IRC-Galleria

Minun nukkumisrytmini eli minun unirytmini tai suoraan sanottuna minun pieni herkkähermoinen unta palloon -rytmini on jostakin kumman syystä hukkunut jonnekin. Ei siksi, että minä murehtisin tai stressaisin tai olisin syyttömästi typerässä päässäni edes periaatteellisen levoton, vaan siksi, että tämän loman aikana minä olen nukkunut ja tarkemmin määriteltynä jos minä olen nukkunut, minä olen nukkunut siellä täällä silloin tällöin miten sattuu paljon ja vähän ja liikaa ja toisinaan tuskin ollenkaan.

Lauantaiyönä sunnuntaiaamua vasten yksi konsolipeli ja yksi iso sekava väliin vakava ja väliin viihdyttävä keskustelu oli vienyt kolmen ihmisen väsymyksen sinne, missä väsymys ei ole väsymystä, vaan haukottelemista pienessä ympyrässä kristillisessä näennäisessä tasa-arvossa vuorotellen samaan aikaan, kun kaikki haukottelijat vakuuttelevat kaikkensa pirteyden ja unettomuuden ja valvomisen ah niin suureellisen ihanuuden nimeen. Sunnuntaiaamuna vähän ennen kahtatoista pikkusiskoni koputti mökin yläkerrassa kahden makuuhuoneen oveen ja pyysi nukkuvia silmiä jo vihdoin viimein heräämään. Kahdelta me lähdimme kotiin, ja pihassa me kaksi haukottelimme keskenämme vähän lisää ja kannoimme tavaramme sisään ja painuimme takaisin nukkumaan. Tänä aamuna en minä tiedä mihin aikaan sinä kismittelit minun vieressäni ja halasit minua ja sanoit "mä tykkään susta" ja "niin mäkin susta", minä sanoin takaisin.

Kaksi tuntia sitten minä olisin voinut vannoa nukahtavani vaikka seisoessani, jos olisin saanut minuutin verran rauhallisuutta alakerran ympärillä pyöriviin iltatouhuihin. Tänään minä sain päivän verran omaa aikaa treenata ja kirjoittaa koulujuttuja ja lukea tenttiä varten, ja juuri nyt minua nukuttaa, ja nukutukseni kanssa minä olen hiljaisen hyväntuulinen. Lauantaina kaksin ison mökin yhdessä huoneessa sinä sanoit hiljaa "hhhnnn", ja sinä halasit ja rutistit minua ja sanoit, että minä olen ihana. Minä sanoin sinulle: "Hyvää syntymäpäivää, kulta."

"Oletko sä mun Iines?", sinä kysyit. "Kyllä mä olen sun Iines, jos sä olet mun Aku", minä vastasin. "Mä olen sun Aku, mun Iines", sinä sanoit ja hymyilit.

-Suuse-

Maanantai. Parhaimpia asioita koko maailmassa on herätä sinun vierestäsi ei väliä mihin aikaan päivästä millaisessa säässä miten solmussa lakanat olisivatkin. Tänään minä tajusin, että tammikuu on tuonut lumen tullessaan. Lauantaiyönä ties miten myöhään mökin oleskelutilassa xboxin ääressä puolet porukasta oli painunut jo nukkumaan, eikä meistä kolmesta kukaan enää muistanut, miten monta kuppia kitarasankarin kanssa olimme ehtineet jo juomaan. Puhuttiin ihmissuhteista. Riidoista. Yksityisyydestä. Välittämisestä. Joustamisesta. Hyväksymisestä. Yhdessä olemisesta kaikkine sen monenmoisine hassuine puolineen. Minun oli ollut hyvä olla koko illan, sillä minä tiesin, että meillä kahdella ei ole murehdittavaa. Sinä hymyilit ja vitsailit, ja me olimme yhä kolmestaan, mutta ei se haitannut, sillä ystävät ovat tärkeitä, ja ystävien kanssa on kiva viettää aikaa yöllä neljän aikaan kiireettömänä hetkenä muutaman tunnin ennen kuin mennään nukkumaan. Sinä hassuttelit ja halasit ja suutelit minua juuri niin kuin sinä aina minua suutelet, ja minä tajusin, että tämä on juuri sitä mitä minä haluan. Tässä on hyvä olla sinun kanssasi sinun vieressäsi sinun luonasi sinun lähelläsi, vaikka me emme paita ja peppu kaksistaan koko ajan jatkuvasti toisiimme liimautuneina sylikkäin vierekkäin lähekkäin joka hetki olisikaan.

