IRC-Galleria

Tämä tulva ei lähtenyt ainoastaan Saatanan, vanhan käärmeen suusta, vaan hänen suustaan, jota Rooman pakanat alkoivat pitää Rooman vanhan pakanuuden näkyvänä päänä. Kun roomalainen tulenpalvonta tukahdutettiin, olemme nähneet, että Pontifex Maximuksen virka, joka oli pakanuuden pää, hävitettiin. Se oli se Tulisen lohikäärmeen pään "kuolinhaava". Mutta tuskin oli tuo pää saanut kuolinhaavansa, kun se alkoi jälleen parantua. Muutaman vuoden kuluttua siitä, kun pakanallinen Pontifexin arvonimi oli hävitetty, se otettiin uudelleen käyttöön ja täsmälleen saman keisarin toimesta, joka oli sen hävittänytkin, niin että siihen liitettiin aivan kaikki samat pakanalliset mielleyhtymät, jotka siihen aikaisemminkin kuuluivat, mutta nyt tällä kertaa Rooman piispalle, josta tästä ajankohdasta alkaen tuli se suuri opillisen tulvan levittäjä tunnustavan kristikunnan päälle, levittämällä ensimmäiseksi tuhoisaa oppia uudestisyntymisestä kasteessa ja sen jälkeen kaikkia niitä pakanallisia oppeja, jotka olivat peräisin muinaisesta Babyloniasta. Kun tämä pakanallinen arvonimi annettiin roomalaiskatolisen kirkon paaville, se ei ollut vain tyhjä arvonimi, vaan siihen liittyi huomattava valta. Roomalaiskatolisen kirkon paavin auktoriteettiin liitettiin tässä hänen uudessa asemassaan Pontifexina "viisi tai seitsemän piispaa" hänen neuvonantajinaan, piispoja ja jopa vieraiden valtojen pääkaupunkien piispoja laajoilla alueilla lännessä, yhtä hyvin Galliassa kuin Italiassakin, hänelle alamaisina; ja ne, jotka kieltäytyivät alistumasta hänen määräyksiinsä, jotka hän Pontifexina oli määrännyt, joutuivat maallisen oikeuslaitoksen käsiin. Totuuden ja vanhurskauden asia joutui suureen vaaraan, kun sellainen valta oli nyt keisarin määräyksestä annettu Rooman paaville ja kun paavi oli niin halukas antautumaan väärän opin levittämiseen. Suuresta vaarasta huolimatta todellinen seurakunta, Morsian, Karitsan vaimo (sikäli kuin tuo seurakunta esiintyi läntisen maailmanvallan alueeella), sai siltä ihmeellisen suojan. Tuo seurakunta säästyi tuon väärän opin tuhoilta tietyksi ajaksi, ei ainoastaan hakeutumalla vuoristoon, niinkuin niin monet sen uskollisista jäsenistä tekivät, kuten esimerkiksi Jovinianus ja hänen kannattajansa, Vigilantius ja valdolaiset ja muut uskolliset, jotka piiloutuivat Kottisten alppien erämaihin ja muille syrjäisille seuduille Euroopassa, vaan lisäksi ennen kaikkea Jumalan sallimuksen toimiessa heidän hyväkseen. Tuohon asemaan viitataan näillä sanoilla (Ilm.12:16): "Mutta maa auttoi vaimoa: maa avasi suunsa ja nieli virran, jonka lohikäärme olis syössyt kidastansa." Mitä tarkoittaa symboli "maa avasi suunsa"? Luonnollisessa maailmassa tarkoittaa se, että maa avaa suunsa maanjäristystä; ja "maanjäristys" tarkoittaa Ilmestyskirjan symbolisessa kielenkäytössä, kuten kaikki myöntävät, ainoastaan poliittista sekasortoa. Kun nyt tutkimme kysesssä olevan ajan historiaa, huomaamme, että tosiasiat käyvät todellakin yksiin tuon kuvakielen kanssa; että niin pian kuin Rooman paavi PontifexMaximumin asemassa asettui niin kiivaasti tuomaan pakanuutta seurakuntaan, poliittinen sekasorto alkoi Rooman maailmanvallassa, mikä ei milloinkaan loppunut ennenkuin koko maailmanvallan rakennelma hajosi palasiksi. Mutta sitä ennen paavinvallan hengellinen valta oli saanut vankan jalansijan kaikissa läntisissä kansakunnissa jo kauan ennenkuin niin tapahtui. On selvää, että välittömästi sen jälkeen, kun Rooman paavi Damasus sai Pontifex Maximuksen arvon, ennustettu "luopumus" (1.Tim.4:3), mitä Roomaan tulee, oli kehittynyt mitä suurimmassa mittakaavassa. Siihen aikaan ihmisiä "kiellettiin menemästä naimisiin"* ja "käskettiin kieltäytymään lihan syömisestä".

*Rooman paavi Syricius määräsi papiston selibaatin AD. 385. (GIESELER)
Sitten teroitettii ihmisten mieliin vääränlaista pyhyyttä vääränlaisen opin avulla koskien syntiä ja ihmiset ohjattiin uskomaan, että kaikki kastetut henkilöt olivat väistämättä uudestisyntyneitä. Jos lännen roomalainen imperiumi olisi säilynyt yhden maallisen johtajan alaisena, olisi Rooman paavi tuon maallisen johtajan tukemana nopeasti saastuttanut kaikki valtakunnan alueet pakanallisella turmeluksellaan, jota hän selvästikin oli alkanut levittää. Kun ottaa huomioon sen julmuuden, jolla Rooman Pontifex Maximus kohteli Joviniusta ja kaikkia pakanallisia avioliittoa ja selibaattia koskevia oppeja vastustavia maailmanvallan voimalla, voi helposti ymmärtää, miten vakavat seuraukset sillä olisi ollut totuudelle valtakunnan läntisessä osassa, jos asiaintilan olisi sallittu jatkua edelleen. Mutta nyt seurakunnan suuri Herra puuttui asioiden kulkuun. "Goottien kapina" ja Alarik Goottilaisen suorittama Rooman hävitys vuonna 410 sai aikaan sen järkytyksen Rooman maailmanvallalle, joka vaikutti sen lopulliseen hajoamiseen vuonna 476 ja sen vallan häviämiselle. Vaikka siis Rooman paavi aikaisemmin saamansa vallan takaamana tunnustettiinkin muodollisesti keisarillisessa ediktissä vuonna 445 "kaikkien lännen kirkkojen pääksi" ja kaikkia piispoja käskettiin "pitämään kaikkea sitä lakina, mitä ikinä Rooman paavi katsoisi hyväksi määrätä tai käskeä", maailmanvallan sekasorto ja itse maailmanvallan hajoaminen pian sen jälkeen tekivät mitä suurimmassa määrin merkityksettömiksi tuon ediktin tuhoisat vaikutukset. "Maan suun avaaminen"—toisin sanoen Rooman maailmanvallan hajoaminen niin moniksi itsenäisiksi valtakunniksi——tapahtui tosi uskonnon hyväksi ja esti eksytyksen ja turmeluksen tulvaa, joka oli lähtöisin Roomasta, etenemästä niin nopeasti ja pitkälle kuin muussa tapauksessa olisi tapahtunut. Kun nyt yhden ainoan keisarin tahdon tilalle, johon Pontifex maximus nojasi, tulivat monet eri maiden tahdot, väheni Rooman paavin valta huomattavasti. "Näissä olosuhteissa", toteaa Gieseler viitaten roomalaiskatolisen kirkon vaikutukseen niihin eri valtakuntiin, joihin maailmanvalta hajosi, "näissä olosuhteissa eivät paavit voineet suoranaisesti puuttua kirkollisiin asioihin; ja heidän yhteytensä eri maiden kirkkoihin riippui kokonaan hallitsijan suosiollisuudesta". Paavinvalta voitti lopulta tuon maanjäristyksen vaikutukset ja läntiset valtakunnat joutuivat tuon eksytyksen tulvan valtaan, joka tuli lohikäärmeen suusta. Mutta sen maailmanvallan hajoaminen, joka niin kiihkeästi oli tukenut Rooman hengellistä despotismia, antoi lännen tosi seurakunnalle pitemmän suhteellisen vapauden ajan, jota sillä ei muuten olisi ollut. Pimeä keskiaika olisi koittanut aikaisemmin ja pimeys olisi ollut intensiivisempää ilman gootteja ja vandaaleja ja sitä poliittista sekasortoa, joka seurasi heidän hyökkäyksistään. Heidät oli nostatettu vahingoittamaan luopunutta yhteisöä, ei vainoamaan Kaikkein Korkeimman pyhiä, vaikka hekin tosin joutuivat satunnaisesti kärsimään yleisestä hämmingistä. Sallimuksen käsi voidaan selvästi havaita siinä, että tuona kriittisenä hetkeä maa avasi suunsa ja auttoi vaimoa.

