IRC-Galleria

Hellurei! Tässä päivässä on todennäköisesti jotain vialla. Eero kävi ostamassa kaupassa tuotetta äks (olen jo tässä vaiheessa rikkonut vaitiolovelvollisuuttani niin että rytisee) summalla yy. Löin kuuliaisesti henkilökunta-alennukset ja mitä tapahtui! Summa yy muuttui summaksi 6,66 €.

EIKÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI!!

Pelasin hetki sitten - eikun itseasiassa vieläkin - vapaakenttää. Minulle arpoontui sieltä peli numero 666.

Pitäisikö ruveta hyvästelemään läheisiä?

Kun musiikki loppui, minä huudahdin Julian Castlelle, joka niin ikään oli kuin ukkosen lyömä: - Hyvä Jumala - elämä! Kuka pystyy ymmärtämään sitä edes rahtusen verran?
- Älkää yrittäkökään, hän sanoi. - Olkaa vain ymmärtävinänne.

Juhlistimme lauantaina siskoni syntymäpäivää käymällä Stam1nan keikalla nosturissa. Reissu oli sen verran hyvä, että kirjoitan tämän välittämättä tyyliseikoista, muotoseikoista tai seiko-kelloista (möhhöhhöööööö…)

Lämppäri oli vähän pyllystä. Sillä oli itsensä etsiminen kesken ja sen piti luoda katu-uskottavuutta heiluttelemalla vesuria lavalla. Huoh… Oikeesti jätkät! Kaikkia meitä hieman väsytti, joten emme edes yrittäneet änkeä moshpittiin. Kiipesimme siis parvelle. Kaikkien onneksi lämppäri lopetti aikanaan. Sitten aloitti Stam1na, joka petti yleisönsä soittamalla lähinnä uusia kappaleita. Ei se minua haitannut. Korvatulpat haittasivat, koska olin aivan liian tietoinen omasta kiljumisestani, mikä oli hanurista. Piti ottaa ne pois ja toivoa parasta (lapset, älkää tehkö niin kuin täti tekee, korvatulpat pitää olla, muuten menee kuulo pilalle). Parvella ei katsokaas kuule kun yleisö laulaa mukana, joten se pitää varmuuden vuoksi tehdä itse.

Olipas pitkä intro. Tämänkin olisi voinut tiivistää näin: ensin soitti kakka lämppäri, jonka nimi oli Rytmihäiriö, sitten soitti Stam1na. Anteeksi, ensi kerralla jaarittelen vähemmän.

Keikan jälkeen nojailimme parven kaiteeseen ja pohdimme mennäkö vai eikö mennä tunkemaan ulospäin. Sitten taivas lähetti pitkänhuiskean vastauksen rappusia ylös ja ohitsemme. Puristin refleksinomaisesti pikkuveikan rannetta (kiva olla mestoilla jonkun sellaisen kanssa, joka osaa todennäköisesti myös arvostaa tätä). Veljpoika katseli tapansa mukaan hyvin hyvin hyvin neutraali ilme kasvoillaan miehen perään ja totesi: ”Hmh, Jussi” NO NII-IN!! Minä nousin varpailleni ja pohdin, ostiko joku Jussille jo kaljan? Ostiko hän sen jo itselleen? En halua juosta perään, mutta oikeastaan vähän haluan. En silti juossut. Tulimme sisarusten kanssa siihen tulokseen, ettei ulko-ovi vedä, joten voimme ihan hyvin jäädä tähän vielä hetkeksi. Otin sisaruksilta tilaukset ja menin tiskille. Pääni pyöri kuin Breakdance, Jussilla varmasti on jo kalja. Vai onko? Sattuisiko tuo matkalle?

Sattuihan se! Hyyrynen ilmestyi baaritiskille sellaiselle etäisyydelle, että pystyin siirtymään kommunikaatiolle soveliaaseen asentoon vain kääntämällä päätäni neljäkymmentä astetta vasemmalle. ”Jussi, onko joku jo ostanut sulle kaljan?” Hyvämä! Jesh! Just näin Paukki! Et melkein yhtään punastunut!

Mitä tekee Jussi Hyyrynen? Jussi Hyyrynen hämmästyy ja kysyy, mistä mä tiedän sen nimen. Sanoin, että onhan hän toki julkkis. Kun mies vaatimattomasti kielsi, sanoin, että onpahan julkkiksen veli. Oluesta hän kieltäytyi, koska ei olisi pitänyt sitä korrektina, koska hänellä oli seurassaan ystävä, jolla oli syntymäpäivä. Sanoin, että olisin halunnut ostaa sen kaljan, hoidin oman tilaukseni, maksoin, toivotin hyvää syntymäpäivää ja hyvää loppuiltaa ja painelin takaisin sisarusteni luo. Jussi ojensi kätensä ja sanoi: ”Anteeks, mutta mikä sun nimi olikaan?”

