Menin eilen nukkumaan täysin tietoisena siitä, että tästä yöstä ei tule mitään. Nieleminen sattui, pikkuhiljaa alkoi sattua hengittäminenkin, sitten ihan vaan paikoillaan oleminen. Amputoikaa mun kurkku! Kolmen aikaan huuhtelin buranan alas tulikuumalla vedellä. Eiköhän tokene!
Ei toennut.
Tänään olen vakavana seurannut, miten jossain pääni uumenissa on alettu tehtailla räkää. Paine kertyy nuppiin hitaasti mutta varmasti.
Tästä menen suoraan keittiöön juomaan konjakkia. Se on näitä flunssan mukavia puolia, että saa kitata kirkkaita lääkinnällisissä tarkoituksessa.