IRC-Galleria

"Alkaa ärsyttää ku aina ku koittaa täyttää sitä väliä, niin joku painelee niitä possuja."

Tahmeat aivot ruksuttivat kaksi sekuntia ja sitten tulikin jo kahvia nenästä.

Mistä on hyvät kesäpäivät tehty?
- nokosista
- takkatulesta
- grillatusta vähän kaikesta
- punaviinistä
- suklaasta
- saunasta
- haikaroista
- erinomaisesta seurasta
- sateesta
- absoluuttisen totaalisesta kiireettömyydestä
Niistä on hyvät kesäpäivät tehty.

On jäänyt tämä blogaus vähän vähille. Anteeksi niille, joita kiinnostaisi (toiveajattelua? Jep, ja rankasti.)

Tilanne on kuitenkin nyt ollut se, että olen tehnyt niin paljon töitä, että pystyn ajattelemaan vain töitä ja kirjoittamaan vain töistä. Oletan, ettei ketään kiinnosta Häijään Säästömarketin atrillitilanne (on muuten tarjouksessa 0,89) tai hauskat kommellukset pakastimen kanssa tai Ile. Jos jotain raportoimisen arvoista tapahtuisikin (mitä ei siis tapahdu, koska kaikki sujuu aina hienosti ja jouhevasti ja hyvin), siitä kirjoittaminen menisi vaitiolovelvollisuuden rikkomisen puolelle. Pidän työpaikastani, kiitos, joten keksin tikusta asiaa joskus myöhemmin.

EIKU HEI!! Kerronpas, että onnistuin kuin onnistuinkin nukahtamaan moottoripyörän tarakalle! \o/ (Ei, minulla ei vieläkään ole liikaa töitä ja minä en vieläkään ole liian väsynyt! Pois se minusta!) Jännä kokemus oli se. Muutama taakkaliina tai mustekala olisi varmasti tehnyt siitä vähemmän jännää eikä kuskin olisi tarvinnut koputella koko paluumatkaa polveen. Voisiko joku fiksu kertoa, onko nukkuva matkustaja sitomaton kuorma? Tuleeko sellaisen raijaamisesta sakkoja? Entä jos sen sitoo, niin onko se ihminen (alv. 8%) vai tavara (alv. 22%) niin kuin esimerkiksi ruumis? Joskus tulee sentään vielä pohdittua syvällisiäkin.

Minä en itke töissä. En ole koskaan ollut itkijänainen enkä todellakaan aio aloittaa ainakaan univormussa. Perjantaina se oli kuitenkin melko lähellä. Saako mainita nimiä? En mainitse, kyllä sinä tiedät mitä sinä teit.

Olin tehnyt kohtuullisen putken työpäiviä, kun minulta kysyttiin, voisinko tehdä saikkupaikkuun lauantaina. Sanoin, etten mielelläni, mutta en kieltäytynytkään. Olenhan päässyt tähän asti ylös joka aamu ja kyennyt vielä jonkinlaisella nopeudella töissä liikkumaankin. Enkä minä tästä työstä väsy. Firma on pullollaan perheellisiä ihmisiä, joiden työpäivät eivät todellakaan lopu liikkeen ovelle ja hekin jaksavat. Tottakai minä jaksan.

Jos olisin rehellinen itselleni ja tilanne olisi todella ollut tämä, en olisi varmaan helpottunut niin paljon kuin helpotuin, kun perjantaina minulle kerrottiin, että työkaveri oli luvannut paikata lauantaina. Ensimmäisenä iski sisään putipuhdas kiitollisuus. "Ei täällä ruveta ketään tappamaan", sanoi hän. Jos olisin kykenevä kasvojen säilyttämiseen, olisin vastannut jotenkin niin, etten minä siihen olisi kuollut, mutta kiitos nyt vaan kuitenkin. Oman sosiaalisen statuksen ylläpitäminen on kuitenkin aika ollut minulla hieman hukassa, joten keskityin kiitollisuuteen niin kauan, että alkoi hävettää. Kuinka väsyneeltä olen viime aikoina oikein näyttänyt? Miksi minä en huolehdi itsestäni? Olenko niin heikko, että minua pitää kantaa?

Ehkä tässä tilanteessa pitää kääntää katse huonoon itsetuntemukseen. En osaa sanoa väsyttääkö vai laiskottaako, kun kerran joka tapauksessa olen saamaton keskimääräistä useammin.

Kiitollisuus ei ole silti hävinnyt mihinkään, tosin sitä on tullut maustamaan hämmennys. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin olen tässä miettinyt, että mitäköhän olen tehnyt oikein, että saan työskennellä tuollaisten ihmisten kanssa?

