IRC-Galleria

Huppista! Unohdin, että minulla on galleriapäiväkirja. Mitäköhän niin kiivanan tärkeää olen mukamas viime päivät puuhaillut, etten ole kerinnyt kirjoittamaan? Ainakaan se ei ole ollut mitään niin mielenkiintoista, että siitä jaksaisi kirjoittaa raporttia.

Tänään (miksi miksi miksi miksi sitä sanaa pitää käyttää?!?) kävin Tiimarissa hakemassa kehykset palapelille, jota aloin kokoamaan olohuoneen lattialle. Kassalla oli tilanne käynnissä. Stam1nan läpi kuulin, kun neiti pahoitteli erittäin pettyneenvihaiselta naisihmiseltä jotain. Otin napit korvalta, että saisin kunnollisen kuvan siitä mitä oikein tapahtuu. Pöydällä oli ison tulitikkuaskin kokoinen rasia pieniä tipuja, hintaa yksi euro. Nainen selvitti kassaneidille, miten tipuista ei ole mihinkään. Kun kassa pahoitteli uudelleen, hän sanoi itsekin olevansa pahoillaan. Rahoja hän ei huolinut takaisin, vaan sanoi, että pääasia että pääsee tuotteesta eroon (sen omistaminen siis tuotti ilmeisesti jonkinlaista kipua). Hän myös toivoi, ettei tämän liikeen laatu jatku näin huonona. Veri kohosi silmiin. Kiilasin kehyksineni naisen kylkeen ja toivoin, että hän sillä ymmärtäisi lopettaa turhanpäiväisen reklamaatiopuheensa. Nainen siirtyi kyllä kohti ovea, muttei lakannut höpöttämästä ennen kuin pääsi pihalle.

Sanoin kassaneidille, että seuraavan kerran muistaa sitten askarrella laadukkaampia tipuja. Hän katsoi minua kysyvästi, ei ymmärtänyt, että vitsailin. Sanoin, että se on käsittämätöntä, miten helposti toisen päivä voi mennä pilalle ja neuvoin jättämään moiset russuttajat omaan arvoonsa. Sitten häivyin.

Jos aivoni toimisivat nopeammin, olisin luultavasti tehnyt jotain seuraavista:

1) Yksinkertaisesti pamauttanut tälle naiselle, että hänen vaihdevuotensa ei ole Tiimarin kassaneidin vika eikä hänen ole soveliasta purkaa tälle kiukkuaan.

2) Olisin pyytänyt kassalta lainaksi kynää ja paperia, napannut tipupaketin kyljestä valmistajan kuluttajapalvelunumeron ja antanut sen naiselle. Olisin kertonut, että tästä numerosta vastaa henkilö, joka saa palkkansa teidänlaisianne kuuntelemalla ja on koulutettu olemaan ihan v****n pahoillaan.

3) Motannut sitä lehmää.

4) Selvittänyt, että tipu, joka maksaa 17 senttiä ei ole tarkoitettu kestämään kovaa kulutusta, vaan näyttämään nätiltä. Köyhän ei ole varaa ostaa halpaa, sanotaan. Stockalta saa varmasti laadukkaampaa tavaraa, joten ole hyvä ja pysy siellä.

5) Ostanut mielenosoituksellisesti viisi pakettia tipuja ja todennut tarpeettoman lujaan ääneen, ETTÄ KYLLÄ MINÄ OLEN SITÄ MIELTÄ, ETTÄ KORISTE-ESINEEN KESTÄVYYS ON IHAN KÄYTTÄJÄSTÄ KIINNI JA JOS SITÄ EI SAA RAIRUOHOON EHJÄNÄ NIIN KYLLÄ VIKA ON KASVATUKSESSA!

Vaihtoehto kolmonen tuntuu todennäköisimmältä. On se mielenkiintoista, miten suhtautuminen tällaisiin tapauksiin muuttuu, kun ei itse nökötä univormussa tiskin takana ja yritä näyttää siltä, että olisi valmis nielemään piikkisian, jos asiakas vain siitä ilostuisi.

