IRC-Galleria

Pienenä minä pelkäsin autonvalojen heijastusta ikkunassa. Kun vähän ennen unta sälekaihtimet hyppäsivät makuuhuoneen seinille ja kiersivät nurkasta nurkkaan valon osuessa niihin. Se kesti aina vain muutaman sekunnin. Moottorinsurina yössä. Heijastus. Sälekaihtimet, jotka liimautuivat valkoiseen seinään ja tanssivat valossa hetken vain kadotakseen taas. Ja aina sen jälkeen pimeässä oli joku. Joku toinenkin.

Viime yönä autonvalot heijastuivat makuuhuoneen kattoon. Minä en muistanut, milloin olin ne viimeksi sattunut näkemään. Pieniä loikkivia tanssiaskeleita. Ehkä ne olivat matkalla toiseen asuntoon. Valot katosivat, ja minä painoin pääni kultani rintakehää vasten. Silitin lämpöistä kättä kädessäni. Unohdin,

että kummituksia on olemassa.

-Suuse-

Mä olen aivan varma, että mä kuolen kohta tylsyyteen. Tai sitten mä nukahdan ja tiputan pääni pöydälle, ja se ottaa niin kipeetä, että mä menetän tajuni ja valun lattialle ja tukehdun kieleeni ennen kuin kukaan yhdessäkään toimituksen työhuoneessa ehtii ajatella, että kummalliset pienet kolahdukset mun työhuoneessa voisivat tarkoittaa jotakin oikeasti vakavaa.

Mä en enää tykkää tästä leikistä. Tää leikki on ihan tyhmä. Mä haluan lopettaa tän leikin. Ainakin tältä päivältä X)

-Suuse-

Kämppäni on muuttunut liikatavaran säilytystavaramuseokuppilaksi = saan siitä hyvästä kolme hamsteripojoa.

Olenko minä hamsteri vai hamsteri? Siis hamsteri. Tähän eivät kaikki pysty :P

-Suuse-

Minä nukun päiväpeiton kanssa. Päiväpeiton ja torkkupeiton ja kunnollisen peiton ja kolmen koristetyynyn ja kahden nukkutyynyn, joista toinen saa selkäkivut vain pahenemaan.

Käytännössä minun sänkyni on liikatavaroiden keräilykoppa. Paitoja ja farkkuja, huiveja ja luentokansioita, vaatekuvastolehtiä ja työpapereita, jotka eivät mahdu yhteenkään vetolaatikkoon. Olenko minä hamsteri? Vaatekasa kasvaa nojatuolilla, ja huoneen piilonurkkaukseen ei mahdu enää ainuttakaan käsilaukkua puhumattakaan kaikesta muusta, mikä pitäisi ahtaa piiloon jonnekin. Yövierailut ovat kääntyneet niin, että nykyisin minä menen ja ruttuan poikaystäväni lakanat (XD) ja jätän kiireessä sotkuisen kämppäni pursuamaan.

Voi kun saisi siivousampparin piston jostakin:)


PS. Aino hei, minkälaisen pojon saa tästä?:P

-Suuse-

Mä en ole tehnyt tätä pitkään aikaan. Ristinyt pieniä sormiani toisiinsa. Toivonut. Pyytänyt. Rukoillut. Tänään mä teen tämän pikkuserkkuni vuoksi. Pikkuserkkuni, joka makaa sairaalassa kolaroituna pystymättä käyttämään kumpaakaan jalkaansa käytännössä edes vessassa käymiseen. Autolla pimeässä ojassa makaavaan sillanrumpuun. Kiitos, että hän on yhä hengissä.

Toisinaan -kenenkään milloinkaan odottamatta mitään sellaista- sairaudesta tulee ikuinen ystävä, sietämättömän läheinen pieni painajainen. Myös serkkuni puolesta minä tänään ristin sormeni ja toivon jotakin parempaa kuin syöpä voi milloinkaan tuoda nuoren ihmisen keskeneräiseen elämään. Hiljaisuudessa, sillä tämä asia on kielletty puheenaihe; tämä asia on arka, epätodellinen. Voi miten raastavaa toisinaan on tajuta, että ihminen elää vain yhden päivän kerrallaan.

Hyvää yötä nyt.

-Suuse-

Sometimes it's hard to speak. Sometimes it's even harder to simply just communicate, and when somebody asks you to make yourself clear to someone in some different language you wonder: how on earth did I get on this plane?

This morning I woke up having an awful need to be somewhere else. Not just in downstears or in another town but in another country -in another world. Right now I should be a reporter writing (in her own language) a story about some people from New Zealand. I should, but finnish just can't make it's way out of me. Instead I waste my time writing in english.

Tomorrow I'm going to be myself again. Last week I wanted to avoid any kind of situation that includes speaking in english, and today I just can't stop using it. If I could spend the morning in my own little englishworld, would I find my way back home again? Sometimes it's hard to take a role, to be something else, to do something you normally never do. In the end it's always hard to give it up. To lose the role, to get of the plane and come home again.

We all have roles. Roles that we use along those daily activities that we have. It is not acting or pretending to be someone else when you take a role to be a nurse at work. It is being good at what you do. It is being professonal.

-Suuse-

Syyskuun viimeisenä päivänä jätän lehtitoimittaja-minäni narikkaan, enkä sen jälkeen enää elä kolmoiselämää yrittäen ahtaa koulua ja työtä ja yksityisyyttäni samaan pakettiin.

Vaikka monta hiiltä samassa takassa kasvattavat. Opettavat. Säännöllistävät. Pakottavat katsomaan asioita järkevästä perspektiivistä, pakottavat tajuamaan. Toisinaan siinä menee järki. Toisinaan se ei jätä aikaa olla vilkuilematta kellonviisareiden juoksemista. Se ei anna mahdollisuutta unohtaa itseänsä puhumattakaan siitä, että se suuremmin ehtisi tuoda laatuaikaa elämään.

