IRC-Galleria

Paukkelo

Paukkelo

n ei olisi pitänyt käväistä galleriassa... Karseeta nähdä oma ikänsä noin tarkasti. Yök!

LillukoitaTiistai 22.05.2007 23:30

Eräs ihkupihku kutsui kerran minun triopsejani lillukoiksi. Se oli osuvasti sanottu ja aion täten ottaa termin käyttöön. Älähtäköön, jos se ei sovi.

Laittelin tuossa elukka-kansioon pari uutta kuvaa, joten ajattelin samalla päivittää ökkökuulumiset.

Triopsini täyttävät kohta kolme viikkoa ja ovat virallisesti täysikasvuisia. Keskimitta niillä on noin kolme ja puoli senttimetriä, mutta toivottavasti ne vielä venyvät, ennen kuin kuolla kupsahtavat. Muutama päivä sitten huomasin, että isoimmille oli panssarin alle kehittynyt munaryppäitä, joten pesin hieman hiekoitushiekkaa astian pohjalle. Toivoin, että mönkiäiset ymmärtäisivät munia sinne. "Hiekanjyvät" ovat tosin melkein yhtä suuria kuin triopsit, joten niiden kaivautuminen oli surullista katsottavaa. Ne painoivat päänsä pohjaa vasten ja uivat alaspäin pääsemättä mihinkään. Pitää käydä hakemassa rannasta hienompaa hiekkaa, jahka muistan.

Viime viikolla pääsin myös seuraamaan nahanluontia, tai panssarinvaihtoa, mitä se nyt ikinä onkaan. Triops rupesi kouristelemaan ja muutaman rivakan pumppausliikkeen jälkeen siitä irtosi sen itsen kokoinen, vaalea kuori, joka leijui hitaasti kohti pintaa. Se oli runollista. Teen siitä haikun:

ruumis irtoaa
kun triops pumppaa sitä
kuin tyhjä sielu

Ja eiköhän se mennyt tältä päivältä jo tarpeeksi överiksi...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.