IHIIIIIIIII!!!

Mä oon kommunikoinut julkkiksen kanssa nolaamatta itseäni ihan täysin!

Eikä tässä vielä kaikki!

Myöhemmin kun jonot ulos alkoivat vetää ja teimme lähtöä, Jussi ja hänen vaaleanpunaiseen tutuunsa sonnustautunut miespuolinen kaverinsa (huomaatteko: tämä oli tähän asti täysin toisarvoinen tieto ja on muuten sitä vieläkin) tulivat keskusteluetäisyydelle. Ja pitihän heidän kanssaan sitten keskustella. Minä ja sismo kehuimme kaveria kauniiksi prinsessaksi sillä välin kun veli etsi Jussin kanssa yhteisiä tuttuja, löysivätkin melkein yhden, hemmetti sentään. Elämä on joskus jännittävää, pitäisikö sittenkin käydä Helsingissä useammin?

Jussi Hyyrynen on yllättävän helppoa hengailtavaa. Ehkä meidän sisarusparvemme törmääminen oli hänelle virkistävää vaihtelua puolituntemattomana julkkiksen veljenä oloon. Hän kiitti kaksi kertaa siitä, että tunnistin hänet. Juuhei, ole hyvä vain, ei ollu paha vaiva. Pitäähän sitä miehen saada ryöpyllinen kosteaa, joskin väsynyttä ihailua veljensä bändin keikalla. Normisetti, duh!

Jussi varasi option toukokuulle. Puoskareilta tulee uusi levy mikä tarkoittaa kiertuetta. Minulle annettiin lupa tulla nykimään hihasta. Minulle… Nykimään Jussin hihaa. Hihii!

Kylläpäs irtoaa aikuisesta naisesta kikatusta. Hohhoijjaa.

Jos aivoni toimisivat nopeammin ja olisin ihan aikuisten oikeasti halunnut pönkittää sen kitaristinplantun miehistä egoa hyvän maun rajoja pirstoen, olisin saattanut mainita, etten olisi täällä ilman häntä. Se oli Jussi, joka joskus kehaisi veljeään jossain foorumilla ja sai minut kiinnostumaan Stam1nasta. Jos Jussi diggaa, diggaan minäkin, sanoi Pauliina kahdeksan vee. Jäi sanomatta. Pitäisikö lähettää sille hepulle linkki tänne?

Hyi kamala mikä ajatus. Hrr…

Ostan hummerin. Alan pestä puolikkaita koneellisia. En koskaan sammuta mitään sähkölaitteita ikinä, edes viikonlopuksi. Tyhjennän hiuslakkapurkkeja parvekkeelta. Lennän työmatkat. Ostan vain kiinalaisia tuotteita. Syön kertakäyttölautasilta pelkkää argentiinalaista hormonihärkää.

JOTAIN pitää tehdä tälle jatkuvalle talvelle!! En jaksa enää! Napsuu päässä!

Ja taas...

TEHTÄVÄNANTO:
Vastaan alla oleviin kysymyksiin. Tämän jälkeen valitsen seuraavat kolme ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (Vastaamaan samoihin kysymyksiin perässä omaan päiväkirjaansa).
Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa tästä merkinnästä.

- Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi: Keltanen Tarmo-lähikauppias t-paita ja farkut.
- Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi: Hehe... hee... Mitään ei tunnusteta.
- Lempieläin: Laiskiainen, ihailen sen elämänasennetta.
- Kuka on paras ystäväsi: Maailma on mun ystävä.
- Kenelle soitit viimeksi: Isän vastaajaan jätin viestin. Ihmetytti pääsiäinen.
- Oletko koskaan hakannut ketään: En mielestäni. Korjatkaa jos olen väärässä.
- Vietätkö paljon aikaa internetissä?: Ihan kuriositeetin vuoksi: paljonko on paljon?
- Oletko ujo vai ulospäinsuuntautunut: Moni varmaan räjähtäisi räkäiseen nauruun jos sanoisin olevani ujo, joten jätän sanomatta.
- Vihaatko koulua: Ei sekään vihaa mua.
- Onko sinulla sosiaalista elämää: Se asuu mun tietokoneessa. Ei vaan, oon mä joskus jonkun livenäkin nähny.
- Asutko vielä vanhempiesi luona: Nöyp. Lopettelin ne hommat tossa muutama vuos sitten, tosin kesällä taas edessä paluumuutto.
- Jos et, kuinka vanhana muutit pois: Kyl mä taisin jo olla 20.
- Luotatko helposti ihmisiin: Luotan kyllä. Paha tapa..
- Oletko koskaan valehdellut parhaalle ystävällesi: Niin siis kukash tää nyt taash olikaan? Mut jos sellanen löytyy, niin varmasti.
- Onko sinulla salaisuuksia jotka saattaisivat järkyttää muita ihmisiä: Ei ole. Ei sitten minkäänlaisia.
- Oletko koskaan käynyt ulkomailla: Oon mä koskaan.
- Haluatko lähteä kotikaupungistasi: Jep, liikaa opiskelijoita. Hrrr...
- Oletko hemmoteltu: Erittäin. Ihan tolkuttomaan elintasoon tottunut.
- Juotko paljon vettä: En. Rusinoidun. Tykkään rypyistä, isä on mun ilodi.
- Juotko paljon muuta: Kahvia ehkä joskus liikaa, mutku se on niin hyvää! Ei ees oo ja näyttääkin epäterveelliseltä, mutta onpahan joku tekosyy syödä suklaata. (Jep, terveellisyyden perikuva)
- Mitä hammastahnaa käytät: Sellanen euron setti. Paras. Kaikki ne kumiliuskat ja kriss kross äksönit on yhtä suurta huijjuuta.
- Onko sinulla kännykkää: Mulla on kännykkä. Huom. kysymyksen asettelun partitiivi, jolloin kielteinen vastaus olisi odotuksenmukaisempi. Hölmö kysyjä, tää on kakstuhattaluku haloooo!!
- Jos on, niin minkä merkkinen: Sony Ericsson. 4-ewa.
- Ketä ihmistä arvostat: Pitääks sanoo äiti?
- Onko sinulla rusketusta: Ei koskaan. Olen olmi.
- Ärsyynnytkö helposti: Nojoo... Toisista asioista. Toisista en. Olipas informatiivista.
- Oletko koskaan karannut: Hmm. En. Ainakaan pahasti.
- Haaveiletko paljon: Jep, keeps me going.
- Onko sinulla paljon exiä: Ei enää.
- Höpötätkö paljon: Koko ajan itseasiassa. Näistäkin kysymyksistä selviäis yhdellä sanalla laaki.
- Millaisen tatuoinnin haluaisit: Ennoo keksiny viä mitään riittävän kivaa.
- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus: Että tollasilla hymyillä rakennetaan eiffel-torneja. Okei, ei ollu viimesin, mutta eittämättä kaikkein pateettisin ja oudoin ikinä.
- Onnennumerosi: En omista. Viistoista?
- Lempiväri: Mikä missäkin.
- Kuvaile itseäsi: Oleen oomeena, olen oomeena, olen pyöreä oomeenaaa!
- Poltatko: Ei tunnusteta.
- Juotko: Liian vähän, niinku edellä jo mainitsin.
- Jos värjäisit hiuksesi mikä olisi väri: Jos taas tempasis snadisti vaaleemmaks, mutta en taida ryhtyä. Jotain absudeja osittaisvärjäyksiä vois koittaa.
- Voisitko seurustella itseäsi nuoremman kanssa: Voisin, mutta haluanko?
- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa: Voisin.
- Onko sinulla ollut koskaan syömishäiriö(i)tä: Joo, osapäiväortoreksia. Onneks se on poissa.
- Kuinka monta kertaa annat puhelimen soida ennen kuin vastaat siihen: Riippuu kauanko kestää ennenku se ääni lävistää mun peppulihat. Tai kauanko kestää saada hf kiinni.
- Näytätkö enemmän isältäsi vai äidiltäsi: Isältä kai, mutta sitä saa kuulla varmaan siks, ettei kauheen moni tiedä miltä meidän äiti näyttää.
- Itketkö paljon: En paljoa. En itseasiassa paljon ollenkaan.
- Jos sinun täytyisi luopua yhdestä elimestä, minkä antaisit: Jostain mitä on kaks. Munuainen varmaan lähtis helposti? Eiku perna! Sitähän ei immeinen tartte ollenkaan! ...kai.
- Mitä lausetta käytät eniten puhelimessa puhuessasi: Kaikkia niitä.
- Oletko romanttinen: Kai mä sitten oon.
- Milloin oksensit viimeksi: Hmmm.. Siitä on aikaa. Eiköhän se ollu joku huonompi baarireissu.
- Pidätkö enemmän blondeista vai bruneteista: Niin koska täähän on kriteeri mille?
- Minkä väriset alusvaatteet sinulla on tällä hetkellä: Eriparin turkoosinvalkoiset. Ja erittäin epäseksikäs setti, tehtäköön se selväksi ettei kukaan saa ajatuksia päähänsä.
- Miten olet sisustanut asuntosi?: Sisustanut? Tänne on kannettu huonekalut sisään, lasketaanko se?
- Kengännumerosi: kaksi (MUAHHAHAAHAAAA!!! Vanha, eikä yhtään ole parantunut matkalla)
- Millainen olo sinulla on: Vähän niinku olis nälkä.
- Mitä sinulla on päälläsi nukkuessasi: Joitain yläruhon peittona ja sukat.
- Onko sinusta liikkunut huhuja: Tiedäpä häntä... En ole kovin mielenkiintoinen.

