IRC-Galleria

Joku stressaa. Lauantaipäivä meni kutakuinkin historiankokeita korjaillessa sen lisäksi, että aamupäivästä Seinäjoella äitipuoli painosti syömään koko kinuskikakun siitä huolimatta, että minä olin meistä jo valmiiksi kaikkein kermahuulisin. Laskuja rästissä yömyöhällä hämärässä talossa minä en tiedä jaksaisinko minä enää tässä vaiheessa yötä kirjautua niitä maksamaan. Historian opettajan homma on osoittautunut elämäntyöksi. Porraskaide yläkerrassa notkuu puolikuivista kokovartalopyyhkeistä, ja alkuviikosta minä huomasin, että minun painoni ei kahden kuukauden aikana ole vieläkään noussut kiloakaan. Aika ajoin minä luulen kaipaavani Vaasaan. Sen jälkeen minä huomaan jumittaneeni elämäni työn keskelle, mistä tuskin paremmin todistaa mikään muu kuin se, että opintorekisteriini kirjautuessa en ollut muistaa tunnuslukua enää ollenkaan. Tänään yksi ystäväni sanoi, ettei tulevaisuutta kannata suunnitella syksyyn. Eilen minä istuin sinun sylissäsi järvenrannalla yhdentoista aikaan illalla, ja me puhelimme hiljaa kaksin, eikä vesi minun silmissäni sanonut enää sanaakaan. Tunti sitten minä havahduin siihen, että minä ikävöin. Olisi jo aika, kulta, minun olla sinun kanssasi taas ihan kahdestaan.

-Suuse-

Tänään minä olen yrittänyt olla ajattelematta, sillä toisinaan ajattelemisella vain kiduttaa itseään. Sen enempää minä en ole oppinut, mutta jos minä keskiviikoksi saisin pikkuveljeni synttäreitä varten leivottua kaksi suklaakakkua, minä voisin unohtaa sompailemisentaidon ja olla onnellinen vihannes edes yhden iltapäivän verran. Keskiviikkona töihin. Autottomuus ei ole orpoutta, tietämättömyys on. Tänään minä olen kaivannut aurinkoa, vaikka minulla ei ole sille mitään suotavaa. Hiljaisuudessa minä muistan kaiken, mutta ihmisten keskellä joskus toisinaan minä...unohdan.

-Suuse-

By the way. Näin muutaman päivän viiveellä ONNEA KÄMPPIKSELLENI BLANK_PAGE:lle synttäreiden johdosta, jotka osuivat keskiviikolle 23.4.2008. Älä luule, että unohdin.

-Suuse-

On asioita, joista lupaa olla puhumatta enää milloinkaan. Asioita, jotka eivät koskaan selviä; jotka eivät koskaan anna vastausta kysymyksiin, joita ei enää milloinkaan uudelleen pysty kysymään. On asioita, jotka määrittävät meidän eromme, ihminen. On asioita, jotka kertovat minulle sinusta enemmän kuin sinä minulle sanomalla pystyt milloinkaan kertomaan.

Tänään minä ajattelin, että maailmassa on vähintään kolmenlaista rakkautta. On rakkautta, joka on pyyteetöntä ja kastijärjestelmiä murtavaa ajattelematonta epäinhimillisen käsittämätöntä rakkautta, on rakkautta, jota kutsutaan ystävänrakkaudeksi, ja lopulta on rakkautta, joka ei erota itseään vihasta alkuunkaan. Sen jälkeen minä ajattelin, että tällaisessa maailmassa määritelmiä rakkaudesta täytyy olla kolmenlaista rakkautta paljon enemmän. Pikkusisko soittaa pianoa. Elämänmuutoksen enne näkyy siinä, että päivittäiset tapahtumat muuttuvat rutiiniksi; että kaurapuuro maanantaisin on tylsää ja että samoja asioita ei jaksa hokea enää ollenkaan. Minä olen miettinyt, miksi minä en ole saanut kutsua. Minä olen miettinyt, miksi minä olen yhä tässä, yhä kenkälaatikossa kaapissa jossakin.

