Olen lamaantunut.
Vastatehty perunamaa, vastapestyjä koiria. Miten kaikki kaunis voikaan kadota muutamassa sekunnossa?
Saan halvaatuneesta kurkustani aikaiseksi niin kovan kirkaisun, että ottelu loppuu. Neljä hämmentynyttä silmää tuijottaa minua kysyvästi. "Mitä nyt?" Ääneni pidättelee jotain, kun selitän heille, että nyt on aika mennä sisälle.
Lukitsen energiaa sykkivän lauman pukuhuoneeseen, riisuudun ja aloitan. Nostan Ferguksen kylpyammeeseen. Huuhdon sen kauttaaltaan lämpimällä vedellä samalla silitellen ja puhellen. "Se perunamaan on hieman mutainen paikka, eikö olekin? Nostapa vähän tassua. Onko häntä likainen? No onhan se. Anteeksi kun joudun pesemään vatsasi, en haluaisi, mutta sielläkin on hieman rapaa."
Parsa ymmärtää. Se seisoo paikallaan, katsoo minua suurilla silmillään ja nuolee kättäni. Pesen hellästi sen kasvot. "Älä ole pahoillasi, et sinä tiennyt..."
Kun kaikki koirat ovat puhtaat, pesen sen, minkä he ehtivät sotkea. Itseni, vaatteeni ja alakerran. Parsa nuolee jalkani kuiviksi ja pitää minulla mopatessa seuraa sillä välin, kun Fergus repii silkkipaperitollon suikaleiksi.
Kello ei ole vielä yhtätoistakaan ja olen nyt jo uupunut. Miten kotiäidit pysyvät järjissään? En ymmärrä..