Jonkinlaista edistystä tapahtuu edes jollain saralla. Sain alle kaksivuotiaan lapsen hymyilemään! Se on minulle saavutus, ihan oikeasti. En ole koskaan tullut sellaisten kanssa toimeen. Tänään serkkupoika sitten jutteli minulle sellaisella reilun vuoden ikäisen siansaksalla ja minä hyvin vakavasti vastasin hänelle samalla kielellä. Miten ne pystyvätkin keksimään niin hillittömän määrän sanoja, jotka eivät tarkoita mitään? Vaikeaahan sellainen on vastata, tosin ei mahdotonta.
Hmm... Meikäläisen muksut ei taida oppia puhumaan ikinä.