IRC-Galleria

Mp3-soittimeni, johon olen jo kovasti kiintynyt, oli muutaman päivän pois käytöstä. Unohdin latauspiuhan ensin Jyväskylään (äiti toimitti sen), sitten Mouhijärvelle, josta kävin sen itse hakemassa. Miten, se on pitkä tarina. Joka tapauksessa koulumatkoihin upposi minuuttitolkulla ylimääräistä aikaa, koska mikään ei ollut rytmittämässä laiskaa ahteriani.

Mitä siihen musiikkiin tulee, niin minulla on tapana olla pikkuisen ajasta jäljessä. Krooninen vastarannankiiskeys pakottaa siihen, että joko löydän jonkin yhtyeen viikkokausia ennen muita (niin kuin sellaista olisi muka joskus tapahtunut, phah!) tai sitten alan tahkota levyä kun sen saa Anttilasta puoleen hintaan.

No, nyt sain pikkuveljeltä sitten laitteeseen Flogging Mollyä. Voiko musiikki oikeasti saada näin hyvälle mielelle? Marssin kouluun sellaista tahtia, että jaloista löytyi uusia lihaksia. (Pitää muuten muistaa pyytää Katilta joskus se kilpakävelyn peruskurssi.) Vaikka melkein joka ikinen raita oli meikäläiselle uusi, jo kolmannen kertosäkeen kohdalla teki mieli hoilata mukana ja hypellen naputella kantapäitä yhteen. En tehnyt sitä, koska satoi räntää ja piti näyttää siltä, että kärsii.

Toisaalta viime aikoina olen kuunnellut hillittömät määrät Viikatetta. On pieni ihme etten ole juossut bussin alle ihan vain siksi, että on aivan sama koska kuolet ratsumies. Onko se sitten mitenkään kummaksuttavaa, että pari kappaleellista duuria nostaa mielialaa?