IRC-Galleria

Vein koiran ulos. (Uuuu! Ihmeellistä! Kummallista! Erittäin raportoinnin arvoista!)

Tarkoitus oli tehdä klassinen ulostamishappihyppely naapurin takapihalle ja takaisin, mutta toisin kävi. Koira poukkoili hihnassaan niin että ylimääräinen energia sinkoili pitkin maantietä. Eihän sellaisen kanssa voi löntystellä sinne ja takaisin, eihän? Lähdimme siis juoksemaan.

Minä. Juoksemaan.

No ei sitä montaa metriä kestänyt, mutta muutama kuitenkin. Jossain kohtaa pilkkopimeää maantietä (ei, ne tähdet eivät oikeasti valaise kovin hyvin) keksin, että sillä pikkuisella on varmasti raskauskiloja. Tai ainakin raskauskilo. Minulla ei ole vain oikeutta vaan suorastaan velvollisuus lenkittää sitä niin että suussa maistuu veri ja hiki puskee toppatakin läpi.

Kun sitten muutaman sadan metrin päässä koira ja hengästynyt minä putkahdimme ulos metsästä katuvaloihin, aloin tarkastella Sirun oletettuja läskimakkaroita. Vieressäni jolkotti kiiltäväturkkinen, elämänsä kunnossa oleva nuori koira. Sen kullanvaalean karvan alla värähtelivät jäntevät lihakset. Valpas kuono nuuhki maata, eikä väsymisestä näkynyt merkkiäkään. Ravi oli tasaista, mutta jokin sen koko olemuksessa vaikutti turhautuneelta. Emmekö me oikeasti pääse yhtään nopeampaa?

Ja näin päästään taas vanhaan kunnon muna vai kana -kysymykseen: kumpi lenkittää kumpaa? Ehkä se oli Siru, joka tänään katseli meikäläisen suklaan mussutusta sohvalla ja päätti, että jonkun on kiskottava tuo piruparka ulos.