IRC-Galleria

Jaaha. Tuli sitten vanha naapurin täti oven taakse ilmoittamaan, "Ne on täällä taas, piuhat irti!"

"Ai mitäh?"

Taas ovat siis tulleet tänne taloja purkamaan, ja ei saa olla rekisteröimättömiä sähköjohtoja linjoissa kiinni ettei tule sanomista.

Siispä pihdit käteen ja naapuritalon katolta kohti sähkölinjoja kurottamaan. "Naps." Ja samalla muutaman naapurin piuhat, pyysivät irrottamaan kun kerran siellä ylhäällä olin.

Palataan asiaan kunhan taas virtaa irtoaa.

Huomenissa taas Ekadasi, paastoa ja pohdintaa. Vielä hiukkasen asettuminen meneillään. Paljon tullut luettua, ja sama linja näyttää jatkuvan. Riittävä tankkaus ennen tulevaa vaellustani.

No niin, nyt on sitten saatu sähköt paikalleen ja nettikin näyttäis jotenkin toimivan. Saas nähdä jäänkö tähän asumaan, ilmeisesti tänne ei verkko kanna niin hyvin josta johtuen pätkii yhteydet vähän turhan pitkälti. Ja naapurit ovat turhan meluisia.

Huoneessani asuu gekko, joka tekee iskujaan kommandon raivolla. "Sklap" kuuluu aina ötökän kohdatessa kohtalonsa. Säpsäyttelee mukavasti hereille öisin. No, tekee työtään tehokkaasti. Ja vielä sisäsiistikin, toisin kuin päälleni ulostanut edellisen talon gekko; sievästi oli vääntänyt kikkareensa juuri siihen ulos menevään roskakasaan.

Tänne toissailtana ängenneen hiirulaisen kanssa leikittiin viime yönä kissaa ja hiirtä useampaan otteeseen. Tänään aamulla sain sen vihdoin juoksemaan oikeaan suuntaan ja talolta pois bambukeppini rytmikkäällä säestyksellä.

Joku kuukausi takaperin kävelin pimeää tietä. Yhtäkkiä jalkaani iski valtava polte; kuin olisi tulisen hiilen päälle astunut. Hätkähdin siitä ensin turvallisen matkan päähän ja palasin katsomaan, muttei sieltä mitään löytynyt. Päädyttiin siihen johtopäätökseen, että kyseessä oli todennäköisesti ollut myrkyllinen piikki eräästä näistä alueen pusikoista. Jomotteli jonkun aikaa.

Mutta tänään selvisi asian todellinen laita. Kävin vielä vanhasta talosta hakemassa pöytäni, ja sähköt olivat silloin poissa. Eli pimeässä talossa fikkarin kanssa. Ja sama polte iski taas jalkaan. Lattiaa syynättyäni sieltä löytyikin vähän matkan päästä viisisenttinen skorpioni. Ensimmäinen täällä livenä näkemäni. Hänelle ei enää armoa jaettu.

Joko vastustuskykyni on huomattava, tai sitten kyseessä oli huomattavasti vähempimyrkyllinen laji. Valtaosahan niistä ei ihmiselle hengenvaarallisia ole, vaikka legendat ovat monet. No, nytpä tiedän mikä iski kun seuraavan kerran jalkaa vihloo... Toivottavasti ei tavaksi tule.

Ongelmia sekä sähköjen että netin kanssa... Palailen kunhan oikenevat.

Siinä viiden pintaan aloin tavaroita, sitä pientä omaisuuttani, kääriä kasaan. Sitä muuttoa varten! Vähän kuuden jälkeen lampsin lähellä olevalle "taksi"-asemalle, jossa paikalliset kuljettavat päivystävät kolmipyöräisine ihmekulkuneuvoineen. Niitä on isoja ja pieniä, ja nyt olisi iso paikallaan, kun kuitenkin muutama näitä laatikoita tässä on. Isoja kulkuneuvoja ei näkynyt kun yksi, tietä minua kohti körötteli eräs tuttu kuljettaja. "Ei nyt, tuun sinne talolles tunnin kuluttua" sanoi, ilmeisesti juuri jonnekin ajamassa.

