IRC-Galleria

Eilen täysin vapaaehtoisesti nostin läppärin syliin ja kirjoitin runon. Siitä tuli todennäköisesti huono, joten en suurin surminkaan aio kopioida sitä tänne.

Tulin siinä samalla ajatelleeksi, että mistä runoilijat oikein repivät aiheensa? Jotenkin niiden on pakko tulla oikeista tilanteista ja tunteista, koska muussa tapauksessa he joutuisivat valehtelemaan. Niin tai siis totta kai kirjailijat valehtelevat! Johan se nyt kävisi tylsäksi lukea valtavia tiiliskiviromaaneja lähiöisien elämistä, joissa ei tapahdu oikeastaan mitään.

Yhdella kirjoittamisen kurssilla opettaja kertoi meille, että hän oli saanut hurjasti kukkia kirjoitettuaan radiokuunnelman pariskunnasta, joka yritti saada lapsia siinä onnistumatta. Maallikot kun eivät tajua, ettei tekstien tarvitse tulla tosielämästä. Haha! Tollot!

Kurssin jälkeen olen yrittänyt skarpata näiden hommien kanssa, mutta silti minusta tuntuu, että Apulannan Tonilla ei ole mennyt naisensa kanssa hyvin pitkiin aikoihin.

Olen myös viime aikoina lueskellut nuorten kirjoittamia runoja. Totta kai ne tuntuvat vähän töksähtelviltä sen jälkeen, kun on tenttinyt kaiken maailman Mannereita ja Leinoja. Silti minusta on hienoa lukea jotain, mitä ei tarvitse hampaat irvessä tulkita. Teiniangsti höystettynä kliseillä toimii. Ja siitä tietää ainakin, että se kumpuaa autenttisesta tilanteesta. Mikäs sen hienompaa kuin lukea, miten joku muukin on joskus painautunut pilottitakkia vasten pikkumopon tarakalla tai katsonut toista syvälle silmiin kyykkykessulla roskiksen takana.

Ollapa jälleen nuori...