IRC-Galleria

Tätä ei ole tapahtunut sitten kevään 2005; tätä inhottavaa mitäänsanomattomuuden tunnetta, tätä kertakaikkisen sekavaa käsittämätöntä tarpeettomuutta kirjoittaa yhtään mitään yhtään minnekään.

Viime yönä me palasimme sinun opiskeluasuntosi ovelle ehkä viisitoista yli neljä. Minä en muista, oliko silloin vielä täysin pimeää. Länsitie ei ollut jäässä; minä ohjasin sinistä focustani yhden käden kahdella sormella, sinä selitit illan tapahtumia, ja minä kuuntelin, ja pikkuveli painoi tulomatkalla päänsä takapenkin selkänojan ylätaipeeseen ja sulki silmänsä ja pyysi sinua hiljenemään. Minä olin kuski, ja minun poikaystäväni ja minun pikkuveljeni painuivat yökerhoon juhlimaan kahdestaan. Tänään isän luona väsymyksestä ja yli koulupäivän velloneesta näennäisestä krapulasta huolimatta pikkuveljeni hymyili ja sanoi, että eilinen oli hyvä ilta ja että se täytyy tehdä joskus uudelleen.

Aamuyöstä neljän jälkeen sinä halasit minua ja pidit minusta kiinni, ja me juttelimme kuiskaten hämärässä huoneessa kauan ennen kuin kumpikaan meistä nukahti toisensa syliin niille sijoilleen. Tänään minä olen viettänyt päiväni sinun painautuneena kiinni sinun syliisi, ja me ollaan selattu sanomalehtiä ja höpötetty ja tuijotettu televisiota ja lojuttu vierekkäin laiskoina vuoteen päällä lakanoiden rutussa jossakin.

Maanantaina minä palaan sijaistamaan historianlehtoria vielä ainakin päiväksi. Kotona on hiljaista, vaikka eilen mummo kävi ihmettelemässä, miksi minun huoneeni ikkunassa on valot päällä arkipäivisin. Astianpesukone oli sairaana muutaman päivän, mutta tänään siitä on tullut terve taas. Ensimmäistä kertaa pariin viikkoon minun ei tee mieli tupakoida, ei oikeastaan ollenkaan.

Hämärässä hiljaisuudessa aamuyön suloinen väsymys ja sinun lämpösi ja sinun suukkosi ja minä, ja sinun läheltäsi minä en tahdo lähteä minnekään. Sinä halaat minua ja kuiskaat, ja minä kuuntelen, kun sinä pehmoisesti suutelet minun poskeani ja minun niskaani ja minun takkuista päätäni ja kuiskaat minun korvaani hiljaa varovasti jotakin.

-Suuse-

Kaksi päivää on mennyt nopeasti. Maanantaiaamuna opettajainhuoneessa yläasteaikainen englannin kielen opettajani tiesi, että sinun kanssasi minä seurustelen. Välituntivalvonnassa aamukymmeneltä ulkona lumihangessa pikkupikkuveli huusi kannustushuutoja kolmannen kerroksen ikkunasta. Laiskat murrosikäiset pienet egoaan kasvattavat kovanaamat tupakoivat edelleen keittiönpäädyllä, vaikka en minä käsitä mikä siinä päädyssä niin pirun paljon viehättää. Eilen ja tänään ja huomenna minä olen historian ja yhteiskuntaopin aineenopettaja tai siis no siis niin suomeksi sanottuna historian ja yhteiskuntaopin aineenopettajan sairaslomasijainen.

Illalla ehkä puoli kahdeksan aikaan minä nauroin sinun korvaasi puhelimessa, ja sinä kiusasit minua olemalla hiljaa ja leikkimällä, että et ole enää puhelimen ääressä ollenkaan. Nyt minä olen väsynyt ja menen siksi unten maille. Hyvää yötä maailma ja kuu ja sen kaikki kauniit tähdet.