Standard Issue Deathin uudesta tuotannosta ei taida olla apua meikämandoliinin naminamipusipusi-levylle. Ei sillä, että olisin sen varaan juuri laskenutkaan. Biisejä puuttuu vielä, 12 ei riitä. Pitääkö alkaa kuuntelemaan punkkia? En haluaisin lyödä siihen mitään huonoa. Tietysti voisi heittää viisi Flogging Mollya, mutta tylsäksi menee.

Yllättävän vaikea homma on haalia kasaan levyllinen kappaleita, joista tulee hyvä mieli. Sellainen onnellisuus ja huvittuneisuus ei ole nimittäin keskeisiä teemoja siinä kurassa, jota kuuntelen. Sen sijaan voisin tehdä jonkinlaisen battle hymns -tyylisen ratkaisun verrattain helposti. Sellaisen "kulta, tekisit sille jotain", mutta nopeilla kitarariffeillä ja karjumalla. Pää räjähtää, mutta ainakin olen oman elämäni herra.

Kuka sellaista jaksaisi kuunnella? (Minä.) Ja kuinka turvallinen sellainen levy olisi autossa?

Elämä on jotenkin raiteillaan. Viikonlopun aikana tein töitä, tapasin yhtä ihanaa kaveria, jota en ole nähny liian pitkään aikaan kunnolla ja lösöilin. Mielestäni tuo on melko paljon parille päivälle. Nyt istun kotona ja mietin mitäs se nyt taas olikaan, mitä piti tehdä. Kelalta voisi pyytää, etteivät lähettelisi sitä rahaa niin paljoa.

Ajattelin vain kertoa tämän teille. En tiedä miksi. Eipähän ole muuta sanottavaa.

Huomenna saattaisin jaksaa kirjoittaa jotain ihmisenä kasvamisesta.

Alta pois seuraava tiedotusluontoinen asia: vaihdoin matkapuhelinta ja siinä hötäkässä kaikki kolmen vuoden sisällä saadut puhelinnumerot hävisivät kyberavaruuteen. Jos et siis tunnusta tunteneesi minua kolmea vuotta ja haluat numerosi muistiini, tekstaahan. Tai soita. Tai kommaa. Tai pistä sähköpostia (paukkelo@hotmail.com).

(Saas nähdä poikiiko tämä mitään. "Jesh! Se on hukannu mun numeron! Vihdoinkin saan olla rauhassa!")

Töissä oli hyvä päivä. Sopivan kiiruinen ja sopivan iltaa kohti hiljenevä. Aamupäivällä kassa-alue värähti jotenkin. Ovelta päin vyöryi myymälää kohti ilmamassa, joka veti minut istumaan suorempaan ja sai artikuloimaan selvemmin. Ajatukseni lakkasivat harhailemasta, sykkeeni nousi pari pykälää, työni oli kuoleman vakavaa ja elämää tärkeämpää. Vasta sitten silmäkulmassani välähti tummansininen hahmo. Auktoriteettinsa perässä sisään astui kaksi poliisia.

Suomalaista poliisimiestä ei voi kuvailla, suomalainen poliisimies pitää kokea. Heidän olemuksessaan on jotain niin suurta, että se saa heidät hidastamaan oviaukoissa. Poliisin tieltä väistytään, poliisille ei valehdella, poliisille ei väitetä vastaan. Poliisi näkee syvemmälle sieluusi kuin esimiehesi. Poliisin läsnäolo huomataan aina, koska poliisin ympärillä sykkii vallan aura. Poliisin lähistöllä olo on samaan aikaan levoton ja turvallinen. Poliisin silmiin haluaa katsoa niin kuin aurinkoon.

Ketään ei pidätetty, niin että sikäli tylsä päivä.

Eipä oo tapana jättää haasteisiin vastaamatta. Katsotaan tuleeko joku tästä hullua hurskaammaksi. (Kuka senkin on määritellyt kuinka hurskas hullu on ja miksi se pitäisi lyödä laudalta? En tajuuuuu...)

