IRC-Galleria

Muistin taas, että kuolen jonain päivänä vielä. Ajatus vähän huolestuttaa. Millaista on sitten kun on kuollut? Mitä silloin pitää tehdä? Minulta jää varmasti tekemättömiä töitä, mitä niille käy?
Mitähän minun pitää olla tehnyt siihen mennessä? Oletan saavani syövän, koska olen tervein meistä toistaiseksi, ja koska se vaan sopisi elämääni. En tosin välttämättä kuole siihen. Tuntuu varmaan hirveältä jos joku sisaruksistani kuolee ennen minua. En tahdo edes ajatella kuka se olisi. Hyi, ei tahdo, ei saa.

Suihkuni alkoi tunti sitten toimia itsekseen. Vettä vaan suihkusi, eikä sitä saatu loppumaan kuin sulkemalla vedentulo koko talosta. Oikeastaan minua pelottaa nyt. Se oli tietty joku hirviö joka halusi mennä suihkuun, ja me keskeytettiin, niin nyt se tahtoo kylpeä mun veressä. Riittääköhän kuukupillinen? (Aijoo, löytyi pikku ongelma siitä; kun talosta on vedet poikki, mites huollat? No, odottakoon kunnes ne toimii taas, huomen aamulla hetken ja noin.)

Yksikään bändi ei ole koskaan ollut mun tukena elämän suurissa mullistuksissa tai kriiseissä.

Ei mulla ole mitään biisejä mihin liittyy jotenkin erityisesti muistoja. Ja onkin, niin tosi laimeita, sellaisia ettei ne välttämättä tule mieleen, ja jos tuleekin niin ei niissä paljoa ole.

No nyt ämpärissä olevat varmaan saa mut muistelemaan englantia aina.
Ja kun kuuntelen nuoruuteni radiokanavaa (...joka siis soittaa yhä samoja biisejä kuin silloin) pääsen niihin fiiliksiin.

Mutta sitten, kirjoihin kyllä liittyy muistoja, tunnetiloja, tätä olen lukenut siellä, siinä fiiliksessä, silloin. Ehkä se korvaa. Kirjoihin tarttuvia muistoja vaan ei oikein voi jakaa kenenkään kanssa, hei muistatko kun luettiin se.. ei vaan toimi.

Mulla on sinapinoranssit sukat. Sellaista väriä ei olekkaan.

Ostin vihdoinvihdoin knallin. Maksoi punnan, kymmenen lienee lähtöhinta. Jeejee.

Ja alessa oli myös se yksi ihana pikkulaukku, jipii. Kohta mulla on verkkosukkahousut joka väriä. Ja hiuskorosteita kuten englannissa kuuluu. Mustaa glitteriä, mitä muuta voit muka unelmoida.

Suomeen palattuani kaipaan luultavasti ensimmäisenä englannin kauppoja ja niiden valikoimia.
Suomessa odottaa paluu ylihinnoiteltuihin erikoiskauppoihin, seksikauppoihin, satunnaisiin kirppislöytöihin (ok, suomessa on ehkä paremmat kirppikset kuin täällä) ja epätoivoon. Mutta hahaa, nyt taitaa minulla kyllä olla vaatetta niin ettei hetkeen välttämättä tarvitse hankkia.

Että mua ällöttää, kun Clairesin hintalapussa on iso ekomerkki ja alla lukee: "25% tästä hintalapusta on tehty kierrätysmateriaaleista". Huhhuh. Pyhitetty olkoon hän.

Mutta summa summarum, englantilaiset osaa hattujutut. Kiinnitettäviä rusetteja, kukkasia, höyheniä ynnä muuta sälää, ja niitä hattuja mihin kiinnittää. Tekisi mieli tehdä kenkägallerian lisäksi hattugalleria, mutta luulen että niistä ei oikein saa kunnon kuvia.

Tanja tykkää kengistä, Lotta hatuista. Tanjasta saa kuvan, Lotasta ei. Semmoinen se minun jekku on.

Ps. Jään minä kaipaamaan myös hotteja poikia (ei se ole homo joka pukeutuu niin että jalat menee veteläksi), ihanaa aksenttia, erilaista kirjallisuutta, puntaa (miettikää ny, kulmikas kolikko, juhuu), ja myös naisten pukeutumista. Paljon räväkämpää.

Ruokaa ei tule ikävä. Suomalainen ruoka on ravitsevampaa, täydempää (eli ei valkeaa tyhjää mössöä), ja maukkaampaa. Säätä en kaipaa. Talvella oli jäätävän kylmää, kesällä paahtavan kuumaa. Ainainen sade ja tuuli. No, aikansa niitäkin kyllä katseli.

Hyttysiä täällä ei ole. Piste siitä.

Reililippu tuli.

Ostin kankaat pörrö(furry)shortseihin. Ja lolimekkoon.

Kaksi pakettia kondomeja. Muistatteko elokuvasta "Rakkautta vain" sen brittiaksenttisen, jolla oli rinkassa pelkkiä kodomeja? Ryhdynköhän seksituristiksi...

Kohta kaikki on koossa. Tuntuu etukäteen jo hurjalta, että huone tyhjenee. Voi miten kolkko siitä tulee. Ehkä.

Sairas - sairaampi - mun matkasuunnitelma.