Kun nyt tämän meren jumalan palvonta oli jälleen vakiinnutettu uudelleen ja kaikki varteenotettava vastarinta tukahdutettu, häntä palvottiin myös suurena sodan jumalana, joka, vaikka olikin kuollut ihmiskunnan hyväksi, oli nyt jälleen noussut ylös ja oli ehdottoman voittamaton. Tämän uuden inkarnaation muistoksi vietettiin joulukuun 25. päivää, joka muuten oli joulupäivä, niinkuin jo olemme todenneet, pakanallisessa Roomassa "Natalis Solis invicti" -nimisenä, "Voittamattoman auringon syntymäpäivänä". Olemme myös todenneet, että tuon roomalaisen jumalan nimi on nimenomaan Nimrod; sillä Mars ja Mavors, jotka ovat roomalaisen sodanjumalan kaksi tunnettu nimeä, ovat vain ilmeisesti kaldealankielen sanojen "Mar" tai "Mavor", joka merkitsee 'kapinallista', roomalaiset muodot. Näin kauhistuttava ja voittamaton oli Nimrod, kun hän ilmestyi uudelleen Dagonina, merestä nousevana petona. Jos lukija katsoo, mitä Ilmestyskirjan 13:3:ssa sanotaan, hän huomaa täsmälleen saman asian: "Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa. Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: 'Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?'" Tällainen on siis kaikissa suhteissa analogia profetian kielen ja muinaisen babylonialaisen typologian välillä.

Löydämmekö sitten vastaavasti mitään, mikä vastaa tätä Rooman valtakunnan uskonnon historiassa sen jälkeen, kun vanha pakanuus hävisi tuosta valtakunnasta? Täsmälleen joka suhteessa. Niin pian kuin pakanuus oli laillisesti hävitetty, Vestan ikuinen tuli sammutettu ja vanha käärme syösty alas valtaistuimeltaan, missä se oli niin kauan aikaa saanut istua turvallisesti, niin hän käytti mitä salakavalimpia keinoja saadakseen valloitettua takaisin vaikutusvaltansa ja auktoriteettinsa. Huomatessaan, ettei kristittyjen vainoaminen ollut kyennyt tuhoamaan seurakuntaa, jota symboloi auringolla vaatetettu vaimo, hän teki toisen hyökkäyksen (Ilm.12:15): "Ja käärme syöksi kidastaan vaimon jälkeen vettä niinkuin virran, saattaakseen hänet virran vietäväksi." Tässä käytetty symboli on todellakin hyvin merkittävä. Jos tässä oli kysymys tulen lohikärmeestä, olisi saattanut odottaa, että se olisi esitetty, niinkuin suosituissa myyteissä, syöksemässä tulta vaimon päälle. Mutta nyt ei olekaan niin. Vaan sensijaan tässä on tulvavesi, jonka hän syöksee suustaan. Mitä tämä voisikaan tarkoittaa? Samoin kuin vettä tuli lohikäärmeen suusta—sen täytyy tarkoittaa oppia, ja tietysti siis väärää oppia. Mutta onko tässä mitään vielä erityisempää? Vain yksi silmäys vanhaan babylonialaiseen esikuvaan osoittaa, että käärmeen suusta syöstyn veden on täytynyt olla kasteen kautta uudestisynnyttävä vesi. Juuri tähän aikaan, kun vanha pakanuus tukahdutettiin, tuo oppi kasteen uudestisynnyttävästä vaikutuksesta, joka oli vaikuttanut kristillisessä seurakunnassa jo aikaisemminkin, uhkasi levitä kuin vedenpaisumus yli koko Rooman maailmanvallan alueen.*

*Meillä on todisteita sekä tämän opin julistamisesta että siitä pitävästä otteesta, jonka se sai tunnustavista kristityistä noin vuodesta 360 aina keisari Justinianuksen aikaan noin 550.
Juuri tarkalleen silloin meidän Herraamme Jeesusta Kristusta alettiin kutsua kansan parissa nimellä Ichthys, ts. "Kalaksi", ilmeisen selvästi siksi, että Hänet yhdistettäisiin Dagoniin. Neljännen vuosisadan lopulla ja siitä ajasta alkaen opetettiin, että se, joka oli pesty kastealtaassa, oli samalla uudestisyntynyt ja niin hänestä oli tullut puhdas kuin neitseellinen lumi.

*Nimi Tammus käytettynä Nimrodista tai Osiriksesta vastasi Alorusta eli "tulenjumalaa" ja näyttää siltä, että nimi annettiin hänelle, koska hän oli suuri tulella puhdistaja. Tammuz tulee sanoista tam, 'tehdä täydelliseksi' ja muz, 'tuli' ja tarkoittaa 'tuli täydellistäjä' tai 'täydelliseksi tekevä tuli'. Zarahustralainen säe viittaa tähän nimen merkitykseen samoinkuin Nimrodiin jumalten Isänä: "Kaikki asiat ovat YHDEN TULEN jälkeläisiä. Isä teki kaikki täydellisiksi ja antoi ne ensimmäiselle mielelle, jota kaikki ihmisten kansakunnat kutsuvat ensimmäiseksi." (CORYn Fragments) Tässä julistetaan tulen olevan kaiken Isä; sillä kaiken sanotaan olevan sen jälkeläisiä ja sitä kutsutaan myös kaikkien asioiden 'täydellistäjäksi'." Toinen mieli on ilmeisesti lapsi, joka siirsi pois Nimrodin kuvan palvonnan kohteena; mutta siitä huolimatta pidettiin Nimrodin apua välttämättömänä ihmisten "täydellistämisessä", koska hän oli jumalista ensimmäinen ja myös tulenjumala. Tästä epäilemättä johtuu, että Kiirastulen "täydellistävää" vaikutusta pidetään välttämättömänä ihmisen sielulle viimeiseksi ja että se puhdistaa sielusta sen kaikki synnit, jotka se on vienyt mukanaan näkymättömään maailmaan.
**OVIDIUS, Fasti. Oli melkoisen mielenkiintoista, kun puhtaasti päättelemällä olin tullut siihen johtopäätökseen pelkkien aihetodisteiden avulla, että kiirastuli puhdistajana tulee Adonin eli Tammuksen tulenpalvonnasta ja että vesi puhdistajana liittyy Nooan vedenpaisumukseen, huomasin Ovidiuksen nimenomaan lausuvan, että niin todella uskottiin Roomassa hänen aikanaan. Mainittuaan kohdassa, johon edellämainittu lainaus viittaa erilaisia mielikuvituksellisia syitä kaksinkertaiseen, tulella ja vedellä puhdistamisen välttämättömyyteen, hän lopuksi toteaa: "Omalta osaltani en usko niihin; on (kuitenkin) joitakin, jotka sanovat, että toisen on tarkoitus muistuttaa Faethonista ja toisen Deucalionin vedenpaisumuksesta."