Tämän viikon perjantaina Vaasassa alkavat luennot. Pikkusisko lähti jo takaisin Jyväskylään, ja pikkuveljeni suksivat aamulla kouluun siihen aikaan, kun me kaksi käänsimme kylkeä ja jäimme vielä vierekkäin nukkumaan. Minun hiukseni ovat takussa, ja eilen illalla hämärässä huoneessa minä nauroin sinun sormesi sotkeutuessa minun hiuksiini silloin, kun sinä niitä silitit. Sinun luentosi alkoivat tänään, ja vaikka minä olen juuri nyt raukea ja hymyilyttävänlaiska, minä ajattelin silti saada aikaiseksi jotakin. Sitä paitsi sinun mielestäsi minä olen ihana, ja olla ihana sinulle minä haluan.

Tekee mieli suklaata.

-Suuse-

Sinun syntymäpäiväsi minä muistan parhaiten ainoastaan siitä syystä, että sinun syntymäpäiväsi päivämääränumerot ovat minun syntymäpäiväni numeroiden mukaiset, paitsi että numerot ovat sinulla suuresta pieneen päin.

Tänä aamuna minä silitin sinun vaaleita pellavanpehmeitä hiuksiasi ja katselin sinun nukkuvia unisia silmäluomiasi, jotka värähtelivät välillä pikkuisen. Huoneessa oli varmaan kaksikymmentäviisi astetta lämmintä, enkä minä jaksanut raahautua sängynreunaan kurkottamaan rannekelloasi maasta katsoakseni, miten pitkällä päivä mahtoi jo juosta. Sinä nukuit, ja oli hiljaista. Koko isosta yli kahdensadan neliön mökistä ei mistään suunnalta kuulunut vielä pihaustakaan. Minä en osannut päättää, oliko huoneessa hämärää vai ei. Poskea kutitti, ja minä raavin sitä hetken, ja sinä liikahdit ja avasit silmäsi ja suljit ne uudelleen. Minä hymyilin, vaikka minä en tiennyt kenelle minä hiljaisessa huoneessa hymyilin, ja sen jälkeen minä painoin pääni sinun rintaasi vasten enkä ajatellut juuri mitään.

Hyvää syntymäpäivää, kulta. Tänään minä en osaa kirjoittaa.

-Suuse-

Tänä aamuna minä keitin kahvin ja kahlasin lumisohjossa huvimajaan muistelemaan menneitä aamutottumuksiani. Yksi pieni säälittävä tyhjätystä kurkkupurkista modattu tuhkakuppi istui minun seurassani, ja aurinko paistoi pakastuneiden lasien läpi poskeeni ja sai ihoni tuntumaan kummallisen lämpöiseltä. Pakkasta täytyy olla ainakin viisi astetta. Sormieni hitaasti kohmettuessa kahvikuppini kylkiin minusta alkoi tuntua, että viisi astetta miinuksella on jopa liian kaunisteltu arvio, sillä ei väliä vaikka olisin upottanut sormeni mustaan höyryävään kahviini, ne olisivat olleet kohmeessa kuitenkin.

Eilen iltapäivällä ystäväni kanssa ravintolan savuttomalla puolella me odotimme ruokaa, kun sinä soitit ja sanoit, että kananmunat ja leivälle käytettävä voi olivat jääkaapissasi vanhentuneet. Minä en parhaalla tahdollanikaan ihan tajunnut, mitä sinä olit tekemässä, mutta ei se mitään, sillä sinun äänesi kuuleminen oli minulle puhelusi paras osuus vanhentuneista ruokalajeista ja muista turinoista huolimatta. Illalla myöhemmin minä kysyin sinulta, mitä sinä olet tehnyt kaksi päivää, kun sinä et ole polttanut. Vaivattoman ja hassun (hetken jo uskoin, että) loppumattoman listan jälkeen minä tajusin, että tupakoimisen lopettaminen oli aiheuttanut meille juuri samanlaisen reaktion: kun ei ole tupakalla, täytyy saada jotakin muuta tekemistä. Muu tekeminen meidän tapauksessa omilla tahoillaan toisistaan tietämättöminä oli ilmennyt syömiseksi, sillä jos minä ilmapalloilin eilen, myös sinä olit syönyt vähän sitä ja tätä ja pikkuriikkisen tuotakin. Tässä vaiheessa minä myönnän, että minulla ainakaan ei ole tippaakaan tahdonvoimaa tietyissä asioissa, joten jos esimerkiksi lopetan tavan tupakoida, minä tulen tahtomattani heikkouksissani siirtämään tapani tai tarpeeni toimia johonkin toiseen aktiviteettiin. Mikä olisikaan (tupakoimisen jälkeen) mukavaa pikku puuhaa? Syöminen tietysti. Kuten sanottu: jos minä eilen olin ilmapallo, tänään minä olen jo norsu.

