Opin eilen jotain korkeista paikoista.
Äitini mies on duuseri (nuoremmille tiedoksi, että duuserit ovat pieniä kypäräpäisiä olentoja, jotka rakentelevat valtavia tikkurakennelmia Fragliluoliin) ja duusereiden täytyy rakentaa. Kun jossain päin maailmaa eräs rouva purki vanhan kartanonsa ja lahjoitti äidille vinon pinon ikkunoita, oli päivänselvää, että johonkin täytyy taas nousta jotain.
Se jokin oli tällä kertaa kesäkeittiö, jonka äitini nimesi Mysteeriksi. Nimi saattaa johtua siitä, että vanhat ikkunat vääristävät maisemaa, joten sisältä katsottuna ulkopuolinen maailma näyttää säästä riippumatta väreilevältä ja epätodelliselta.
Takaisin korkealle. Mysteerin seinät alkoivat olla maalausvalmiit, jolloin luonnollisesti apuun hätyytettiin viikonloppua loisimaan tullut jälkikasvu. Tyynen rauhallisesti maalailin seiniä niin korkealle kuin ylsin, kunnes ymmärsin, ettei kukaan tulekaan perässäni ja hoida hommaa loppuun asti. Oikeastaan siskoni tuli jonkin aikaa perässä, mutta hävisi sitten sienimetsään äidin ja isoäidin kanssa. Kalliolla seisovan rakennelman korkein seinä on hyvinkin neljä metriä korkea. Sinnekö tässä pitää nyt mennä, häh?
"Maalataaks noi tualta ylhäältäki?"
"Tiätty."
Ennen ensimmäistä kiipeämistä asettelin tikkaita lähemmäs kymmenen minuuttia. Tunnen liian monta tikkailta pudonnutta ihmistä. Onko kulma hyvä? Onko alaosa tarpeeksi tukevasti jotain vasten? Onko tikkaat suorassa? Näkyykö jossain teräviä kiviä? Pitäisikö hakea mökistä patjoja alle?
Silloin opin ensimmäisen asian korkeista paikoista: jos sinne on mentävä, sinne on mentävä. Mene, äläkä mieti!
Nappasin maalipöntön ja sudin käteeni, ja lähdin teennäisen päättäväisesti kapuamaan kohti pilviä. "Ai kauhee kuinka korkeella sää oot!", sanoi äiti. Alumiinitikapuut muuten moninkertaistavat polvien tärinän. Siinäs siellä heilut ja tähyilet alhaalta niitä teräviä kiviä.
Toinen asia minkä opin korkeista paikoista on se, että kun on korkealla, kannattaa keskittyä johokin muuhun kuin siihen itse korkealla olemiseen. Ihan loogisesti voi päätellä, että puolen metrin päästä nenästä vaaleana hohtava lautaseinä on huomattavasti tärkeämpi asia, kuin neljä metriä alapuolella oleva maankamara. Ah, miten paljon viisautta onkaan ladattu lausahdukseen "älä katso alas".
Ja niin maalautuivat Mysteerin seinät.