Että näin. Nyt syömään.

Omistan huopaisen patalapun. Se on hirvittävän nätti ja ihana ja muutenkin, mutta tullut käytössä likaiseksi. Pesulapussa lukee 100% villa, käsinpesu 30 astetta. Minä tuumin, että tuohan on huopaa! Huopaa TEHDÄÄN isoissa lämpötiloissa ja hankauksessa. Siispä laitoin patalappuni tummien vaatteiden joukkoon neljäänkymppiin ja aineet perään.

Mitä tapahtui?

Minulla on edelleen huopainen patalappu, mutta se on huomattavasti pienempi. Nyt sitä voi käyttää vaikka teekupin alla lasinalustan tapaan. Jeiiij!

Missä on minun reset-nappi?

Ruikutin jo jalkakäytävistä ja nyt ruikutan puhelimista. Kännykät ovat suhteellisen uutta teknologiaa, joten on ihan ymmärrettävää, että tietyt hiuksenhienot etikettisäädökset eivät ole vielä kunnolla iskostuneet käyttäjien päähän. On silti surullista kuunnella, miten ihmisten mummot ahdistuvat, kun joutuvat soittamaan matkapuhelinnumeroon. "Eihän siitä tiedä missä se henkilö on ja sitä voi häiritä vaikka kuinka pahasti! Vaikka ajaisi ojaan, ai kauhia."

Eräs vanhemman puoleinen herrasmies tuffautti auton lumipenkkaan puhelimeen vastatessaan. Miten nämä hommat siis pitäisi hoitaa?

Kännyköiden käyttö on vähän niin kuin mäenlasku. Väistämisvelvollisuus on sillä, joka tulee takaa. Okei, ei mikään maailman paras kielikuva, mutta pointti on se, että se, joka tietää missä puhelimen omistaja puhelimen soidessa on, on vastuussa siitä häiritseekö se nokia tune vai ei. Soittajan ei tarvitse tietää, missä toinen osapuoli menee. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta se ei valitettavasti vielä ole sitä.

Tästä seurauksena pitäisi jokaisen sielun ymmärtää, että kännykkään ei aina vastata eikä siitä sovi ärsyyntyä. Soiton jälkeen voi laittaa vaikka tekstiviestin perään, jolloin kännykän omistavan osapuolen ei välttämättä tarvitse edes soittaa takaisin. Ei ole mukavaa maksella toisen puheripuleita, kun soittaa takaisin kuullakseen, että "ei minulla mitään asiaa ollut, ikävä vain, jade jade jaa". (Nonni, nyt kukaan ei enää soita minulle ikävissään.)

Ihmiset myös arastelevat luurin lyömistä korvaan. Itse koen tämän niin, että kun puhelu alkaa tuutata varattua, minut on noteerattu. On huomattavasti kohteliampaa jättää kokonaan vastaamatta, kuin vastata erittäin pienellä äänellä, erittäin ärsyytyneenä, erittäin pahassa paikassa. Luuri korvaan säästää myös soittajan aikaa. Ei tarvitse odotella, vaan saa saman tien selville pystyykö toinen puhumaan vaiko eikö.

Takaisin soittaminen on kohteliasta, mutta enpä tiedä sitten pitäisikö siitä tehdä suorastaan sääntöä. Aina voi viestiä olevansa tavoitettavissa pistämällä pilarin eli hälärin eli piikin eli mikäikinäonkaan, jos ei halua kerryttää laskuaan. Maksakoon hän jolla on asiaa.

Mitäs vielä?

Siinä ne taisi olla tärkeimmät. Ja taas muistetaan, että nämä eivät ole mitään jumalantotuuksia, nämä ovat pauliinantotuuksia, jotka ovat snadisti vähempiarvoinen asia. Paino sanalla snadisti.

Hyvää päivänjatkoa!