Tehtävänanto: Paljastan itseni ja itsestäni asioita. Valitsen 5 ihmistä, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

PERUSJUTUT
Nimi > Tuuli Pauliina Hautala aka. Pääjohtaja Pessi
Lävistyksiä > Yks puoliauki oleva korvareikä.
Pituus > 170 (hieman liioiteltuna... kuulostaa niin paljon paremmalta ku 169)
Kengännumero > kaks niitä yleensä on
Hiustenväri > Jaa-a... Ihan ikioma, se onkin ainoa mitä siitä voi sanoa. Vaaleankukertava?
Sisarukset > Pikkuveikka veikotus ja isosismo

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka ostit? > Olipa kerran löytöretki -boksi Virtaselle.
...Kappale, jonka kuuntelit? > Whether you're brother or whether your a mother you're staying aliiiiiiiiiiiive!!
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi?> Eiköhän tämä sinne jää. Pää ainakin heiluu siihen malliin.
...CD, jonka ostit? > Ostan niitäki hävettävän vähän.. Viikatteen Marraskuun lauluja 1
...Henkilö, jolle soitit? > Äiteelle soitin. Käskin laskee autot pihasta ja päätteleen siitä tarttenko kyytiä vai en.
...Henkilö, joka soitti sinulle? > No äiti oli soittanut. Sitä ennen tais olla Jagmo.
...TV-show, jonka katsoit? > Yhyy, en saa katsottua kaikkea mitä haluaisin! Mutta Heroesista en luovu.
...Henkilö, jota ajattelit? > Ruisniemen Matti. Jotain huutelee moottorikelkoista mesessä.

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet > Vastaan. Ite en rupeis.
Itsemurha > Hiinä ja hiinä. Just kuulin sellasesta tapauksesta, jossa huomasin toivovani, että heppu tajuais ottaa itensä henkiltä.
Ihmisten tappaminen > Urheilumielessä? Vastaan.
Teinitupakointi > Puolesta. Jotenkin sen yhteisöllisyydenkin on synnyttävä!
Rattijuopumus > Vastaan. Vaarallista puuhaa.
Homo- ja lesbosuhteet > Puolesta.
Saippuasarjat > Puolesta.

MITÄ...
...Shampoota käytät? > Onks pakko sanoo jos ei tahoo? Head and Shouldersia se on. Tai sit mitä tahansa muuta.
...Kenkiä käytät? > Vaelluskenkiä yleensä. Näillä kilometreillä ne on kivoimmat.
...Pelkäät? > Vaikka mitä! Pimeetä vaikka. Tai en oikeestaan enää sitäkään.. Hmm.. Hassua. Tulevaisuutta ja elämää varmaan.

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut? > Eehei ystävät hyvät riitä tämän tytön laskupää moisiin!
...Kertaa sydämesi on särkynyt? > Hyvin pelaa vielä, mutta on se damagee ottanut.
...Sydäntä olet särkenyt? > Toivottavasti mahdollisimman monta. Olenhan toki kaksonen!
...Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? > Onhan noita jokunen. Niitä tulee ja menee, niin en viitsi laitella numeroina.
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > On musta joskus ollu oikein juttukin! Mut muutaman.
...Arpea on kehossasi? > Yks kaninpurema ja muutama muu. Ei mitään isoo.

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma? > Jos oikein yritän.
...Hauska? > Joskus yrittämättäkin.
...Kiihkeä? > En.
...Ystävällinen? > Epäonnistuin usein surkeasti. Ihmiset tuppaa ottamaan kettuiluna.
...Rakastettava? > Juu oikein äidin pikku omena! (sanoi työkaveri ja otti viikon päästä takaisin ku tutustu paremmin)
...Huolehtiva? > Toiset laukaisee tän ominaisuuden, toiset ei.
...Suloinen? > Hemmetin.

