat autta aikain ammentaneet "armoa ja energiaa" moninaisilta jumaluuksiltaan.

Jos mantraa hoettaessa pysyvät siemenet pussissa, se ei sinänsä vielä ole todiste siitä, että Krishna olisi Jumaluuden Ylin Persoonallisuus, eikä kyseinen jumaluus kyllä miltään Kosmiselta Selibaatin Kontrolloijaltakaan ainakaan minun silmääni vaikuta. No, mikäli toimii niin mikäs siinä.

Selibaatin suhde henkisyyteen on ylipäätään kyseenalaista. Mikäli on todella olemassa jotakin metafyysistä, transsendentaalista jne. joka on muuttumatonta tai ikuista, ja joka me jossakin ydinolemuksessamme olemme, tämän transkendenssin tulisi olla moisille fyysisille vaihteluille immuuni.

Etiikan osa henkisessä kasvussa on toki aivan asia erikseen, mutta selibaatissahan ei ole kyse etiikasta, koska siemensyöksy ei itsessään loukkaa kenenkään oikeuksia. Etiikan pariin kuuluu se, minne on soveliasta siemeniään kylvää.

Mikäli siemensyöksy tuo tietoisuuden "kehon tasolle", silloin lienee aiheellista oppia suhtautumaan kehon tasoon luonnollisena osana olemassaoloamme. Henkisyydessä ylipäätään mennään vikateille tavoiteltaessa aina jotakin, joka on juuri piirun verran liian kaukana, kuten kuuluisa sateenkaaren pää.

Niitä kultaruukun löytäneitä ja siemenensä aivoihin nostaneita kun on aniharvassa asiaa todistamassa, dialogi liikkuu lähes järjestään teorian tasolla, piireissä missä hyvänsä. Olen henkilökohtaisesti kaiken tällaisen kanssa aikani vehdattua päätynyt siihen, että elämä eri aloillaan on runsaasti mielekkäämpää keskityttäessä suhtautumaan ja ymmärtämään tiedetysti olemassaolevaa — ei erilaisten utopioiden tavoitteluun.