IRC-Galleria

No niin, minulla ei ole tapana päästää ihmisiä lähelle.
Ei sen puoleen, että minä niitä edes kaipaisin.
Kyllä minä kannan suruni ja murheeni, huoleni ja ongelmani itse.

Ja jos minä ryömin miinakentän läpi, se tapahtuu täysin omasta vapaasta tahdostani.
En minä voi syyttää ketään niistä lukemattomista virheistä, joita olen tehnyt. En vedota siihen, että minua olisi "johdettu harhaan". Itse minä olen kokonaan vastuussa omasta elämästäni ja kaikista teoistani. Olen se henkilö, joksi olen itseni tehnyt. Voin vain tarjota niille hyvän tekosyyn; se tuntui sillä hetkellä täysin hyvältä idealta.

Minulla on sisälläni kipinä, vaikken tiedä mitä hittoa olen tekemässä Todellisessa Maailmassa, mutta se kipinä suojaa minua maailman kuonalta. Kutsu sitä sitten vaikka Onneksi. Se voi olla hyvä nimi sille. Kenties minun pitäisi harjoitella läheisyyttä, ja hieman laskea suojamuurejani, jotta uusien ihmisten tulo elämääni helpottuisi. Kenties, mutta säilyttäisinkö silloin Onneni? Sen joka suojellut minua? Turha on turhaa, ja siitä on päästävä eroon, että tilaa riittäisi sille mikä oikeasti merkitsee jotain.

***

Sanoihin voi hukkua.
Ne ovat vaarallisia.
Ne elävät omaa elämäänsä.
Jos niiden antaa.

Elämää internetissä.
Peilimaailmassa.
Tarinassa ei vain ole Liisaa.

Virheet voivat olla hetkellisesti hyvä idea.
Tekosyy, joka kattaa kaiken.
Paitsi sen, että kokeili
tylpällä veitsellä.


****

Koko alkava vuosi on ollut yhtä henkistä turpaansaantia.
Ilmeisesti kohtalo vie juuri sinne minne pitääkin,
ja minun on vain annettava periksi. Otettava oppia niistä virheistä,
joita on tullut tehtyä, ja korjattava ne. Opittava läksyni.

Kun vain joku ensin kertoisi mikä se on.
Tällä hetkellä minulla itselläni ei nähkääs ole
mitään vitun aavistustakaan koko asiasta.

Selviääkö kaikki?
Varmasti. Tottakai.

Millon...? Se onkin jo ihan toinen kysymys.

***

Tänään voisi tehdä mieli vaikka vetää pää täyteen.
Ei se helpottaisi, ei olisi edes hyvä idea. Mutta luojani,
nyt se voisi kuitenkin tehdä ihan hyvää.

Maailma ei järky radaltaan, ei mitkään taivaankannen tähdet himmennä loistoaan vaikka poika ei rakastakaan tyttöä. Vaikka tytöstä tuntuu, että jäätyy hitaasti hengiltä ja sielu kuristuu sen painon alla ettei koskaan kyennyt koskettamaan pojan maailmaa. Maailmaa, joka on suurista lakeuksista avara ja täyttyy kunnianhimoisten susien kutsuista.

Ja tyttö koitti niin kovasti piirtää sormenpäillä omaa jälkeään pojan olemukseen hitaasti ja hellästi ja täynnä rajatonta rakkautta, mutta kylmä sade huuhteli ne pois. Ne eivät kestäneet edes muistoissa ja liian nopeasti poika unohti tytön. Unohti koska niin on hyvä ja helppo ja parempi ja naisia on maailman markkinat täynnä. Maalattuja ja kauniita naisia ja sellaisia, jotka eivät kanna turhia toiveita sylissään. Naisia, jotka sopivat pojalle paljon paremmin.