Lopulta on asioita, joita tahtoisi muuttaa, mutta joita koskaan ei pysty edes parhaalla tahdollaan muuttamaan. On asioita, jotka toisessa ihmisessä saavat sinut tuntemaan olosi mitättömäksi; asioita, jotka toisessa ovat aina olleet, mutta jotka satuttavat sinua niin, että parempi olisi vain olla olematta ollenkaan. On asioita, joita mieluummin toisinaan viettää iltansa yksin ihmetellen huoneen seinien vihreiden tapettien ällöttävää kuviointia; asioita, joita ei ajatustensa kanssa tahdo enää koskaan joutua kohtaamaan. On asioita, jotka tekevät toisesta juuri sen, mitä toisessa eniten rakastaa, mutta miksi oi miksi toiset päivät päättyvät asioihin, jotka tekevät mitättömäksi sanat "minä olen sinun, minä olen sinun kokonaan"?

On asioita, joiden rinnalla "minä rakastan sinua" ei saa tarkoitustaan kuulumaan. On asioita, joiden rinnalla oven sulkeutuminen voi pilata koko päivän ja illan ja yön, ja on asioita, jotka korjatakseen toinen ei milloinkaan ymmärrä sanoa sitä tai sanoa ylipäätään sanaakaan. On asioita, jotka voivat aiheuttaa kuoleman. Eilen minä kuulin, että jossain lähellä niin on käynyt jo kertaalleen. Lopulta toisinaan on siis rakkautta, joka ei erota itseään vihasta. Voi joskus miten pieni on raja lämmön ja kylmyyden välissä, raja siinä missä on onnellisuus ja missä lopulta sattuu.

-Suuse-

Miksi mustikkakeitto aamulla saa ajatukset kulkemaan?

Joulukuussa 2005 tarkkaan ottaen joulun aatonaattona 23.12 minä hain kotiin pienen mustaruskean tyttökissanpennun. Tammikuussa uuden lukukauden alettua minä tungin pienen kissanpentuni mustaan pieneen kissankoppaan ja astuin junaan kohti Vaasaa, sillä opiskelija ottaa kissan viihdyttääkseen itseään, ei niinkään viihdyttääkseen kissaa tarjoamalla sille parisensadan neliön asunnon kaikki tilat kotipihaa ja kesäisin kasvavaa nurmikkoa myöden. Minun kissani ei lopulta oppinut mitään muuta kuin rakastamaan ulkoilmaa, ja Vaasan yksiössä ulko-oven käydessä pikkukissani oli menossa ulos ei väliä vaikka kahdenkymmenen asteen pakkaseen. Tänä vuonna minun pikkukissani on ollut parisensadan neliön asunnossa koko lukuvuoden, sillä kaikesta päätellen minun kissani kodiksi on muotoutunut talo, jossa minä kerran kasvoin ja intin oikeuksistani olla kaupungilla kello kahtatoista pidempään. Kun minä tänään menen takaisin, minun kissani kiehnää minun pohkeitani ja pyytää minulta silitystä ja ruokaa. Enkä minä enää ole sitä sieltä raaskinut raahata maailmaan.

Toiset löytävät identiteettinsä vaivattoman nopeasti. Minä olen alkanut ajatella, että minun identiteettini perustuu suurille määrille erityisesti korkokenkiä ja toisaalta jatkuvalle laiskuudelle kiskoa siivouskaapista imuri ja alkaa siivoamaan. Toisaalta minun identiteettini perustuu hulluille ajatuksille neljänsadan sivun tenttikirjan muuttumisesta pääni muistikopaksi yhdessä yössä, mutta lisäksi minä tietoisesti perustan identiteettiäni asioihin, jotka liittyvät minun näennäiseen ahkeruuteeni, ja joista minä siten olen hyvin ylpeä. Sellaisia asioita ovat esimerkiksi kielihistorian tentistä plakkariin noussut kiitettävä vitonen ja itse ompelemani neljä paneeliverhoa tai hiellä ja tuskalla toisinaan pesemäni auton jättämä kirkkaansininen kaiku silloinkin, kun aurinko ei paista. Lopulta minä perustan identiteettiäni pienien osakseni tulleiden kehujen varaan, sillä onko mitään sen piristävämpää kuin kuulla poikaystävän sanovan, että sinä teet hyvää pitsaa, niin hyvää pitsaa, että paljon parempaa ei olekaan?