Jos joku kuitenkin vielä pitäisi sitä epätodennäköisenä, että Nooan palvonta olisi sulautettu muinaisessa maailmassa Taivaan kuningattaren ja hänen poikansa palvontaan, avatkoon hän silmänsä sille, mitä Italiassa tapahtui tänä hetkenä [1856] tuon patriarkan palvonnan suhteen ja roomalaiskatolisen Taivaan kuningattaren palvonnan suhteen. Seuraava lainaus, jonka minulle lähetti ystävällsesti lordi John Scott vahvistamaan näillä sivuilla esitettyjä käsityksiä, ilmestyi Morning Hetrald -lehdessä 26.10.1855:"ARKKIPIISPAN RUKOUS PATRIARKKA NOOALLE.—PAAVIUS TORINOSSA.—Jo usean vuoden ajan peräjälkeen on viinirypälesato lähes kokonaan tuhoutunut Toscanassa taudin seurauksena. Firenzen arkkipiispa on keksinyt ajatuksen, että nitistetään tuo sairaus rukoilemalla, ei Jumalaa, vaan kantaisä Nooaa; ja hän onkin juuri julkaissut kokoelman, joka sisältää kahdeksan erimuotoista pyyntöä, jotka on omistettu tälle muinaisen liiton erityisosapuolelle. 'Kaikkein pyhin kantaisä Nooa!' on sanonta, joka sisältyy erääseen näistä rukouksista, 'joka harrastit pitkän elämäntyösi aikana viininviljelyä ja annoit ihmiskunnalle tuota kallisarvoista virvoitusjuomaa, joka sammuttaa janon, palauttaa voimat ja elähdyttää meidän kaikkien rohkeuttamme, katso meidän viinirypäleidemme puoleen, joita me sinun esimerkkiäsi seuraten olemme viljelleet tähän asti; ja kun näet niiden kituvan ja kärsivän tuosta tuhoisasta taudista, joka tuhoaa hedelmät ennen viininkorjuuta (vakavana rangaistuksena paljosta jumalanpilkasta ja muista hirvittävistä synneistä, joihin olemme syyllistyneet), sääli meitä, ja lankea Jumalan ylhäisen valtaistuimen eteen, Jumalan, joka on luvannut lapsilleen maan hedelmän ja runsaasti maissia ja viiniä, rukoile Häntä meidän puolestamme; lupaa Hänelle meidän nimissämme, että Jumalan armon avulla me hylkäämme rikoksen ja synnin tiet, ettemme enää käytä väärin Hänen pyhiä lahjojaan ja tottelemme omantunnontarkasti Hänen ja meidän pyhän Äitimme Marian ja katolisen kirkon pyhää lakia' jne. Kokoelma päättyy uuteen rukoukseen, joka on osoitettu Neitsyt Marialle, jota kutsutaan näillä sanoilla: "Oi Tahraton Maria, katso peltojamme ja viinitarhojamme! ja jos katsot, että me olemme sen ansainneet, pysäytä tämä kauhea tauti, joka syntiemme takia tekee peltomme tuottamattomiksi ja ryöstää viinitarhoiltamme sadon kunnian', jne. Teos sisältää kantaisä Nooaa esittävän vinjetin, jossa hän valvoo viinikorjuuta sisältäen myös arkkipiispan sanoman, jossa tämä lupaa neljänkymmenen päivän aneet kaikille, jotka hartaasti lausuvat kyseisiä rukouksia.—Christian Times" Tällaista ilmiselvää pakanuutta kohdatessaan ei voi kuin todeta, että hyvin on jalo herra huomauttanut sanoessaan, että varmastikin on maailma kääntynyt takaisinpäin ja vanhan Bacchus-jumalan palvonta palautettu!

Seuraava suuri vihollinen, joka meille esitetään on Merestä nouseva peto (Ilm.13:1): "Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä", sanoo Johannes. Tämän pedon seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, samoin kuin suurella lohikäärmeelläkin, osoittavat, että tämä voima kuuluu olennaisilta osiltaan samalle pedolle, mutta että sen ympäristössä on tapahtunut muutos. Vanhassa babylonialaisessa järjestelmässä seurasi tulen jumalan palvontaa nopeasti meren veden jumalan palvonta. Samoin kuin maailma aikaisemmin oli vaarassa palaa poroksi, samoin sitä uhkasi nyt yhtälailla hukkuminen. Meksikolaisessa tarussa kerrotaan sen todella tapahtuneenkin. Ensiksikin he sanovat, että se tuhottiin tulella ja sitten sen tuhosi vesi. Druidilainen mytologia antaa samanlaisen kuvauksen; sillä bardit kertovat, että sitä kauheata tulimyrskyä, joka halkaisi maan, seurasi nopeasti Llion-järven tulviminen, kun syvyyden kuilun vedet nousivat ja "peittivät koko maan". Kreikasta löydämme saman kertomuksen. Diodorus Siculus kertoo, että muinaisina aikoina "Aegides-niminen hirviö, joka syöksi tulta, ilmestyi Fryygiassa; sieltä se levittäytyi pitkin Taurus-vuorta, jolloin se poltti kaikki metsät aina Intiaan saakka; sitten se palatessaan pyyhki altaan Libanonin vuoren metsät ja ulottui aina Egyptiin ja Afrikkaan saakka; lopulta Minerva pysäytti sen. Fryygialaiset muistivat hyvin tämän MAAILMANPALON ja VEDENPAISUMUKSEN, joka sitä SEURASI." Myös Ovidius viittaa selvästi siihen, että tulen palvonta seurasi heti vedenpalvonnan jälkeen hänen tarussaan Cycnuksen muuttumisesta. Hän esittää kuningas Cycnusta, joka oli Faethonin läheinen ystävä ja siten myös tulenpalvontaa, kun hän ystävänsä kuoleman jälkeen tulta vihatessaan ja omaksuen peloissaan sen vastakkaisen elementin, joka on vesi, jolloin hän muuttui joutseneksi. Intiassa on suurella vedenpaisumuksella, jolla on niin tärkeä sija sen mytologiassa, ilmeisesti sama symbolinen merkitys, vaikkakin kertomus Nooasta on sekoittunut siihen; sillä juuri tuon vedenpaisumuksen aikana "kadotetut Vedat" eli pyhät kirjat löydettiin uudelleen suuren KALAN muotoisen jumalan avulla. "Vedojen katoaminen" oli tapahtunut ilmeisesti juuri tuon hirveän jumalten tuhon aikoihin, jolloin puranien mukaan näiden jumalien suuri vihollinen nimeltään Durgu "Hävitti kaikki uskonnolliset seremoniat ja bramiinit pelottelemalla, hylkäsi Vedojen lukemisen...tuli menetti energiansa, ja peljästyneet tähdet menivät piiloon näkyvistä"; toisin sanoen, kun epäjumalanpalvelus, tulenpalvonta ja taivaan joukkojen palvonta oli tukahdutettu. Kun siirrymme itse Babyloniaan, me löydämme sieltä pääosiltaan samanlaisen kertomuksen. Berosus esittää vedenpaisumuksen tulevan Aloruksen eli "tulenjumalan", ts. Nimrodin ajan jäkeen, mikä osoittaa, että sielläkin vedenpaismus oli symbolinen. Tästä vedenpaisumuksesta nousi sitten kalajumala Dagon eli merestä nouseva peto. Berosus osoittaa, että Dagonin palvonta perustui erääseen legendaan, jonka mukaan kaukana menneisyydessä, kun ihmiset olivat vajonneet barbariuteen, ilmestyi OANNES-NIMINEN PETO PUNAISESTA MERESTÄ tai Persian lahdelta—puoliksi ihminen, puoliksi kala—joka sivisti babylonialaiset, opetti heille taiteita ja tieteitä ja neuvoi heitä politiikassa ja uskonnossa. Dagonin palvonnan aloittivat juuri nämä asianosaiset—paitsi tietenkin Nimrod—jotka olivat aikaisemmin vietelleet maailman tulenpalvontaan. Salaisissa mysteereissä, jotka silloin luotiin, vaikka ne aluksi epäilemättä osoittivat mitä suurinta antipatiaa kuvattua tulenpalvontaa kohtaan, ne yrittivät saada takaisin vaikutusvaltansa ja voimansa esittämällä vedenpaisumuksen kauheita tapahtumia, joissa Nooa esitettiin Dagon- tai Kalajumalan nimisenä—joita kohtaan koko ihmissuku sekä itse tapahtuman luonteen että sen yhteyden takia, mikä sillä oli ihmissuvun toiseen esi-isään, tunsi syvää mielenkiintoa.Näiden Mysteereiden keksijät huomasivat, että jos he saisivat ihmiset takaisin minkälaiseen epäjumalanpalvelukseen hyvänsä, he voisivat muodostaa tuosta epäjumalanpalveluksesta sellaisen, että saadaan perustettua uudelleen juuri se järjestelmä, joka oli hävitetty. Niin tapahtui, että niin pian kuin tarvittavat valmistelut oli tehty, Tammus esiteltiin hahmona, joka oli sallinut teloituksensa ihmiskunnan hyväksi. Tehtiin erotus hyvien käärmeiden ja pahojen käärmeiden välillä, jolloin toista ryhmää edusti Agathodaemon-niminen käärme, joka oli hyvä jumala ja toista taas Cacodaemon-niminen jumala,joka oli paha.*