Mutta tyttö sulki sydämeensä muiston pojasta ja niistä hetkistä, jolloin tytön oli hyvä ja lämmin olla pojan kanssa vaikka tieto tulevasta erosta soikin jossain mielen perukoilla vahvana helvetin kellojen lailla, koska tuollaiset pojat eivät koskaan opi rakastamaan vaikka rakastelisivatkin, koska maailma on heille paljon suurempi ja houkuttelevampi kuin mikään muu. Oman aikansa tyttö kantoi muistoa pojasta hellänä mukanaan, koska vaikka nuo hetket vielä olivat arpia tytössä, ne olivat syntyneet halusta olla ihminen pojalle. Eikä koskaan, jos kulkee sydän kämmenellä, säily ehjänä ja välty surulta ja kivulta, mutta sekin on parempi kuin olla koskaan tuntematta mitään. Eikä elämä lopu, se virtaa ja vaihtaa suuntaa joen lailla ja silottaa rosoisenkin kiven lempeästi ja huomaamatta eikä tyttö vihaa koska ei pysty siihen. Ei ole mitään vihattavaa. Kuinka koskaan voisi vihata olemattomiin jotain niin kaunista kuin ne hetket, jotka tyttö ja poika kerran jakoivat? Tässä ajassa ja paikassa riittää että rakasti.

Ja niin tyttö toivottaa pojalle hyvää matkaa ja päästää irti. Ajatuksen pojasta on hyvä antaa mennä ja kiittää siitä kaikesta, jota rakkaus tytön elämään toi vähäksi aikaa ja jatkaa matkaa eteenpäin kohti uusia seikkailuja, uusia tarinoita elämän satukirjassa. Ja tyttö vetää peiton uniensa katoksi ennen kuin uusi huominen koittaa.

Älä katsele minua noin. Minä näen kuinka ajatuksesi juoksevat. Minä saatan jopa kuulla sen. Hiljaisen äänen joka sinusta lähtee. Se täyttää tämän hetken ja minä pelkään sitä. Tuomiota, joka piilee katseessasi. Hiljaisuudessa, joka on pakko rikkoa. (Riko se, riko nyt.) Sytytän tupakan ja katselen kuinka savu kohoaa kattoa kohti. Sekin pakenee sinua. Minunkin tekisi mieli. Luoja kuinka minun tekisikään mieli nousta ja lähteä. Ei sellaista suloista voittoa sinulle kuitenkaan. No, puhu nyt. Älä piinaa minua. Ajatuksia, ajatuksia, ajatuksia… ja hiljaisuus jatkuu.

Siirtelet kahvikuppia hitaan varmasti. Se on sinun tapasi leikkiä. Minä tunnen tuon tavan. Joskus aikaisemmin, kun kaikki oli vielä uutta ja viehättävää sinussa minä pidin tuosta tavasta. Nyt se vain ärsyttää. Anna sen saatanan kupin jo olla! Jätä se rauhaan! Puhu minulle! Jokainen ihokarva ruumiissani on jo kauan aikaa sitten noussut pystyyn, kauhu kiertää vatsassa, se on lamaannuttanut minut ja sanat ovat unohtuneet. Kaikki ne puheet joita olin kauan mielessäni opetellut ja kerrannut tätä tilannetta varten. Kun sinä olet jättämässä minut.

Ei näin pitänyt käydä. Sinä olit minun avaimeni onneen. Minä luotin ja uskoin sinuun, siihen että minä sinulle riittäisin. Kaikkiin niihin sanoihin, lupauksiin joihin minut hukutit. Ja samat sanat tulevat minut nyt tappamaan. Särkemään sieluni ja lakaisemaan sen maton alle. Ei niin ettei elämä jatkuisi, totta kai se jatkuu. Kohta minä otan laukkuni, nousen ylväästi pää pystyssä tästä tuolista ja kävelen tuosta ovesta ulos eikä kukaan, ei kukaan koko kahvilassa tiedä että sinä minut olet tappanut. Että ulospäästyäni nielen kyyneliä ja poltan liikaa tänä iltana koska viha täyttää minut. Viha sinua kohtaan. Sinua, jota minä rakastin vielä eilen enemmän kuin elämää.