Siinä odotellessa vielä pakkailin sinne kämppään kertyneitä toisaalle meneviä tavaroita ja siistin paikkoja, putsailin ja puunailin. Puoli yhdeksältä ei vielä miestä kuulunut, eikä ilmeisesti ollut kuulumassakaan, joten lampsin sinne raitille taas katsomaan josko korvaavaa ajoneuvoa löytyisi. Olihan siellä, niitä pieniä. Paremman puuttessa.

Autoon tuli täsmälleen yksi suuuri ja yksi pieni kirjalaatikko, rinkka jossa vaatteet, neljä kassia täynnä sekalaista, ämpäri jonne sullottu pari vilttiä, boksi jossa keittiötarvikkeita, boksi jossa printteri ja huopa, ja viiden litran metallipurkki jossa sisällä lisää purkkeja. Jos pystyt nimeämään jokaisen omistamasi esineen, niitä ei todennäköisesti ole ihan liikaa! Mutta ihan riittävästi kuitenkin siihen pieneen ja ovettomaan kärrynpurtiloon, kuoppateitä körötellessämme sain toimia ihmisköysityksenä etteivät kamat lentelisi pitkin pientaretta.

Tällä uudella alueella oli sitten sateiden johdosta tiet niin huonossa kunnossa, että piti kaara parkkeerata parin-kolmensadan metrin päähän. Edessä pilkkopimeä, mutainen tie jossa paikkapaikoin suuria vesilätäköitä ja traktorin pyörien jättämiä uria. Ensimmäisellä kerralla meni kaikki kassit. Viisi kertaa yhteensä ramppasin edes takas.

Eräällä näistä reissuista, ja nimenomaan sillä jossa syliini kerätty kasa vaati erityistä tasapainoa, liukastuin mutakuoppaan jonka johdosta erittäin taitavista ja luovista tasapainotteluyrityksistä huolimatta tuiskahdin hallitusti turvalleni tavaroiden kanssa. Puolivahingossa lipsahtaneet perisuomalaiset sattanssit ryydittivät menoa ja antoivat maitohapoilla olleille käsilleni voimaa nostaa lodjut takaisin kuljetusasemiin. Viimeisenä odotti loppuhaaste, se noin 30 kiloinen suuuri kirjalaatikko. Kädet eivät enää jaksaneet, joten heivasin sen paikalliseen tapaan pääni päälle ja kiikutin perille. Siinä saivat niskat harjoitusta.

Mutta mutta, eipäs täällä ole sähköjä. Nyt selvisi mistä tämä ystäväni mestari oli aiemmin puhunut. Täällä siis hallituksen miehet olivat käyneet tarkistamassa, että onko kaikki linjat heidän kirjoihinsa rekisteröityjä. Ja noin 65%:han ei sitä ole, ei myöskään tämä luukkuni johon vasta nyt oli joku tullut asumaan. Huomenna pitää viritellä piuha takaisin tuossa kadulla olevaan pylvääseen. Tätä iltaa vietetään romanttisesti kynttilänvalossa hyttysille ateriaa tarjoten. Kun ei vielä ole verkkoja ikkunoissa. Näyttävät tosin nyt haihtuneen tuon offikiemuran käryn myötä.

Saas nähdä jos huomenissa saan kuvia napsittua. Tässä siirryttiin elintasossa mukava askel alaspäin, aidompaan kopperomökkerömeininkiin. Huis pois mukavuudet. Mutta rauhallista täällä on. Tulevat päivät kertovat, kuinka rauhallista kautta vuorokauden, mutta aika kylän laidalla ollaan. Ja tuossa on mukavasti peltoa vierellä jonne voi haihtua kävelemään ja happea haukkaamaan. Näin.

Allaolevassa kuvassa se kuuluisa keittiöni lavuaarin alla jo puoli vuotta asustellut ystäväni sammakko, joka joutuu huomenissa tai viimeistään ylihuomenna muuttamaan lähiniittyjen lammikoille. Uudessa kopperossani ei olisi sinulle leikkikenttää, saku – anteeksi kovasti, en pystynyt huomioimaan sinua asunnon valinnassani. Saat kuninkaallisen kyydin kymmenen litran ämpärissä tuonne tien toiselle puolen. Tulen aina välillä tapaamaan ja tuon niitä vihanneksenjämiä joista tykkäät.