Jaan kuulkaa sen vielä minuutilleen teidän kanssa, niin voitte sitten niiden parin viikon aikana miettiä että "juu-u, nyt se on tuolla, väsyneenä, märkänä ja kylmissään, ja pääsee nukkumaan seuraavan kerran noin kolmen päivän päästä, taapertaa menemään. onkohan se syönyt taas mitään, luultavasti ei".

Mulla on siellä tiedossa useempi aamuyö, jolloin tulen kaupunkiin puoliltaöin ja lähden jatkamaan kuuden aikaan. Onpahan aikaa ajatella. Haudassa ehtii levätä.

Jos joskus cossaan, valitsen jonkun hahmon Taikahuilu-oopperasta, luultavasti Yön Kuningattaren (koska ne muut siellä on muistaakseni nössöjä).
Laitan tummansinistä hopeisilla tähdillä kirjottua kangasta. Vaikka sen mun mustan jättimekon päälle. Ja teen sellaisen pystykauluksen kuun kuvilla. Laitan hiukset ylös ja peitän ne sinisellä harsolla. Tumma meikki, vaalea iho. Tähtitaikasauva. Hmm, olisikohan silinteri sopimaton... Eikun, tahdon kruunun. Ja glitteriä kasvoille. Pitkät mustat käsineet. Pitää harjoitella korkeita lauluääniä. Hihansuihin lisäkkeet, jotka yltää maahan asti. Korsetti. Matalat kengät. Ei ne tosin kuitenkaan näy.
http://www.bimp.uconn.edu/images/gift_shop/print_Queen%20of%20the%20Night.jpg
Jaan mustia ruusuja, terälehtien reunassa on kimmalletta. Syön mustikkajugurttia.

http://www.youtube.com/watch?v=KchLQaPxViY&feature=related

Naurattavaa minusta on se, että muovikassien ostaminen maksaa enemmän kuin puuvillaisen kangaskassin, mutta kangaskassia pitää käyttää vuosi ennen kuin siitä tulee ekologisempi. Oletetaan, että yksi muovikassa kaupassa maksaa 20snt. Kangaskassin saa, vaikkapa kahdella eurolla. Jos ostata joka kerta muovikassin (kaksi kolmesta ostaa), kymmenen sellaisen hinnalla saisit kangaskassin. Joka muuten todennäköisesti kestää, sanokaamme pari vuotta, näin alkuun. Miksi ihmiset on niin hölmöjä? Vai onko ne? No, minä en ole koskaan ostanut muovikassia.

Vanhemmillani on aina mukanaan kauppakassi. No ihmekös tuo, kun kauppaan meno suunnitellaa muutenkin. Oih, fiksut vanhempani. Olen ylpeä.
Itseasiassa minimaalihen halveksunta ilmestyy mieleeni aina kun kaupassa ostetaan muovikassi.
Miettikää, millainen maailma olisi jos kukaan ei ostaisi muovikasseja.

Tänä vuonna olen vastaaottanut kaksi: pergamenth-kaupasta, koska niillä on niin kauniit ja uusiokäytän sen, ja korsettia ostaessani. Lisäksi olen ottanut korkeintaan kaksi paperikassia. Muuten olen joko muistanut kangaskassin, survonut kamat käsilaukkuun tai kantanut kädessä. Ainut ongelma on hatarahko muistini, muuten olisi aina kankainen kassi mukana. En enää edes tahdo ottaa muovikassia. En tiedä saanko siitä taivaspinnoja.

Ainiin. Maapallo on selvinnyt aika monista vitsauksista elämänsä aikana. Luuletteko te tosiaan, että se tuhoutuu... muovikassien takia? Naureskelen.

Mutta, nyt kun olen menossa tuolle matkalle, tarvitsen muovkasseja; märille roskille, mahdollisesti vuotaville puteleille, likaisille vaatteille.

Vilkase tää:
http://plasticshoppingbagfree.org.nz/facts-and-figures

Aamulla herätessäni olin, kuten illalla, verenneito.

www.kuukuppikunta.fi

Naisen sisällä ei anatomisesti ottaen ole juuri tuntoa (lakatkaa se orgasmien teeskentely). Eikö se ole merkki siitä, että sinne voi ja saa laittaa juttuja. En aio heti tilaisuuden tullen salakuljettaa huumeita, mutta ei tulisi mieleenkään vastustaa kuukuppia.

Olisin merenneidoksi. Kylmä, vapaa. Eikä pelottaisi enää isot vedet. Ikuinen elämäkin kelpaa. En kyllä tiedä vaihtaisinko kirjat kimaltaviin juttuihin. Olen aina ajatellut että kuolemattomana sitten lukisin kaiken mitä ikinä on julkaistu. Mutta maailman vesin lävitse uiskentelu, viattomien kuolevaisten houkuttelu kikatuksella, ja niiden jättäminen sitten yksinäisille autiosaarille, se onnistuisi. Pitkät hiukset hulmuamassa kun uin läpi mitä-ne-vedenkasvit-olikaan:ton. Laulaisin ihan käsittämättömän kauniisti. Hieno pyrstö, sininen, ja simpukat rinnoilla. Sitoisin meritähden niihin pitkiin hiuksiin. Ja helmikorvakorut. Nauraen livahtaisin karkuun haita. Rantakiville lekottelemaan.

Juostaan aikaa säästämään. Sitä mä mietin, että kun sitä aikaa niin säästetään ja säästetään, niin mihin se säästynyt aika käytetään?