Minun poikaystäväni on paras, by the way. Tahdoin vain ilmoittaa sen.

-Suuse-

On olemassa pöytätabletti-ihmisiä ja pöytäliinaihmisiä; tähän minä olen jo aikaisemmin viitannut. On olemassa ihmisiä, jotka unohtavat joka ikisen syntymäpäivän omansa mukaanlukien, ja toisaalta on myös ihmisiä, jotka muistavat syntymäpäivien lisäksi joka ikisen tutun nimipäivän etunimen ja jopa toisen ja kolmannen nimen osalta, ja sen vuoksi minäkin ihmettelen toisinaan, miksi minua onnitellaan Marianpäivänä, sillä en minä ole Maria, vaikka se minun etunimeni perässä sattuukin roikkumaan. Lopulta on olemassa ihmisiä, jotka ovat parempia kuin kaikki muut ihmiset. Ihmisiä, jotka ottavat ruusun vastaan venäläiseltä huivipäiseltä naiselta ja maksavat siitä kaksikymppisen. Ihmisiä, jotka tietävät atomista kaiken, mutta eivät ole pelkästän kirjaviisaita, sillä atomin lisäksi he tuntevat myös auton ja moottorin ja tietokoneen ja avaruustieteen ja Suomen historian ja kaikkien pääministerien hallituskaudet läpikotaisin. Tänään minulla on ollut kohtuullisen tyhmä olo. Viime lauantain kielihistorian tentistä minä siitä huolimatta sain yliopistokympin eli parhaan mahdollisen eli vitosen.

Tänään minun puhelimeni ei ole soinut. Tai on minun puhelimeni soinut, mutta minä olen ollut kiireessä, enkä minä sitä paitsi ole edes tunnistanut sitä numeroa saati sitten ollut paikalla, kun minulle siitä numerosta on joku soittanut. Jostain kumman syystä minä olen miettinyt kummallisia asioita. Minä olen miettinyt Viroa ja kylmää vaasalaista tuulta ja pullantuoksua ja suklaata ja selkäkipuani ja juhlapukua, jota minä en vieläkään ole pikkuveljeni ylioppilasjuhliin ostanut. Opiskeluasunnolle selvittyäni minä olen jo kahdesti painunut ulos ja kiertänyt puolikorttelia kädet taskussa, sillä minun lapaseni jäivät autoon, enkä minä jaksa niitä sieltä lähteä hakemaan. Nyt juuri minä ajattelen, että jos minä tänään kirjoitan vielä kovinkaan paljon, minulla ei taatusti ole huomenna kenellekään yhtään mitään sanottavaa.

Mitä sinä teet tänään, kun minä olen täällä, eikä meistä kumpikaan viime yön jälkeen ole sanonut toiselle sanaakaan? Jos minä olen näin, minä mietin sinua, kyllä sinä tiedät sen, ja tiedät sinä sen varmasti myös juuri nyt, jos sinä yhtään satut sellaista ajattelemaan. Sarkastisuuden ja katkeruuden välinen raja on toisinaan niin pieni, että minä melkein kuulen sinun sanovan sen yhden pienen asian. Sarkastisuus voi syntyä ikävästä tai levottomuudesta tai stressistä, mutta katkeruus syntyy jostain paljon pidemmälle ajautuneesta tunteesta kuin edes ikävä, enkä minä sitä pysty tässä vaiheessa lauantai-iltaa selittämään. Viikko sitten me olimme humalassa molemmat. Sinä olet ihana mies, tiedätkö sinä sen? Sinä olet paras. Tänään nallekarkit eivät menneet tasan, sillä minä olen täällä yksin ja sinä luultavasti teet jotakin paljon järkevämpää kuin olet sarkastinen niin kuin minä olen nyt. Ei sen väliä, mutta nallekarkeista sinä olisit ehkä sanonut, ja minun oli pakko saada se ajatus tähän mahtumaan. Ei mitään uutta. Minun on sinua ikävä taas ja juuri nyt.