"Kyllä mulla on aika paljon tähtiä, mutta kaikista tähdistä sä olet mulle se kaikkein suurin ja kirkkain", sinä sanoit ja halasit ja "kiva olla sinun suurin ja kirkkain tähti", minä vastasin.

-Suuse-

Koko päivän minä ajattelin, että sinä soittaisit, ja illalla päivän jo mentyä minä enää ainoastaan toivoin niin. Minä en tiedä, miksi minä en saa unta tässä talossa nukkuessani yksin vuoteellani, jossa minä olen jo niin monta vuotta nukkunut. Hämärän laskiessa minä ihan pienen hetken verran olisin halunnut olla Vaasassa opiskeluasuntoni sinisessä hiljaisessa huoneessa tuijottamassa paneeliverhojani silmiin. Sen jälkeen minä en halunnut olla missään, en oikeastaan.

Iltapäivällä minä soudin ja huopasin ajatusteni kanssa eteisessä äidin tummanruskean perintöpiirongin ääressä osaamatta päättää ilmestyisinkö minä ovellesi illalla vai en. Sinä et ollut kutsunut minua, mutta sinun nuhasi ja jonkinasteisen flunssasi ja minun ikäväni vuoksi minä ajattelin, että minä ihan hyvin voisin yllättää sinut kääntymällä asuntosi ovella tuomassa taikajuomaa kurkkusi paranemiseen. Sinun luoksesi sinua yllättämään illalla minä en lähtenyt, sillä minä olen tyhmä pieni tyttölapsi, joka ajattelee pienessä takkuisessa päässään ihan liian paljon ihan liian usein ihan liian monimutkaisesti niin, että edes navigaattori ei opastaisi minua perille, jos minä pääni kanssa jonnekin eksyisin. Lopulta minä en tiedä, miksi minä olen vielä tässä. Miksi minä en lähtenyt sinun luoksesi sinun vaalean ulko-ovesi kylmää kosteaa pintaa koputtamaan?

Tässä me nyt olemme: minä ja minun pieni takkuinen pääni vuotamassa levotonta täysin mitään aikaan saanutta päämäärätöntä raivostuttavanjärjetöntä päiväämme ei sillä väliä mihin tahansa vaikka seinille, sillä mitä pahaa seinissä muka on? Ne ainakaan eivät lavertele asioita. Ne eivät syytä tai puhise ja tuhise myrkyllisiä halveksivia vastalauseita ruokapöydän yli aamulla seitsemän aikaan silmät ristissä ihan liian aikaisin.

Juuri nyt minä olen typerien mielikuvituksella pilaantuneiden lentävien hullunkuristen ajatusteni kanssa lievästi ilmaistuna siellä, missä tilanne on täysin toivoton. Onko tänä yönä pakko mennä nukkumaan?

Rakas päiväkirja, minä pyydän, älä kiusaa minua tästä heikkoudestani sitten, kun minä olen selvinnyt tästä päivästä, ja kun minä olen taas oma itseni ja iloinen ja aurinkoinen ja pirteä ja levollinen ja näennäisesti jälleen täysin selkäjärkinen.

-Suuse-

Puoli tuntia sitten keittiön seinäkello oli vähällä saada minut raivostumaan. Minä yritin sanoa itselleni, että kahdentoista maissa illalla fiksut tytöt menevät nukkumaan, sillä kahdentoista maissa alkavat yöunet eivät kestä liian kauan, mutta eivät toisaalta lopu keskenkään. Tekee mieli jäätelöä. Tällä hetkellä edes vilkaistessani näyttöpäätteen pientä digitaalista kelloa minä tunnen itseni kohtuullisen hölmöksi tytöksi, sillä periaatteessa ollakseni fiksu minun olisi pitänyt piiloutua peiton alle jo ainakin puoli tuntia tätä hetkeä aiemmin.