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma? > Rekorderligin mansikka-lime-esanssilitku on oikeestaan ihan jees.
...Karkki > Laadukas suklaa.
...Sarjakuva / piirroselokuva > Shrekin oon nähny tuhansia kertoja. Itseasiassa oon varmaan kattonu sen pilalle.
...Purukumi > Sininen jenkki. Mitenkä niin tylsä? Minä vai?
...Väri > En erottele. Mut mintunvihree se ei ole.
...Kynsilakan väri > Melko nude sillon ku on. Tai sitten kunnon angstiväri. Töissä ei voi pitää. Menee rikki heti.
...Viikonpäivä > Joka päivä voi olla yhtä hanurista.
...Inhokkipäiväsi > Ks. edellinen.
...Kukka > Jaahas... Ei hajuakaan. En harrasta. Samettikukat on nättejä.
...Koru > Tällanen hopeesormus, jossa on kolme rengasta limittäin. Isi osti joskus kauan sitten.
... Kesä / talvi? > Sommartiden hej hej!
... Norja / Ruotsi? > Sverige tack. Halvempaa pensaa.
... Trampoliini vai uima-allas? Uima-altaaseen kallistuu. Tai riippuu ihan siitä pitäiskö siinä nukkua vai urheilla?

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi? > Minä..?
...Näki sinun itkevän? > Kai se Eero oli joka sen oikein näki.
...Sai sinut itkemään?> Hormoonit tiätty.
...Oli kanssasi elokuvissa? > Jenni ja Sarah. Whiiii!
...Lähetti sinulle sähköpostia? > Hannele Häkkinen todennäköisesti puhui itsestään taas kolmannessa persoonassa ja ilmoitti, ettei nyt viiteen minuuttiin ole koneella.

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä? > Sanotaanko näin: aina olen tarkoittanut.
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > Emmä kauheen julkisilla.
...Pitänyt jonkun salaisuuden? > Paha! Ehkä joskus jonkun. Riittävän pitkän aikaa ainakin.
...Itkenyt elokuvan aikana? > En tunnusta. Meinannut ehkä, mutta olen kovis, enkä tee sitä isosti.
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? > No en ihan pelkästään vaan telkun perusteella.
...Ollut esiintymislavalla? > Jep jep. Usein ja hartaasti ja poikkeuksetta huonosti.
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > Festareilla useimmiten.


Paljonko kello on? > 22.52 (FAN!!)
Omenat vai banaanit? > Tungettuna mihin ja kuinka päin?
Sininen vai punainen? > Naamaltani mieluummin punainen.
Kevät vai syksy? > Kevät.
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? > Mennä vihdoinkin tekeen pakolliset kuviot naamakirjassa ja sit nukkumaan.
Minkä aterian söit viimeksi? > Onko paahtoleipä ateria? Iltapala?
Oletko tylsistynyt? > Yllättävän en.
Minkä äänen kuulit viimeksi? > Madonna laulaa miten tuntuu niinku lääpittäis ekaa kertaa.
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? > Tunnistettavista hajuista koiran hengitys. Mmmm...

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > En. Ihastumiseen kyllä.
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? > Enköhän. Kolme on hyvä luku, jos ei tuu niiten kanssa hulluks niin saa niitä olla neljäkin.
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? > Se, ettei suutu jos jää muutama viikko yhteydenpitoo välistä. Mulla nimittäin jää.

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri? > Ei. Ja tästä on oikein paperi!
Mitä kieliä osaat? > Suomee huonosti, ruotsia tyydyttävästi ja enklannilla pärjää. Saksaa en viitti ees mainita.
nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi > Sanonpas, että unisieppari. Didn't see that coming, ditcha?
Ketä rakastat? > Vaikka ketä! Tätä piisaa!
Ketä kaipaat? > En ketään. Sillee hyvä mieli ja olo.
Lempinimet? > Paukki se on joka on jääny. Muita käyttää vaan hullut savolaiset.
Nimesi alkukirjaimet? > PH
Kuinka vanhalta näytät? > Satavuotiaalta ku hymyilen, sanoi Saarisen Anssi joskus.
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? > Tänään käyttäydyin töissä kuin 14-vuotias. Oli sellanen päivä.
Silmälasit / piilolinssit? > On, mutten käytä. Ne on aina muualla ku mä.
Onko sinulla lemmikkejä? > Ei omia, lainattuja kyllä.
Mikä saa sinut onnelliseksi? > Ruoka ja uni. Olen sillälailla helppo.
Mikä huolestuttaa sinua? > Elämä. Ei mikään sen enempi eikä vähempi. Niin ja sitten minä!

