IRC-Galleria

Pohjanmaalta kaikuu kaikkialle Suomeen ennätysajassa pöyristyttäviä uutisia, kun nuoriherra pisti ammattioppilaitoksessa ranttaliksi. Lueskelin Helsingin Sanomien sivuilta uutiset pääpiirteittäin ja body count on kieltämättä vaikuttava.

Äiti soitti ja kyseli ensin kuulumiset ja sitten totesi, että Suomenmaassa sattuu taas kauheita. Myönsin sen. Vaihdoimme molemminpuoliset kuisjakselet-kysymykset. Itselläni oli ollut mielekkäämpää ajateltavaa, äiti oli joutunut lohduttamaan itkusta tärisevää opiskelijaansa, mutta kertoili tämänkin ammattimaisen tyynesti. Totesimme, ettei asia kuulu meille sen enempää. Toivottavasti kriisiapua osataan antaa sitä tarvitseville ja media ymmärtää pysyä jatkossakin käsivarrenmitan päässä.

Luulisi, että tapahtuman jälkeen olisin soittanut Koskiselle ja kysynyt, oliko hän ihan tosissaan sen työpaikan suhteen. En kuitenkaan soittanut. Vaikka kouluammunnoista voidaan puhua jo ilmiönä, minua ei pelota kävellä Norssin käytävillä. Onko se sitten jonkinlaista tiedottomuuden aiheuttamaa tuskattomuutta tai valheellista luottamusta omiin ihmistuntijan kykyihin, en tiedä. Joka tapauksessa olen nyt tulossa opettajaksi enemmän kuin koskaan. Nielkääpä se.

(Kirjoittaja ei ole vielä pitänyt ainuttakaan oppituntia.)