Viikonloppuna saattaa ilmetä ongelma. Miten kauan minä olen polttanut samaan aikaan humalahakuisuuteni kanssa? Ainakin puolitoista vuotta. Eilen illalla puhelimessa sinä sanoit, että "älä nyt yhtään ala, ei ei, tässä ei nyt lipsuta", mutta minkäs teet, jos kerran ei ole tahdonvoimaa kiskoa itseään irti pienestä surkeasta typerästä vaivaisesta hölmöstä tottumuksestaan? Vaikka minä olen polttanut säännöllisesti vasta vähän yli puoli vuotta, minä kyllä olen nauttinut savullisista hetkistä yhdessä alkoholin kanssa jo paljon paljon kauemmin. Pikkupikkuveli nukkuu vielä. Talo on hiljainen ja ontto. Minä olen väistellyt keittiöön menemistä koko aamun ihan vain siitä syystä, että en vahingossakaan törmäisi jääkaapinoveen etsiessäni sieltä jotakin. Juuri nyt minä tahtoisin nähdä sinut; minä tahtoisin istua sinun sylissäsi ja kuunnella sinun sydämesi lyöntiä ja katsoa sinua silmiin ja hymyillä sinulle. Minä tahtoisin paljon pieniä hetkiä, minä tahtoisin hetkiä sinun kanssasi kaksin. Juuri nyt.

-Suuse-

Kymmeneltä aamulla minä en ollut varma, oliko pikkuveljeni muistanut nousta kouluun ollenkaan. Viisitoista vaille kahdeksan yläkerran vessassa oli kolissut ihan niin kuin joku olisi kiskonut irti vessan muovista lattiamattoa nurkan kerrallaan. Se joku ei kuitenkaan ollut pikkuveljeni, vaan pikkusiskoni, joka arvatenkin silmät ristissä yritti osua vetisine juuri pestyine sormineen naulakossa roikkuvaan pyyhkeeseen, mutta tulikin sitten epähuomiossa vetäisseeksi alas koko naulakkorivistön. Tai en minä tiedä mitä aamulla viisitoista vaille kahdeksan tapahtui. Räjähdykseltä se alkuun kuulosti.

Pikkupikkuveli nukkuu, eikä minun tänä aamuna ihme kyllä enää tehnyt mieli tupakkaa. Kahvi jäähtyy isossa valkoisessa mukissa, ja vatsa on sekaisin. Se johtuu lopettamisesta, sillä äkillinen päätös jättää tupakka pois päivän touhulistalta on aiheuttanut minulle kummallisen pakkomielteen syödä ja syödä ja syödä koko ajan niin, että edes eilen ahmimani ruokamäärä ei sula sisältäni ennen ensi viikon torstaita. Tänään minä näytän ilmapallolta. Huomenna minä olen jo norsu. Marraskuussa Sanomissa toimitusjohtaja teki kahvitauolla meille työntekijöille testin, jossa valitsemamme eläimet määrittivät, minkälaisia me oikeasti olemme. Kas kummaa nyt minä toimitusjohtajan huvittavan identiteettitestin ansiosta tiedän, miksi minä huomenna olen norsu. Ainut hyvä puoli norsuna olemisessa lienee se, että silloin ei onneksi ole ainakaan liian karvainen.