Pyysinkö minä liikaa? Sidoinko minä sinua? Seisoinko tiellä matkallasi kohti jotain suurempaa ja parempaa (parempaa kuin minun rakkauteni)? Minä tiedän, on turha kysyä, etsiä vastauksia kysymyksiin, jotka palavat sisälläni kaipuusta totuutta kohtaan yhtä paljon kuin uteliaisuudesta ja tahdosta kiduttaa itseäni vielä viimeisen kerran vuoksesi. Minä niin haluaisin tietää. Mutta nyt ei edes kannata täyttää hetkeä kysymyksillä. Minä tarvitsen kaiken energiani, kaiken tilan ja koko olemukseni ja vahvuuteni siihen, että ilma riittää hengittämiseen. Ja sitä paitsi... minä pelkään vastauksiasi.

Ei ei ei… älä itke. Nyt se on sanottu. Viimeiset sanat, viimeiset hyvästit ja tilanne jää riippumaan kahvikuppien yllä painostavana ja kosteana. (No.. tunnustele itseäsi nainen. Vieläkö hengität? Jatkuuko elämä?) Sytytän uuden savukkeen. Tunnen kuinka se lämmittää kylmiä sormiani ja mietin tältäkö se tuntuu kun sielu jäätyy.

Muistutan itseäni, että varmaan olisi viisasta jo nousta ja lähteä. Hyvä idea. Pakkaan tavarani, piilotan omaisuuteni laukkuun ja puhallan savurenkaita. Niin… se puhe, se jota aloin opettelemaan jo ensimmäisellä kerralla kun varoitusäänet, ne pienet helvetintiut alkoivat soimaan mielessäni. Miten se alkoi.. tai päättyi? Niin, muistanhan minä. ”Kiitos vitusti ei mistään” sanon hymyillen. Toivotan hyvää päivänjatkoa ja lähden. Siniset silmät porautuvat loittonevaan selkääni mietteliäinä ja tunnen sen. Huomaan tuntevani kummallista mielihyvää. Tänä iltana päätän soittaa musiikkia, itkeä vähän ja polttaa paljon. Huomenna alkaakin jo sitten kaikki muu. Kaikesta kivusta, pahasta olosta ja surusta huolimatta elämä ei tähän loppunut.

En minä paljoa vaadi
vain sinut vierelleni

Haluan sinut ja rakkautesi
virheesi ja pelkosi itselleni

Itseeni kietoen
sieluuni sulattaen

Surusi kantaisin
paremmin kuin omani

Tekisit minusta vahvan
olemalla ihminen

En minä paljoa vaadi
itseni antaisin ehdoitta

Jos niin haluat

***

Eilen..
tänään..
huomenna..

Suljen silmäni
ja huomaan
että rakastan
ihmistä sinussa

***

Otsa otsaa vasten,
nenänpäät vastakkain,
sormet kietoutuneena
toisiinsa.

Pieni hymy,
hipaisu,
sellainen
kevyt,
ohimenevä.

Lähtiessäsi
me molemmat
tiesimme
ettet enää
palaisi.

Jotain
puuttui.

1. TILA JOTA TAVOITTELEE TAI TAVOiTTEIDEN MÄÄRITTÄMÄ KÄYTTÄYTYMINEN
Tavoittelee menestystä, aktiivista ja elämyksellistä elämää. Haluaa kehittyä
vapaasti ja vapautua epävarmuuden kahleista, voittaa ja elää kiihkeästi.
Seurallinen ja innostuva. Vastaanottavainen kaikenlaiselle uudelle ja
mielenkiintoiselle. Monia kiinnostuksen kohteita ja haluaa laajentaa
kokemuspiiriään. Optimistinen tulevaisuuden suhteen.

2. TILA JOSSA ON TAI NYKYTILANTEESEEN SOPIVA KAYTTÄYTYMINEN.
Aistillinen. Taipuvainen ylellisyyteen asioissa jotka tuovat aistillista tyydytystä,
mutta torjuu kaiken mauttoman ja vulgaarisen.

3. ESTETYT TILAT TAI EPÄSOPIVA KÄYTTÄYTYMINEN NYKYTILANTEESSA.
Tunnetasolla estynyt. Tuntee olevansa pakotettu kompromissiin, mikä tekee
vakaan tunnesitoutumisen vaikeaksi.