Aamulla minä ajattelin herätä pikkuveljieni kanssa samaan aikaan ja kiskoa itseni kuntosalille, sillä tässäkin samperin kuussa minä olen maksanut siitä ilosta enemmän kuin minä siellä ehdin kulkemaan. Sen jälkeen minä voisin palata kotiin ja istuutua olohuoneen ruskealle kauhtuneelle kotoisalle nahkasohvalle ja tehdä jotakin todella tieteellistä, kuten esimerkiksi leikata varpaankynteni oikealta vasemmalle tai tehdä ostostelevision tuijottamisessa uuden maailmanennätyksen. Jos minun tulisi nälkä, minä voisin leikata siivun siirappisesta makeasta tummankuohkeasta limpusta ja heittää sen päälle pari salaatinlehteä ja juustonpalan ja kurkkuviipaleen.

Vaellettuani tyhjässä kaikuvanhiljaisessa talossa koko aamupäivän minä voisin avata tenttikirjan ja selailla sen sivuja tylsistyneenä haukotellen siihen asti, että minä oikeasti sen selailemiseen kyllästyisin. Keskipäivään mennessä minä olisin jo lähes haudannut itseni päämäärättömään aikaa tappavaan mitättömään hoopoiluuni, joten minä paniikinomaisessa hukkumiskuolemanpelossa voisin oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja ripustaa raatoni alakerran eteisenkatossa roikkuvaan ikivanhaan koukkuun. Puolen tunnin roikkumisen jälkeen niskanahkani olisi verillä ja mitä todennäköisimmin myös rei'itetty, ja niistä tosiasioista minä saisin hyvän syyn palata maan tasalle ja tuhlata rullallisen talouspaperia veritahrojeni kuivaamiseen. Jospa minä sen jälkeen tajuaisin tehdä jotakin oikeasti järkevää.

Nyt minä olen väsyttänyt itseni ja menen nukkumaan. Hyvää yötä.

-Suuse-

Illalla minä ajattelin sanoa, että keitä vettä ja lisää sinne hunajaa, jos et kerran apteekkiin suostu kahlaamaan. Sinä niiskutit nuhasi kanssa, ja minä tunsin oloni typeräksi hehkuttaessani päivän tapahtumia sinun korvaasi iloisesti nauraen. Puhelun jälkeen minä ajattelin isää ja sitä, että minä voisin startata sinisen autoni, jonka käsijarruvalo mittariston vieressä palaa ihan miten tahtoo, vaikka minä en edes ole pyytänyt sitä palamaan. Ja minä ajattelin startata autoni ja ajaa isän luokse istumaan olohuoneen punaiselle sohvalle kahvinkeittimen poristessa muutaman kupillisen verran, sillä isän luona lämpöisenvärisessä olohuoneessa punaisella sohvalla minä olisin edes kaksikymmentä kilometriä lähempänä sinua kuin jos minä täällä olisin.

Keskiviikko. Minun on tehnyt mieli suklaata ja kanelipullaa, mutta nyt minä tahtoisin olla sinun vedenkeittäjäsi ja häärätä keittiössä ja kaataa sinun siniseen pieneen kuppiisi taikajuomaa, joka saa sinun kurkkukipusi paranemaan. Minä tahtoisin olla sinun tyynysi, ja sinä voisit painaa sinun nuhaisen pääsi minun vatsalleni ja nukahtaa ja tuhista ja olla siinä minun sylissäni vaikka miten flunssainen. Tänään minä olen ajatellut tupakkaa enemmän kuin eilen. Tänään minä olen ajatellut yhden ystäväni pieniä piilotettuja kyyneleitä. Tänään minä olen laulanut autossa matkalla Vaasasta takaisin. Huomenna minä ajattelin suunnitella luentorungon ensi viikon historiantunneille, sillä tänään minä sain sylillisen kirjoja ja papereita ja kalvoja ja kaikkien vastuullani olevien luokkien taustatiedot sitä varten, että minä ensi viikolla tunnistaisin ärsyttämisen ja vittuilun, jos se pienen pulpettinsa takaa tuijottaa minun itsevarmuuttani keräileviin silmiin.