Kymmeneltä aamulla oli ihan liian hiljaista. Minä rutistin tyynyä sylissäni enkä ollut ollenkaan varma, minne minun vasen käteni oli yön aikana kadonnut. Nousin sängystä ja vilkaisin peiliin, jossa minä olin unen ja nukkumisen ja levottoman pyörimisen jälkeen tavattoman uniruttuinen. Vasen käteni roikkui tunnottomana vartaloni jatkeena, enkä minä edes tahdonvoimalla saanut siitä liikkumaan. Yläkerran vessassa törmäsin vasemman käteni kanssa peilipöydän nurkkaan ja sihahdin. Alakerrassa keitin kahvin ja istuuduin tuijottamaan ikkunasta kotipihan tienhaaran yhtä talvista vaahteraa. Maanantaina oli vielä yksi vuosi vähemmän, ja pikkusisko sanoi, että minun punaisia hiuksiani on joka paikassa. Minä en tiedä, minne minun silmälasini ovat kadonneet.

Huomenna on taas perjantai. Siitä huolimatta jo tänään olisi kiva katsoa sinua silmiin.

-Suuse-

Alkoholismi käy voimille. Kulta täyttää lauantaina vähän lisää vuosia, ja siten saadaan tietysti taas uusi syy olla vielä vähän lisää ei niin kovin ajokunnossa ainakaan. Meidän oli tarkoitus lopettaa tupakointi vuoden 2008 ensimmäiseen päivään. Eilen me löysimme kumma kyllä jostakin vielä pari tupakkaa, jotka tietysti oli pakko tuhota keuhkojen kierron kautta savuna ilmaan siltä seisomalta. Illalla pitsan jälkeen teki taas mieli tupakkaa. Tänä aamuna herätessäni ensimmäinen ajatukseni oli, että voi jos vain kultani olisi siinä minun vieressäni minun halaukseni armoilla, mutta sen ajatuksen jälkeen hyvin nopeasti nousin vuoteesta silmät sekaisin vaistomaisesti lähteäkseni aamutupakalle ulos huvimajan viileyteen. Noh, kumpaakaan ajatusta minä en saanut. Aina vain tekee mieli. Mitä? Niin siis juuri nyt minä ajattelen ainoastaan sitä tupakkaa.

Uuden vuoden aattoiltana kolmella kanavalla mainostettiin tupakoinnin kimppalopettamista. Paras lopettajakimppa voittaa ponnisteluistaan rahapalkinnon. Seuraavaksi tupakointi kielletään kaduilla ja yleisillä paikoilla. Kesällä muistan kultani sanoneen, että "per**le, tässä pitää kohta ostaa yksi neliö joka kaupungista, yksi oma neliö keskeltä kaupunkia, jonka sisällä saa tehdä ihan mitä vain mahtuu tekemään". Jos jokaisesta kaupungista ostaisi yhden puhelinkopin, siellä voisi tupakoida rauhassa kenenkään kyetessä valittamaan savuvaaroista tai joistakin ihmeellisistä ihmisarvoa ja syrjinnänrajoja hipovista tulevaisuuden laeista, joissa sanotaan, että tupakointi on kiellettyä yleisillä paikoilla yleisissä tiloissa, joissa ihmiset rotuun katsomatta hengittävät samaa ilmaa. Siinä vaiheessa minä tupakoitsijana lysähtäisin puhelinkoppini lattiatasoon niin, että häntäluuni murtuisi, ja miettisin, kuka omistaa atmosfäärin; kuka omistaa ilman, jota ihminen hengittää?

Toisaalta tähän mennessä minä olen ollut tupakoimatta suunnilleen kaksikymmentä tuntia. Se ei ole pisin aika, jonka minä olen ollut irti tupakasta viimeisen puolentoista vuoden aikana, sillä vielä viime maaliskuussa minun tupakointini oli säälittävää kaksi kertaa viikossa sauhuttelemista silloin, kun mikään muu ei auttanut vitutukseen, ja kun kaikkea muuta oli kokeiltu jo muutenkin. Kahdenkymmenen tupakoimattoman tunnin jälkeen minä en tärise enkä edes ole mitenkään ylitsepääsemättömän levoton, mutta kaksikymmentä tuntia erossa tottumuksesta on aika paljon ajatellen, että aika ajoin tajuan liikuttavani vasenta kättäni ilmassa keskisormi ja etusormi kohti kattoa osoittaen.

