Löysin kameran akun repusta. Jes! Uusia kuvia! Näppäsin pari mielestäni oikein kivaa otosta tänne teille jaettavaksi, mutta siirto osoittautui vaikeaksi. Meillä on sopivia kaapeleita ainakin kaksi, eikä yksikään niistä sijaitse tässä maakunnassa.
Meinasi tulla itku ja hampaidenkiristys, mutta sitten syttyi päässä lamppu. Miehellä on uusi kone. Uusissa koneissa on kaikenlaisia hienouksia, mitä vanhoissa koneissa ei osaa kaivata. Hitaasti ja varovasti kallistin päätäni niin, että kaulassani riippuva risti kalahti kovaan puuhun ja korva painui kiinni viileään pöytälevyyn. Tuijotin hartaana tietokoneen sivussa olevia eri muotoisia ja kokoisia reikiä, aikuisten palikkapeliä. Yksi aukko näytti sopivankokoiselta. Jos kortti sopii sinne, se saattaa toimia. Jos se ei toimi, reikä on ollut väärä. Näin yksinkertaista se koneiden kanssa joskus on.
Sydän tykyttäen tuuppasin kortin reikään. Naks (naks on aina hyvä, kun liitetään teknisiä sovelluksia toisiin). Bling. Kone lukaisi kortin muutamassa sekunnissa, kysyi mitä haluan kuville tehdä ja melkein toivotti hyvät päivänjatkot samalla.
Elämä on toisinaan niin helppoa.