Iltapäivällä puhelimessa minä täysin puskan takaa pölähtäen sain ison käsittämättömältä tuntuvan pyynnön, ja lisävarusteena miettimisaikaa helmikuun puoliväliin saakka. Hmm.

-Suuse-

Minä en jaksanut vaivautua hakemaan suklaata puolen kilometrin päästä lähikaupan hyllyltä, vaikka minä suklaata halusin. Aamupäivällä opiskeluasunnon keittiössä liesituulettimen hurratessa korvani ääressä minä opin inhoamaan tomaatteja, joiden punainen imelänkatkuinen lämmin paistuva haju leijaili sieraimiini paistinpannun suunnasta jostakin. Naiseudestani kolme päivää kuukaudessa muistuttavat itseään kuvailemaan kykenemättömät kipu ja tuska alkoivat jo aamupäivästä, mutta onneksi minun naiseuteni merkit eivät sentään viivyttele minussa koko viikkoa, sillä ensi tiistaihin mennessä näiden naisellisten kanssa minä olisin jo ostamassa arkkua omiin hautajaisiin. Pahinta naiseudenmerkeissä on se, että silloin kaikesta pahoinvoinnista ja kivusta ja särystä ja tuskasta huolimatta tekee mieli kaikenlaista mahdollista ruisleivästä hampurilaisiin ja juustoon ja salmiakkiin ja ja pitsaan ja ihanansuklaiseen kaakaoon.

Tänään minä tajusin olevani ylpeä ikkunani harmaanruskeista ja sinisistä paneeliverhoista, joiden kanssa minä syksyllä äitipuoleni ompelukoneen ääressä tappelin. Pitkän joululoman jälkeen Vaasaan palaaminen hymyilyttää, vaikka minun palaamiseni tänne tuntuu aina olevan tällaista väliaikaista kahden päivän olemista laukut pakattuna lattialla valmiina lähtöön uudelleen. Tänään minun vaasalainen pieni kodittomuuteni ei kuitenkaan ole haitannut, sillä aamulla puoli kymmenen aikaan ajaessani Seinäjoelta rannikolle minä viimein tein kodittomuuteni kanssa hiljaisen sovinnon. Aamulla filosofian luennon jälkeen minä ja minun punainen pieni matkalaukkuni we are off again. Lukitsen asunnon oven ja kannan autoon laukkuni ja pienen kapinoivan mutrusuisen lähtemättömyyteni, joka aina mennessäni saa minut katsomaan kerran takaisin. Minun hiljainen pieni asuntoni. Pieni. Hiljainen. Enää minä en jaksa ajatella, onko minun menemisessäni järkeä ollenkaan.

-Suuse-

Minä en osaa sanoa, minkälainen auto saa aikaan juuri tuollaisen sireeninäänen. Tämä on minun ensimmäinen iltani Vaasassa opiskeluasunnollani sitten joululomalle lähtemisen, ja juuri äsken historianesseetä kirjoittaessani sireenin soidessa puolen kilometrin päässä Palosaaren tiellä jossakin minä päätin, että uteliaisuuttani minulla ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin opetella ulkoa kaikkien sireenien ihanaiset hätää kärsivät soinnut paloautosta ambulanssiin ja poliisiin.

Historianesseen pitäisi olla valmis tähän iltaan mennessä. Sen ajatuksen jälkeen minua ei lohduta edes todellisuus makeasta ihanaisesta suklaasta suussani, sillä minun vähäinen yhä vähäisemmäksi kutistuva mielenkiintoni kyseistä esseetä kohtaan on kerta kaikkiaan yksinkertaisesti hukkunut jonnekin.

Voi jos voisin...