Yöllä minä en saanut unta, joten minä luin kirjaa. Myöhemmin yöllä minä en jaksanut enää lukea kirjaa, joten minä pyörin sängyssä ja ärsyynnyin. Vielä myöhemmin kuin myöhemmin yöllä minä en jaksanut enää pyöriä ja ärsyyntyä, ja koska minä en voinut mennä tupakalla, minä ahmin kolmea tyynyä purkkaa yhtä aikaa ja sain siitä vatsani sekaisin. Eilen iltapäivällä yhden vaivaisen aamupalaleivän jälkeen autotallin ainoalla tuolilla minä istuin sinun polvellasi ja nuuskin sinun vaaleiden hiuksiesi puhdasta tuoksua nenääni vasten. Sinä poltit kaverin antamaa punaista, ja minä poltin askin pohjalle unohtunutta viimeistä sinistä, ja polttaessani minä kysyin sinulta, mitä me sen jälkeen teemme, kun me olemme lopettaneet polttamisen. Sinä hymyilit ja sanoit, "ei mitään", ja mutisit, että itse ainakin syöt varmaan purkkaa tupakoimisen sijasta tekemisenpuutteessa tästä lähtien.

Pahinta ei ole se, että päivän nikotiiniannos jäänee tästä lähtien kaupanhyllylle istumaan. Pahinta on se, että kaikessa typeryydessään tupakointi oli näennäisen sosiaalinen pieni sisäpiirijuttu, se oli tapa ja tottumus, se oli osa tavallista päivää aamukahvin kanssa ruoan jälkeen kouluprojektin valmistuttua illalla hermojen ollessa riekaleina tai alkoholismin kanssa kuunvalossa pakkasella pienessä kaveriporukassa puhumassa turhista asioista vielä vähän turhempia kuin ne joskus olivat. Ehkä minä olen pieni vinksahdus, mutta minun on ikävä tupakkaa. Vähän. Pikkuisen. Paljon. Aika ajoin ja toisinaan. Tämä ei ole uuden vuoden lupaus, sillä "uuden vuoden lupaus on klisee", juuri niin kuin sinä sanoit viime torstaina seuratessasi minun salaattini katoamista hampaideni taakse jonnekin. Juuri nyt minä antaisin melkein mitä tahansa, jos minä saisin istua sinun sylissäsi huvimajassa polttamassa sinun kanssasi kaksin hiljaisuudessa vielä yhden tupakan.

Sen jälkeen me voisimme syödä purkkaa, kulta, vaikka se saakin minun vatsani sekaisin.

-Suuse-

"Enää vajaa yhdeksän tuntia vuoteen 2008", pikkuveli sanoi lähempänä neljää iltapäivällä. Viideltä samaisen pikkuveljeni kanssa me totesimme ykskantaan, että ehkä me olemme tosiaan alkoholisteja verrattuna siskoomme, joka päätti pysyä selvienkirjoissa koko uuden vuoden illan. Täytyy palata ystävien pariin. H.U.V. Ja tämä voi tarkoittaa ainakin kahta asiaa.

Heli, terveisiä:)

-Suuse-

Jees.

Sunnuntai. Tämän viikon aikana minä olen tippunut sängystä kahdesti, vaikka ainakaan ihan täysin tippuminen ei ole ollut minun oma vikani siitä huolimatta, että minä sinua vähän huudatin. Minun hiukseni ovat punaiset. Eivät ruskeat tai ruskeanpunaiset tai punaisenruskeat tai violetit, vaan ihan oikeasti punaiset. Huomenna on tämän vuoden viimeinen päivä. Sinä kiusaat minua ja sanot, että sinun suukkokiintiösi on täyttynyt tältä vuodelta, mutta silti sinä suutelet minua ja hymyilet, enkä minä muista päättyikö meidän leikkimme olohuoneen sohvalla eilen kaksi-yksi vai kolme-yksi vai onnistuinko minä lopulta tasoittamaan.