*WILKINSON. Egyptissä oli Uraeus eli Cerastes hyvä käärme, Apofis paha.
Silloin oli helppoa johtaa ihmiset asteittain uskomaan, että vaikka päällisinpuolin näytti päinvastaiselta , Tammus oli todellisuudessa ihmiskunnan onnea kadehtivan Apofiksen eli suuren pahantahtoisen käärmeen suuri vihollinen eikä suinkaan pahantahtoisen käärmeenpalvonnan kohde ja että hän oli itse asiassa juuri se vaimon siemen, jonka kohtalona oli murskata käärmeen pää. Sielunvaelluksen avulla oli aivan yhtä helppoa yhdistää Nimrod ja Nooa ja saada näyttämään siltä kuin suuri patriarkka olisi tämän suosikkijälkeläisensä henkilössä inkarnoitunut uudelleen Dagonina, kuin saada ihmiskunta takaisin niihin siunauksiin, jotka se oli menettänyt, kun Nimrod tapettiin. Varmaa on, että Dagonia palvottiin kaldealaisissa Mysteereissä, missä ikinä ne otettiinkin käyttöön, hahmona, joka edusti molempia.

Edellisessä järjestelmässä oli puhdistuksen suurena mallina ollut tuli, nyt se oli vesi, jonka kautta ihmiset puhdistuisivat. Silloin alkoi oppi uudestisyntymisestä kasteessa, joka liittyy, kuten olemme todenneet, siihen kun Nooa selvisi vedenpaisumuksen vesistä. Sitten alkoi pyhien kaivojen, pyhien järvien ja pyhien jokien kunnioittaminen, jota tavataan kaikkialla, missä näitä elementtejä esiintyy maanpäällä; jota ei esiinny ainoastaan parsilaisten keskuudessa, jotka tulenpalvonnan lisäksi palvovat myös Zereparankardia eli Kaspianmerta ja hindulaisten keskuudessa, jotka palvovat Ganges-virran vesiä ja pitävät sitä suurena passina taivaaseen ja jättävät kuolevat sukulaisensa sen virran vietäviksi; vaan voidaan tavata täysissä voimissa tänäkin päivänä paavillisessa Irlannissa pyhien kaivojen universaalina kunnioittamisena ja vuosittaisissa pyhiinvaellusmatkoissa Loch Derghille, jossa voi pestä pois syntinsä pyhissä vesissä; ja jota esiintyy ilmeisen selvästi myös meidänkin keksuudessamme siinä suositussa noitataikauskossa, joka ilmenee niin selvästi Burnsin säkeessä—

"A running stream they daurna cross" (He eivät uskaltaneet ylittää virtaavaa vettä)
Riittänee vedenpalvonnasta tällä erää. Vedenpalvonnan ohella otettiin kuitenkin käyttöön jälleen tulenpalvonta. Mysteereissä käytettiin molempia puhdistusmenetelmiä. Vaikka vesikasteen uskottiin uudestisynnyttävän, pidettiin tulella puhdistamista silti välttämättömänä; * ja vielä kauan senkin jälkeen, kun uudestisyntyminen kasteessa oli vakiintunut oppi, pantiin lapset vielä "kulkeamaan Molokin tulen läpi". Tätä kaksinkertaista puhdistamista sekä tulella että vedellä harjoitettiin Meksikossa Wodanin palvojien keskuudessa. Tätä kaksinkertaista puhdistamista harjoitettiin myös yleisesti muinaisten roomalaisten pakanoiden keskuudessa;** ja aikaa myöten lähes kaikkialla pakanamaailmassa sekä tulenpalvonta että Nimrodin käärmeenpalvonta, josta oli luovuttu, otettiin uudelleen käyttöön uudessa muodossa, jossa oli kaikki vanhat ja myös uusia kauhistuksia.

Rooman maailmanvallan lohikäärmeviiri symboloi tulenpalvontaa


Ammamianus Marcellinuksen kohdassa, jossa hän puhuu tuosta viiristä, hän kutsuu sitä nimityksellä "purpureum signum draconis". Tämä saattaa herättää kysymyksen, Onko epiteetillä purpureum, joka kuvaa lohikäärmeen väriä, mitään tekemistä tulen kanssa? Seuraava lainaus Salvertelta saattaa valaista asiaa: "Lohikäärme esiintyi assyrialaisten sotilaallisena symbolina. Kyyros sai persialaiset ja meedialaiset ottamaan sen käyttöönsä. Rooman ja Bysantin keisarien alaiset kohortit tai centuriat kantoivat symbolinaan lohikäärmettä". Ei ole epäilystäkään etteikö assyrialaisten ja persialaisten lohikäärme- tai käärmeviireillä ollut tekemistä tulenpalvonnan kanssa, sillä tulen ja käärmeen palvonta olivat sekoittuneet näissä molemmissa maissa. Kun nyt roomalaiset olivat lainanneet nämä viirit ilmeisesti näistä lähteistä, on oletettava, että he näkivät ne samassa valossa kuin kuin ne, joilta he olivat ne lainanneet, varsinkin kun se sopi niin täsmälleen heidän omaan tulenpalvontajärjestelmäänsä. Epiteetti purpureus tai "purppuranpunainen" ei todellakaan sisällä meidän mielestämme merkitystä tulen väristä. Mutta se sisältää merkityksen punainen; ja punainen eri vivahteissaan edustaa lähes kaikissa epäjumalanpalvelusta harjoittavissa maissa tulta. Egyptiläiset (BUNSEN), hindut (MOORin Pantheon, "brahma"), assyrialaiset (LAYRADIN Nineveh), kaikissa niissä esitettiin tuli punaisella värillä. Ilmeisesti myös persialaiset tekivät niin, koska kun Quintus Curtius kuvaa tietäjien seuraavan "pyhää ja ikuista tulta", hän kuvaa niitä 365 nuorukaista, jotka muodostivat näiden tietäjien kulkueen ja olivat puetut tulipinaisiin pukuihin", niin että heidän vaatteidensa väri epäilemättä viittasi tuleen, jonka palvelijoita he olivat. Puniceus tarkoittaa samaa kuin purpureus, sillä purppura tai purppurakotilo löydettiin alunperin Foinikiasta. Purppurakotilosta saatava väri oli tulipunainen ja juuri tuon foinikialaisen purppurakotilon nimeä "arguna" käytetään Danielin kirjan 5:16:ssa ja 19:ssä, joissa sanotaan, että hän, joka tulkitsisi seinällä olevan kirjoituksen, "puettaisiin tulipunaisiin vaatteisiin" [suomal. Raamatussa purppuraan]. Tyroslaiset osasivat valmistaa aitoa purppuraa samoin kuin tulipunaista. Mutta epiteetin alkupoeräinen merkitys on tulipunainen; ja koska on luonnollista, että tulöipunaisella värillä kuvataan tulta, meillä on syytä uskoa, että kun tuota väriä käytettiin ylhäisten viittoihin tyyrolaisten keskuudessa, se viittasi erityisesti tuleen; sillä tyyroslaisten Herkulesta, jota pidettiin purppuran keksijänä (BRYANT), pidettiin myös "Tulen Kuninkaana" (NONNUS, Dionysiaca). Kun nyt huomaamme, että Tyyron purppurasta saatiin tulenpunaista väriä, mikään ei kiellä meitä käsittämästä purpureusta tässäkin yhteydessä samassa merkityksessä, vaan meiltä suorastaan vaaditaan sitä. Mutta vaikka myönnettäisiinkin, että asia oli syvällisempi ja purpureus tarkoitti aitoa purppuraa punaisena, jonka eräs vivahde se on, se on vakiintunut tulen väri ja koska käärme oli maailmanlaajuisesti tulenpalvonnan symboli, on erittäin luultavaa, että tulipunaisen lohikäärmeen käyttö Rooman maailmanvallan viirissä oli tarkoitettu tuon tulenpalvontajärjestelmän symboliksi, jonka varassa valtakunnan turvallisuuden uskottiin riippuvan.