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet? > Useastikin. Eikös se ole melkolailla tottakin?
...Halunnut karata? > Kaipa sitä toisinaan.
...Kokeillut huumeita? > Jos tunnustan, niin ylläpito lähettää kolmessa minuutissa poliisit ovelle!
...Pinnannut koulusta? > Minä opiskelen yliopistossa! Totta kai!!

Notta tällasta. Ei haasteta, ollaan tylsiä.

Auringon sulattama lumi ryöppysi Tampereen linja-autoaseman virkaa toimittavan parakin katolta. Olin saanut mielialaa nostattavan levyni valmiiksi. Bussini kaarsi laiturille nurkan takaa ja minä, kuskille hymyillen, hypähtelin onnellisena sulavan räntäsohjon läpi sitä kohti. Kuski ei hymyillyt minulle takaisin. Lähempää tarkasteltuna hän muistutti hieman vihaista John Cleeseä. Hän murisi minulle ne pakolliset kiitokset ja ole hyvät, sulki oven perässäni ja lähti kaksi minuuttia etuajassa.

Ei haittaa minua! ”Me saparomme köytämme yhteen ja sorkat ruopivat pian uutta multaa!” La la la la laa laa lalalala!

Ensimmäisissä liikennevaloissa edessä ajavan bussin takaosa tuli liian lähelle. Onko tässä vehkeessä nokkaa ollenkaan?! Kuskini nyki autoa eteenpäin viisi senttiä kerrallaan. Peilistä näin kuinka harvenevan siilitukan, terävän nenän ja poliisiviiksien alla pienet hampaat pureksivat hermostuneesti alahuulta. Jostain lapaluiden alta kihersi esiin ah niin tuttu tunne: minä pelkään tässä kyydissä. Minä en nyt luota tuohon henkilöön, jonka hyppysiin olen myynyt henkeni hintaan 6,40.

”Aivan näinä päivinä kaikki kääntyy vielä parhain päin”

Tuleeko kukaan muu hyvälle mielelle Primuksen Antipopista? Onko se täytebiisi? Täytyy antaa levy jollekin normaalille ja objektiiviselle henkilölle koekuunteluun. Vapaaehtoisia?

Katselin peilistä kuskin vetäytyvää hiusrajaa ja ajattelin lempeitä ajatuksia. Ehkä se auttoi, tai ehkä alunperinkin olin väärässä pelätessäni. Pointti on se, että pääsin kotiin.

Tapasin tänään sellaisen harvinaisuuden kuin luonnollisen pullakonsulentin. Yleensä nämä ovat sellaisia ravintosisältäautomaatteja, jotka mulkoilevat pahasti, jos et ostakaan heidän tuotettaan. Tämän kanssa pystyi keskustelemaan melkein normaalisti! Kerroin leiponeeni pullaa eilen itse, joten tuskin ostan pitkoa tuosta. Sen sijaan, että konsulentti olisi katseellaan toivottanut hyvää suksireissua kuuseen, hän kehitteli keskustelun leipomisesta. Kerroin tädille epäonnistuneeni surkeasti pitkon tekemisessä ja hän alkoi heti etsiä narunpätkiä, joilla demonstroida miten se menee. Hän ei löytänyt mitään, mutta lupasi, että jos tulen seuraavanakin keskiviikkona, hän opettaa minua kyllä. Kiitin kauniisti ja jatkoin matkaani.

Harvoin tulee konsulenteista hyvä mieli.

Hyvään mielialaan saattaa vaikuttaa tuokin mitä tuolla ulkona tapahtuu. Vaikka siellä on vieläkin viitisen astetta pakkasta, aurinko paistaa lämpimähkösti ja sulattaa lumia seinustoilta. Koko kaupunki on täynnä pienoiskeväitä, eli sellaisia pieniä, kosteita lammikoita, jotka ensin murtavat mummojen tekolonkat ja sitten vievät lopunkin loskan ja jään mennessään.