"Mun paras joululahjani", sinä sanoit aamulla, ja me olimme käpertyneet kiinni toisiimme kuin kaksi valkoista hassua lakanaa. Parhaita hetkiä yhdessä on laiskotella kaksin vuoteessa peitto sekaisin jalkopäässä toisen kainalossa rallittaen sormillani pientä ympyrää sinun vaaleaa rintaasi vasten. Tuntea sinun hellä pehmeä melkein kutittelevanhento kädenkosketus minun ihollani ja olla sinun lähelläsi ihan vain vaikka takkuisen pääni painautuessa sinun korvaasi vasten minun halatessani sinua ja rutistaessani itseni sinua vasten. Ulkona heikon säälittävän lumisateen laskeutuessa pihamaalle minä en voinut olla puristamatta sinun takamustasi sinun kävellessä autollesi avaamaan kuskinpuoleisen oven. Yöllä hämärässä hiljaisessa huoneessa sinä kuiskasit korvaani "punapää", ja "sinun punapääsi", minä vastasin. A leannan.

-Suuse-

Puoli yksi yöllä äiti kysyi minulta booliohjetta uudeksi vuodeksi. Pikkuveli tahtoo alennusmyynteihin, mutta ei se haittaa, sillä kaupoissa tallustaminen on terapiaa silloin, kun sieltä ei oikeasti tarvitse löytää mitään juurikaan kovin järkevää. Minä en jaksa tutustua tämän viikon rakettitarjontaan ja illalla aikaisemmin ostarilla minä vilkuilin järjestelmäkameroita, kun sinä etsit itsellesi suhteellisen huokeahintaista digiboxia ihan vain sellaista peruslootaa, jonka avulla kykenee tuijottamaan televisiosta jotakin muuta kuin kärpästen ainaista ärsyttävää surinaa. Minusta sinun antennisi muistuttaa tuuletinta, ja viime yö me nukuttiin yhdessä väärinpäin päät jalkopäässä kylki kyljessä ihanan tiedottomina siitä, mikä on kello, ja mistä se koostuu, ja miten päin sen viisarit ovat silloin, kun me joskus iltapäivällä satutaan taas vihdoin viimein heräämään.

Sinun kanssasi minä nauran ja hymyilen ja olen hassu ja sinuun minä tartun ja tarraudun kuin itsepäinen tarra tai lutikka tai iilimato, vaikka iilimatoa minä toivottavasti tuskin edes muistutan. On hetkiä, jolloin minä tahtoisin kuiskata sinun korvaasi yhden pienen viattoman mitään tahtovan tai pyytävän tai vaativan lauseen, mutta sellaisina hetkinä minusta tuntuu, että minä olen typerä ja ihan liian imelä ja rakastunut ja tarrautuva, jos minä ääneen sinulle sanon sen. Joulupäivänä viiden aikaan kuu oli niin iso ja niin oranssi ja niin hallitseva ja niin matalalla taivaanrannassa, että minä ihastuin siihen ja sanoin sinulle, että minä tahtoisin sen. "Sitä mä en voi sulle antaa", sinä sanoit hymyillen, ja minä sanoin, että ei sinun tarvitse antaa minulle kuuta, mutta sinä lisäsit, että ainahan kattoon voi sahata reiän, josta kuun näkee iltaisin paljon paremmin.

On hetkiä, jolloin minä tahtoisin sanoa jotakin niin paljon, että minua pakahduttaa nojata sinun kainaloosi sinun tietämättä sitä ollenkaan. Ja minä lasken käteni sinun kyljellesi ja raavin vähän, sillä minä en uskalla avata suutani, mutta sen sijaan minä ihan vähän ihan hellästi yritän silti kertoa sen siten, että minä kosketan. Kun sinä eilen sanoit, ettei minun tarvitse olla sinusta mustasukkainen, että minulla ei ole mitään syytä olla kenellekään tytölle sinusta mustasukkainen, minä hymyilin sinulle yhden ihan pienen hymyn. Sen pienen hymyn takana oli rauhallisuus ja helpotus ja riemu, sillä voi niin pienet asiat ovat minulle paljon paljon suurta enemmän. Halaus. Mumina korvaa vasten. Suukko kaulaan ja niskaan aamulla rutistuksen kanssa juuri silloin, kun ensimmäisen kerran avaa silmänsä todetakseen, että on herännyt. Pieniä asioita. Asioita, joista minä tiedän. Ja voi sitä kaikkea minä sinussa...rakastan.

-Suuse-