IRC-Galleria

Jatkoa aiemmasta blogista (Madhava).

~o)O(o~

Heräsin omia aikojani ennen auringonnousua ja jatkoin matkaani läheiselle, eilen testaamalleni pienelle lammelle. Oiva paikka aamukylvyn, tuo kirkasvetinen allas. Kylvyn päätteeksi lyhyet aamuriitit, palvonta ja auringon noustua eteenpäin aamun kohokohtaan — paaston rikkomiseen. Onhan takana jo 34 tuntia vailla veden pisaraa. Yllättävän freesi ja virkeä olo olosuhteet huomioonottaen, eivät ole paastot enää aikoihin pahasti onnistuneet väsäyttämään.

Täyspaaston jälkeen on syytä aloittaa kevyesti, täyttää elimistö nesteellä ja sen myötä huuhtoa sisälmyksistä kaikki irtoamaan lähtenyt kuona. Missään nimessä ei saa heti syödä vatsaansa täyteen! Olin pakannut mukaani pienet pussukat mineraalisuolajauhetta ja glukoosijauhetta parin litran nesteannosta varten. Nämä — ja ensin Krishnalle maistiainen — hujahtavat kurkusta alas yllättävänkin sukkelaan, edes ajattelematta josko tuli juotua.

Kehon tarpeet hoidettu, aika meditaation. Rauhallista paikkaa etsiessäni kävelin muutaman kukkulan taakse savihiekkakumpareiden täyttämään paikkaan, josta ilmeisesti noudettiin irtomaata. Alueella oli kiitettävä rauha, ei muutaman satunnaisen puhveliryppään ja paimentensa ohella ristin sielua. Maassa on pienikasvuista ruohoa, jonka siitepöly muistuttaa pientä takiaista. Nämä tekevät kanssani ystävyyttä ja tulevat oletettavasti roikkumaan mukanani pari seuraavaa päivää. Hyvän tovin meditoituani huikkaan läheisen kukkulan huipulla kyykyssä olevalle puhvelipaimenelle — joka näyttää pelaavan matopeliä kännykällään otuksien paluuta odotellessaan, näin se maailma muuttuu — kelloa kysyäkseni.

Puolen päivän lähestyessä paikallisten keitokset alkavat valmistua, aika myös minun kierrokselleni. Askeettien, pyhien miesten ja muiden vaeltajien muassa ovelta ovelle ruoka-almuja keräämään, joka talosta vähäsen. Tätä tapaa kutsutaan nimellä madhukari, "mehiläisen toimi". Kuten mehiläinen kiertää kukasta kukkaan keräten hitusen mettä jokaisesta, samaan tapaan tulee kustakin talosta kerätä vähäsen, ei täyttä ateriaa yhdestä paikasta vaikka tarjottaisiin.

Ulkomaalaiset kasvot herättävät vieraanvaraisen Ciksaulin kylän väessä huomiota, ja erityisesti ah-niin-sydämellisten isoäitien sympatiaa — stereotyyppi "rikas ulkomaalainen" on tullut askeetin vaateisiin pukeutuneena heidän ovelleen vehnäleipästä ja keittoa kerjäämään. Pian täyttyykin pussukkani leipäsillä, metallikannuni riisin, keiton ja vihannespadan sekoituksella. Istun lähistölle puun varjoon päivän aterian popsiakseni. Muutama leipänen jää yli ja jaetaan lähistöllä päivystävien haukkujen kanssa; antoivat kovin runsaasti, ja paaston jälkeen pitää syödä varoen.

Astiani ja pussukkani pestyäni suuntaan kohti kylän pääkukkulan laella sijaitsevaa Srijin temppeliä; temppeliaulan alakerran katos tarjoaa hyvän suojan niin päivän paahteelta kuin ilmeisesti tulollaan olevalta sateeltakin, paikan pienen ruokalevon seuraamaan meditaatiosessioon. Ruokalepo, jonka tosin itse usein sivuutan, on täällä päin maailmaa lähes pyhä osa arjen rutiinia; sitä vailla ei iltapäivä saavu, ei aurinko laske, ei elämä jatku.

~o)O(o~