IRC-Galleria

Paitsi että kasvatan aktiivisesti sekä ihmissutta ja vampyyria, rikoin juuri neljän miljoonan rajan päättymättömässä leffavisassa (olen siis tyyliin sijalla 3 967 433 tai jotain). Tänään sain uuden kaverin ja toivotin hänet tervetulleeksi seuraavilla tavoilla:

- usutin ihmissuteni hänen kimppuunsa

- usutin vampyyrini hänen kimppuunsa

- heitin häntä lampaalla.

Tajusin, että aivan turhaan huolestuin siitä aikuistumisesta aikoinaan. Facebook ei ole sen aikuisempi formaatti kuin galleriakaan vaikka onkin englanninkielinen. Galtsussa keskustellaan yhteisöissä painavista asioista; facebookissa paiskotaan ihmisiä lampailla. Se on ihan miten sen ottaa, katsokaas.

Nyt suokaa anteeksi, menen syöttämään Merjan ihmissudelle.

Istuin aamulla kuumassa, pimeässä ja täydessä transitin hytissä. Taivaalta satoi epämääräistä tavaraa tuulilasiin. Radiossa joikhasivat iskelmätahdet. Tunnelma oli kuin kohdussa. Murhasaaren sillalla humpan keskeytti uutistenlukijan monotoninen ääni:

"Tampereen linja-autoaseman remontti alkaa tänään. Asemarakennus ja Hatanpään valtatien puoleinen parkkipaikka sulkeutuvat lähes vuodeksi. Lipunmyynti on siirretty aseman taakse parakkiin, jonne tulee myös odotustiloja sekä wc:t."

Mitä muuta siinä tilanteessa voi kuin huokaista syvään?

En muuten edes löytänyt sitä parakkia sieltä ja seisoin tunnin pihalla. Onnistuin melkein nukahtamaan jaloilleni.

Sitä ei pieni ihminen osaa muuta kuin ihmetellä, kun se katsoo miten paljon koiranalut kasvavat viikossa. Laatikon pohjalla lojuneet läskimakkarat alkavat hiljalleen muistuttaa koiria. Ne haukkuvat, ynisevät ja rapsuttelevat itseään.

Nyt te ajattelette, että noitahan saa kaupasta hintaan 12,90.

No niin saakin! Mutta nämäpä ovat sillälailla interaktiivisia, että tunnistavat lajitoverinsa ja alkavat haastaa riitaa. Nämä myös ihan oikeasti kehittyvät! Seuraavalla levelillä ne oppivat kävelemään ja sitä seuraavalla niille kasvaa hampaat.

Ja ne tuntuvat ihan oikeilta vauvoilta!

---> palluttamaan

Tehdäänpä nyt oikein galleriahaaste.

Paljastan kolme asiaa, joissa olen hyvä, sitten ne normaalit galtsuhaastejutut. Kylläs tiedätte miten nämä toimii, eiks niin?

1. Osaan pilkkoa keskikokoisen sipulin alle 30 sekunnissa. Ja kyllä, siitä tulee melko tasakokoista, pientä palaa.
2. Muistan pirun paljon numerosarjoja. Liioittelematta päähäni on jäänyt toistasataa vaakanumeroa, pikakoodia, syntymäpäivää ja puhelinnumeroa. Eräänä päivänä huomasin muistavani myös erään asiakkaan sotun loppuosan. "Saisinko nähdä henkilöll.. Eiku ei mitään."
3. Kuulostaa pöljältä, mutta olen hyvä kävelemään. Kun asuu Laajavuoressa, se taito kehittyy kuin itsestään. Jos aikaa on, kävelen minne vaan.

Ja sitten haastetaan ihan kaikki. Paupi, Mjinn, Maurizio85, Jagmo, Tikkarihirmu^^, [eidieH], _paukki, [nucce], Natiii, Mansanas jne.

Ihan aluksi sanon, että kyllä, olen huomannut, että haukun matkahuoltoa ja vr:ää vuorotellen. En häpeä sitä yhtään. Yleistän ja russutan heti kun jompikumpi näistä lafkoista tuottaa minulle pettymyksen. Se nyt kuuluu meikäläisen perusluontoon enkä voi sille mitään.

Ja sitten taas pikkuhiljaa caps lock päälle ja lietsomaan itseään pyhään vihaan.

(Omalla sairaalla tavallani nautin tästä.)

Postiluukusta tupsahti tänään tiliote. Yleensä luen ne, koska rakastan rahojani. Tässä kuussa loppusumma oli miinusmerkkinen. Olin siis ylittänyt tilini. Hups, sattuuhan näitä. Oho. Lähettäisin terveisiä eräälle nimeltämainitsemattomalle bussikuskille, jos sopii?

MITÄ KOHTAA LAUSEESSA "LAITAKS SINNE VISAN PUOLELLE?" HERRA EI YMMÄRTÄNYT, HÄH?!?!