Mikään ei ole sen parempaa kuin nukahtaa saman peiton alle kainaloon, jonka lämpö ja kosketus ihollani saavat minut hymyilemään. Pitkään aikaan ei ole ollut täydellistä kiireettömyyttä, täydellistä tekemisenpuutetta, ja vielä niin, että se olisi sattunut kahdelle matkaajalle samaan aikaan. Kun toinen on kiinni pakollisissa päivähommissa, toinen pyörittelee sormiaan. Iltaisin nukuttaa, ja aamuisin on kiire kouluun ja töihin ja vessaan ja tupakalle ja aina jonnekin.

Kun lehtitoimittaja-minäni nuokkuu narikassa, minä karistan yhden kiireen harteiltani. Jätän pikkuisen enemmän aikaa sinne, missä minä mieluiten olen. Missä minä haluan unohtaa kellonviisarit ja autontankkaamisen ja läksyt ja työt ja kaiken muun. Sellaista paikkaa ei ole toista maailmassa, sillä maailma on pieni, ja se paikka on ainutlaatuinen. Sitä paikkaa minä en vaihtaisi pois. En mistään hinnasta. <3

Voi miten vaikeaa on päästää irti aamuisin.

-Suuse-

Suomalaiset käyttävät vuosittain miten monta rullaa vessapaperia peittääkseen vessassa käymisen aiheuttamat pienet suloiset äänet? Kotona ja vieraissa ja varsinkin julkisilla paikoilla, ettei naapurikopissa istuva kuulisi, miten vesi käyttäytyy pöntössä, kun sen pintaan osuu jotakin.

Toisille juoruilu on kirosana. Se tuo mieleen seläntakana puhumisen, p****npuhumisen, jos sensuroituna suomeksi sanotaan. Minulle juoruilu on sosiaalinen tapa kommunikoida ihmisten kanssa, joiden kesken on yksinkertaisesti mukava jauhaa ihan täyttä p***aa. Puhua turhista asioista. Päivitellä. Selittää montaa juttua yhtä aikaa monen äänen kanssa päällekäin.

Naiset juoruavat. Huomaahan sen jo ompeluseuroissa ja kahvilassa ja kaupassa ja kadulla ja välitunnilla koulussa ja puhelinlaskua maksaessa ja uimahallissa saunassa ja ihan missä vain. Vaikka kyllä miehetkin juoruavat. Miehet juoruavat naisista ja autoista ja muttereista ja juomisesta. Ei se ole paha asia.

Juoruilu on osa ihmisen perusluonnetta. Juorun voi keksiä ihan mistä tahansa sivistyneestä aiheesta, jos paikalla on tarpeeksi monta ihmistä, joilla on tarpeeksi paljon tarpeeksi turhaa sanottavaa. Kukaan ei voi väittää olevansa anti-juoruaja, sillä kaikki juoruavat joskus. Kaikki, jotka osaavat puhua ja myös sellaiset ihmiset, jotka eivät jostain syystä puhu. Onhan meille keksitty viittomakielen pelastavat aakkoset.

Tänään sataa vettä. Kahvitunnilla juoruttiin siitäkin.

-Suuse-

Toteamus: ompelukone ja Sussu eivät sovi yhteen. Turhautuminen on ikkunaverhojen tekemistä silloin, kun se ei yksinkertaisesti ota onnistuakseen. Kun vapaapäivä vierii avatuessa Berbetelle, joka ei toimi ei vastaa eikä suostu kuuntelemaan. Ja taas lasketaan kymmeneen.

Kuluvan viikon viimeinen työpäivä. Kello on mitä sen lisäksi, että se on ruuveja ja muttereita? Kohta puoli yksitoista. Ennen yhdeksää ei normaalisti sytytä. Tänään ihmettelin itsekin, kun puoli tuntia jälkeen kahdeksan tajusin jo näpytteleväni yhden jutun alle omaa signeeraustani. Ulkona paistaa aurinko, ja kahvitauolla aamuisin työkaverit kehuvat korkkareitani ja miettivät ääneen miten monta paria omistan. Ehkä se on se eilinen tappelu ompelukoneen kanssa, joka tänään saa minut kirjoittamaan.

Viikonloppua odotellessa:)

-Suuse-

Töissä. Liian aikaisin aamulla odotan kahvitaukoa ja toivon, että kupillinen mustana saisi päivän taas pyörimään. Aamupalaverin jälkeen ei enää tahdo saada ajatuksistaan kiinni; ne lentelevät jossakin niin kaukana, ettei niitä jaksa lähteä sieltä asti hakemaan. Jospa ruokkiksen jälkeen alkaisi viimein sytyttää.

Tänään pitäisi lähteä töiden jälkeen Jyväskylään historian tunnille. Siellä alkaa kurssi, jonka ensimmäisen luennon missaamisesta saa satikutia. Ei kiva. Sieltä sitten pitäisi ajaa Vaasaan tai nukkua ratissa Sinistätietä pitkin kunnes rannikkokaupungin moottoritie loppuu keskustan torin kohdalla. Sen jälkeen pitäisi tajuta kääntyä vasempaan, että ei tule sakkoja laittomilla paikoilla hurjastelusta:D

Joka tapauksessa tämä aamu on ollut hyvä. Sain herätä unikekoni vierestä ja ehdin ajoissa töihin, vaikka jouduinkin pysähtymään joka liikennevaloissa. Lisäksi sain positiivisesti yllättävältä taholta pienen kommentin..:)

Yllätyksiä:)

-Suuse-