http://www.arvioikaa.com/2B28.html

*Sanoissta Mem tai Mom, 'täplikäs', ja Non, 'poika'.
Koska Ninusta eli Nimrodia palvottiin oman vaimonsa poikana ja hänen vaimoaan Auroraa aamuruskon jumalattarena, näemme, miten täsmälleen sopiva on viittaus Faethoniin, kun Jesaja puhuessaan Babylonian kuninkaasta, joka oli hänen edustajansa, sanoo: "Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, [oi Lucifer], aamuruskon poika! [Engl Raamatussa: "How art thou fallen from heaven, O Lucifer, son of the morning"] (Jes.14:12). Homeroksen mukaan oli Orionin avioliitto Auroran kanssa; ts. hänen asettumisensa "valonsytyttäjäksi" tai se, että hänestä tuli "tulenpalvonnan aloittaja", syynä hänen kuolemaansa, sillä hän menehtyi sen takia jumalten vihan seurauksena. 2. Ovidiuksen kertomus riittää todistamaan, että Faethon esitettiin Auroran poikana. Kun Faethon väitti olevansa Foiboksen eli auringon poika, häntä nuhdeltiin siitä ja hänen sanottiin olevan ainoastaan Meropen poika—ts. äitinsä Klymenen kuolevaisen aviomiehen poika (OVIDIUS, Metam.). Tarun mukaan äiti esitti olevansa Aurora, ei sanan fyysisessä merkityksessä, vaan sen mystisessä merkityksessä; "valoa kohdussaan kantavana naisena"; ja siten hänen poikaansa pidettiin suurena "Valontuojana", joka valaisisi koko maailman—"Luciferina, aamuruskon poikana", joka esiintyi valheellisesti ihmissielujen valaisijana. Jesajan kirjassa esiintyvä nimi Lucifer [suomalaisesta Raamatusta poistettu] on juuri se sana, josta tulee ilmeisesti Elelus, joka on eräs Bacchuksen nimistä. Se tulee sanasta "Helel", joka tarkoittaa samaa kuin 'valaista sätein' tai 'tuoda valo' ja vastaa nimeä Tithonus. Meillä on todisteita siitä, että Auroran eli aamun poikaa Luciferia palvottiin samana hahmona kuin Nimrodia, kun hän esiintyi uudessa hahmossaan pienokaisena.

Tämän Faethonin eli Luciferin, joka oli syösty alas, todistetaan edelleen olevan Janus; sillä Jansuta kutsutaan nimellä "Pater Matutinus" (HORATIUS); ja tämän nimen merkitys tulee ilmi eräässä sen merkityksistä, kun nimen Dea Matuta merkitys varmistetaan. Dea Matuta tarkoittaa samaa kuin "valon sytyttävä tai valon tuova jumalatar"* ja sen mukaisesti Priscian päättelee hänen olevan sama kuin Aurora.

*Matuta tulee samasta sanasta kuin Tithonus—ts sanasta Tzet tai Tzut, josta kaldeankielellä tulee Tet, Tit tai Tut, 'valasita' tai 'sytyttää tuleen'. Sanasta Tit, 'sytyttää tuleen', tulee latinankielen sana Titio, 'kekäle'; ja sanasta Tut, vartustettuna formatiivisella etuliitteellä M tulee Matuta—samoin kuin sanasta Nasseh, 'unohtaa', samalla etuliitteellä varustettuna tulee Manasseh, 'unohtava', Joosefin vanhimman pojan nimi (1.Moos.41:51). Tämän verbin juureksi esitetään yleensä sana "Itzt"; mutta BAKERin Lexiconin mukaan juureksi annetaan myös "Tzt". On ilmeistä, että sanskritin sana "Suttee", jota olemme jo käsitelleet, tulee nimenomaan tästä juuresta.
Matutinus vastaa ilmeisesti Matutaa, joka oli aamun jumalatar; sentähden Janus Matutinuksena on "Lucifer, aamun poika". Mutta edelleen, Matuta samaistetaan Inoksi, sen jälkeen kun hän oli sukeltanut mereen ja ja hänestä oli poikansa Melikertan kanssa tullut merenjumala. Tämän mukaisesti hänen poikansa Melikerta, "muurilla varustetun kaupungin kuningas", on sama kuin Janus Matutinus eli Lucifer, Faethon tai Nimrod.

On vielä eräs toinen lenkki, jonka kautta Melikerta, merenjumala tai Janus Matutinus smaistetaan tulenpalvojien alkuperäiseksi jumalaksi. Inon tai Matutan yleisin nimi sen jälkeen, kun hän oli sukeltanut veden läpi, oli Leukothoe (OVIDIUS, Metam.). Nyt on niin, että Leukothoella tai Leukothealla on kaksi merkitystä, sillä se tulee joko sanasta "Lukoth", joka tarkoittaa samaa kuin 'valasiat' tai 'sytyttää tuleen' tai sanasta Lukoth, 'poimia tähkiä'. Maltalaisessa mitalissa jumalattaren vierellä oleva tähkä, joka yleensäe esitetään hänen kädessään, joka todellisuudessa viittaa sen salaiseen merkitykseen, että hän on Barin, "pojan", Äiti, mutta asiaan vihkiytymättömille esittää hänet Spicilegana tai "Tähk'npoimijana"—joka Hyden mukaan on "suosittu nimi naiselle, joka esitetään Neitsyen tähtikuviossa tähkäpään kera". Bryantilla esitetään Cybele kaksi tai kolme tähkäpäätä kädessään; sillä samoin kuin oli kolme erityistä Bacchusta, samoin oli vastaavasti yhtä monta "Baria" ja siksi hänet voitiin esittää kädessään joko yksi, kaksi tai kolme tähkäpäätä. Mutta palataksemme vielä maltalaiseen mitaliin, johon viitattiin, Lukothean, "Tähkänpoimijan" päästä lähtevät liekit osoittavat, että vaikka hän suklesikin vetten läpi, hän pysyy silti Lukotheana, "Polttajana" tai "Valontuojana". Ja mitalin toisella puolella olevan jumalan hiipasta lähtevät säteet käyvät täsmälleen yksiin tuon jumalan luonteen kanssa hänen esiintyessään Eleleuksena eli Faethpnina—toisin sanoen "Loistavana Barina". Tämä "Loistava Bar" Melikertan, "muurilla varustetun kaupungin kuninkaan" hahmoisena ottaa nimenomaan "Ala-Mahozimin" aseman. Olemme toisaalla esittäneet paavin olevan hänen edustajansa. Mutta hän on samalla merenjumala, joka siinä ominaisuudessa kantaa Dagonin hiippaa. Paavin kantama kalanpäähiippa osoittaa myös tässä ominaisuudessa, "merestä nousevana petona" hän on vastaansanomattomasti Melikertan edustaja.