Ei enää karkkihylllyn ja hedelmäosaston välillä pyörimistä! Ei enää arpomista suklaapatukan ja banaanin välillä! Ei enää morkkista liiasta sokerista tai kiukkua alhaisen verensokerin takia! Ei enää ruisleivän hajuisia muovipusseja repussa!

Nyt on kehitetty näennäisen terveellinen suklaapatukka. Siinä yhdistyvät suklaapatukan helppous, pottumuusin ravitsevuus ja ruisleivän terveellisyys. Opiskelijan uusi paras kaveri sujahtaa taskuun ja uppoaa kurkusta alas huomaamattomasti luennolla tai kirjastossa! Ja mikä parasta: se maksaa vain murto-osan opiskelijalounaan hinnasta ja hakkaa maussa Lozzin kasviskroketit 6-0!

Kauan eläköön Tupla Sport!

Kirjoitan taas omasta nokkeluudestani.

Katselin vierestä kun aikuinen mies laittoi lasten talvisaappaita muovikassiin. Koska olen ihminen hölöhölö-maasta, oli pakko sanoa jotain:

minä: "Et sä niihin mahdu"
mies: "En niin..."
minä: "Paitsi ehkä jos sut soseuttais."

Myöhemmin tajusin, ettei sekään auta. Aikuinen ihminen pitäisi soseuttaa JA kuivata, ennen kuin hän mahtuisi niihin saappaisiin.

Adrenaliini on hienoa ainetta. Tänään tuli töissä tilanne. Ei siitä sen enempää.

Kun vihdoinkin sain raahattua tärisevän, järkyttyneen itseni kassan taakse ja ryhdyin purkamaan sinne kerääntynyttä ihmismassaa, toimin yllättäin ihan hyvin. En ollut mennyt epäkuntoon. Pää löi tyhjää, mutta kroppa pelasi. Ehkä kassatyössä tarvittavat liikeradat ja fraasit ovat niin kertakaikkisen yksinkertaisia, että aivot voi rauhassa kääntää pois päältä.

Rekryvinkki kaupoille: palkatkaa kassoille apinoita! Ne tekevät hommia banaaneista eivätkä ruikuta työvuoroistaan!

Tänään profiiliani on käynyt katsomassa nolla henkeä. NOLLA! Siinä on oltava virhe. Paupi ainakin kävi.. Vai oliko se eilen?

Nyt on puserrettava tähän jotain hiivatin nokkelaa ja koukuttaa kaikki (ne nolla ihmistä, jotka täällä on tänään käynyt)!

Hnnggh!

Ei tule kesää. Pitää laittaa sitaatti. Sori.

"En eläisi ikuisesti, koska meidän ei pitäisi elää ikuisesti, koska jos meidän olisi tarkoitus elää ikuisesti, me eläisimme ikuisesti, mutta me emme voi elää ikuisesti ja siksi minä en eläisi ikuisesti"
* Miss Alabama 1994, kysymykseen "Jos voisit elää ikuisesti, eläisitkö, ja miksi?"

Tämän päivän luonteesta kertoo se, että vedin hupparin ja tuulipuvun housut pyjaman päälle ja julistin olevani pukeissa.

Sama tehokkuus on jatkunut siitä lähtien. Yritin useiden tuntien ajan lyödä kahta kärpästä yhdellä iskulla ja luin tenttiin pentulaatikon vieressä. Aina kappaleiden välillä leikin pojilla (ne ovat vielä niin pieniä, että niillä leikitään, ei niiden kanssa) ja yritin rauhoitella mammakoiraa, joka mulkoili minua pahasti.

Sitä kun riittävän kauan aikaa viettää tuollaisten rääpäleiden kanssa, saattaa itsestä löytyä huolestuttavia piirteitä. Itsehän olen nauranut äidilleni ääneen ja täysin avoimesti, kun hän selittää miten pentuja pitää kääntää ylösalaisin, jotta niiden aivot kehittyvät. Noh, kun äiti sitten kolmelta tuli kotiin, minä ja Siru juoksimme kilpaa ovelle vastaan.

"Äiti! Parsa käveli tänään ihan itse! Sellaista vaappumistahan se on, mutta se sai punnerrettua itsensä ylös ja sitten se jäi laitaa vasten selälleen kun Siru nuoli sitä ja jaksoi pyristellä kaks minuuttia, mutta nukahti sitten ketarat ojossa ja Fergus on oppinut huutamaan niin lujaa, että se kuuluu yläkertaan ja nuo sälekaihtimet pitää kyllä pitää kiinni ettei Siru saa hepulia niistä harakoista mitä tossa omppupuussa on..."

Tämän jälkeen menimme äidin kanssa nuuhkimaan, joko pennut alkavat haista koirilta.

Tästä ei pääse kuin ylöspäin.