Laatikot loppuivat. Oho, jännä juttu. Keltäpä ei? Onko kukaan kuullut käsitettä "ylimääräinen muuttolaatikko"? Alkoi siis kaksin käsin hamstraus. K-supermarket Länsiväylästä saa banaanilaatikoita kantaa ulos niin paljon kun tassuihin mahtuu (kai). Koska näitä ei ole kuitenkaan jatkuvasti tarjolla kovan kysynnän takia, kahmin kyytiin kaiken minkä sain mangustinkäsiini sopimaan, eli neljä kappaletta. Kahden banaanilaatikon kantaminen yhdessä kädessä tapahtuu niin, että laitetaan laatikot yläpuolet vastakkain ja otetaan boksit puristusotteella kouraan niin, että toinen roikkuu peukalon ja toinen muiden sormien varassa. Jep, sattuuhan se. Tuollainen laatikko ei montaa kiloa paina, mutta peukkuparka on kovilla. Olin raahannut laatikkomassaani kilometrin verran (okei, ei siinä ollut edes kilometriä), kunnes keksin, että tarvitsen kantokahvan. Tarvitsen jotain, mitä voin pujottaa kantorei'istä läpi, jotta saisin sitten kunnon otteen koko kouralla. Onneksi Jyväskylän luonnosta löytyy kaikkea tarvittavaa! Muuan kerrostalon piharemontin jäljiltä oli pajukkoon jäänyt metrikaupalla punakeltaista "pysykää nyt poissa jooko?" -muovinauhaa. Revin siitä kaksi suikaletta, kiepautin laatikoiden ympärille ja a vot! Heti lakkasi sattumasta käsiin ja eksältäkin tuli paaaaljon rispektiä kun raahasin itsenikokoisen laatikkopinon ovesta sisään.
Pakkausnero, osa 2.
Hirmeä määrä lasitavaraa, eikä meille tule mitään sanomalehteä! Ei hätää, naapurille tulee Hesari, eikä se paperinkeräysmolokki nyt NIIN syvä ole. Kahmin sieltä niin paljon sanomalehtiä kuin ylsin ja laitoin sitten pitkäkätisen kämppikseni hoitamaan lisää. Seuraavaksi roikotamme minua nilkoista.
...tai sitten odotamme pari päivää.
Mutta hei! Ehkä me joskus päästään kunnialla veke täältä!