Kun käännymme Intian legendojen puoleen, löydämme niistä todisteen täsmälleen samasta asiasta kuin minkä olemme todenneet Zarathustran ja Tammusin suhteen tulenpalvojien päämiehinä. Brahman viides pää, joka katkaistiin siitä syystä, että se aiheutti ahdinkoa kolmelle maailmalle "häikäisevillä säteillään", johon tämän teoksen tekstissä viitataan, on sama kuin Nimrod. Se tosiseikka, että viidennen pään esitetään lukeneen Vedoja eli neljän muun pään tuottamia pyhiä kirjoja, osoittaa mielestäni suksession.*

* Nykyään olemassa olevat Vedat eivät näytä olevan kovin vanhoja kirjallisina tuotteina; mutta itse legendat ovat hyvin paljon vanhempia kuin mikään Intiassa tapahtunut. Kirjoittaamisen historia näyttää olevan hyvin vanha, mutta olipa sitten Nimrodin ajoilta olemassa mitään kirjoitettuja uskonnollisia dokumentteja, joka tapauksessa niistä on ollut olemassa Veda; sillä mitä tarkoittaa sana "Veda"? Se tarkoittaa ilmeisesti täsmälleen smaaa kuin anglosaksien Edda varustettuna digamma-etuliitteellä ja molemmat tulevat ilmeisesti sanasta "Ed", 'Todistus', 'uskonnollinen muistiinmerkintä' tai 'uskontunnustus'. Tällainen joko suullinen tai kirjallinen "muistiinmerkintä" tai "tunnustus" täytyy olla olemassa alkuajoista lähtien.
Mikä tämä Nooasta alkuisin oleva suksessio sitten voisi olla? Meillä on todisteita Berosukselta, joiden mukaan Beluksen—ts. Nimrodin—aikana oli alkanut tapa tehdä sellaisia hahmoja kuin kaksipäinen Janus. Jos oletetaan, että Nooalla oli kaksi päätä merkkinä siitä, että hän oli elänyt kahdessa maailmassa. Haam on kolmas, Kuus neljäs ja Nimrod tietenkin viides. J atämä viides pää katkaistiin juuri siitä syystä, minkä takia Nimrod todellisuudessa tapettiinkin. Luulisin, että tämä intialainen myytti on avain erään Plutarkhoksen toteamuksen ymmärtämiseen, joka sellaisenaan on päällisin puolin absurdi. Se on seuraavanlainen: Plutarkhos (Symposican neljännessä kirjassa) sanoo, että "egyptiläiset olivats itä mieltä, että pimeys oli ennen valoa ja että jälkimmäinen [ts. valo] oli alkuisin uuden kuun ajan viidennen polven hiiristä. Huomaamme, että Intiassa syntyi "uusi kuu" eri mielessä kuin sana tavallisesti käsitetään ja että Intian mytologiassa oli uuden kuun syntyminen tärkeä tapahtuma ja että se lisäksi tapahtui siihen aikaan, jolloin Brahman viides pää paahtoi maailmaa sietämättömällä loistollaan. Kertomus sen synnystä kuuluu siten niin, että sekä jumalat että ihmiskunta olivta täysin tyytymättömiä siihen kuuhun, joka heillä oli. "Koska se ei antanut valoa" ja että lisäksi olivat kasvit kurjia eikä hedelmistä ollut mitään hyötyä ja että ne siksi kuohuttivat Valkoista merta [tai kuten se yleensä ilmaistaan, 'kuohuttivat merta'], kun kaikki sekoitettiin—ts. saatiin sekasortoon ja että silloin määrättiin syntyväksi uusi uusine sirppeineen ja se sai aikaan kokonaan uuden järjestelmän (Asiatic Researches). MAURICE. teoksesta Indian Antiquities luemme, että juuri tuohon aikaan, jolloin meri kuohutettiin, maa sytytettiin tuleen ja tuloksena oli suuri maailmanpalo. Mutta kuun nimi on Intiassa Soma tai Som (sillä lopussa oleva a on vain henkäys ja sana sisältyy myös kuuluisan temppelin Somnautin nimeen, jok tarkoittaa samaa kuin "Kuun Herra") ja kuu on Intiassa miespuolinen. Koska tämä tapahtuma on symbolinen, herää luonnollisesti kysymys, ketä tarkoitti kuu tai kuunsirppi, joka syöstiin alas maailman viidennen sukupolven aikana? Nimi Som osoittaa heti, kuka hänen on täytynyt olla. Som on vain Seemin nimi; sillä Seemin nimi tulee nimestä Shom, 'nimittää (virkaan)', ja se esitetään joko muodossa Som tai Sem, niinkuin se kreikaksi esitetään; ja nimenomaan siksi, että päästäisiin eroon Seemistä (joko hänen isänsä kuoleman jälkeen tai kun hänen vanhuutens avaivat iskivät häneen), kun maailman viides sukupolvi joutui sekasortoon ja maailma syttyi tuleen. Seemin olemuksen vertaaminen kuuhun käy ilmi, jos ajattelemme sitä tapaa, jolla hänen isäänsä Nooaa symboloitiin. Perheen päätä verrataan Raamatussa aurinkoon niinkuin Joosefin unessa (1.Moos.37:9) ja on helppo ymmärtää, miten Nooan jälkipolvi tulisi pitämään häntä auringon asemassa maailmassa; ja sen mukaisesti ovat Bryant, Davies, Faber ja muut yksimielisesti katsoneet, että pakanamaailma piti Nooan symbolina aurinkoa. Kuitenkin kun hänen nuorempi poikansa—sillä Seem oli nuorempi kuin Jaafet—(1.Moos.10:21) astui isänsä sijaan, jota maailma oli verrannut "suurempaan valoon", vertasivat varsinkin ne, jotka eivät pitäneet hänestä ja jotka kapinoivat häntä vastaan, "pienempään valoon eli kuuhun.*

*"Mitä valtakuntaan tulee, toteaa Oriental Oneirocrities, että aurinko on kuninkaan symboli ja kuu hänestä vallassa seuraavan symboli." Tämä DAUBUZin teoksesta Symbolical Dictionary otettu lause, jota oppineen ystäväni pastori A.Forbesib viisaat huomiot kuvaavat, osoittaa, että johtopäätös, johon olin tullut ennen kuin olin lukenut sitä, koskien kuun symbolista merkitystä on sopusoinnussa itämaisen ajattelutavan kanssa.
Hiirien tuottama valo tänä aikakautena vahvistaa täsmälleen nämä johtopäätökset. Hiiri on kaldeaksi "Aakbar"; ja arabiankielen ja turkin ja muutamien muiden itämaisten murteiden Gheberistä tai Kheberistä tulee "Akbar" kuten tunnetussa muslimisanonnassa "Allar Akbar", "Jumala on suuri". Niin että koko Plutarkhoksen lausuma tarkoittaa, kun siitä riisutaan kaikki älytön roska, vain nimenomaan tätä, että Guebresit eli tulenpalvojat tuottivat valon, kun Nimrod asetettiin asemaansa eikä Seemiä Nooan edustajaksi ja maailman suureksi valoksi.