Tuli taas haaste, mutta taidan tuhlata siihen jonkun toisen illan. Tai sitten hakkaan sitä huomenna päivällä parhaaseen työntekoaikaan.

Tulin juuri teatterista. Ai jehna kun oli kiva käydä ulkosalla! Tosin pitää laittaa muistiin itselle, että jos on käsitellyt kalaa, ei missään nimessä poistuta talosta pesemättä ensin käsiä KUNNOLLA! Oli kiire kuinka hirmuinen hyvänsä. Haisin. Haisen muuten vieläkin.

Minä se olen varsinainen hygienian voitonmarssi.

Huppista! Unohdin, että minulla on galleriapäiväkirja. Mitäköhän niin kiivanan tärkeää olen mukamas viime päivät puuhaillut, etten ole kerinnyt kirjoittamaan? Ainakaan se ei ole ollut mitään niin mielenkiintoista, että siitä jaksaisi kirjoittaa raporttia.

Tänään (miksi miksi miksi miksi sitä sanaa pitää käyttää?!?) kävin Tiimarissa hakemassa kehykset palapelille, jota aloin kokoamaan olohuoneen lattialle. Kassalla oli tilanne käynnissä. Stam1nan läpi kuulin, kun neiti pahoitteli erittäin pettyneenvihaiselta naisihmiseltä jotain. Otin napit korvalta, että saisin kunnollisen kuvan siitä mitä oikein tapahtuu. Pöydällä oli ison tulitikkuaskin kokoinen rasia pieniä tipuja, hintaa yksi euro. Nainen selvitti kassaneidille, miten tipuista ei ole mihinkään. Kun kassa pahoitteli uudelleen, hän sanoi itsekin olevansa pahoillaan. Rahoja hän ei huolinut takaisin, vaan sanoi, että pääasia että pääsee tuotteesta eroon (sen omistaminen siis tuotti ilmeisesti jonkinlaista kipua). Hän myös toivoi, ettei tämän liikeen laatu jatku näin huonona. Veri kohosi silmiin. Kiilasin kehyksineni naisen kylkeen ja toivoin, että hän sillä ymmärtäisi lopettaa turhanpäiväisen reklamaatiopuheensa. Nainen siirtyi kyllä kohti ovea, muttei lakannut höpöttämästä ennen kuin pääsi pihalle.

Sanoin kassaneidille, että seuraavan kerran muistaa sitten askarrella laadukkaampia tipuja. Hän katsoi minua kysyvästi, ei ymmärtänyt, että vitsailin. Sanoin, että se on käsittämätöntä, miten helposti toisen päivä voi mennä pilalle ja neuvoin jättämään moiset russuttajat omaan arvoonsa. Sitten häivyin.

Jos aivoni toimisivat nopeammin, olisin luultavasti tehnyt jotain seuraavista:

1) Yksinkertaisesti pamauttanut tälle naiselle, että hänen vaihdevuotensa ei ole Tiimarin kassaneidin vika eikä hänen ole soveliasta purkaa tälle kiukkuaan.

2) Olisin pyytänyt kassalta lainaksi kynää ja paperia, napannut tipupaketin kyljestä valmistajan kuluttajapalvelunumeron ja antanut sen naiselle. Olisin kertonut, että tästä numerosta vastaa henkilö, joka saa palkkansa teidänlaisianne kuuntelemalla ja on koulutettu olemaan ihan v****n pahoillaan.

3) Motannut sitä lehmää.

4) Selvittänyt, että tipu, joka maksaa 17 senttiä ei ole tarkoitettu kestämään kovaa kulutusta, vaan näyttämään nätiltä. Köyhän ei ole varaa ostaa halpaa, sanotaan. Stockalta saa varmasti laadukkaampaa tavaraa, joten ole hyvä ja pysy siellä.

5) Ostanut mielenosoituksellisesti viisi pakettia tipuja ja todennut tarpeettoman lujaan ääneen, ETTÄ KYLLÄ MINÄ OLEN SITÄ MIELTÄ, ETTÄ KORISTE-ESINEEN KESTÄVYYS ON IHAN KÄYTTÄJÄSTÄ KIINNI JA JOS SITÄ EI SAA RAIRUOHOON EHJÄNÄ NIIN KYLLÄ VIKA ON KASVATUKSESSA!

Vaihtoehto kolmonen tuntuu todennäköisimmältä. On se mielenkiintoista, miten suhtautuminen tällaisiin tapauksiin muuttuu, kun ei itse nökötä univormussa tiskin takana ja yritä näyttää siltä, että olisi valmis nielemään piikkisian, jos asiakas vain siitä ilostuisi.