Tänään on Aleksis Kiven päivä. Tänään on suomalaisen kirjallisuuden päivä myös. Antakaamme sen loistaa kirkkaudessaan kaikille, jotka sen taitoja epäilevät.
Minun työhuoneeni ikkunassa on maailman suurimmat sälekaihtimet. Turha väittää vastaan, sillä minä jo nielaisin avaimen. Tällaisia asioita ajattelee ainoastaan silloin, kun ei ole kerta kaikkiaan mitään järkevää tekemistä. Huomenna ilmestyy juhlajulkaisu, mutta kukaan ei anna minun edes pyyhkiä pölyjä keltaisella keittiörätillä, jonka tunkkaisenrakastettava ominaistuoksu aiheuttaa minulle naurukohtauksen. Olen ajatellut järjestää tavarani työpöydälle aakkosjärjestykseen. Voisin perustaa putiikin ja myydä aikaani pois kymmenen euroa tunti. Ostakee, ostakee. Tänään sitä on ihan liikaa kuitenkin. Huomenna pitää mennä juurimaan; kirjoittamaan haastatteluja ja räpsimään kaksisataatuhatta kuvaa kiireisenä silmät ristissä ihan vain vaikka sen uhalla, että kameranakku loppuu ennen kuin minä sekoan.
Aurinko paistaa, ja maalari on maalannut ulkona kaiken mahdollisen. Niin ja minä olen saanut uuden talvitakin. Se matkusti viime yönä huoneeni lattialle muovipussissa pienenpienillä kattilankansilla lentäen. Siis minullahan ei ole minkäänlaista pakkomiellettä ostaa ja unohtaa. Talvitakkini tuli junalla. Ei kun siis lentäen. Se on virallinen kertomus.
-Suuse-