-Suuse-

Minä pyydän, älä pidä minua vinksahtaneena ällöttäväntylsänä silmälasipäisenä akateemikkona, vaikka minä juuri nyt tunnustan jotakin näennäisen ällöttävänläpinäkyvänakateemista.

Tänä aamuna yliopistoelämässäni istuutuessani ehkä sata henkeä kattavan täyden luentosalin taakse luentosalin oven viereen sivupöydän ainoaan istumattomaan kulmaan minä kaivoin laukustani luentolehtiön ja rakastuin filosofiaan. Pakollisen alkuinformaation loputtua luentosalin varsinaiset istuinpaikat alkoivat vapautua osan opiskelijoista lähtiessä en minä tiedä ehkä takaisin nukkumaan. Minä nousin inhottavalta pöydänkulmalta filosofiainnostukseni sokaisemana ja kaadoin vierustoverini ruskean pöhkön hassunkurisen pappamaisen salkun lattialle niin, että salkun kullattu solkiosa maahan osuessaan aiheutti salin takana hienoisen katseita kääntävän kilinän. Minä hymyilin ja sanoin "hupsista" ja valtasin luentolehtiöni kanssa yhden paikan takarivin vapautuneista istuinpaikoista, enkä minä milloinkaan ennen aamu kymmentä ole yliopistoelämässäni ollut niin pirteä ja aiheesta innostunut kuin minä tänä aamuna olin kuunnellessani professorin rauhallista pohtivansalaperäistä ääntä luentosalin edessä jossakin.

Tämä rakkaus ei ole uusi, sillä tämä rakkaus minussa syttyi jo lukioaikana filosofian ainoalla pakollisella kurssilla ensimmäisen luokan syyskuussa menneisyydessäni kaukana jossakin. Ja juuri kun minä tammikuun vesisateesta hämmentyneenä en muutama päivä aiemmin enää eräänä aamuna osannut sanoa, mikä minusta isona tulee, minä vitsillä keksin kuningasajatuksen ja tulin itseäni huvittaakseni marssineeksi yliopiston filosofian luennoille ja ihan tuosta vain rakastuneeksi tuohon aivoja raastavaan tieteenalaan uudelleen. Helmikuun lopussa minä epäilen omaa olemassaoloani ja juoksen kaupunginkatuja lenkkikengät jalassa musta tuulipuku päälläni yöllä yhdentoista aikaan tietämättä mihin olen menossa, ja miksi käsiäni paleltaa, ja miksi autot ylipäätään on keksitty, ja miksi on kerrostaloja ja luonnon varassa eläviä koivuja kasvamassa samassa pihassa vierekkäin.

Tänä aamuna minun oli lämmin, ja kultani kainalossa ikkunasta hohti sohjoisen aamun hiljainen hämärä valo. Siitä kainalosta minä en olisi tahtonut nousta pois ollenkaan.

-Suuse-

Kello oli ehkä viittä vaille puoli kaksi iltapäivällä, kun minä parkkeerasin autoni yläasteen pihaan varattu-kyltin eteen ja astelin jäisen pihan poikki pääovea kohti korkokengilläni kuin pieni humalainen harakka. Opettajainhuoneen käytävällä tyhmännäköisenä minä törmäsin opettajaan, jonka minä ehkä jo sata vuotta sitten kahdeksannella luokalla yhdellä tylsällä äidinkielen tunnilla sain itkemään. Tänään opettajainhuoneen käytävällä minä hymyilin hänelle kiltisti ja mietin, muistavatko sijaisopettajat jokaisen inhottavan känkkäränkkäisen murkkuikäisen oppilaan, joka heidät yrittää suistaa näennäisen henkisen tasapainorajan väärälle puolen.