Nyt on sellainen olo, että tekisi mieli kirjoittaa kolmen sivun yhyyitkuvinkumäoonniinväsyny-vuodatus, MUTTA sain taas muistutuksen siitä, että isopomo lukee näitä. En siis ole yhtään väsynyt, minulla ei ole liikaa töitä.

On se vaan ihme ja kumma, miten jotain kappaletta voi kuunnella miljoona kertaa, mutta vasta miljoonannellayhdennellä kerralla se sanoo naps ja avautuu. Tämä on nyt sahannut päässäni koko helkatin päivän, joten jo oli aikakin!

Hyvät naiset ja herrat: Absoluuttinen nollapiste - Jarrutan

Eilen vasta kolmas tapaaminen sovittiin
ja molemmat oltiin etuajassa
Eli jos aikaisen päätelmän tästä tekee niin
molemmat oltiin kiinnostumassa

Se voi muuttua kun aikaa kuluu
Piirteet, joihin toisessa niin ihastui
alkavat tosiaan vaivata

Niin emmekö voi vain pysyä alussa
tilapäisinä tietämättä jatkosta?
Ellei sitä iloa, mihin ei yksin kykene
minulta saa heittäköön minut havukasaan

Alan mahdottomaksi, jos hän jää roikkumaan
Olen tosi mukava, jos minua ei tunne
Hän rahojeni tähden minuun kiinnittyi, parempi niin
Niistä pääsee ja hänestä, ellei

voi leikin lopettaa kun talutan unelmatyttöni
pahimman vihamieheni syleilyyn
Ehkä heidät on luotu toisilleen

Niin emmekö voi vain pysyä alussa
tilapäisinä tietämättä jatkosta?
Ellei sitä iloa, mihin yksin ei kykene
Minulta saa heittäköön minut havukasaan

Miten raportoidaan kesäjuhlista ilman, että firman maine menee pilalle, vaitiolovelvollisuus rikkoutuu (koskeeko se edes näitä bakkanaaleja?), äiti traumaantuu tai menee oma maine ja kaverit? Paha.

Paha, paha, paha...

Mut hei! Kivaa oli! Ainakin jonkii aikaa! Pyttypohja on siis tämän viikonlopun jälkeen kuusi tuntia. Mitäs, rakkaat keittosattumani, koska ruvetaan ylittämään?

Ostin tänään musta topin hintaan 3,15. Nyt se pitäisi pimpata. Ehdotuksia?

Orion tuli tänään Pääkkösentien päähän. Sen sateen kiillottamat kyljet hohtivat kesäauringossa, kun virta-avain kääntyi pesässä viimeisen kerran. Se käynnistyi kuin kuusitoistias, kulki kuin juna ja ärjyi kuin elämänsä parhaita vuosia elävä tiikerikissa. Parkkipaikalle kaartaessaan sen liikkeen linjan kauneus löi keuhkot tyhjiksi. Pää pystyssä se odotti, kun siitä irrotettiin viimeiset omistamisen merkit, aurinkolipan päältä vietiin vara-avain ja tuulettimesta turbo-lätkä. Hanskalokerosta riistettiin huoltokansio ja takakontista varoituskolmio. Siihen jätin sen - alasti, raiskattuna, yksin.

Anteeksi. Sinä et ansainnut tätä. Mutta minä rakastin sinua, uskothan sen?

...nuku rauhassa pikkuinen.

Olen ylittänyt tilini. Taas. Onko se paha asia? Pitää käydä tänään hattu kourassa pankissa pyytämässä anteeksi ja tallettamassa se vitonen rahapussista, että päästään plussan puolelle. Lisäksi sain visalaskun (päivämäärän mukaan se oli viipynyt matkalla kaksi viikkoa), jota en todellakaan saa enää maksettua tässä kuussa.

Reippaana tyttönä soitin Visan asiakaspalveluun ja selitin, että kun posti vähän rähmi tämän laskun kanssa ja nyt olen elänyt holtittomasti (kyllä, sanoin Luottokunnan asiakaspalvelusedälle eläneeni holtittomasti), enkä pysty suorittamaan summaa vielä eräpäivänä. Nooh, setä kysyi, pystyisinkö suorittamaan edes osan. Selvitin, ettei sekään oikein onnistu, mutta jätin kuitenkin mainitsematta sen tilinylityksen. Kysäisin, josko voisin kuitata velkani palkkapäivänä noin about viikon eräpäivän jälkeen?

"Kokonaisuudessaan?"
"Jep, ihan koko roskan."
"No eihän meillä sitten mitään ongelmaa ole! Tämä ole ollenkaan sieltä pahimmasta päästä!"

Voiko Luottokunnan puhelinneuvojan suusta kuulla mitään kauniimpaa?

Setä laski, että viivästyskorkoa siihen tulee sitten se yhdeksänkymmentä senttiä. Purin kieleeni, etten olisi sanonut, että laita vaikka euro!

Jeeee! Luottokunta ei vihaa mua!