Tulenpalvojien pää, Zarathustra


Muiden todisteiden ohella saattaa seuraava ehkä todistaa sen, että Zarathustra oli tulenpalvojien pää. Puhumattakaan siitä, että nimi Zarathustra (Zoroaster) on lähes synonyymi sanalle tulenpalvoja. Plutarkhoksen todistus on painava: "Plutarkhos sanoo, että Zarathustra vakiinnutti tietäjät kaldealaisten keskuuteen ja persialaisilla oli heitä jäljitellen myös omansa (tiewtäjänsä).* Arabian historiasssa kerrotaan myös, että zaradussit eli zerdushtit eivät alun perin perustaneet tietäjien ja persialaisten uskontoa, vaan (ainoastaan) uudistivat sen sen oltua jakautuneena useisiin lahkoihin."
* Sen, että tietäjäinstituutio on peräisin muinaisuudesta, todistaa Aristoteleen lausunto, johon jo olemme viitanneet, joka on säilynyt Theopompuksella, minkä perusteella niitä voidaan pitää "vieläkin vanhempina kuin egyptiläisiä", joiden historia on tunnetusti vanha. (Theopompi Fragmenta MULLERilla).
Agathias antaa samanlaisen todistuksen. Hän esittää käsityksenään, että tulen palvonta tuli persialaisille kaldealaisilta. Curtiuksen perusteella voidaan päätellä, että persialaiset tietäjät olivat "pyhän ikuisen tulen" vaalijoita. Hän toteaa, että heidän edessään kannettiin tulta "hopeisilla alttareilla"; Strabon tekstistä (Geograph.)taas käy ilmi, että "tietäjät pitivät alttarilla tuhkaa ja kuolematonta tulta", ja Herodotus puolestaan kertoo, että "ilman heitä ei mitään uhria olisi voitu uhrata". Tulenpalvonta oli olennainen osa persialaisten tietäjien järjestelmää (WILSON, Parsee Religion). Persialaiset tietäjät eivät esittäneet keksineensä tätä tulenpalvontaa; mutta heidän tunnetun tarinansa mukaan se on peräisin aina Hoshangin, Babylonian perustaneen tahmureiden isän päiviltä (WILSON)—ts. Nimrodin ajoilta. Tätä vahvistaa, kuten olemme todenneet, että eräässä Apollodoruksen katkelmassa Ninus esitetään tulenpalvojien päänä. Tätä kohtaa lainatessaan Layard esittää olettamuksen, että Ninus ei ole sama kuin Zarathustra (Nineveh and its Remains); mutta voidaan todistaa, että vaikka monia muitakin kutsuttiin nimellä Zarathustra, viittaavat kaikki todisteet yhdessä siihen, että Ninus ja Nimrod ja Zarathustra olivat yksi ja sama. Zarathustrasta kerrotut tarut osoittavat, että hän oli tietäjä (magus) ja lisäksi taistelija (ARNOBIUS). Plato sanoo, että Eros Armenius (jonka CLERICUS teoksessaan Di Chadaeis toteaa olleen sama kuin neljäs Zarathustra) kuoli ja nousi ylös kymmenen päivän kuluttua kuoltuaan taistelussa; ja että sen, mitä hän väitti saaneensa tietää Hadeksessa, hän uskoi ihmisille uudessa elämässään (PLATO, De republica). Olemme todenneet, ettei alkuperäisen Zarathustran, Nimrodin kuolema ollut seurausta kaatumisesta taistelussa; mutta silti tämä taru taistelija-Zarathustrasta tukee täysin sitä olettamusta, että alkuperäinen Zarathustra, alkuperäinen tietäjien pää ei ollut ainaoistaan pappi, vaan taistelija-kuningas. Kaikkiallla kutsutaan zarathustralaisia eli tulenpalvojia nimituksellä Guebres tai Gabrs. 1.Mooseksenkirjan 10:8 todistaakin, että Nimrod oli "gabreista" ensimmäinen.

Samoin kuin Zarathustra oli tulenpalvojien pää, samoin oli ilmeisesti Tammuskin. Olemme jo nähneet riittävästi todisteita, jotta voimme tunnistaa Tammusin ja Nimrodin; mutta muutama sana vielä, jotka antavat lisävalaistusta alkuperäiseen tulenpalvontaan. 1. Ensiksikin Tammusin ja Adoniksen on todistettu olevan sama jumala. Hieronymus, joka eli Palestiinassa, kun Tammusin rituaaleja noudatettiin aina siihen saakka, jolloin hän kirjoitti teoksensa Commentary on Ezekiel, ilmaisee erityisesti, että Tammus ja Adonis olivat sama ja kuvailee, miten juutalaiset naiset itkivät Tammusta; ja Hieronymuksen todistusta tästä asiasta pidetään yleisesti luotettavana. Tammusin eli Adoniksen rituaalit olivat Syyriassa olennaisilta osiltaan samanlaiset kuin Osiriksen rituaalit. Tämän osoittaa hätkähdyttävällä tavalla Lucian (De Dea Syria) ja Bunsen tavallaan yhtyy siihen. Tässä teoksessa on todistettu laajasti Osiriksen ja Nimrodin henkilöys. Kun siis todistetaan, että Tammus tai Adonis on sama kuin Osiris, siitä seuraa vääjäämättä, että Tammus on tietenkin sama kuin Nimrod. Ja tämä käykin täysin yksiin Bionin sanojen kanssa hänen teoksessaan Lament for Adonis, jossa hän esittää Venuksen joutuvan suunniltaan surusta, niinkuin bakkantti, Adoniksen kuoltua ja syöksyneen halki metsien ja laaksojen ja "huutaen assyrialaista aviomestään". Se käy täysin yksiin Maimonideksen lausunnon kanssa, jonka mukaan silloin kun Tammus tapettiin, tapahtui tuon kuoleman suuri valittamisnäytös Babylonian temppelissä. 2. Jos siis Tammus on sama kuin Nimrod, osoittaa nimen merkityksen tutkiminen Nimrodin yhteyden ensimmäiseen tulenpalvontaaan. Sen perusteella, mitä olemme tähän saakka esittäneet, ei tarvita sen enempää perusteluja osoittamaan, että kaldealaiset olivat ensimmäisiä, jotka ottivat k'yttöön kuninkaiden nimien voiman (SYNCELLUS), ja koska Nimrod oli vastaansanomattomasti ensimmäinen noista kuninkaista ja siten myös ensimmäinen, joka käytti arvonimeä Molok eli kuningas, joten hänen kunniakseen tapahtui se, kun "he laittoivat lapsensa kulkemaan tulen läpi Molokille" [Engl Raamatussa "children were made to pass through the fire to Moloch" (Chron.32:35)]. Mutta tuon tulen läpi kulkemisen tarkoituksena oli epäilemättä puhdistus. Nimi Tammus viittaa selvästikin tähän, sillä se tarkoittaa "tehdä täydelliseksi", ts. "puhdistaa"* "tulella"; ja jos Nimrod oli tulenpalvonnan alkuunpanija, kuten Paschal Chronicle ja historian yleinen mielipide hänen esittävät olleen, ilmaisee tuo nimi täsmälleen hänen ominaisuutensa siinä suhteessa.

