IRC-Galleria

Lauantaina äiti luotsasi tyttärensä syksyiseen ravinnonhankintaan sienimetsään. Minä olen sienisokea ihminen (muutenkin -0,50 ja -0,75), joten kyllästyin koko touhuun melko nopeasti ja rupesin poimimaan puolukoita. Puolukat ovat reiluja, ne eivät mene ihmistä piiloon sammalen sekaan ja kerää neulasia ja lehtiä päälleen. Ne myös löytyvät vuodesta toiseen samasta paikasta ja - mikä tärkeintä - ne ovat PUNAISIA. Ne on tarkoitettu löydettäviksi! Pahuksen pieniähän ne pannahiset ovat, joten niitä pitää olla paljon että saa mahansa täyteen.

Ei minun siitä pitänyt kirjoittaa.

Äiti hankki koiran. Siru on suurinpiirtein nelivuotias, alunperin Virosta tuotu hauveli, joka muistuttaa ulkonäöltään hieman etupainoista, ruipeloa kultaista noutajaa, mutta on tuollaisen keskiverron beaglen kokoinen. Kuvaa pukkaa sitten kun saan sellaisen lankomieheltä taas ruinattua.

Sirun kanssa sieniä kirotessa syntyi nerokas ajatusketju, josta viitseliäämpi ja lahjakkaampi ihminen varmasti saisi hienon pakinan:

Ihminen kouluttaa koiran etsimään ruumiita/huumeita/tryffeleitä, koska se ei itse pysty siihen -> Koira oppii ja etsii, koska sillä on luontainen halu miellyttää -> -> Oletus: koira kyllästyy olemaan aina se, joka imuroi kirsullaan odöörejä epämääräisissä konteissa -> Se katsoo kouluttajaansa ja ilmoittaa, että on hänen vuoronsa: "Eti ite!" -> Ihminen ei tietysti tee mitään ja koiralle valkenee, että hänet on kouluttanut täysin epäpätevä henkilö -> Rikkuuko koiran maailmankuva? Pystyykö se enää luottamaan yhteenkään kaksijalkaiseen?

"Hei! Ei koirat osaa puhua!"

Mutta siis homman idea on siinä, että ihminen on ehkä ainoa eläin maailmassa, joka kykenee opettamaan asiaa, jota se ei osaa itse. Kissaemot n ä y t t ä v ä t poikasilleen hyvin tarkasti, miten pikkujyrsijä pelotellaan ja kidutetaan hengiltä; ihmisemot k e r t o v a t jälkikasvulleen, miten toimia maailmassa. Ylipainoiset valmentajat karjuvat ohjeita urheilukentän laidoilla ja isoveljet sätkää kääriessään valistavat sisaruksiaan tupakoinnin haitoista. Ymmärrättekö? Ei tarvita esimerkkejä, tarvitaan vain joku, joka tietää miten asiat pitäisi tehdä ja joku, joka tekee.

Niin niin, itsestäänselvyyshän se on, mutta miksi minä keksin tämänkin vasta 22-vuotiaana?