Hymyiltyäni kiltisti minun kahdeksannen luokan aikaiselle suloisen herkkähermoiselle sijaisopettajalle minä opettajainkäytävällä kirjaimellisesti ilmaisten törmäsin yläasteen vakavaan tuimailmeiseen rehtoriin, joka minun korkokenkieni edessä näytti 150 senttiä pitkältä salaperäisenmyrkylliseltä kääpiöltä. Jälleen kerran minä hymyilin kiltisti ja kättelin ja tajusin irrottaa lapasen kädestäni vasta käteltyäni tuimaa salaperäistä rehtoria. Kymmenen minuutin päästä minä poistuin kiltisti hymyillen rehtorinkansliasta ensiviikon lukujärjestys kädessäni, sillä tänään minä sain toimenkuvakseni kolmen päivän historianlehtorin sijaisuuden ensi viikon maanantaiaamusta aina keskiviikon iltapäivä kahteen.

Nyt minä lähden poikaystäväni luokse, ja huomenaamuna minä starttaan autoni kohti tuulista tuiskuista Vaasalandiaa.

-Suuse-

Minä olen ajatellut kasvattaa rahapuun opiskeluasuntoni ikkunanreunaan yhteen tyhjään nurkkaan seisomaan. Tämän päivän minä olen väistellyt huoneeni pöydällä lojuvaa yhtä isoa karmivaa viisisataasivuista englanninkielistä historiankirjaa, joka minun täytyisi oppia kannesta kanteen kahdeksan päivän kuluessa, sillä kahdeksantena päivänä huomisaamusta lähtien on historiantentti, eikä se edes ole minun suurin murheeni näillä näkymin. Ja minä olen siis ajatellut kasvattaa rahapuun. Murheeni vuoksi; puolessa välissä kuuta minun taskuni ovat aina tyhjät, sillä alkukuusta on ollut laskuja ja vuokra ja kuntosalin samperin suoraveloitus. Viimeisellä viikolla tammikuussa minulla ei ole varaa ajaa Vaasasta kotiin ollenkaan.

Minä en osaa sanoa, tahdonko minä ruokaa vai olenko minä oikeasti rehellisesti nälkäinen. Vähän yli viikon tupakoimattomuus on saanut minut mieltymään kummallisiin asioihin: ketsuppiin ja porkkanaan yhtä aikaa sinapin ja tonnikalan ja juuston ja voinokareen kanssa, ja minä voisin jopa vannoa, etten minä koskaan ennen ole ollut näin kummallinen. Iltaisin yksin täydellisessä tekemisenpuutteessa minun sormeni syyhyävät ja kutiavat ja ovat jo kovasti matkalla ulos sytyttämään yhtä ihanaa valkokääreistä sormieni väliin niin houkuttelevan hyvin sopivaa syöpää aiheuttavaa harmaansavuista myrkyllistä koukuttavanilkikurisenrauhoittavaa tupakkaa, vaikka minulla ei sellaisia enää olekaan. Viikko sitten mökillä ystäväni kahlatessa tupakoimasta takaisin oleskelutilaan minä tahdoin nuuskia hänen paitansa tupakansavusta, sillä sellaisessa himossa mikä tahansa tupakasta muistuttava lohduttaa kyltymätöntä haluani polttaa edes hetkisen. Perjantaina tupakanhimossani minä kopistelin päkiöitäni sinun autosi lattiaan ja kiukuttelin. Tämä ei ole kivaa. Tämä ei ole kivaa enää ollenkaan.

Tälle päivälle siunaantui viikon inhottavin ulkoilma. Eilen illalla lähempänä yhdeksän aikoihin minä siskoni ja ystäväni kanssa asennoiduin tunnin pituiselle lenkille kylmään kalseaan sohjoiseen vesisateeseen. Tänään minä ajattelin treenata sisätiloissa. Yrittää olla ajattelematta tupakkaa ja sen rentouttavaa rauhoittavaa vaikutusta tunkkaisen suloisen ilmassa solmuilevan savun kietoutuessa hiuksiini ja valkoiseen collegetakkiini tuulettomassa loskaisentammikuisessa ilmassa ulkona jossakin.

-Suuse-