* Tulee sanoista tam, 'tehdä täydelliseksi', ja muz, 'polttaa'. Raamatussa olla "puhdassydäminen" tarkoittaa aivan samaa kuin olla "täydellinen sydämeltään". Vedenpaisumuksen yhteydessä tunnettu nimi Deucalion näyttää liittyvän vedenpalvojiin. Dukh-kaleh tarkoittaa samaa kuin 'puhdistaa pesemällä' ja tulee sanoista Dikh, 'pestä' (CLAVIS STOKH), ja Khaleh, 'tehdä täydelliseksi' tai 'täydellistää'. Jälkimmäisestä verbistä saatava substantiivi, joka esiintyy Aikakirjojen 4:21:ssä osoittaa, että juurisana tarkoittaa 'puhdistamista' ja sanonta "täydellinen kulta" on Septuagintassa aivan oikein esitetty ilmaisuna "puhdas kulta". Joskus on jumalten kuninkaasta käytettyt nimeä, joka liittyy tähän. Tuo nimi on "Akmon". Mikä on sen merkitys? Se on ilmeisesti vain kaldealainen muoto hepreankielen sansta Khmn, 'polttaja', josta tulee Akmon samalla tavoin kuin hepreankielen sanasta Dem, 'veri', tulee kaldeankielessä sana "Adem". Hesychius sanoo, että Akmon on Kronos, sub voce "Akmon". Vergiliukselta (Aeneid) löydämme tämän nimen yhdyssanassa, joka on täydellinen synonyymi sanalle Tammus, jossa Pyracmon on yhden runoilijan kolmesta kuuluisasta kykloopista esittelemän kykloopin nimi. Olemme nähneet, että alkuperäiset kykloopit olivat Kronos ja hänen veljensä ja johdettaessa nimi sanasta "Pur", joka on kaldealainen muoto sanoista Bur, 'puhdistaa' ja "Akmon", se tarkoittaa yksinkertaisesti samaa kuin 'puhdistava polttaja'.
On kuitenkin ilmeistä Zarathustraa käsittelevän säkeen perusteella, joka on esitetty toisaalla, että tulta itseään palvottiin Tammusina, sillä sitä kutsutaan nimityksellä "Isä, joka teki kaiken täydelliseksi". Eräässä suhteessa tämä edusti tulta Luovana jumalana; mutta toisessa suhteessa ei ole epäilystäkään siitä etteikö sillä viitattu ihmisten "täydellistämiseen" "puhdistamalla" heidät. Ja se täydellisti erityisesti ne, jotka se nieli. Tämä on juuri se ajatus, joka on saanut niin monet intialiaset lesket ikiajoista aina tähän päivään saakka tuhoamaan itsensä aviomiestensä hautajaiskekojen päällä. Tällä tavoin itsensä polttamalla tuhoavaa naista pidetään siunattuna, koska hänestä siten tulee Suttee*—ts. 'polttamalla puhdistettu'.

*MOORin Pantheon, "Siva". Itsensä polttavasta naisesta käytetty epiteetti kirjoitetaan "Sati", mutta lausutaan "Suttee" [sattii] kuten yllä.
Ja tämä sovitti epäilemättä myös niiden lasten vanhemmat, jotka uhrasivat lapsensa Molokille julmana uhrina, vaalittaessa uskoa, jonka mukaan tuli, joka poltti heidät, "teki heidät myös täydellisiksi" ja takasi heille siten iankaikkisen onnellisuuden. Koska sekä tulen läpi kulkeminen että tulessa polttaminen olivat olennaisen tärkeitä rituaaleja Molokin eli Nimrodin palvonnassa, se on samalla argumentti, jonka mukaan Nimrod oli Tammus. Täydelliseksi tekevän eli puhdistavan tulen pappina ja edustajana hän toimitti tulen täydelliseksi tekevää eli puhdistavaa työtä ja siksi häntä kutsuttiin sen nimellä.

Samoin jatkui asiaintila kuten jo aikaisemmin on todettu, vielä jopa nk. kristittyjen keisatienkin aikana; jotka omantuntonsa takia määräsivät jonkun pakanan sijaisekseen ylipapin räikeimmin pakanallisissa toimituksissa (jolloin tuo sijainen toimi heidän nimissään ja heidän auktoriteetillaan) aina Gratianuksen hallintoon saakka, joka, kuten Gubbon osoittaa, oli ensimmäinen, joka kieltäytyi esiintymästä pakanallisen ylipapin epäjumalanpalvelukseen kuuluvaan rekvisiittaan sonnustautuneena tai toimimaan ylipapin ominaisuudessa. Kaikesta tästä käy nyt ilmi, että pakanuus hävitettiin Rooman valtakunnasta, kun Pontifex Maximuksen virka häivytettiin, ja kaikki pakanuuteen kuuluvat arvohenkilöt sysättiin alas vaikutusvaltaisilta istuimiltaan, joilta käsin he käyttivät voimaa, jota heidän oli vielä sallittu jossain määrin harjoittaa, ei se merkinnyt ainoastaan sitä, että Rooman tulinen lohikäärme oli nyt syösty alas, vaan alas oli syösty itse Babylonian tulinen lohikäärme. Tässä oli kysymys siitä, että symbolisessa mielessä Nimrodin todelliselle ja lailliselle seuraajalle tapahtui uudelleen se sama, joka oli antanut alunperin aihetta huudahdukseen "Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika!" [Engl Raamatussa: "How art thou fallen from heaven, O Lucifer, son of the morning!"]

Samoin kuin Zarathustra oli tulenpalvojien pää, samoin oli ilmeisesti Tammuskin. Olemme jo nähneet riittävästi todisteita, jotta voimme tunnistaa Tammusin ja Nimrodin; mutta muutama sana vielä, jotka antavat lisävalaistusta alkuperäiseen tulenpalvontaan. 1. Ensiksikin Tammusin ja Adoniksen on todistettu olevan sama jumala. Hieronymus, joka eli Palestiinassa, kun Tammusin rituaaleja noudatettiin aina siihen saakka, jolloin hän kirjoitti teoksensa Commentary on Ezekiel, ilmaisee erityisesti, että Tammus ja Adonis olivat sama ja kuvailee, miten juutalaiset naiset itkivät Tammusta; ja Hieronymuksen todistusta tästä asiasta pidetään yleisesti luotettavana. Tammusin eli Adoniksen rituaalit olivat Syyriassa olennaisilta osiltaan samanlaiset kuin Osiriksen rituaalit. Tämän osoittaa hätkähdyttävällä tavalla Lucian (De Dea Syria) ja Bunsen tavallaan yhtyy siihen. Tässä teoksessa on todistettu laajasti Osiriksen ja Nimrodin henkilöys. Kun siis todistetaan, että Tammus tai Adonis on sama kuin Osiris, siitä seuraa vääjäämättä, että Tammus on tietenkin sama kuin Nimrod. Ja tämä käykin täysin yksiin Bionin sanojen kanssa hänen teoksessaan Lament for Adonis, jossa hän esittää Venuksen joutuvan suunniltaan surusta, niinkuin bakkantti, Adoniksen kuoltua ja syöksyneen halki metsien ja laaksojen ja "huutaen assyrialaista aviomestään". Se käy täysin yksiin Maimonideksen lausunnon kanssa, jonka mukaan silloin kun Tammus tapettiin, tapahtui tuon kuoleman suuri valittamisnäytös Babylonian temppelissä. 2. Jos siis Tammus on sama kuin Nimrod, osoittaa nimen merkityksen tutkiminen Nimrodin yhteyden ensimmäiseen tulenpalvontaaan. Sen perusteella, mitä olemme tähän saakka esittäneet, ei tarvita sen enempää perusteluja osoittamaan, että kaldealaiset olivat ensimmäisiä, jotka ottivat k'yttöön kuninkaiden nimien voiman (SYNCELLUS), ja koska Nimrod oli vastaansanomattomasti ensimmäinen noista kuninkaista ja siten myös ensimmäinen, joka käytti arvonimeä Molok eli kuningas, joten hänen kunniakseen tapahtui se, kun "he laittoivat lapsensa kulkemaan tulen läpi Molokille" [Engl Raamatussa "children were made to pass through the fire to Moloch" (Chron.32:35)]. Mutta tuon tulen läpi kulkemisen tarkoituksena oli epäilemättä puhdistus. Nimi Tammus viittaa selvästikin tähän, sillä se tarkoittaa "tehdä täydelliseksi", ts. "puhdistaa"* "tulella"; ja jos Nimrod oli tulenpalvonnan alkuunpanija, kuten Paschal Chronicle ja historian yleinen mielipide hänen esittävät olleen, ilmaisee tuo nimi täsmälleen hänen ominaisuutensa siinä suhteessa.