-Suuse-

Asioiden uudelleen tekeminen on jälkiviisautta. Hyvän yön toivotus toisen jo nukkuessa on päivän sulkemista pieneen purkkiin, josta sitä ei tarvitse enää kiskoa ulos ennen kuin sitä viimein alkaa jossain vaiheessa kelaamaan. Tällä viikolla oli ilta, jolloin sinä jo nukuit vasen poskesi hautautuneena ihan liian vaaleanpunaisen tyynyn uumeniin. Sinä iltana minä en saanut unta. Minä kuiskasin sinulle hyvää yötä kolmesti, mutta en osannut sulkea pienen purkin kantta niin, että kulunut päivä olisi sinun kanssasi minua ilman saanut viimein nukahtaa. Minä pyörin sinun vieressäsi ja silitin sinun selkääsi; minä etsin kattolaudoista oksakohtia, ja mitä kauemmin minä niitä etsin, sitä enemmän minä vajosin nukahtamisen suloisesta pumpulista jonnekin kasittämättömän levottomaan tyhjyyteen. Minun ei ollut kylmä enkä minä jaksanut hengittää, mutta minä yritin halata sinun untasi ja nukahtaa sinun nenääsi vasten, vaikka toisen nenää vasten ei milloinkaan pysty kauaa hengittämään. Sinä nukuit, ja sinun nukkuessasi minä mielessäni tein kaiken uudelleen. En minä muista, mistä asti minä siinä tehdessäni olen tekemiseni kanssa lähtenyt, mutta lopulta minä nousin ja puin ylleni t-paidan ja sukat, ja sinun havahtuessa unestasi minä en pystynyt sanomaan sinulle paljon sanaakaan. Ulkona kylmässä yössä valkoiset kesäkengät jalassani minä ajattelin, että minä olen tyhmä ja minun levottomuuteni on vielä minun tyhmyyttänikin tyhmempää. Nilkkatatuointiani kutitti, ja minä kävelin takaisin sisään ja takaisin lämpöiseen hämärään huoneeseen. Sinä katsoit minua, ja minä kääriydyin sinun kainaloosi ja katsoin sinua silmiin. Sen jälkeen ihan liian kauan minä sanoin ihan vääriä sanoja, vaikka minä tahdoin sanoa vain kaikki ne oikeat jättämättä tilaa sille, että olisi olemassa jotakin hyviä asioita huonompaa. Enkä minä koskaan ajatellut rakastuvani sinuun, mutta sinuun minä rakastuin, ja lopulta rakastuminen sinuun on minulle ollut ehkä elämäni paras tunne, asia, ulottovuus.

Anna anteeksi, että minä en osaa kertoa sitä paremmin.

-Suuse-

Historian ja yhteiskuntaopin lehtorin sijaisena kuluu koko kevät koulujen loppuun asti. Tänään kummalliset asiat ovat mietityttäneet minua. Asiat, joita minä en koskaan mieti, en milloinkaan. Yksi luokka piristi minun päivääni erityisellä hassuttelulla, mutta kaikki luokat jättivät mieleen hyvän päivän siihen nähden, että kellonsoitosta asti minä olen ollut väsynyt. Tekee mieli nukkua, mutta siitä huolimatta minun oloni tänään on yllättävän keltainen.

