IRC-Galleria

On se niin hanurista, kun jotain äärimmäisen hauskannäköistä tapahtuu, eikä juuri sillä nimenomaisella hetkellä se minussa kasvava puhelin ja siihen sisältyvä kamera ei ole mukana.

Olen siis laskeutunut maaseudulle kuukauden päiviksi viettämään aikaa, jota kutsun joululomaksi. Siihen kuuluu jonkin verran jouluhässäkkää, jonkin verran löhöilyä ja melko paljon töitä Säästömarketissa. Niin ja rästissä olevien luentopäiväkirjojen, kurssisuunnitelmien yms. yms. vääntäminen. Kuulostipas muuten rentouttavalta! Silti on oikein mukavaa olla täällä. Kaukosuhde kun ei todellakaan ole mun juttu.

Olin koirien kanssa ulkona. Naapurit eivät juurikaan arvosta sitä, että juoksutamme piskejä vapaana, mutta ne on karjuttu hyvin tottelevaisiksi ja pysyvät nykyään kiltisti tontin rajojen sisäpuolella. Se selittelyistä. Varsinkin Siru menee pusikoissa naama maassa. Se kaiketi metsästää hiiriä tai jotain, en tiedä. Hetki sitten pieni metsästäväinen löysi äidin alppiruusut. Ne on paketoitu havuilla, jotta eivät paleltuisi talvella. Jokohan lähtöasetelma olisi selvä?

Noniin, sitten tulee antikliimaksi.

Siru siis seurasi jotain hajujälkeä tällaiseen kuusenhavutötteröön. Ensin se työnsi sinne varovasti päänsä, sitten hilasi itsensä sisään kokonaan ja lopulta siitä näkyi vaan häntä. Seisoin vieressä ja mietin, pitäisikö otus komentaa ulos, mutta havukasasta törröttävä, innosta värisevä häntä oli niin somaa katseltavaa, että annoin koiran nuuhkia. Hetken päästä samaan majaan änki myös Parsa.

Olin vallan unohtanut, miten piristävää on seurata kahden luupäisen luontokappaleen touhuamista ulkona. Vähemmän piristävää on nyppiä niistä takiaisia jälkeenpäin. Ja miksi kahden? Fergus on muuttanut pois. Sen haki eräs vanhempi herrasmies, joka on haikaillut sen perään jo vuoden verran. Äiti on tietenkin surun murtama, mutta tuntuu siltä, että lauman hierarkia on nyt sellainen kuin sen kuuluukin olla. Siru on pomo, Parsa on vain kohno. Tämä helpottaa myös omaa henkilökohtaista elämääni, koska Parsa tottelee Sirua paremmin kuin minua. Jos koira hyppii ja on muutenkin oma itsensä eikä tottele säälittävän ihmisolennon epätoivoista komentamista, Siru nappaa poikaansa pannasta, pakottaa sen maahan ja puree kaulaa. Varsin brutaalia, mutta toimii!