Madhava

Jos on joku sinne eksynyt, rustasin itselleni vihdoin suomenkielisen sivun. Englanniksi ollut jo pitkään.

http://www.myspace.com/klimsrim

Tältä päivältä ajatukset tässä. Paljon tullut luettua. Kirjoittaa pitäisi taas lisää. Tuhannesta ja yhdestä aiheesta.

Taas muuttui muuton päivä. Iltapäivällä alkoi sataa taivaan täydeltä, ja satoikin sitten useamman tunnin. Ja sinne talolleni vievä tieverkostohan ei ole asfalttipäällystetty, vaan sellainen perinteinen savihiekkatie, joka mutaantuu todella tyylikkäästi ja muuttuu ajoneuvoille pääsemättömäksi. Ja näitä kirjalaatikoitahan en ala toista kilometriä raahaamaan.

Illalla kävin hakemassa avainta, ja ehdotti tämä ystäväni että kandee muuttaa vasta maanantaina. Syystä että siellä nyt kuulema puretaan alueella jotain taloja, ja todennäköisesti on sähköt sitä myöten poikki pari päivää. Näin ollen maanantaita odottelemaan. Josko sitten onnistuisi vihdoin.

Keittiöni lavuaarin alle kotiutunut sakusammakko pitää varmaankin kuskata ulos luontoon. Ei sitä tiedä, mitä seuraavat täällä asuvat sille tekevät. Ihmiset kun eivät aina ole niin ystävällisiä pienempiä ystäviämme kohtaan. Vieläkin piikki sydämessäni se eräs sammakko, joka puoli vuotta sitten lähinnä huolimattomuuteni takia huuhtoutui vessasta alas. :(

Pranayama-harjoitukset edistyvät mukavasti, vasta nyt ottanut ne systemaattisemmin mukaan päivittäiseen harjoitukseeni erillisenä aspektina. Vielä on koejakso meneillään, testataan eri tekniikoita ja katsotaan mitä tuovat muassaan, mihin aikani investoin saadakseni parhaan tuloksen.

Toista vuosikymmentähän tässä on hissukseen hengitelty, siitä päivästä hamassa nuoruudessani kun eräs joogaviisas ystäväni kertoi, että elinikä lasketaan hengitysten määränä. Siitäpä pikku-Oskari sitten kekkasi, "No hei, mutta sittenhän sitä pitää alkaa hidastamaan!" Näinpä on tyyntynytkin hengitys matkan varrella, ja sitä myötä monelta osin myös mielen väreet.

Integraalisti sidoksissahan nämä ovat, prana eli eloilma ja tajunnan virta. Hyvästä hengitystekniikasta lisää joskus myöhemmin. Mutta hengittäkää ihmiset nenän kautta, suu on syömistä varten. Ethän söisi nenälläsi. Jätä siis syöminen suusi työksi ja hengitys sieraimillesi, hyödynnä se hienojakoinen prana, joka hengittämässäsi ilmassa on läsnä.

— Koska valaistun?
— Sitten kun helvetti jäätyy.

(http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli)

Tutkii kuumeisesti Danten laatimia pohjapiirroksia, etsii mahdollisia heikkouksia helvetin lämmitysjärjestelmästä... Puhaltaa pölyt pois vanhasta loitsukirjasta, kertaa jäädytysmagian perusteet... Kyllä tämä tästä, toivoa ei menetetä!

Olipa ja elipä kerran kylässä mies. Syvällä kuivassa sisämaassa, pienessä kylässä asuva yksinkertainen mies.

Tulipa eräänä päivänä kylään matkailija kaukomailta, kertoi hänen maassaan olevan erilaista ruokaa. Kalaksi sitä kutsuivat. Alati utelias, kylän mies päätti lähteä pyydystämään kalaa.

Pitkään hän käveli, käveli ja käveli, kunnes lopulta saapui suuren meren rannalle. Hän ajatteli, "Meren tuolla puolen asuvissa maissa varmastikin asuu kaloja."

Näin hän asteli laivaan ja kulki meren tuolle puolen kalaa etsimään.


—o)O(o—


Tarinan opetukseen palaamme huomenissa.