-Suuse-

Juuri äsken minä ajattelin kertoa koko tarinan minä-kertojan kautta, vaikka minun romaanihenkilöni ääni tarinassa on kuulunut alusta alkaen. Tähän asti minä olen ajatellut, että minun romaanihenkilöni elää omasta äänestään, mutta oikeastaan minun romaanihenkilöni ei elä, ja oikeasti hyvässä terveessä omassa elämässään on yhtäkkiä ylitsepääsemättömän vaikea kertoa romaanihenkilöstä, jonka elämä on paskanjauhamista ja paikallaan junnaamista maailmassa, jossa minun romaanihenkilöni ei koskaan ole oppinut olemaan.

Muutaman viikon päästä minä olen taas yhden vuoden entistä vanhempi. Pienistä asioista tulee ikäkriisi, mutta minä olen ajatellut ihmisiä, jotka ovat vanhempia kuin minä olen ja rauhoittunut sen jälkeen vähäsen. Missä vaiheessa on tarpeellista alkaa käyttämään ryppyvoiteita? Missä vaiheessa on tarpeellista venytellä aamuisin sen varalta, että paikat lyövät lukkoon iltapäivällä ennen kello neljää? Tänään on satanut lunta. Minä olen jo toivonut kesän tulevan, sillä on liikaa asioita, joita odottaa kesän kanssa, ja jos kesä ei ole nyt, minun täytyy odottaa vielä sitäkin. Lukion ensimmäisellä luokalla huhtikuun lopussa minä makasin nurmikolla bikinit päällä ja otin aurinkoa, mutta minä en usko, että se tulee tapahtumaan tänä vuonna ollenkaan samoihin aikoihin. Joku oli sanonut, että tänä vuonna Suomen kesä alkaa vasta elokuussa, sillä kesä- ja heinäkuu ovat kiireisiä sateen kanssa ennen kuin aurinko pääsee paistamaan.

Voi olla, että minun on aika painua nukkumaan. Hyvää yötä.

-Suuse-

Kotiin on tullut uusi kissa. Minä tunnen itseni idiootiksi, mutta loppujen lopuksi se ei liene edes oleellista, sillä miksi minä tahtoisin olla pääosassa milloinkaan tai varsinkin tänään, kun talon lattioilla tallustaa pitkäkarvainen vaaleanharmaanruskearaitainen Ilona-tyttö, jonka tarkkaa ikää ei kukaan pysty kertomaan.

Se kissa on korkeintaan vuoden ikäinen. Se aivastelee ja makuutestaa alakerran huoneiden nurkkia, kun kaksi muuta kissaa minun karvakasani mukaan lukien tuijottavat sen touhuja kyttäämällä epämiellyttävässä kyykkyasennossa, joka varmasti lopulta aiheuttaa jopa kissan jalkojen puutumisen. Minä en tiedä, miksi minä tänään kirjoitan. Sinä lähdit kotiin, ja minä en tiedä, milloin minä sinut taas pääsen näkemään. Tänä aamuna minusta tuntui kummalliselta. Ei huonolta ei huonolta ollenkaan, mutta kummalliselta; ihan kuin minä olisin tullut paikkaan, jossa minä en ole koskaan ennen kulkenut. Vaikka on tuntemattomia asioita ja asioita, joiden yli ei kaksi ihmistä pääse välttämättä nostamatta pikkuisen ääntään, minä makasin sinun kainalossasi ja ajattelin, että ei ole mitään, mitä minä en voisi sinulle sanoa, ei ole mitään mistä me kaksi emme voisi puhua tai olla puhumatta, ja sitten minusta tuntui, että sinä ymmärrät.

Minä inhoan sunnuntaita, sillä sunnuntaisin täytyy alkaa ajatella tulevan viikon aikataulua ja ohjelmaa. Milloin minä menen Vaasaan? Milloin minä tulen Vaasasta pois? Menenkö minä Vaasaan? Onko minun pakko mennä sinne ollenkaan? Miksi minä en voisi kaivautua pieneen pieneen koloon ja jäädä sinne? Miksi minä en?

-Suuse-