4. STRESSIN LÄHTEET.
Kyky pitää puolensa painostuksen alla rasittaa, aiheuttaa stressiä ja
turhautumista, kärsimättömyyttä ja ärtymystä.
Joustavuus ja kestävyys vähentynyt. Tuntee itsensä yli-rasittuneeksi, uupuneeksi
ja saamattomaksi, mutta pitää puolensa ja jatkaa työtä saavuttaakseen
tavoitteensa. Tuntee epäedullisen tilanteen aiheuttaman paineen olevan
sietämätön ja haluaa paeta, mutta tuntee olevansa kykenemätön tarvittaviin
päätöksiin. Seurauksena jää kiinni ongelmaan eikä pysty tarkastelemaan sitä
objektiivisesti.

5. NYKYINEN ONGELMA.
The fear that he may be prevented from achieving the things he wants leads him to play his part with an
urgent and hectic intensity.

The fear that he may be prevented from achieving the things he wants leads him to a restless search
for satisfaction in the pursuit of illusory or meaningless activities.

1. Keltainen 2. Punainen 3. Ruskea 4. Violetti 5. Musta 6. Sininen 7. Vihreä 8. Harmaa
1. Punainen 2. Keltainen 3. Violetti 4. Ruskea 5. Sininen 6. Musta 7. Vihreä 8. Harmaa

***

http://www.saunalahti.fi/jawap/varit/varitest.html

Minussa asuu pieni perwo. Kyttäri.

Tunnen suunnatonta myötähäpeää kun wannab(e)et haluavat Suomen seuraavaksi, kenties suurimmaksi Idoliksi. Tyrkyt julkisuudenkipeät lapset, jotka sormet vapisten ja posket punaisina kirmaavat helpon unelman perässä.

Ja minä katselen. Kiiluvin silmin, ahmin virheitä, puren peiton kulmaa ja nauran pirun sarvet esillä toisten onnettomille yrityksille nousta kalifiksi kalifin paikalle.

Eikä sillä ole vittuakaan väliä, etten minä tiedä musiikista mitään. En vaikka se tulisi ja löisi patongilla päähän. Mutta minä tiedän mistä minä pidän. Mikä minusta kuulostaa hyvälle. Ja ilmeisesti se on pirun paljon enemmän kuin monelle noista.

On hyvä, että on unelmia. On hyvä, että niitä jahtaa ja haluaa niitä toteuttaa. Mutta eikö joku jossain, joku televisiojumala voisi jo synnyttää sellaisen musiikkiohjelmaformaatin, jossa joku oikeasti kuulostaisi hyvälle, tai eikö sinne voitaisi palkata kunnon äänimiehiä luomaan edes kunnon valhe, illuusio siitä, että joku Suomessa osaa laulaa?

Armahtakaa minut.

Mainostauko loppuu.

Oh baby dont you know I suffer?
Oh baby can you hear me moan?

(You set my soul alight)


****

What will it take to be friends forever?
Oh, how I want it, I wonder do you.
In all these hardtimes, the good times got lost,
it can be as it was.

When we were true lovers
when there was trust.

Can you forgive me for what I have done?
Can you love me or will you be gone?
Cause I need you to be by my side.
So I won't cry no more.

When will we learn not to hurt one an other,
I dont want to lose you, I want you to stay.
When we grow older I know that we'll see,
we were ment to be.

As we were when we were true lovers
and there still was trust.

Can you forgive me for what I have done?
Can you love me or will you be gone?
Cause I need you to be by my side.
So I won't lie no more.

Let`s not waste time fighting, going nowhere fast.
So lets stand strong together, put this heartache in the past.

Can you forgive me for what I have done?
Can you love me or will you be gone?
Now I need you to be by my side.
You ain’t gonna cry no more.

***

J:lle

Kun minun synneistäni
tulee este sille
etten enää kuule
kuinka kutsut minua

varjoista joissa
asut

Kun rakennan muurin
itsestäni

meidän välillemme

kykeneekö rakkaus
astumaan
epäröinnin alkujumalan yli

ja korjaamaan sen
minkä ihminen rikkoo

***

Harhaa kuvitella
että ihmiset
valitsisivat toisensa,
ei, ihot ne valitsevat
meidän puolestamme,
ja kertovat myös
suureen ääneen
sen mitä emme koskaan
haluaisi kuulla vielä tänään

- Tommy Tabermann -

***

Ajatuksia.