Tulevan tilipäivän kunniaksi päätin ottaa bussin Palokkaan ja vinguttaa visaa niin, että heikoimpia hirvittää. Tekniset vehkeet tuntuvat tekevän monet onnelliseksi, joten mitäpä minäkään sen rahan päällä aina istumaan!

Nappasin alelaarista web-kameran ihan itse. Langattoman reitittimen ja matkapuhelimen ostoon tarvitsin apua.

En tiedä mistä sain päähäni, että kännykkä saa maksaa yli kaksisataa euroa. Mitä minä siihen oikeastaan tarvitsen? Puhelut (ei, se ei ole itsestäänselvyys, ei enää), tekstiviestit, wapin, kalenterin, mp3-soittoäänet ja bluetoothin. Siinä kaikki. Olisin selvinnyt komiasti satasella ilman tuota saaterin bluetoothia. Käsipuhelinvalmistajat luultavasti ajattelevat, että jos henkilö tarvitsee sinihampaan, hän tarvitsee myös 3G-ominaisuudet (älkää hyvät ihmiset minulta kysykö!), ajurit tietokoneeseen, radion, kahden megapikselin kameran ja mediasoittimen.

Raahauduin ulos Veikon koneesta valtaisan kassillisen kanssa. Koska olin vieläkin käytännössä kännykätön ja rannekelloton, minulla ei ollut mitään hajua siitä, miten pääsen Palokasta pois. Roudasin omaisuuteni pysäkille ja kohmeisin sormin vaihdoin sim-korttini uuteen luuriin. Kolme sekuntia pin-koodin näpyttelyn jälkeen Elisa alkoi asennella omia sovelluksiaan. Asennetaanko tämä? Entä tämä? Sitten olisi vielä tällainen? Minä räpyttelin kuuliaisesti ookoota. Tutkisin mitä on tullut tehtyä jahka pääsen lämpimiin sisätiloihin. Asennusten välissä ehdin soittaa (osasin!) pikaisen puhelun siipalle kuullakseni, että velipoika oli kaipaillut. Soitin siis hänelle. Ensimmäinen ihmetys oli, miten minuun nyt saa yhteyttä. Kerroin ostaneeni puhelimen. "Ethän sitä satasen luuria, ethän?"

Lunttasin koodin puhelimen paketista ja hetken päästä veli alkoi valua minulle tietoa. Kävi ilmi, että tämä vehje on MELKEIN yhtä hyvä kuin se, minkä hän itse osti muutama viikko takaperin. Yleisen valistuksen jälkeen veli kysyi onko minulla 3G päällä. "Niin mikä?" kysyin. "Onko siinä näytön vasemmassa yläkulmassa sellanen sinivalkoinen, neliömäinen ikoni?" tarkensi veli. No olihan minulla sellainen, kuka sen olisi pois päältä osannut laittaa? Sain luurin korvaan ja kohta puhelin soi. Vastasin ja näin veljeni lärvin isolla ruudulla ja omani pienemmällä siellä alakulmassa. Notta tällaista. Ei olisi pienenä uskonut, että joskus hamassa tulevaisuudessa puhun langatonta videopuhelua Jyväskylän liikenteen paikallisbussissa!

Tosin enpä olisi kolme vuotta sitten uskonut sitäkään, että minulla on matkapuhelin, jossa on muistikortti ja jonka saa yhdistettyä tietokoneeseen.

Nyt on.

Ja toden totta: tunnen itseni hieman onnellisemmaksi!

Muutama päivä sitten rannekellostani loppui patteri. Hätäkös tässä, onhan minulla kännykkä. Juuri kun sain opeteltua siihen, että kellonaika katsotaan matkapuhelimesta, se sanoi sopimuksen irti. Se teki sen ihan varoittamatta, mihinkään kolahtamatta tai kastumatta. Yhtäkkiä näppäimet eivät enää toimineen. Puhelin soi ihan normaalisti, mutta siihen ei voinut vastata. Ainoa näppäin, joka toimi, oli virtanäppäin, joten sain puhelimeni kiinni ja siinä tilassa se on siitä lähtien ollut. Se aukeaa kyllä, mutten saa pin-koodia näpyteltyä.

