Pihalle on satanut juuri sen verran lunta, etten jaksa mennä kolaamaan, mutta pystyn päättelemään omat kulkemiseni pihalla parin päivän ajalta. Eipä niitä paljoa ole: polut autolle, koiratarhalle ja sisälle. Etupihalla on siisti kolmio, jossa on pieni kulma pytyn kohdalla. Kävin varmistamassa, ettei kuutio vettä ole ehtinyt jäätyä kahden päivä pikkupakkasissa. Ei ollut. Pikkuveli olisi voinut laskea tämän minulle, niin olisin säästänyt jalkojani. Itseasiassa olisin voinut laskea sen itsekin, ei saa omia fyysikon taitojaan väheksyä. Olihan se sentään minulla lukiossa pitkä, niin kuin oli matematiikkakin. Silti kun asiakas ilmoittaa, että siinä on kaksi niitä seitsemän purkin satseja, joudun pysäyttämään kaiken liikeen, ajattelmaan ja vielä varmistamaan, että eikös se sitten tee seitsemäntoista? Eiku...
Niin se kirvesmurhaaja!
En ole intiaani, mutta tunnistan kyllä aikuisen miehen jalanjäljet kun sellaiset pihatiellä näen. Koon 45 saappaanjäljet tulivat minua vastaan postinhakureissulla. Takaisin tullessa seurasin niitä ja katsoin onko se perverssi käynyt kurkkimassa ikkunoista vai millä asialla on mahtanut liikkua. Etsin myös veripisaroita, jos se on vaikka kanniskellut edellisen uhrinsa päätä kainalossaan. En löytänyt verta, mutta reitin sain selville. Tämä kummajainen on käynyt roskiksella! Mitä helkattia se tekee roskiksella? Dyykkauksenkin ymmärtäisin, mutta kun isän roskalaatikko oli typö tyhjä!
Omintuinen hiihtäjä, kerta kaikkiaan... Täytyypäs muistaa pitää ovi lukossa.