Sitä luulisi pystyvänsä elämään ilman teknisiä vehkeitä. Minäkin luulin ensin, ettei minulla ole tässä mitään hätää. Selviän kyllä bussista kotiin. Kilin kellit! Kellottomuuttani ja kännykättömyyttäni oli jatkunut puoli tuntia, kun jouduin ensimmäisen kerran kysymään kelloa kanssamatkustajalta. Miten muuten tiedän jäänkö odottamaan bussia vai kävelenkö? Kolmea vaille kymmenen, kävelin.

Kotona on seinäkello melkein joka huoneessa, joten täällä pärjää. Aamu oli hieman vaikea, koska en yhtään tiennyt mihin aikaan heräsin. Oli pakko avata ensitöikseni messenger, jotta olisin edes jotenkin tavoitettavissa. Tunnen itseni erakoksi.

Tenttiin on kaksi tuntia, mutta minä selaan muistiinpanojen sijaan kuumeisesti ilmaisjakelua ja internetin syövereitä. Ehdinkö käydä Veikolla ennen tenttiä? Miksi pikkuveli ei ole kirjautuneena nyt kun häntä tarvitsen? Maksanko sata euroa enemmän siitä, että saan bluetoothin? Palkkapäivä olisi oikeastaan vasta ylihuomenna, mutta eikös juuri tällaisia hätätilanteita varten sen visa ole hankittu?

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Liian on lyhyt tällainen neljän päivän komennus. Noh, huomenna on onneksi vielä kokonainen päivä ja taidan juhlistaa sitä tuikkaamalla tulen kirnun alle. Jos ei muusta syystä, niin jäätymisen estämiseksi.

Olen huomannut itsessäni kehitystä. En kovin suurella tai tärkeällä osa-alueella, mutta kehitystä kuitenkin. En nimittäin enää pelkää häkää tai tulta kuten joskus pienenä. Vielä muutama vuosi siten saatoin herätä siihen, että leivinuunisai kohisi tuli, jolloin piti nousta lämpöisestä sängystä varmistamaan, että luukku on kiinni eikä keittiö pala. Yksin kotona annoin pesien palaa mustiksi, ennen kuin laitoin pellit kiinni. Harakoillehan siinä meni lämpöä niin että hurisi.

Kun pohdin isälle ääneen, että noinkohan sitä uskaltaisi laittaa makkarin takkaan valkean illalla, hän totesi, että siellä on kyllä häkähälytin. No mikäs siinä sitten puita poltellessa! Virittelin tulen pesään. Sen siellä iloisesti loimahdellessa etsin seinältä tämän hälytyslaitteen. Jouduin soittamaan taas isälle vaikka kello oli jo hurjan paljon. Kysyin, onko sille joku tietty syy, että kojeesta on irrotettu yksi patteri. "No kun se joku yö taas alkoi soimaan. On niin herkkä vehje, ettei sen pitäisi olla samassa huoneessa tulisijan kanssa ollenkaan." Epäilin heräänkö aamlla ollenkaan. Isä kysyi, osaako töissä kukaan kaivata minua. Sanoin, että osaa kyllä. Siellä pitäisi olla henkilö, joka tietää että olen Laviassa ja toinen henkilö, joka tietää missä päin Laviaa tarkalleen. Eivät he minua hakemaan lähde, mutta osaavatpahan ehkä soittaa jollekin. Ehkä.

Laitoin kokeeksi patterin kiinni. Kolmen sekunnin päästä selkäydinnesteeseen tunkeva vikinä ja punainen valo kehoittivat hankkiutumaan raikkaaseen ilmaan. En mene. En varmasti mene. Täällä on lämmintä ja mukavaa! Hyvä tähän on päivänsä päättää, jos niikseen tulee!

(Ja nyt ihan piruuttani en kirjoita viikkoon.)